2018 parhaat ja lupaukset vuodelle 2019

Vuosi 2018 lähenee loppuaan ja pakko myöntää: olen ollut laiska. Ei ole ollut energiaa kouluhommien jälkeen päivitellä blogia niin paljon, kuin olisin halunnut, ja sen takia on sisältö jäänyt vähän köyhäksi.

Ei siinä mitään, nyt lähdetään kohti uutta vuotta, ja otetaan uudet haasteet taas esiin! Keväällä koulun puolesta ei näytä tulevan luettavaa niin paljon, joten kevätkaudella pitäisi keretä panostaa blogiin taas hieman enemmän.

Tänä vuonna on kuitenkin jotain tullut luettua, joten kerrataas mitä on vuoden parhaimmistoa ollut (ei  parhaus järjestyksessä):


Adam Silvera: They both die at the end
Ya-kirja, jonka lukemista suosittelen kaikille! Ehdottoman hienosti kirjoitettu ja sydäntäsärkevä tarina.
Blogipäivitys kirjasta täällä

Tommi Kinnunen: Lopotti
Jos Tommi Kinnusta et ole vielä syystä tai toisesta lukenut, niin äkkiä lukulistalle! Hieno kirja ihmisyydestä, sen ihanuudesta ja tuskasta.
Blogipäivys kirjasta täällä. 

Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt
Ensimmäinen Snellmannin kirja, jonka luin ja jotenkin teos jäi mieleen todella vahvasti. Tapa, jolla kirja oli kirjoitettu ja sen raakuus ja tarina veivät mukanaan.
Blogipostaukseen tästä 

Selja Ahava: Ennenkuin mieheni katoaa
Teos vei mukaan ja järisytti. Kieli oli kaunista ja runollista, ja kirjaa oli todella ihana lukea.
Blogipostaukseen tästä

Mia Kankimäki: Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin JA Naiset, joita ajattelen öisin.
Tutustuin Mia Kankimäkeen tänä vuonna, ja hän vei kyllä mukanaan ihan kunnolla. Koin Kankimäen tavan kirjoittaa, sekoittaa eri tyylilajeja keskenään jotenkin todella luontevaksi ja miellyttäväksi.
Lue postaus Asioista täältä ja yönaisista täältä

      

Shonda Rhimes: Year of yes
Kirja oli ihanan inspiroiva elämänkerta. Pohdin pitkään, että pistänkö listalle tämän vai Veitolan kirjan, mutta enemmän palaan mielessäni tähän teokseen ja otan Shondasta mallia. Ihanan inspiroiva nainen, joka on niin paljon saanut aikaiseksi. Kirjan kuuntelin äänikirjana.
Postaukseen pääset lukemaan tästä

Tuulia Aho ja Anna-Maija Metso: Tähtienlaskijan runoja
Pääsin tänä vuonna tutustumaan lastenrunoihin oikein kunnolla, ja ne ihastuttivat suunnattomasti. En tajunnutkaan aiemmin, kuinka paljon aikuisetkin saavat irti lasten runoista. Tähtienlaskijan runoja vie illan ja hämärän maailmaan ja siellä asustavien olentojen ajatuksiin ja uniin.
Postaukseen tästä

Luku lupaukset vuodelle 2019

1. Luen vähintään kolme kirjaa Keskisuomalaisen top 100 listalta

2. Luen vähintään neljä kirjaa TBR-listalta

3. Päivitän blogia keskimäärin 3-4 kertaa kuukaudessa 

4. Lukutavoite vuodelle 2019 on 150 kirjaa (Lähellekkään tätä en päässyt tänä vuonna)

5. Päivittelen Goodreads-tiliä enemmän

6. Osallistun, joko instagramissa tai blogissa vähintään kahteen haasteeseen vuoden aikana

Elly Griffiths- Jyrjänteen reunalla

Norfolkin rantojen jyrkänteiden alta paljastuu luita. Poliisi kutsuu paikalle arkeologi Ruth Gallowayn, sillä ehkä kyseessä ei olekkaan onnettomuus. Jäljet johtavat toiseen maailmansotaan, jolloin Britanniassa pelättiin natsi-Saksan maihinnousua. Mitä Norfolkissa tuolloin tapahtui ja miksi siitä yhä visusti vaietaan?

