Paula Hawkins: Nainen Junassa

Paula Hawkins trilleri Nainen junassa ilmestyi vuonna 2015 ja heti nousi myyntimenestykseksi. Teos on menestynyt loistokkaasti ympäri maailmaa, ja siitä on nyt elokuvakin tekeillä, jonka pääosaa esittää Emily Blunt. 

"Nojaan päätäni junan ikkunaa vastem ja katselen ohi lipuvia taloja kuin elokuvan kamera-ajoa. Kukaan muu ei näe niitä samalla tavalla kuin minä; edes talojen omistajat eivät luultavasti näe niitä koskaan tästä kulmasta. Minulle tarjoutuu kahdesti päivässä, vaikkakin vain ohikiiltävän pienen hetken ajaksi, mahdollisuus kurkistaa muiden ihmisten elämään."

Päähenkilö Rachel matkustaa päivästä toiseen samalla junalla. Junan ikkunasta hän alkaa seurata radanvarren talossa asuvaa pariskuntaa, jolle kuvittelee mielessään täydellisen onnelllisen elämän. Hän ehkä liiankin tiiviisti, ja kummallisen omistushaluisesti seuraa heidän elämäänsä. 

Sitten eräänä päivänä hän näkee jotain, mikä muuttaa kaiken, ja rikkoo idyllin, jonka hän on päässään luonut, ja  pian sen jälkeen pariskunnan nainen katoaa. Rachel haluaa selvittää mitä naiselle tapahtui, ja samalla mutta tulee kietoutuneeksi yhä kohtalokkaammalla tavalla vieraiden ihmisten elämään. 

Rachelillä on pahoja ongelmia, joita hän ei hallitse ja antaa kontrolloida elämäänsä. Hän ei ole aivan tavallinen sankari, hän ei ole täydellinen, ja siksi varmaankin ihastuin kirjaan. Hän on rikki, hänellä on pieni halu muuttua, mutta antaa heikkoutensa voittaa.

En ollut tutustunut kirjaan aiemmin, olin lukenut ohimennen jostain että kirjasta on tulossa leffa, mutta muuten jätin sen aika lailla omaan arvoonsa. Suomalaisen kirjakaupan henkilökunta kehui kirjaa vuolaasti ostaessani sen, itse noukin sen hyllystä lähinnä kohtuullisen hinnan vuoksi, ja en kyllä katunut hetkeäkään. Olihan kirja minun TBR-listallani, joten oli kiva saada se sieltäkin pois luettua. 

"Huoneeseen laskeutui epämukava hiljaisuus, se täytti koko tilan, se humisi korvissa, minun tuli kuuma ja epämiellyttävä olo. Aivot lakkasivat toimimasta, en tiennyt, miksi olin tullut. Mitä ihmettä minä oikein tein siellä? Jostain etäältä kuului matala jylinä - juna oli tulossa. Vanha, tuttu ääni tuntui lohduttavalta."

Kirja on syystäkin tullut suosituksi ympäri maailmaa, se imee lukijan heti mukaansa. Kirja kiehtoo heti alusta lähtien. En malttanut laskea sitä käsistäni, vaan luin teoksen putkeen, en ole hetkeen törmännyt näin hyvään trilleriin, joka tuntuu etenevän täydellisesti omalla painollaan. Kirjan kannessa on arvostelu Tess Geritseniltä, jonka teokset olen lukenut useaan otteseen, ja  mietin itsekseni, että jos hänkin pitää kirjasta, niin pakkohan sen on olla hyvä.

Pidin kirjassa siitä, kuinka et todellakaan voinut arvata teoksen loppuratkaisua, ja kuinka hyvin Hawkins on onnistunut kuvaamaan ihmisluonteen, sen hyvät ja huonot puolet. Kuinka onnistuneesti hän on onnistunut kirjoittamaan ihmisen kieroutuneeksi ja vialliseksi, kuvaamaan ihmisluonteen synkän puolen. 

Suosittelen kirjaa trillereistä tykkääville. Itselläni kirja nousee yhdeksi ehdottomaksi suosikiksi, jota tulen lukemaan yhä uudestaan (ja jota tulen tyrkyttämään kaikille perheenjäsenille ja tutuille!)

