lauantai 21. lokakuuta 2017

Helsingin Kirjamessut

Helsingin Kirjamessut lähestyvät nopeaa vauhtia! Kuten moni muukin kirjabloggaaja, myös minä olen katsastellut messujen tarjontaa jo etukäteen ja malttamattomana odotan että pääsisin toteuttamaan suunnitelman. Tämä on toinen kerta, kun blogin kautta saan liput messuille, ja toivon että tällä kertaa saisin hieman enemmän irti kuin viimeksi! Viime vuonna olin kuumeessa ja flunssassa ja vaan zombina kiertelin siellä paikkoja katsastamassa, en edes muihin bloggaajiin viitsinyt tutustua, koska eihän minulta edes ääntä olisi lähtenyt. Mutta tällä kertaa (toivottavasi) olisi hieman erilainen messukokemus tiedossa!

Hieman tälläkin kertaa rajoittaa se, että joudun koulun takia olemaan Seinäjoella perjantaihin asti, ja vasta iltapäivällä pääsen matkaamaan Helsinkiin. Pitää katsella jos silloin kerkeisi vaikka edes piipahtamaan paikan päällä. Lauantai on kuitenkin SE päivä, jolloin ehdottomasti aion heti aamusta suunnata messukeskukseen, toki tätäkin rajoittaa se, että illalla pitää keretä työpaikan juhliin, ja sunnuntaina voi olla kenties heikko olo.
 Olen kuitenkin vakaasti yrittämässä keretä olla messuilla mahdollisimman paljon, ja saada irti kaiken olennaisen. Joten nämä keskustelut bongasin messulehdestä, jotka herättivät heti kiinnostuksen (ja joihin voisin keretä):

PERJANTAI:

19.00-19.45 Tieteen, taiteen, ja uskonnon vapaus
Mikä yhdistää ja erottaa tieteen, taiteen ja uskonnon käsityksiä vapaudesta? Minkälaisia                    vapauden periaatteet ja käytännöt ovat 100-vuotiaassa suomessa? Puheenjohtajana Uskali                  Mäki. Keskustelemassa Ilkka Niiniluoto, Jyri Komulainen ja Esa Kirkkopelto.


LAUANTAI:

11.00-11.30 Salakahvilla Pohjois-Koreassa
Millaista on pohjoiskorealainen arki? Kymmeniä kertoja Pohjois-Koreassa käynyt Markku Toimela kertoo. Kaj Aalto haastattelee.

TAI

11.00-11.30 Baalin palatsi ja kuninkaide 
Vuonna 1928 Syyrian rannikolta löydettiin muinaisen kaupungin rauniot sekä tuntemattomalla kielellä kirjoitettuja savitauluja. Niistä paljastui värikkäitä jumaltaruja, joissa Raamatun väärät jumalat juhlivat, taistelivat ja juonittelivat keskenään. Haastattelijana Antti Kiuru.

13.00 -13.30 Kiehtovat Geenit - Juuresi näkyvät
Meri Rovan ja Maarit Jokelan Kiehtovat Geenit -kirja kertoo geenitiedon tuomista mahdollisuuksista kiistakysymyksistä. Mukana ovat mm. suomalaisten geeniperimä, geenien  muokkaus, genetiikan etiikka ja geenitiedon kauneus. Matja Pirttivaaran Juuresi näkyvät -kirja on suunnattu geneettisen sukututkimuksen harrastajille. Haastattelijana Tiina Raevaara. 


SUNNUNTAI:

12.00-12.30 Samuel Bjork Yölintu
Norjalaisdekkaristin menestyskulkue jatkuu Suomessa. Sulkien ja kynttiläasetelman keskeltä löytyvä teinitytön ruumis johdattaa rituaalimurhaajan jäljille. 

13.00- 13.30 Uhkaava tulevaisuus = Nyt
Kun tulevaisuuden uhkakuvat muuttuvat todellisuudeksi on tuhon kierrettä miltei mahdoton      pysäyttää. Dystopia-kirjailijoiden aiheina ovat ilmastonmuutos ja ajatuksista tarttuva epidemia. 

14.00-14.30 Vahvojen naisten tarinoiden tulkki
Raija Oranen palaa lähihistoriaa tutkineiden romaaniensa jälkeen tarinoidensa lähteille. Nyt hän puhuu Kaija Valpurintytär Keräsen ihmeellisestä kertomuksesta - ja rakkaudesta vahvojen   naisten tarinoiden kertomiseen. Haastattelijana Baba Lybeck.