Arvoitus vetää Ruthia vastuttomasti puoleensa samalla kun äitiys ja pulmallinen suhde Harry Nelsoniin heittävät kapuloita rattaisiin. 

Jyrkänteen reunalla on kolmas Ruth Galloway-kirja ja se jatkaa hyvin samalla kaavalla, kuin kaksi ensimmäistäkin teosta. Kirja on kevyttä luettavaa. Se ei vaadi lukijalta paljon ja on hyvin helppo sisäistää. Henkilöhahmot ovat kevyitä ja heidän suhteensa sopivan sotkuisia. Mitään kovia isoa yllätystä ei myöskään kirjan loppuratkaisu tarjonnut. 

Kirjat ovat siis ennen kaikkea viihdyttävä, ja menettelee silloin kun ei odota kirjalta mitään kovinkaan ihmeellistä. Historiafriikkinä pidän kirjan historiallisista elementeistä ja siitä, että kirjan päähenkilö on arkeologi (joka oli muuten lapsuuteni unelma-ammatti).

Kirjasta ei oikesti ole sen kummempaa sanottavaa. Ruth Galloway-mysteerit eivät mielestäni erotu mitenkään erityisesti muista samankaltaisista teoksista ja hukkuvat aikalailla massaan.

Annan kirjalle 3 tähteä. 

Tuulia Aho & Aino-Maija Metsola - Tähtienlaskijan runoja

Tuulia Ahon ihastuttavat runot kokoelmasas Tähtienlaskijan runoja on kevyttä ja viihdyttävää luettavaa. Juuri sellaista, jota lasten runokokoelman odottaakin olevan.

Runokokoelma vie yön kummalliseen maailmaan, jossa erilaiset yö-olennot viihtyvät ja oleskelevat. Runojen mukana pääsee lumileopardin uniin, herttaisen hirviön maailmaan, sekä matkustamaan kummitusraitiovaunulla.

"Eräs pieni kummitus

pölynimuria säikähti: "Voi kauhistus!"

se kiljaisi ja pyykkikoriin piiloutui

Näin pesukoneen kitaan kulkeutui

..."

Kirjaan on Aino-Maija Metsola tehnyt runoihin sopivat ihastuttavat kuvitukset, joiden avulla runojen maailma aukeaa entiseltään. Kirja on kaikkeudessaan söpö ja herttainen ja sen avulla aukeaa kokonaisuudessaan ihanan eriskummallinen ja kummastuttava maailma.

Annan teokselle 4 tähteä. 

Mia Kankimäki - Naiset, joita ajattelen öisin

"Yönaisten neuvoja 5
Seuraa polkua joka eteesi avautuu. Jätä paluulippu käyttämättä."

Ostin Turun kirjamessuilta Mia Kankimäen teoksen Naiset, joita ajattelen öisin ja sain sen nyt viimeinkin luettua. Ah, en voi sanoa muuta kuin että olen aivan totaallisesti rakastunut Kankimäkeen. 

Kirjassa Kankimäki sukeltaa kymmenen naisen elämään, jotka ovat enemmän tai vähemmän jääneet historian unohduksiin. Nämä naiset ovat ovat rikkoneet rajoja ja tehneet asioita, joita heiltä ei ole odotettu. Hän kertoo kirjassaan ajattelevansa näitä naisia öisin, silloin kun mikään ei mene elämässä hyvin tai silloin, kun hän on poissa tolaltaan, ja juuri sen takia nämä naiset ovatkin saaneet nimityksen "yönaiset".

"Mietin, mistä nämä naiset ammensivat rohkeutensa. Miten he neuvoisisvat minua, jos voisimme tavata? Ja ennen kaikkea: voisinko lähteä tutkimusmatkalle heidän jäljilleen?"

