maanantai 28. toukokuuta 2018

Mia Kankimäki - Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Minulla ei ollut oikein mitään tietoa tästä kirjasta ennen kuin lähdin sitä lukemaan. Paitsi, että sitä oli useassa blogissa jo kehuttu.
Kirjassa Mia Kankimäki hyppää pois oravanpyörästä ja tylsästä elämästään ja lähtee Japaniin jäljittämään Heian-kaudella elänyttä hovinaista Sei Shonagonia.
Kirja on siis omaelämänkerrallinen tutkielma, jonkinlainen matkakertomus, jossa Kankimäki kuvaa sekä omia kokemuksiaan ja seikkailujaan Japanissa, pohtii elämäänsä, ja vertaa omaa elämäänsä Sei Shonagonin elämään, sekä myös kertoo löydöistään ja tutkimuksistaan. Kankimäki käy kuin keskustelua Sein kanssa.

"Mutta Sei, ei luovuteta vielä, sillä minulla on tunne. Uskon, että me, sinä ja minä, olemme yllättävän samankaltaisia. Uskon, että meillä olisi paljon puhuttavaa. Minusta tuntuu, että ymmärrän sinua, ja että sinäkin ehkä ymmärtäisit minua, jos voisit minuun tutustua."

Pieni info siitä, kuka tämä mystinen japanilainen hovinainen oli: Sei Shonagon tunnetaan teoksestaan Tyynynaluskirja, jossa hän kuvaa aikansa hovielämää, aikakauttansa, omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan, sekä listaa asioita. Listat ovatkin varmaan tunnetuin osa hänen teoksestaan

Kirja oli erikoinen, mieleeni tuli välttämättä Bea Uusman kirja Naparetki - minun rakkaustarina, jossa keski-ikäinen nainen tekee matkan tutkiessaan joskus aiemmin eläneiden ihmisten tarinaa (Lue blogipostaus kirjasta täältä). Uusman kirjaan verrattuna tässä alku oli hieman pitkäveteinen, johtuen varmaan siitä, että Kankimäki kirjoittaa kovin runollista ja pohdiskelevaa tekstiä, jota en yhtään odottanut. Kun vihdoin pääsin kirjan rytmiin, veti se minut sitten kokonaan mukaansa.

Luulen, että Kankimäki toi kirjassaan hienosti esille Sei Shonagonin hengen. Teksti on kaunista, ja seesteistä. Shonagonin (joka ilmeisesti listasi asioita kirjoituksissaan), tapaan myös Kankimäki rupesi myös kirjassa listaamaan, ja kertomaan niiden kautta myös tarinaa.

"Asioita Lontoossa:
Miniatyyrimaiset talot. Marmoripylväiset julkisivut, niiden ruskeatiiliset, ankeat taustapuolet. Kaupan kassat, jotka sanovat darling. Art Deco - metroasemat..."


Kirja herätti minussa mielenkiinnon tutustua tuon kauan sitten eläneen Japanilaisen hovinaisen kirjoituksiin enemmänkin. Tein pikaisen Helmet- haun ja totesinkin että en taida suomennettua versiota saada hetken aikaan, siinä on nimittäin yli 200 varausta, ja vain yksi kirja saatavilla. Pitääpä  tarkistaa saatavuus Eepoksesta (tässä on tämä hyvä puoli, että kulkee kahden eri kunnan väliä!), tai sitten lukea vain englannin kielinen käännös (jossa, muuten ei ole yhtään varausta).

Kirja saa minulta 3,5 tähteä

perjantai 25. toukokuuta 2018

Selja Ahava - Ennen kuin mieheni katoaa

Tämä Selja Ahavan vuonna 2017 julkaisema teos on järisyttävä ja vangitseva kirjallinen tuotos. Luin kirjan kirjaimellisesti yhdeltä istumalta (vesipullo vieressä, auringon paiste taivaalla.. mikäs sen ihanampaa) ja kirja piti minut otteessaan koko tuon ajan.