TAI

14.00-14.30 Elämäni ennen kuolemaa
Mitä jää jäljelle kun lähden? Tai jos saan toisen mahdollisuuden, kuinka haluan sen käyttää? Aiheesta keskustelemassa rintasyövästä selviytynyt Mari sekä karhu-ryhmän työtehtävissä vakavasti vammautunut Jussi Makkula. Haastattelemassa Sofi Oksanen.


Tiedättekö sen sanonnan; "nälkä kasvaa syödessä", niin minulle käy kun katselen messuohjelmaa ja mietin mitä kaikkea kivaa siellä voisikaan tehdä. Bongasin myös että Putinki järjestää workshopin kirjamessuilla, jossa tuunataan Bullet Journaleita tai Kalentereita! Toki itse perinteinen kirjoihin tutustuminen (ja omalla kohdallani, niiden hamstraaminen) ovat olennainen osa omaa kirjamessuilua. Toivottavasti törmään siellä muihin bloggareihin ja mahdollisesti lukiohin! Ensi viikonloppua odotellessa!


sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Judih Lennox - Yöntummat vuodet

"He seisoivat partaan äärellä katselemassa, kuinka Englannin rantaviiva etääntyi. Meri kimmelsi ja lokit liitelivät sen yllä. Tuuli tuiversi ja Kay oli iloinen, että hänellä oli huivi ja duffeltakki."

Judith Lennox kirjoittaa ihanan kiehtovia rakkausromaaneja jotka sijoittuvat toisen maailmansodan tienolle. Romaaneissa usein kerrotaan sukutarinoita, päähenkilöt kehittyvät ja kasvavat ja heidän elämänsä kietoutuu sodan vaiheisiin ja euroopan kohtaloon.


Keväällä 1936 nuori Kay Garland saa elämänsä tilaisuuden vaikutusvaltaisen venäläisen Konstantin Denisovin palkatessa hänet tyttärensä Mirandan seuraneidiksi. Matkustaessaan eri puolilla Eurooppaa nuoret naiset ystävystyivät nopeasti, ja heidän välilleen kehittyy luottamuksellinen, jopa sisarellinen suhde. Mirandan rakastuessa pariisilaiseen ohjaajaan Olivier Rousseliin Kay auttaa ystäväänsä salaamaan suhteen, vaikka tietääkin sen olevan vastoin tämän isänsä tahtoa. Lojaalisuus käy kalliiksi, sillä pian Kay huomaa olevansa ilman työtä ja rahattomana Berliinissä. Kayn pelastajaksi tarjoutuu brittiläinen Tom  Blacklock, joka järjestää hänen paluumatkansa kotiin.

Sodan ja kuoleman vyöryessä yli Euroopan molemmat naiset kamppailevat rakkauden ja raastavan pelon kourissa. Sodan loppuvaiheilla Eurooppa on keskellä poliittista ja yhteiskunnallista muutosta, joka tarjoaa molemmille naisille täysin uusia mahdollisuuksi tulevaisuuden rakentamiseen. 

Kirja on täynnä suuria tunteita. Naiset kohtaavat rakkautta, pettymystä, kuolemaa ja he muokkautuvat sodan taholla tahtomattaan ihmisiksi, jollaisiksi he eivät koskaan kuvitelleet olevansa. Kirja on kiehtova, ja taitavasti romantisoitu, kuvaus ihmisistä sodan aikana.

"Vapisten hän kohotti katseensa. Koko tien pituudelta näkyi välikohtauksen jälkiä: heinävankkureiden pirstoutuneiden puunsälejä, tasainen luonreikärivi auton konepellissä, hylättyjä nyyttejä, jotka olivat haljenneet kuin ylikypsät hedelmät. Ja kuolleita ja haavottuneita. Joku nainen piteli vatsaansa ja kirkui. Pikkuinen vanha nainen makasi liikkumattomana ojan reunalla: hänen kaitaa olemustaan tuskin erotti kirkaanpunaiselle lumelle sinkoutuneiden peittojen ja vaatteiden keskeltä."

Olenkin lukenut lähes kaikki Lennoxin romaanit, ja ne kaikki ovat yhtä ihastuttavia, jos pitää vain romanttisista ja historiallisista kertomuksista. Kirjan henkilöt ovat niin elävän tuntuisia, että heidän elämiin uppoutuu täysin mukaan ja se tekeekin lukukokemuksesta entistä kiehtovamman,
Osaltaan on ihanaa lukea ajasta, joka monella tapaa oli samalla yksinkertaisempaa, mutta samalla myös haastavaa.