Teos on outo yhdistelmä matkakertomusta, autofikiota ja esseitä. Kankimäki tutustuttaa meidät historiallisiin henkilöihin ja tapatumiin omien kokemustensa, ajatustensa ja matkojensa kautta. Kirjassa hän matkustaa samoihin paikkoihin, johon yönaisetkin ovat matkustaneet ja sinne missä he ovat asuneet. Kirjan alussa hän matkustaa Afrikkaan päästäkseen lähemmäksi Karen Blixeniä, sen jälkeen hän suuntaa Kiotoon ja Firenzeen. Kankimäki tuntuu koko ajan jahtaavan naisia, joilta hän haluaa suunnattomasti oppia jotain.

"Yönaisten neuvoja 2
Jos kärsit masennuksesta, turhautuneisuudesta tai päänsärystä, lähde matkalle."

Pidän Kankimäen kirjoitustyylistä. Hän päästää lukijan päänsä sisään ja hän osaa kietoa lukijansa pikkusormensa ympärille. Kirjan maailma tuntui vievän mukanaan totaallisesti ja naisten tarinat tuntuivat todella eläviltä. Välillä kirjaa lukiessa tuntuu, että aivan kuin itse olisi paikalla. Siihen eläytyy niin vahvasti.

Kirja tuntuu olevan jollain tapaa kuin tehty meille kolmenkympin puolella tai toisella oleville haahuilijoille, joiden elämänsuunta on vielä hukassa. Itse koin kirjan todella inspiroivaksi. Kankimäki on onnistunut haalimaan yönaisikseen ihmisiä, joiden elämissä on ylä ja alamäkiä, ja jotka voittivat vaikeutensa ja toteuttivat unelmansa. Mikäs sen parempi, kuin lukea naisista, jotka voittivat vaikeutensa ja elivät unelmaansa.

"Minua on varoitettu, että Firenzessä sataa koko marrakuun, ja saan huomata sen olevan totta: koko marraskuun tosiaankin sataa. Olen silti tunnollinen die-hard-turisti ja suoritan kirkkoja, luostareita, museoita ja palazzoja, kunnes jalkani ovat tuuskannuuskana. Käyn opastetuilla kierroksilla ja ajattelen, miten paljon helpompaa olisi, jos voisi saada koko elämänsä opastettuna kierroksena, kiitos."

Kirja saa ehdottomasti täydet 5 tähteä.

Postauksen Kankimäen aiemmasta teoksesta Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, voit lukea täältä. 

Leena Krohn - Unelmakuolema

Olemme koulussa opiskelleet viime aikoina genre-kirjallisuutta ja sen myötä pääsimme pitämään lukupiirejä luokkakavereillemme. Meidän genreksi valikoitui scifi-kirjallisuus, ja lukupiirikirjaksi valitsimme Leena Krohnin Unelmakuoleman.

Krohn oli minulle täysin tuntematon kirjailija. Lukupiirin pitämisen myötä tein hänestä taustatutkimusta, ja minulle paljastui sen myötä aivan uusi ulottuvuus hänen teoksiinsa. 

Leena Krohnilla on laaja tuotanto. Hän on kirjoittanut niin romaaneja, novelleja lasten- ja nuortenkirjoja, kuin esseitäkin. Hänen teoksistaan löytää hyvin paljon satiirisia piirteitä, mutta hänen kirjoissaan toistuu myös scifi ja fantasiakirjallisuudenkin piirteitä. 

"Ihmisaivot muistuttavat kaupunkeja, Lucia ajatteli. Ja nukkuvan ihmisen aivot ovat kuin öinen kaupunki. Ei ole hetkeäkään, ei syvimmässäkään narkoosissa, etteikö jokin himmeä valo lepattaisi."

Unelmakuolemassa seurataan useampaa ihmistä. Keskiössä on kuitenkin Lucia, unettomuudesta kärsivää nukutuslääkäriä, joka työskentelee sekä Unelmakuolemassa, että Pakastamossa. Unelmakuolema on laitos, joka tarjoaa hyvinvoiville kansalaisille, myös nuorille ja terveille, mahdollisimman laadukkaan kuoleman. Pakastamon asiakkaat puolestaan tavoittelevat kuolemattomuutta. 