"Yksi tietää surua, kaksi lupaa iloa, kolme tuo tyttölapsen. Tyttölapsen. Tyttölapsen. Jään jumiin kolmanteen kohtaan, en vain pääse edemmäs. Pääni täyttyy äänistä, suuni täyttyy verestä. Kolmas tuo tyttölapsen. Kuulen harakat - ne nauravat, pilkkaavat minua, käkättävät remakasti. Lintuparvi. Pahanilmanlinnut."

 

 

Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina

Törmäsin Anna Kortelaisen kirjaan paikallisessa kierrätyskeskuksessa. Olen viime aikoina tehnyt niistä erinomaisia löytöjä, ja tämä on mielestäni yksi niistä. On hyvin todennäköistä, etten muuten olisi koskaan törmännyt kirjaan, ellen sattumalta olisi poiminut sitä kirjahyllystä, ja olen iloinen että tein niin. Jotenkin kirjan kansikuva kiehtoi niin paljon, etten voinut jättää sitä.

"Nainen nojaa keltaiseen silkkityynyyn ja hänen takanaan on talvipuutarhamainen seinämä tummanvihreitä huonekasveja. Naisella on kaunis nimi, Virginie"

Tutkija Anna Kortelainen lähti etsimään "Virginietä" tehdessään väitöskirjaa Albert Edelfeltin japanilaisen kauden pariisilaisista henkilökuvista.Mysteerinen Virginie toimi mallina useassa Edelfeltin teoksessa. Kortelainen lähtee teoksessa etsimään kuka mystinen hahmo oikein oli, minkälainen suhde hänellä oli Edelfeltiin ja mahdollisia yhteisiä lapsia. Kirjassa vilisee myös aikakaudelle ja Edelfeltin maailmalle tyypillisesti muita suomalaisia ja pohjoismaalaisia taiteilijoita ja kuuluisuuksia.

Teos on hieno kattaus 1800-luvun loppupuolen historiaan. Kortelainen kertoo naisen asemasta sekä Suomessa, että Ranskassa kyseiseen aikaan, sekä miten taiteilijat ovat siihen aikaan eläneet. Pääsemme hyvin läheisesti tutustumaan Albert Edelfeltin maailmaan, ja kuinka hän nuorena miehenä oli opiskelemassa taidetta Pariisissa, miten hän eli boheemia elämää ja tuskasteli perinteistä avioliitto-käsitystä vastaan. Tietoa Virginiestä löytyy vähän, sillä Edelfeltin pikkusisto Berta hävitti kirjeet, suojellakseen veljensä mainetta. Kortelainen kuitenkin onnistuu poimimaan sieltä täältä vihjeitä Virginien suhteesta Edelfeltiin; kirjeistä mainintoja vaaleaveriköstä, tulkitsemalla tauluja ja elämänkerroista.

"Niin paljon on kadonnut ja tietoisesti kadotettu. Usein nainen katoaa historiaan nimettömänä, pelkällä isänsä tai miehensä nimellä tai vain etunimellään."

Teos on eräänlainen taidehistorian salapoliisiteos; mitä tälle mysteeriselle mallille tapahtui? Kuka hän todellisuudessa oli? Teos on faktaa, mutta siltikin se imee mukaansa. Halusin yhtä epätoivoisesti kuin kirjailijakin saada tietää kuka tämä Virginie oikein oli. Olen aina ollut historia friikki, ja tämä teos iski minuun. Teoksessa käydään yhden Suomen suurinta taidemaalarin elämää läpi, samalla sivuutetaan monen muunkin tunnetun ja tärkeän hahmon elämää. Vaikka teos onkin historian teos, ja faktaa, se on myös tavallaan salapoliisiromaani, ja jännitämme yhdessä päähenkilön kanssa mitä tulevan pitää.

Andrew O'Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe

Elämässäni iski nyt tilanne, jolloin päätin paeta rakkaaseen paikkaan; mökille. Täällä lepää mieli, ruumis ja sielu. Mökillä on myös hyvä saada kiinni kaikesta lukemiseen liittyvästä.