Monissa Lennoxin romaaneissa päähenkilöt taistelevat hyvin samankaltaisten, meidänkin nykyajan elämässä kohtaamien asioiden suhteen. Epäilyttävät poikaystävät, jotka pitävät monia naisia samaan aikaan, työt, koulutus, rakkauden etsiminen ja he kaikki etsivät tavalla tai toisella elämäänsä suuntaan.

"Miranda alkoi huomata, että yhteen päivään saattoi mahduttaa kokonaisen eliniän. Jokainen tunti, jokainen minuutti ja jokainen sekuntti olivat hänelle kallisarvoisia."

Vaikka tätäkin kirjaa on hetkittäin raastavaa lukea, on sen sanoma siltikin hyvin optimistinen. Elämä voittaa, elämä jatkuu ja rakkaus voittaa. Vaikka tilanne olisikin kuinka epätoivoinen, ja vaikka ihminen joutuisikin tekemään epätoivoisia valintoja, voi hän siltikin nousta niistä ylös ja antaa elämälle uuden mahdollisuuden. Mikään ei ole kiveen kirjoitettu.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Tess Gerritsen - I know a secret

Onko teille koskaan käynyt niin, että tuijotatte kirjan kantta ja olette 100% varmoja ettette ole lukeneet kyseistä kirjaa, ja kun avaatte sen ja luette ensimmäisen lauseen teillä välähtääkin että "joo, hetkinen luin tämän viime kuussa"...

Minulle kävi juuri niin tämän kyseisen kirjan kanssa. Olin lukenut tämän heti lainattuani ja jostain syystä en ollut palauttanut sitä kirjastoon vielä (todennäköisesti sen takia, että en ollut tehnyt siitä päivitystä) ja raahasin sen jopa täältä Seinäjoelta Helsinkiin kun kävin siellä viime viikonloppuna siinä toivossa, että ehtisin sen siellä lukemaan. Olin kuitenkin niin kiireinen sielläkin, etten edes avannut kirjaa ja tänään ajattelin että uppoudun sen pariin... kunnes tajusin että olin lukenut sen jo..


In a house decorated with horror movie posters, a young woman's body is found. Detective Jane Rizzoli and forensic pathologist Maura Isles are called to the murder scene, but are unable to find a immediate cause of death.
Their investigation leads them to a high-profile case that was seemingly solved years before. But when another body is found the link between the two victims id clear. 
One woman know the killer is coming to her next. She's the only one who can help Rizzoli and Isles catch him. But she's hiding something....

Koska olen jo useampaan otteeseen hehkuttanut täällä olevani Rizzoli & Isles -kirjojen fani, oli minun pakko saada tämä kirja käsiini. En olisi edes törmännyt koko kirjaan ilman Seinäjoen kirjaston kirjavinkkausta, jossa se oli esillä, ja josta kiireen vilkkaa nappasin sen käsiini.

Kirjassa seurataan Jane Rizzolia ja Maura Islesiä kun he pähkäilevät taas uuden murhan kanssa. Koska olen lukenut jo kaikki muut kyseisen sarjan kirjat, oli tähän kirjaan uppoutuminen kuin kotiinpaluu. Kirja on perinteinen poliisidekkari, jossa seurataan rikostutkijoiden ja poliisien selvittelyä murhaajan kiinni saamiseksi, eikä mielestäni kovinkaan paljoa eronnut tarinankulullisesti muista Gerritsenin teoksista.

"But everything is not fine, I think as I hang up. Detective Rizzoli is looking for me, and I'm astonished by the speed with which she's connected me to the others. But she can't possibly know the whole story, and she never will.
Because I will never tell.
And neither will he."

Teos ei mielestäni kuitenkaan ollut Gerritsenin parhaimpia kirjoja ja petyinkin hieman kirjan lopputulokseen. Olisin kaivannut enemmän kaikkea: enemmän kauhua ja pelkoa, jota Gerritsen niin usein viljelee teoksissaan, mutta sainkin mielestäni hieman pintakäsiteltyä tunnetta, josta olisi voitu mennä niin paljon syvemmällekkin. Yksi syy minkä takia pidänkin Gerritsenin kirjoista on se, että niissä mennään ihmismielen syvimpiin onkaloihin ja kaivetaan se pahuus esille.