Kirjassa seurataan myös äänitarkkailijana toimivaa Tottia, joka rupeaa kuulemaan ääniä, joita kukaan muu ei kuule. Kassua, joka on häirikkönuori, ja joka liittyy työpaikkoja sabotoivaan salaiseen iskuryhmään sekä Naraa, joka on pettynyt ihmisiin ja haaveilee kuoleman kautta liittyvänsä kasvikuntaan. 

Kirja on todella erikoinen. Ajatuksena se on kiehtova, mutta totetutus tuntuu jollain tapaa jäävän puolitiehen. Kirjassa ei tuntunut olevan kunnollista juonta, ja siinä oli monta irtonaista osaa, jotka jätettiin leijailemaan puolitiehen. Jäin kirjan lopulla kaipailemaan vastauksia niin moniin kysymyksiin. Mikä oli kummallinen kimalainen joka mainittiin useaan otteeseen teoksessa? Mikä virka oli Lucian esi-isän unilla?

Lucian isoisän unet ovat itseassa Leena Krohnin oman isoisän Leopold Krohnin unia hänen päiväkirjastaan Dagböcker över drömupplevelser 1920-1948. Leena Krohn on itse suomentanut unet tähän kyseiseen teokseen. 

" 28/9

Ruukkukasvi, pitkälehtinen ja kukkiva. Pidin kämmenelläni siitä irronnutta kuihtunutta versoa, jossa oli lehti ja kukkanen. Istutin sen ruukkuun muiden kukkien luo ja se alkoi heti imeä itseensä elinvoimaa ja toipua. Silloin huomasin yllätyksekseni ja ilokseni, että ymmärsin kukkien kieltä ja kuulin kasvien puhuvan."

Kirjassa on paljon syvempiä teemoja ja aiheita mitä päältäpäin voisi kuvitella. Kuolema on toki läsnä hyvinkin näkyvästi, mutta sen lisäksi paljon jätetään lukijalle itselleen mietittäväksi ja pohdittavaksi. Joskus tämä on hyvä, mutta tässä teoksessa itselleni tuli lähinnä turhautunut olo. Olin odottanut jotakin muuta, ja en halunnut lähteä miettimään mitä syvempää merkitystä lentävällä vanhuudella oli.

Kirjassa oli kyllä paljon hyvääkin. Pidin kirjan kuvailevasta ja kauniista kielestä, joka pelasti minun kohdallani paljon. Oli ilo lukea tekstiä ja nautin siitä suunnattomasti.

"Hiutaleet putoilivat puhtain kuin toiveet toisenlaisesta maailmasta. Niiden ytimessä suoritettiin lakkaamatta monimutkaisia laskutoimituksia. Miksi täytyy olla niin täydellinen, jos kuitenkin joutui häviämään niin pian?" 

Kirja on hyvin paljolti älyllinen teos, ja se vaatii lukijaltaan paljon. Ei siis ehkä tähän elämäntilanteeseeni aivan sopivan valinta, kun kaikki toiminta vaatii paljon ajattelua ja kirjallisuuden toivoisi olevan helpottava ja rentouttava tekijä. 

Annan kirjalle 2 ja puoli tähteä. 

Helsingin kirjamessut

Helsingin kirjamessut järjestettiin tänä vuonna 25.-28.10.2018. Helsingin messukeskuksessa. Itse osallistuin messuille lauantaina ja sunnuntaina.

Messuja oli todella ihanasti uudistettu, ja niissä oli huomattavasti nuorekkaampi fiilis, mitä aikaisempina vuosina. Valitettavasti omalla kohdalla kävi niin, että olin koulussa kiinni torstaina ja perjantaina, jolloin messuilla olisi ollut juuri ne kävijät, keitä olin eniten odottanut. Jouduin siis hieman pettymään, kun en päässytkään kuuntelemaan niitä keitä halusin.

Pääsin kuitenkin kuuntelemaan monia hyviä keskusteluja mielenkiintoisista aiheista!