"Siellä se oli sittenkin. Rakkaudella on reittinsä, äänensä ja - 
Vaan kuitenkaan. 
Lian vähän pimeää." 

Myönnän, minulla oli ennakkoluuloja Ahavaa kohtaan. Taivaalta tippuvat asiat, joka oli kirjailijan aiempi teos, ei oikein vakuuttanut minua, joten hieman varauksella lähdin tätä kirjaa sitten lukemaan.
Kirjan aiheena on transsukupuolisuus ja sen kohtaaminen parisuhteessa, yksinäisyys ja suru.
Kirjassa vaimon käymää matkaa rinnastetaan Kristofer Kolumbukseen, ja kirjassa nämä kaksi tarinaa kulkevatkin rinnakkain. Vaimo kiinnostuu Kolumbuksesta, ja kartoista ja katsoo omaa elämäänsä niiden läpi.

"Oli aika, jolloin meri oli vain joki maailman reunalla. Maailma oli maata."

Päähenkilöä, eli vaimoa, jonka ajatuksia ja tunteita kirjassa, ei nimetä. Sen sijaan kirjan "toinen nainen" eli suhteen mies, joka kokee kirjassa muutoksen, saa kirjan lopussa nimen. Tämä oli Ahavalta mielenkiintoinen veto, ja tuokin  mielestäni päähenkilöön lisää eristäytyneisyyden ja vierauden tuntua.
Teos oli rujo ja koskettava. Ihmisen eksyneisyys ja tunteet kuvattiin rehellisesti. Vaimon tuska miehensä muutosta koskaan ja miehen ilo, kun hän saa vihdoin olla se mitä on aina ollutkin, on miltei käsin kosketeltavaa.
Pidin myös Ahavan teoksessa käyttämästä kielestä, se oli miltei runollista. Kieli ja sanat tuntuvat olevan suuressa osassa teoksessa, yhtä tärkeässä, kuin itse tarina. Tapa, jolla hän kuvasi kirjassa tunteita, tilanteita ja hetkiä on niin kaunista, ettei kirjaa senkään takia malttanut laskea käsistään.

"Valtameri putoaa, minä valun avaruuteen. Ei taivas ole kangas, joka ottaisi vastaan, ei tähtien reikäkuviosta löydy reittiä tai merkitystä. Ne ovat vain reikiä."

Teos saa minulta 5 tähteä!

torstai 10. toukokuuta 2018

Ann Rosman - Porto Francon vartija

Porto Francon vartija on todella todella perinteinen dekkari. Ryhmä ihmisiä löytää ruumiin, jostain hyvin oudosta paikasta (suosta tällä kertaa), ja ruumiin alkuperää kutsutaan selvittämään dekkarisarjan pääpoliisi. Jotenkin tähän onnistutaan kietomaan mukaan jollain tapaa joko poliisin yksityiselämä (kokee kriisiä asian suhteen) tai joku hänen läheisensä on sotkeutunut asiaan. Tai vaihtoehtoisesti jotain kauheaa on joskus satoja vuosia sitten tapahtunut ja nyt se kaikki kauheus selviää ja ihmiset tekevät sen takia tyhmiä päätöksiä, joista seuraa toisten ihmisten kuolema.


Jep, juuri tuollainen tämä kirja on. Ihan hyvä kirja dekkariksi, en sitä lähde yhtään epäilemään, mutta luulen, että nyt olen saanut hetkellisesti tarpeekseni niistä. Ne kertovat toinen toisesta perään hyvin samankaltaisen tarinan, ja harvat ovat oikeasti mieltä kutkuttavia, jännittäviä tai jopa pelottavia. Tämä kirja oli hyvin peruskauraa, enkä usko että luen kirjaa tulevaisuudessa uudestaan. 

Kirjasta ei oikeastaan ole mitään sen kummempaa sanottavaa. Perustarina oli hyvä ja siinä oli potentiaalia, kirja oli kielellisesti hyvää ja helposti luettavaa. Pidin kirjassa siitä, että siinä kerrottiin rinnakkain kaksi tarinaa, eli ajallisesti hypittiin eri aikakausissa. Suosittelen kirjaa dekkareista pitäville, ja mielestäni Ann Rosmaniin kannattaa kyllä tutustua, jos ei ole vielä niin tehnyt. 