"Turning, she quickly scanned the street, surveying every doorway, every window. Was that face watching her from the second floor? Did something move in the alleyway? everywhere she looked, she imagined ominous silhouttes."

Oli kirja kuitenkin luettava, varsinkin jos muutkin Gerritsenin teokset on lukenut.. Kirja on ilmestynyt jo suomeksi, ja tämä on mennyt minulta jotenkin ihan täysin ohi (miten on mahdollista?!?!?!?).

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Gabi Köpp - Kunpa en olisi ollut tyttö

Gabi Köppin omaelämänkerrallinen teos: Kunpa en olisi ollut tyttö, on raastavaa luettavaa niin monelta kantilta katsottuna. Se kertoo nuoren saksalaisen tytön elämästä ja paosta puna-armeijan alta toisen maailmansodan lopulla. Köpp ei päässyt kovinkaan pitkälle ennenkuin jäi puna-armeijan jalkoihin ja josta alkoi hyväksikäyttö ja pahoinpitely.

"Kauan en jaksa olla kumarassa asennossani, joka kätkee kasvoni. Lopulta suoristaudun ja annan Edwinille lakkinsa takaisin. Todellista suojaa ei ole minulle tarjolla. Palmikkoni työnnän piiloon taas oman myssyni alle."

Viime vuosina on uutisoitu paljon saksalaisten siivilinaisten kohtelusta toisen maailmansodan lopulla. Tunnetuinta varmastikkin on puna-armeijan tekemät raiskaukset, mutta myös liittoutuneiden ja ranskalaistenkin sotilaat hyökkäsivät ja kohtelivat kaltoin siivilinaisia. Köpp ei ole ainoa nainen, joka on kirjoittanut näistä tapahtumista, ja onkin tärkeää että myös nämä hirmuteot tulevat kaikkien tietoon.

Köpp jäikin neuvostoarmeijan vangiksi ja hän kertookin kohtelusta, jota koki nimenomaan heidän käsissään. Hän kertoo, kuinka kylmästi muut saksalaisnaiset heittivät hänet nuoruutensa takia miesten armoille, jotta itse säilyisivät raiskauksilta. Karmeinta mielestäni olikin lukea juuri siitä, miten toiset, etenkin vanhemmat naiset, uhrasivat Köppin, jotta itse säästyisivät. Köpp kertookin hämmennyksestään, jota tunsi näitä naisia kohtaan. Joitakin hän inhosi avoimesti, toisista hän jopa välitti ja piti äitihahmonaan.

"Huudan ihmisjoukosta Christiania - yhä uudelleen. Vain hänestä olen huolissani, vain häntä ajattelen. Oma viiltävä kipuni ei ole vielä tavoittanut minua. Olen shokissa, enkä siksi pysty vielä käsittämään, mitä minulle on tapahtunut."

En tiedä mistä minäkin olen saanut käsityksen että saksalaiset siivilit eivät olisi kärsineet niin paljon kuin maat, joita saksan armeija valloitti, mutta valhehan se on. Yhtä lailla siivilit saksalaiset, joilla ei ollut mitään tekemistä sotimisen kanssa, kärsivät kammottavia asioita, ja neuvostoarmeijan ja liittoutuneiden tekemät kauheudet traumatisoivat varmasti moni naisia ja lapsia.

Jokaisen tulisi lukea elämänkerrallisia teoksia, jotka avaavat ihmismieltä ehkä kammottavallakin tavalla, se on mielenkiintoinen ja erinomainen tapa tutustua ihmisen luonteeseen tilanteissa, joista ei pääse pakenemaan tai joissa ei ole mitään mahdollisuutta. Ihminen on kuitenkin sitkeä eläin, ja kuten moni muukin, myös Gabi Köpp selvisi hänelle tapahtuineista asioista, ja jatkoi elämäänsä.

p.s pahoittelut kaikista kaameista kirjoitusvirheistä, joita tästä tekstistä varmasti löytyy! En jaksanut pahemmin oikolukea tekstiä kaikkien kouluhommien ohessa! Lupaan panostaa seuraavaan postaukseen hieman enemmän!

tiistai 19. syyskuuta 2017

Tim Walker - Lost in Suomi, Miten tapasin suomalaisen vaimoni ja muita kertomuksia

Puhuin tässä yhtenä päivänä eräälle kaverilleni kirjoista, joita lainasin kirjastosta. Kaikki olivat joko murhajuttuja, tai elämänkertoja todella masentavista aiheista, enkä edes itse ollut tajunnut sitä ennen kuin hän ystävällisesti osoitti sen minulle. Joten nyt tämän kirjan myötä yritän osoitaa, että luen jotain muutakin kuin vain masentavia kirjoja (tosin tämän jälkeen palaan kyllä niihin masentaviin elämänkertoihin takaisin). 