Yksi, joka herätti heti mielenkiintoni (historia friikkinä tietenkin) oli keskustelu suomalaisesta seksityöstä 1800-1900 luvuilla.

Keskustelu oli erittäin ajatuksia herättävä ja ja olikin kiva kuunnella minkälaista salapoliisityötä naiset olivat tehneet kirjojensa eteen. 

Toinen keskustelu, jota kävin kuuntelemassa koski #metoo-kampanjaa. Keskustelemassa olivat Tästä saa puhua! ja #Meetoo-vallankumous kirjojen kirjoittajat. Keskustelu oli todella kiehtovaa ja ajankohtaista, sekä herätti paljon ajatuksia aiheeseen liittyen. 

Olin suunnitellut hieman ohjelmaa, mitä haluan nähdä ja mitä kuunnella, ja sitten tavan mukaan päädyin tekemään vain osan niistä, mutta mielenkiintoisia vinkkejä tuli messuilta kuitenkin noukittua. Pakko heti kritisoida messujen nettisivua, erityisesti ohjelma-osiota, joka ei oikein ollut toimiva. Olisi ollut kiva, että ohjelma olisi selkeästi ollut esillä vaikkapa jonkinlaisen perinteisen lukujärjestyksen muodossa, kun taas nykyiseltään sivusto tuntui koko ajan jumittavan, eikä suositusten merkkaaminen onnistunut millään (merkkasit yhden keskustelun suosikiksi, ja yhtäkkiä sielä oli viisi muutakin, joita ET ollut merkannut).

Paljon positiivista kuitenkin oli! Muun muassa hieno ja ihana uusi lastenalue, johon tietenkin rakastuin! Sekä selkeä jaottelu jotenkin, että missäkin mikäkin lava sijaitsi. En oikeastaan eksynyt kertaakaan tänä vuonna messuilla! 

Pääsin messuilla tapaamana muun muassa Supermarsun ja lukukoira Börjen (joka tykkää rapsutuksista)

Muumit oli myös hienosti tuotu esille lasten alueella! Pääsin myös katsastamaan Kirjastoauto Skidin sisältä (on muuten hieno).  Olisin ehkä hieman enemmän kaivannut kirjastoja mukaan messuille. Olisi muuten ollut oivallinen paikka jakaa tietoa tapahtumista enemmän ja laajemmalle yleisölle.
Helsingin kaupunginkirjaston kanssa kyllä järjestettiin yhteistyössä novellikoukku tapahtuma, mutta enemmän olisi kaivattu.

Lasten kirjastoauto Skidi.

Ketäs sieltä kurkistaa!

 

Toki kirjamessuilla tuli ostettuakin jotain! Ostoskassiini päätyi sitten 7 kirjaa, muutama vihko, uusi kangaskassi, postikorti, kirjanmerkki ja uusi päiväkirja!  

Mukaan päätyivät Camilla Greben jännärit Lemmikki ja Kun jää pettää alta, Elly Griffithsin Jyrkänteen reunalla, Anja Snelmmanin Ivana B, Jarkko Sipilän Helsingin pimeä puoli, Kakeibo-tilikirja sekä Mark Mansonin teos Kuinka olla piittaamatta paskaakaan. 

Enemmän kirjoista kerron heti kun pääsen kunnolla niitä lukemaan. Tällä hetkellä luennassa on toi Elly Griffitshin teos Jyrkänteen reunalla.

Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että messut olivat todella onnistuneet! Innokkaana odottelen ensivuotta ja mitä kaikkea se tuo tullessaan.

Roald Dahl - Iso Kiltti Jätti

Viime viikolla piti koulua varten lueskella lastenkirjallisuuden klassikoita ja pitkään pohdin Roald Dahlin ja Tove Janssonin välillä. Voiton vei kuitenkin Dahl teoksellaan Iso Kiltti Jätti. Syynä lähinnä oli se, että Toven teoksia todennäköisesti tulen myöhemminkin lukemaan, mutta Dahlia en välttämättä muuten noukkisi kirjaston hyllystä.