Minulta kirja saa 2 tähteä. 


lauantai 5. toukokuuta 2018

Anja Snellman - Lemmikkikaupan tytöt

Mitä enemmän luen Anja Snellmannia, sitä enemmän haluan lukea hänen kirjojaan (okei, olen vasta kaksi kirjaa häneltä lukenutkin...). Lemmikkikaupan tytöt on vuonna vuonna 2007 julkaistu teos, joka ei ole millään lailla helpoimmasta päästä luettava. Itseäni kirjassa kiehtoi todella paljon kerronnan tyyli, ja se miten moniulotteisesti Snellman kertoi kirjan päähenkilön Jasminin tarinan.

"Muistin äidin paperilinnut, olisinpa osannut itse taitella yhden pikkuriikkisen satakielen ja asettaa sen jonkin puun oksalle.
Ensimmäistä kertaa tuloni jälken, ei vaan ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan, tunsin sieluni."


Lemmikkikaupan tytöissä kerrotaan Jasmin Martinista, teinitytöstä joka katosi erään joulukuun viimeisellä viikolla. Jasminin mukana katosi hänen paras ystävänsä Linda, joka myöhemmin löydettiin kuolleena.  Pikkuhiljaa kirjassa avataan Jasminin katoamisen taustat, hänen yhteytensä seksibisnekseen ja kaikkia käänteitä, mitkä pikkuhiljaa johtivat Jasminin katoamiseen. Tytön äiti lakkaamatta uskoo siihen, että pikku karkulainen palaa, ja poliisit ovat hukassa. 

Aihe on todella arka, mutta tärkeä. Kirjassa käsitellään niin nuoren naisen seksuaalisuutta, kuin vapaudenriistoa, seksikauppaa, raiskauksia ym. Teemat kirjassa ovat todella rankkoja, mutta siltikin hyvin tärkeitä.

"Äiti hei, joskus kesyt linnut tulevat hulluiksi. Ne lentävät päin ikkunoita, ne repivät naruilta pyykit, se syöksyvät läpi piikkipensaiden niin että pöllyää. Niiden puuskien jälkeen tulee aivan hiljaista."

Kirjassa Jasmin tuntuu olevan usein tarkkailijan asemassa. Hän kertoo tapahtumia joita tapahtuu, mutta joissa hän itse ei ole läsnä. Hän kertoo sieltä täältä saamiaan tiedonryppäitä ja kokoaa niistä yhteen tarinan. Pidin todella paljon siitä, että tarina kerrottiin melkeinpä kolmen eri ihmisen näkökulmasta: Jasminin, hänen äitinsä ja Randin, lemmikkikaupassa töissä olleen "turvamiehen". Jokaisen tarina eroaa toisestaan mikä on kerronnallisesti todella hienoa, sillä eihän totuus aina ole kaikille muutenkaan sama. 

Kirjassa on vaikea ja raskas aihe, mutta Snellmann kertoo tarinan erinomaisesti. Verrattuna Sonja O. kävi täällä, mikä oli Snellmannin (silloisen Kaurasen) ensimmäinen teos, Lemmikkikaupan tytöt oli hienosti rakennettu kokonaisuus, joka todella toimii ja sopii aikaansa. 

Tälle kirjalla annan 4,5 tähteä!

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Mari Mörö - Kiltin yön lahjat


Kirja kuuluu 90-luvun kai tunnetuimpiin teoksiin. Kiltin yön lahjoissa kuvataan pienen Siia -tytön elämää alkoholisoituneen äitinsä kanssa. Kirja on mielestäni loistavasti kirjoitettu, se julman aito kuvaus siitä minkälaista lapsen elämä voi olla alkoholisoituneessa tai paljon erilaisia päihteitä käyttävässä perheessä.