Andrew O'Haganin Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe, on kirja, jota olen nyt useamman viikon lukenut. Minuun on viime aikoina iskenyt luku ahdistus, ja lukeminen on jäänyt vähän vähälle, lähinnä junassa lukemiseen.. (Kuljen työmatkat kävellen, joten voitte kuvitella, että lukeminen on jäänyt hyvin vähälle).

Alkuun teos tökki, en tuntunut pääsevän sisälle, ja kaikki tuntui hieman hankalalta. Sitten iski valaistuminen, ja teos vain soljui eteenpäin, sitten iski lukuahdistus, enkä taas päässyt sisälle. Tämä kertoo lähinnä omasta mielenlaadustani, eikä niinkään teoksen laadusta.

Kirjan kertojana toimii pieni Maf koira, kokonimeltään Mafia Honey. Maf kertoo oman tarinansa Marilynin elämän viimeisistä vaiheista; erosta Arthur Milleristä, syöksykierteestä alkoholin ja lääkkeiden kanssa, ja psykiatreista, jotka eivät ymmärrä, ja vain pönkittävät omaa egoaan, sekä Marilynin omasta kamppailustaan itsensä kanssa.
Pieni Maf-koira on Marilynin uskollisin seuralainen, ja ymmärtää häntä paremmin kuin kukaan muu.

"Hän halusi oppia ottamaan itsensä vakavasti ja arvostamaan omaa elämänkokemustaan, mutta ei päässyt pakoon ihmistä, joka oli aina ollut: suloinen ja vaikutuksille altis tyttö, joka aikuisena oli alkanut syödä pillereitä ja juopotella. Hänen ei ollut helppoa. Monet hänen aiemmat yrityksensä itsenäistyä olivat epäonnistuneet. Hän oli väsynyt"

Maf on myös oma persoonansa, hän hakee inspiraatiota kirjallisuushistorian merkkikoirista, ja vertaa asioita kirjallisuuteen. Hänen suurin idolinsa on kapinallinen Lev Trotski. Maf on myös kova puhumaan, muiden eläinkuntien edustajien kanssa, hän käy niin keskustelua kissojen, leppäkerttujen, hämähäkkien ja kirppujen kanssa, sekä tietenkin muiden koirien. Kissat puhuvat asioista runonmuodossa, kun taas koirat ovat enemmän leveän proosan muodossa. Monet muutkin eläimet ovat saaneet omat puhetyylinsä, mikä on kiehtova, ja erikoinen piire teoksessa.

Loppuarvioni on, että pidin kirjasta, löysin siitä paljon hyvää ja mielenkiintoista. Kirjan kerronta oli sujuvaa, ja rikasta. Se haastoi lukijan, ja samalla tutustutti laajemmin kirjallisuushistoriaan.
Maf koiraa kuvataan ehkä enemmänkin inhimillisenä, kuin ihmisiä itseään teoksessa. Koirat puhuvat taiteesta, ja yhteiskunnallisista asioista, mutta valitettavasti ihmiset eivät ymmärrä heitä. Ehkä O'Hagan ei käytä kuitenkaan koiraa kertojana aivan niin kuin olisi voinut.

"Nautin saadessani tutkia kaikessa rauhassa ihmisten kenkiä: nauhakenkiä ja korkokenkiä, sandaaleita ja hienoja saappaita, jotkut niistä kuin kauniita piirroksia, joita olin äskettäin nähnyt lehdissä."

En ole aiemmin tutustunut O'Haganin teoksiin, koten en koe voivani verrata tätä kirjaa muihin hänen teoksiinsa. Puhuakseni totta, en ole varma haluanko tutustua hänen työhönsä tarkemmin. Kuten aiemmin mainitsin mielestäni kirja olo hyvin kirjoitettu, ja teoksessa on kaikki ainekset klassikoksi, mutta minua se ei loppujen lopuksi imenyt mukaansa niin hyvin kuin olisin halunnut ja ajoittain koin vaikeaksi pysyä perässä kaikkien henkilöiden ja kirjailijoiden ja lemmikkien nimien perässä. 

Olen kyllä iloinen että luin kirjan, siinä oli kaiken epätoivon ja enteilevän katastrofin jälkeen hyvin positiivinen ja elämää rakastava asenne, jota itse kaipasin juuri nyt.