"Talo oli aivan hiljainen. Alakerrasta ei kuulunut ääntäkään. Yläkerrasta ei kuulunut askelia. Ikkuna verhojen takana oli apposen auki, mutta ulkona jalkakäytävällä ei kävellyt ketään. Yhtäkään autoa ei kulkenut kadulla. Mistään ei kuulunut pienintäkään ääntä. Sohvi ei ollut koskaan kokenut moista hiljaisuutta. Ehkäpä, hän sanoi itsekseen, tämä oli juuri se mitä sanottiin hirviöhetkeksi. 

Isossa Kiltissä Jätissä seuraillaan pientä Sohvi tyttöä, jonka julmasti eräs jättiläinen nappaa keskellä yötä. Kaikki tuntuu Sohvista menetetyltä, kun Jätti vie Sohvin kauas kauas omaan maahansa. Onneksi ilmenee, että kyseessä ei olekkaan ihmisiä syövä jättiläinen, vaan Iso Kiltti Jätti, joka rouskuttaa menemään perskurkkanoita ja jonka puhuma kieli on yhtä aikaa kummallista, naurettavaa ja ihastuttavaa.  

Sohvin ja Ison Kiltin Jätin tulee jättiläisten maassa väistellä toisia isompia ja pelottavampia jättiläisiä, jotka yöllä suuntaavat kohti viattomien ihmisten koteja napsiakseen heidät suihinsa! Kaksikon täytyykin saada kurittomat jätit kuriin ja siinä pitääkin jo turvautua maan korkeimpaan johtoon!

Dahl kehitti kyseistä teosta varten monia sanoja ja sanontoja ja IKJ:n puhuma kieli on niin naurettavaa ja kummallista, että siinä ei voi kuin ihmetellä. Teoksen suomentaja Tuomas Nevanlinna on tehnyt mielestäni todella oivallista työtä kääntämisen suhteen. Ei varmastikaan ole ollut helppoa kehittää täysin uusia sanoja ja vääntää ja kääntää kieltä.

”Minä yrmeksin sitä! Minä hylveksin sitä! Minä ällökammoksun sitä! Mutta koska kieltäydyn ahmimasta ihmisparsoja niin kuin muut jättiläiset, niin minun on klunkittava perskurkkanoita koko elämä! Jos minä ei tee sitä, niin minusta jää jäljelle vain suuta ja nahkaa!”

Dahlin teoksissa on aina aivan erityinen ote lapseen. Lapsi on teoksen sankari, ja Dahl tuntuu teoksissa olevan aina sataprosenttisesti lapsen puolella. Aikuiset ovat tyhmiä, pelottavia ja ilkeitä hahmoja. Tässä teoksessa tyhmiä, pelottavia ja ilkeitä ovat jättiläiset ja lastenkodin johtaja, joka rankaisi yöllisistä vessakäynneistä.  Teoksessa tulee myös elämän julmuudet lapsiystävällisesti esitettynä. Dahl onkin mestari esittämään julmiakin asioita niin, että lapset pääsevät ne kohtaamaan turvallisesti. 

Kirjassa on seikkailua, rankkoja teemoja, itsensä voittamista ja toisen hyväksymistä. Kaikkia sitä, mitä lastenkirjallisuuden klassikolta voikaan odottaa.

Annan kirjalle 4 tähteä.  

Turun Kirjamessut

Vihdoin ja viimein kerkeän muutaman sanasen kirjoittamaan Turun kirjamessuista! Koko messuviikonlopun oli hirveästi puuhaa, joten kerkesin vain lauantaina käymään messuilla. Kokosimme porukan kasaan ja ajelimme Seinäjoelta kohti Turkua (on muuten pitkä ajomatka) ja sitten illalla ajelimme takaisin Seinäjoelle. Suurin osa päivästä tuli siis vietettyä autossa.

Mutta nyt siis itse messuista! Kauheasti oli mukana mielenkiintoisia puhujia, ja paljon olin suunnitellutkin, mutta aikainen herääminen ei oikein mennyt yksi yhteen kaiken sen kanssa mitä olisin halunnut nähdä ja tehdä.