Minulle nousi kirjan loppupuolella muistikuva, että olen nähnyt aikoinaan yläasteella ollessani kyseisestä kirjasta elokuvan. Kohtaus missä Siia on kylvyssä ja kaataa sinisessä muovikalassa olleet jauheet päällensä toi heti muistikuvat kyseisestä elokuvasta. Elokuva jäi vahvasti mieleeni silloin, mutta jostain kumman syystä en aiemmin osannut yhdistää sitä tähän kyseiseen kirjaan ennen kuin nyt. Jos kiinnostaa niin kyseistä filmistä löytää pätkiä Ylen elävästä arkistosta. 

Kirja on lyhyt, alle 200-sivua, mutta sen aihe on todella raskas. Luin kirjan kuitenkin yhdeltä istumalta, lähinnä kiireen takia.
Mielenkiintoisinta kirjassa olikin lukea kohtauksia, joissa kuvataan tapahtumia sekä aikuisen, että lapsen näkökulmasta. 

Viikistä, hyvin epätodennäköisestä hahmosta, tulee kirjassa Siian pelastaja. Siian äiti on hyvin kykenemätön hoitamaan lastaan, ja Pöyhönen, joka ilmiselvästi välittää tytöstä, ei ole häntä pelastamassa vaan kuskaamassa Siian äitiä joka paikkaan ja juoksemassa hänen perässään.

Aihe on todella raadollinen, mutta tärkeä. Valitettavasti lapsia edelleen asuu tällaisissa ympäristöissä, ja heistä ei pidetä yhtään huolta. Onkin hyvä, että Mari Mörö on päätynyt kirjoittamaan kirjan aiheesta.
Siian sinnikkyys kirjassa on todella ihailtavaa. Hän on perinteinen alkoholistin lapsi ehkä siinä mielessä, että on todella pienestä lähtien joutunut olemaan todella itsenäinen. Hän on kuitenkin pieni ihastuttava ihminen kirjassa, joka elää niin kuin osaa. Se on vaikeaa kasvaa, jos kukaan ei ole opettamassa. Aihe on raskas, mutta tärkeä. 

Kirja saa minulta 4/5 tähteä. 

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Henriikka Rönkkönen - Bikinirajatapaus, ja muita sinkkuelämän iloja

Ah, aivan ihana Henriikka Rönkkönen! Hänen kirjojaan on aina niin hauska lukea. Nauroin tätäkin lukiessa aivan hullun lailla. Rönkkösen aiemman teoksen Mielikuvituspoikaystävän luin vuonna 2016, ja se päivityksen löydät täältä.

"Päätin, etten kerro asiasta koskaan kenellekkään, paitsi mitä nyt kirjaan vähän kirjoitan. Onneksi kaikilla tarinoilla on opetus. Nyt tiedän, miksi anaalileluissa on tappi". 

Bikinirajatapaus johdattaa ujostelematta ohi Tinder-sydänten kohti sinkkuelämän kiperiin kysymyksiin. Kirjassa pohditaan kipeitäkin aiheita: miksi olen aina yksin? Mitä tapahtuu, jos viivyn vessassa liian kauan treffeillä ollessa? Mitä yhteistä on Netflix sarjan aloittamisella  ja deittailulla?

Rönkkönen kertoo kirjassaan mm. käsitteestä "määmatka", joka siis  on vähän niin kuin häämatka, mutta tehdään sinkkuna ja yksin. Eli siis "määmatka". Tällaisena ikisinkkuna onkin ihana lukea näitä Rönkkösen teoksia, ja tuntea hyvää oloa siitä, että on sinkku, eikä huolehtia siitä, että elämää ei voisi elää ilman parisuhdetta. Ollaanhan me sinkutkin ihmisiä, ja voidaan olla täysin tyytyväisiä elämään ilman sitä jotain tyyppiä, joka makaa sohvalla katsomassa lätkää ja vie puolet vaatekaapista (okei, nyt tuli hieman kyynisesti kärjistettyä).  Kirja on ihana muistutus kaikille sinkuille, että "Sinussa ei kuule ole mitään vikaa".
Rönkkönen ottaa kirjassaan kantaa niin siihen, miksi ihastumisesta kannattaa kertoa, seksiongelmista, seitsemän vuoden rajapyykistä ja kaikeen siltä väliltä. Hän puhuu myös niistä asioista, mistä ei välttämättä puhuta: siitä fiiliksestä, kun sinua tahtomattasi paritetaan kaikkien muiden sinkkujen kanssa, jotta et nyt vain vahingossakaan olisi/jäisi yksin.

