Gin Phillips - Niin kuin me olisimme kauniita

Eläintarha on melkein tyhjillään, on sulkemisaika. Joan ja hänen nelivuotias poikansa lähtevät vihdoin kohti portteja. Portilla Joan näkee kuitenkin jotain, mikä saa hänet ryntäämään paniikin vallassa takaisin eläintarhan uumeniin.
Seuraavat kolme tuntia Joanin ja hänen poikansa Lincolnin elämä on vaarassa. Kuin elämät heidät on suljettu tarhaan, jossa he piilottelevat ja lopulta pakenevat henkensä edestä, samalla kun heitä metsästetään, kuin eläimiä.

"Vihollinen on siinä niin, ja nyt hänellä on tilaisuus saada selville jotain - mitä vain - mistä hän voisi päätellä, mitä on tekeillä, mutta hänellä on vain pieniä paloja - apinoita ja kullanmuruja ja artimetiikkaa - eivätkä ne sovi toisiinsa laisinkaan." 

Kirja on taitavasti kirjoitettu trilleri. Sen juoni on erikoinen, ja olikin virkistävää lukea kirjaa, jossa ei oltu käytetty miljoona kertaa käytettyjä ideoita. Itselläni oli vaikeuksia päästä mukaan, luin kirjaa työmatkoilla ja jouduin keskittymään kirjaan hieman normaalia enemmän. Välillä tuntui myös, ettei
tarinalla ollut mitään järkeä. Huomasin paikoin kaipaavani lisäystä tarinaan ja hieman syvällisempää kerrontaa. Tuntui, että tarina jäi joiltain osin puuttelliseksi.

Kirjan tapahtumat tapahtuvat kolmen tunnin aikana. Eläintarhaan hyökätään, ja Joan poikansa kanssa pakenevat ja yrittävät selviytyä. He törmäävät muihin uhreihin ja yrittävät löytää tiensä turvaan. Kirjassa pääkertojana toimii Joan, mutta myös muutama muu hahmo saa kirjasssa oman äänen; teinityttö Kailynn ja vanha opettaja Powell, joihin Joan ja hänen poikansa törmäävät.
Se, että kirja sijoittuu niin lyhyeen aikaväliin on yksi sen plussapuolista.

Kirjaa lukiessa toivoo koko ajan, että päähenkilöt pääsisivät turvaan. Eläintarha on viattomuuden ja turvallisuuden ilmentymä, se on lapsille ja perheille suunnattu paikka, jossa ei voisi kuvitella mitään pahaa tapahtuman, ja juuri siitä tulee kirjassa omanlaisensa helvetti, josta on lähes mahdotonta paeta.

"Hän katselee yhä rannettaan, kun laukausten ääni räjähtää huoneen poikki niin kovana, että se on jotakin aivan uutta."

Olen miettinyt nyt kirjan luettuani todella pitkään kirjan nimeä. Se on todella oudosti suomennettu: Niin kuin olisimme kauniita. Alkuperäinen nimi kun on ollut Fierce Kingdom. Suomennettu nimi ei mielestäni sovi yhtään kirjan juoneen, tarinaan tai muutenkaan kirjaan.

Annan kirjalle 3 tähteä. 

Meg Rosoff - Poikkeustila

Manhattanilainen Daisy saapuu kesäksi serkkujen luo Englannin maaseudulle. Räjähtävän rehevässä paratiisissa ei ole sääntöjä eikä aikuisia - eikä mitään estämässä sähköä sinkoilemasta Daisyn ja hänen serkkunsa Edmondin välillä. Pian kuitenkin alkaa puheet sodasta lisääntyä, pommeista ja miehityksistä. Lentokentät suljetaan, ruoka käy vähiin ja kylällä alkaa kulkea sotilaita. Kännykät hiljenevät ja vain huhut liikkuvat.
Sitten unenomainen hiljaisuus vaihtuu hyytäväksi todellisuudeksi ja Daisy joutuu koettelemuksiin, joita hän ei ikinä kuvitellut joutuvansa kohtaamaan.

"Ja niin minulla oli käden ulottuvilla kaikki mitä elämästäni oli jäljellä ja olin valmis vaipumaan itsekkin uneen."


Yksi lempielokuvistani on This is how I live now, jossa pääosaa esittä Saoirse Ronan. Elokuvassa on kiehtova maailma, joka voisi hyvinkin pitää paikkansa ja kuvaa sitä, minkälaista maailmansota voisi olla ja tuntua 2000-luvulla.
 Tuo kyseinen elokuva perustuu juuri tähän kirjaan, joten odotin kirjalta jokseenkin paljon, ja valitettavasti joudun myöntämään pettyneeni. Tällä kertaa myönnän elokuvan olevan parempi, kuin kirja. Uskokaa, tuon myöntäminen on todella vaikeaa.

Kirja löytyi kirjastolta nuorten hyllystä. Luulen, että se iskee ehkä enemmän nuorempaan kohdeyleisöön, vaikka kirjan aiheet ovatkin hieman rankkoja. Kirjan päähenkilön romanttinen kohde on hänen serkkunsa, mikä on hyvinkin kyseenalaista, ja kirjassa kuolee usempikin nuori ihminen sodan tullessa lähelle. Nuorten viattomuus kärsii kirjassa, ja he joutuvat kohtaamaan julman maailman.

"Osbert oli ainoa joka ei vaikuttanut epäluuloiselta. Hän oli niin kiinnostunut Länsimäisen Sivistyksen Rappeutumisesta että häneltä jäi huomaamatta kuinka yksi sen ilmentymä toteutui aivan hänen nenänsä alla."

Kirja on kuitenkin kiehtova, vaikka se ei minuun oikein iskenytkään. Pidän dystopisia kirjoja kiehtovina, ja pidän niistä jopa enemmän kuin fantasiakirjallisuudessa. Ne voivat tapahtua, ne olisivat voineet tapahtua, jos jokin maailmanhistoriassa olisi mennyt eri tavoin. Ne ruokkivat mielikuviani maailmasta, joka olisi voinut olla tai voisi olla ja kyseenalaistavat nykyisen maailman omalla tavallaan.

Annan kirjalle 2 ja puoli tähteä.