Tim Walkerin omakohtaisissa tarinoissa avomielinen nuori amerikkalainen kohtaa suomalaisen, opettelee tervehtimään oikein, pitämään suunsa kiinni ja nauttimaan kahvin mustana. Walker kertoo kirjassaan kokemuksistaan suomalaisperheen amerikkalaisvävynä, koti-isyydestä Kuopiossa ja muista Suomi kokemuksistaan ja havannoistaan. 

"Yhdysvalloissa olin tottunut kolmeen pääateriaan - aamiaiseen, lounaaseen ja päivälliseen - ja isäni moitti minua usein siitä, että söin niiden välillä... Suomessa sen sijaan oli viisi valtakunnallisesti tunnustettua ruoka-aikaa: aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Minusta tuntui kuin olisin odottanut koko elämäni päästäkseni tähän paikkaan, jossa sain syyllisyyttä potematta syödä aamusta iltaan."

On aina jollain tavalla piristävää lukea ulkopuolisen kertomuksia omasta maastaan. Vaikka Walker onkin asunut jo pidemmän aikaa Suomessa, hänen kertomuksensa ovat huvittavia, ja yllättäviä. Ne pistävät miettimään omia käytöstapojamme ja kulttuuriamme. Kuinka hassua on kerätä kahvikassaan rahaa, ja kuinka on todella todella kiellettyä ottaa kahvihuoneessa jonkun toisen oma kuppi. Kuinka tervehdimme toisiamme ja kuinka emme tervehdi toisiamme tietyissä tilanteissa. Näitä asioita, ei tule mietittyä sen enempää itse ikinä, joten onkin mielenkiintoista lukea niistä ja välillä vähän herätellä itseään. 

Kirjassa käsitellään ilmiselvien kulttuurierojen ja pojasta mieheksi kasvamisen lisäksi myös Suomen kuuluisaa koululaitosta. Walker on ammatiltaan opettaja, ja kirjoittaakin paljon Suomen ja Yhdysvaltojen koulutuserosta, ja mielestäni hyvin herättelee meitä suomalaisia siihen, että ehkä koulutuslaitoksemme ei olekkaan niin hyvä, kuin miksi sitä hehkutetaan ulkomailla. Toki onhan siinä paljon hyvää, mutta jotkut opetustapamme ovat hyvin vanhoillisia. 

"Kun muutin Suomeen ja  näin, kuinka suomalaiset lapset näyttivät kukoistavan, kun heillä oli niin paljon aikaa leikkiä, hylkäsin aiemmat epäilykseni käytännön hyödyllisyydestä. Nykyään en enää ajattele leikkimistä lepsuiluna; pidän sitä järkevänä. Olen myös löytänyt paljon tieteellistä tutkimusta, joka vahvistaa leikin merkityksen lapsen kehittymisen kannalta."

Kirja on tosiaan piristävää iltapäiväluettavaa. En sitä kutsuisi millään lailla korkeakulttuuriksi, eikä sen sitä ole tarkoitus ollakkaan, vaan lähinnä se tuntuu olevan piristävä teos kulttuuristamme, ja elämisestä Suomessa. 


maanantai 18. syyskuuta 2017

Seinäjoen Kirjasto




Okei, olen siis muuttanut Vantaalta Seinäjoelle nyt syyskuussa opiskelemaan Kirjasto-ja tietopalvelualaa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Ensimmäisiä asioita tietenkin, joita tänne tullessani tein oli paikalliseen kirjastoon tutustuminen (vaikka ilmeisesti käymme kyllä siellä koulun puolestakin tutustumassa, mutta innokkaana lukijana olen siellä jo (useasti) käynyt.)