"Minä kuuntelin koko ajan selkä heihin päin, kuinka he tappelivat minusta - sinkusta, joka ei ollut edes kiinnostunut. Lopulta itkin. Olin väsynyt siihen, että sinkuilla on sellainen leima otsassa, että he ovat vähän yksinkertaisempia rakkausrintamalla."

Kirja on todella viihdyttävää luettavaa, koomista luettavaa sinkkuelämän totuuksista. Pidän sitä pirteänä muistutuksena siitä, että elämä on koomista ja hyvää, vaikka välillä ottaakin pattiin.

Tämä kirja saa ehdottomasti 5/5 tähteä

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Dan Brown - Alku

Sain vihdoin ja viimein käsiini Dan Brownin uusimman teoksen (Kiitos Petra!) ja olipahan lukukokemus. Olen aika varmasti lukenut kaikki aiemmat herran teokset, (en lyö tästä kyllä vetoa), mutta niistä todellakin on aikaa. 

"Mistä tulemme? Mitä olemme? Mihin olemme menossa?"

Pidin kirjaa todella pitkään todella perusteoksena, kunnes lopulta, huh! Se sai todellakin ajattelemaan. 

Robert Langdon, saapuu julkistustilaisuuteen Bilbaon Guggenhaiminmuseoon. Edmond Kirsch, 40-vuotias miljardööri, tulevaisuudentutkija ja Langdonin entinen oppilas ja hyvä ystävä, aikoo paljastaa löydön, joka muuttaa kaiken mitä ajattelemme ihmiselämästä. Yhtäkkiä ilta räjähtää kaaokseksi, Kirsch murhataan ja Langdon joutuu pakenemaan museonjohtaja Ambra Vidalin kanssa. He päätyvät Barcelonaan etsimään salasanaa, joka avaisi Kirschin salaisuuden, mutta joku haluaa estää heitä paljastamasta Kirschin salaisuutta.

"Ensi silmäyksellä maalauksen aihe näytti liian primitiiviseltä viitatakseen kehittyneeseen tieteelliseen löytöön. Gauguin oli levein, epätasaisin siveltiminvedoin kuvannut tahitilaisen viidakon, jossa asui Tahitin syntyperäisiä asukkaita ja eläimiä".

Nyt kuljetaan taas hyvin perinteistä polkua pitkin. Sitä samaa, mitä Dan Brownin kirjat yleensäkkin kulkevat. Jossain vaiheessa mietin, että eikö Langdon ikinä mieti, että miksi häntä aina päädytään jahtaamaan ja miksi hän aina päätyy aina hengenvaarallisiin tilanteisiin. 

Kirjassa kuitenkin pääteemana on ihmiskunta ja teknologia, ja tekoäly. Tekoälyihin en ole sen kummemmin perehtyny, ja tässä esitelläänkin todella kiehtova vaihtoehto siitä minkälainen ja miten tekoäly voi toimia. 

En voi sanoa suoralta kädeltä pidinkö kirjasta vai en. Olihan se hyvä, odotin enemmän ja odotin ehkä kiehtovampaa ja monimutkaisempaa tarinaa. Se oli jokseenkin hyvin basic. Se sai kyllä ajattelemaan teknologiaa, jota käytämme ja joka koko ajan ympäröi meitä entistä enemmän. Hyvin ajatuksia herättävä tosiaan ja se saikin minut pitämään kirjasta. 

Suosittelisin niille, jotka ovat aiemminkin Dan Brownia lukeet ja pitäneet hänen tuotoksistaan.

Arvosana: 3,5/5