Vantaallahan kirjastot ovat sellaisia 70-90 luvulla rakennettuja (ehkä joku jopa 2000-luvulla) rakennettuja, ei mitenkään arkkitehtuurisesti hienoja rakennuksia, joihin tuntuu että on vain lisätty kirjahyllyt ja se on siinä. Mielestäni suurin osa niistä on tarkoitettu vain ja ainoastaan lainaustarkoitukseenn Niistä huokuu sellainen, tulet, etsit, lainaat ja lähdet -perjaate, joka ei huokuta jäämään tai oleskelemaan siellä sen enempää aikaa.

PAHOITTELEN jo etukäteen videoiden huonoa laatua! Niitä ei ollut tarkoitettu julkaistaviksi vaan otin ne kännykällä ja lähetin ne eteenpäin ystävälleni, jolle olen kyseistä rakennusta jo useaampaan otteeseen hehkuttanut!

Kirjasto koostuu kahdesta eri rakennuksesta: 1965 Alvar Aallon suunnittelemasta Aalto-keskuksesta, jossa huokuu Aallolle tyypilliset piirteet. Isot avarat ikkunat, ja selkeät linjat. Vanhalla puolella pystyy aistimaan vanhan kirjaston monella tapaa, mielestäni siellä tuoksuikin kirjat ihan eri tavalla.
video

Uusi Rakennus on taas Apila-niminen, ja se on vuonna 2012 valmistunut rakennus, jonka on suunnitellut JKMM arkkitehdit. Apila-kirjasto on valittu vuoden 2012 betonirakenteeksi.  Uusi puoli on avara, ilmava, valoisa ihan eri tapaa mitä Aalto-keskus on. Sieltä löytyy lukutiloja ja työskentelytiloja monen eri tyyppisiä ja se on viihtyisä. 

video

Jos esiteininä/teininä ollessani kotikirjastoni olisi ollut yhtä viihtyisä, kuin tämä on, olisin siellä viettänyt HUOMATTAVASTI enemmän aikaa mitä vietin. 


Joten jos vierailet täälläpäin suosittelen ihmeessä piipahtamaan ja vilkaisemaan tämä kirjasto läpi! 

lauantai 16. syyskuuta 2017

Kate Morton - Talo Järven rannalla


Kesäkuussa  1933 Edevanen perhe on järjestämässä idyllisessään talossa Cornwalissa jokavuotisia juhannusaaton juhlia. Koko tila odottaa malttamattomana satoja vieraita saapuvaksi. Alice Edevane, kuusitoistavuotias kirjailijanalku on erityisen innoissaan. Ilta päättyy loisteliaaseen ilotulitukseen ja Alice on varma, että mitä tahansa voi tapahtua.
 Mutta seuraavana aamuna Edevanen perhe herää kaameaan tradegiaan. Perheen kuopus, Theo-vauva, on kadonnut.

Kesäkuu 2003. Sadie Sparrow, lontoolainen rikostutkija, lähetetään pakkolomalle pieleen menneen rikostutkinnan takia. Sadie lähtee isoisänsä luokse Cornwalliiin, jossa odottaa tylsyys ja toimettomuus. Eräänä päivänä hän kuitenkin törmää umpeenkasvaneen puutarhan keskellä olevan hylättyyn taloon. Huhu kertoo, että kauan sitten talosta katosi juhlien jälkeen poikavauva.

Samaan aikaan Hampsteadissa Alice Edevane jatkaa dekkareiden kirjoittamista. 86-vuotiaan Alicen elämä on yhtä harkittua kuin hänen bestsellerinsäkkin. Kunnnes Sadie lähestyy häntä tiedustellen Edevanen perheen menneisyydestä. Alicen on viimein kohdattava monimutkainen menneisyytensä ja salaisuutensa, joita hän on niin kovin kauan yrittäny paeta.

"Alicen katsellessa mies kumartui ja tarttui pölkkyyn tukevasti ennen kuin laski sen pinoon toisten päälle. Mies oli vahva, ja se oli hyvä. Alice ei ollut varma, miksi se oli hyvä, tiesi vain, että sillä oli merkitystä hänen mielensä syvissä ja tutkimattomissa sopukoissa. Poskia kuumotti; hän punastui."

Kirja on perinteistä Mortonia. On päätarina, joka tapahtuu jossain menneisyydessä, ja "nykyisyydessä" ihmiset selvittävät mitä on tapahtunut ja selvittävät palanen kerrallaan mitä on tapahtunut. Ihmisten salaisuudet nousevat yksitellen esille, eikä kukaan ole viaton.

"Eleanor päätti puhua Alicen kanssa siitä huolimatta, että ajatukset olivat sumeat ja hänen teki vastuttamattomasti mieli vajota takaisin sänkyyn, kätkeytyä peiton alle ja torjua mielestä päivän kauhut. Tytär tiesi jotain Theon katoamisesta, siitä Eleanor oli varma."

Kävin kirjan hakemassa kirjakaupasta heti sen suomennoksen ilmestyttyä, eli viime torstaina. Ja luin sen samantien! Olen odottanut tätä kirjaa jo pitkään luettuani kaikki muut, ja ehdottomasti halusin lukea suomennetun version, koska uskoin että näin saan siitä enemmän irti.

(Huomatkaa kuinka ihana kansi on!!!)


Useat muut Mortoneissa on mielestäni joku shokeerava yksityiskohta. Se viimeinen silaus, joka sekoittaa pakan kokonaan ja mitä ei missään nimessä voi uskoa todeksi. Tässä se suoraan sanottuna mielestäni puuttui. Kirja oli ehkä enemmänkin romanttinen kertomus, kuin mitä aiemmat teokset ovat olleet, ja jäin kaipaamaan edelleen jotain hieman enemmän.

Kirjassa tosiaan seurataan Alice Edevanea ja Sadie Sparrowta, sekä heidän lisäkseen tutustutaan Alicen erityiseen perheeseen; hänen vanhempiensa uskomattomaan rakkaustarinaan, ja sisariinsa, sekä ärtyisään isoäitiin. Sekä perheen hyvään ystävään kirjailija Llewellyyn. Kaikkien heidän tarinansa on tavalla tai toisella kietoutuneet pikku Theon kohtaloon.

"Sitä hän ei tiennyt, ettei hän koko elämänsä aikana pääsisi näistä äänistä eroon; ne seuraisivat häntä tästä paikasta ja ajasta, tunkeutuivat hänen uniinsa ja painajaisiinsa ja muistuttivat jatkuvasti siitä, mitä hän oli tehnyt."

Pidän kuitenkin kirjailijan tavasta kertoa tarinaa. Mielestäni on kiehtovaa se, kuinka hän sekoittaa nykyisyyttä ja menneisyyttä ja kuinka tarinat kietoutuvat erityisellä tavalla yhteen.
Kirjoissa aina on joku joka salailee kaiken. Joku joka ehkä tietää totuuden kaikesta, mutta joka jostain syystä on päättänyt olla kertomatta sitä. Tai kuinka hän tietää vain palasen siitä totuudesta, ja on itse tehnyt, aivan väärät johtopäätökset. Ja miten nämä päätökset, salaisuudet kummittelevat heitä vielä pitkään tulevaisuuteen.

Morton kertoo ihmisyydestä monelta eri kantilta, miten he ovat vain ihmisiä. Sadien menneisyys on tullut kummittelemaan huonolla hetkellä, ja se vaikutti hänen kykyynsä tehdä työtänsä. Alice salailee jotain menneisyydessään, jotain mitä hän teki kauan sitten ja joka muutti häntä pysyvästi. Alicen äiti Eleanor on villistä ja eloisasta nuoresta tytöstä kasvanut äidiksi, jonka päätöksiä hänen rakkaat tyttärensä eivät aina ymmärrä, ja joka joutuu salassa taistella heidän kaikkien turvallisuuden puolesta. Ihmiskohtalot eivät ole aina siltä miltä näyttää. Kaikissa on jotain rikkinäistä, joka muokkaa heitä tulemaan siksi, keitä he loppujenlopuksi ovat.

"Elämä ei kuitenkaan ollut satu, ja vastaan tuli tilanteita, jolloin ei voinut saada kaikkea haluamaansa yhtäaikaa."

Talo järven rannala on tosiaan Mortonin viides suomennettu teos. Kaikki neljä aiempaa romaania on palkittu Australian (Kate Morton on siis Australialainen kirjailija) kirja-alan arvostetulla Vuoden romaani-palkinnolla

Blogista löytyy aiemmat postaukset Mortonin aiemmista kirjoista:  Hylätty puutarha, Salaisuuden kantaja ja Kaukaiset hetket. Paluu Rivertoniin on Mortonin ensimmäinen romaani ja luin sen ennen blogin perustamista, joten siitä ei valitettavasti löydy postausta.

HUOM! Kirjat tosiaan ovat omia kertomuksiaan, joten niitä ei tarvitse lukea julkaisemisjärjestyksessä!