Teemu Keskisarjaa kävimme kuuntelemassa hetken ajan. Hänen uusin teoksensa Saapasnahka-torni, Aleksis Kiven elämänkerta kuulosti todella mielenkiintoiselta. Valitettavasti lavan sijoitus oli jotenkin huonohko ja en oikein muuta koko haastattelusta kuullut kuin sanoja sieltä ja täältä. Ihmisiä oli Keskissarjaa tullut oikein urakalla kuuntelemaan. Itse en kirjaa messuilta ostanut, mutta pistin sen heti varaukseen kirjastossa ja odottelen nyt milloin saan tuon opuksen käsiini!

Toinen keskustelu, jonka sitten kuulin oli tietenkin presidenttimme Niinistön ja hänen elämänkertureidensa väittely. Pakko myöntää, että poliittiset kirjat tai elämänkerrat eivät ikinä ole olleet juttuni, mutta nyt tämän kyseisen keskustelun jälkeen mielenkiintoni heräsi. Auditioria missä tuo keskustelu oli, oli aivan tupasen täynnä, ja läheskään kaikki eivät mahtuneet edes istumaan. Suurin osa oli edellisen keskustelun aikaan jo tullut paikalle, ja he jäivät vielä Niinistöä kuuntelemaankin. Me olimme kuitenkin sen verran onnekkaita, että paikat löytyivät ja saimme keskittyä kunnollaa keskusteluun.

Ja se oli juuri sellainen mitä lehdissä kuvailtiin. Yksi ystävistäni, joka oli mukana tuolla Turussa kuvaili keskustelua tennismatsiksi. Koko ajan joku heitti toinen toisestaan pahemman kommentin. Harvoin näin mahtavia keskusteluja pääsee kuuntelemaan.

Ostoksia tuli vaikka millä mitalla tehtyä ja parhain ostokseni varmaan olikin Mia Kankimäen Naiset, jotia ajattelen öisin. Kirja, jota parhaillaan luen. Ostin kyllä muutaman muunkin teoksen, mutta kuollaksenikaan en nyt saa päähäni mitä ne on (flunssa pehmentää tunnetusti aivot), ja tyhmänä en niistä kuvaa ottanut. Kirjat kun ovat tällä hetkellä kotonani Seinäjoella ja minä itse Helsingissä.

Ensi viikolla olisi sitten Helsingin kirjamessut! Tarkoituksenani oli olla kaikki neljä päivää messuilla, mutta nähtävästi olenkin vain kaksi päivää. Torstai ja perjantai menee aika lailla vielä koulun penkillä Seinäjoella ja perjantain iltapäivä sitten junassa kohti Helsinkiä. Lauantain ja sunnuntain ajattelinkin viettää käyden eri keskusteluja kuuntelemassa! Pitääkin ruveta jo tekemään suunnitelmaa!

Herkulliset suklaalöydöt ruokamessujen puolelta!

Shonda Rhimes - Year of yes: how to dance it out, stand in the sun and be your own person

Aluksi pitää tehdä tunnustus: Olen hullu Greyn anatomia -fani! Sarjan, jonka Shonda Rhimes loi vuonna 2005. Olen seurannut sitä monen vuoden ajan jo todella intohimoisesti, ja siinä sivussa ruvennut fanittamaan Shondaa. Hän on mestari kirjoittaja, osaa luoda draamaa juuri oikealla tavalla, ja luo kiinnostavat, moniulotteiset hahmot.

Kuuntelin erästä poadcastia ja siellä eräs juontaja kertoi kuuntelevansa nyt Shondan kirjaa Year of Yes:sia.. Ajattelin, että voisin itsekkin tutustua kirjaan. Kirja kuulosti inspiroivalta, ja mielenkiintoiselta, ja ajattelin että voisin saada siitä jotain irti. Plus siitä ei ollut mitään haittaa, että aivan mahtava Shonda Rhimes oli sen kirjoittanut. 

Pienen tutkimustyön jälkeen (mistä saisin kirjan helpoiten/halviten) käsiini, päätin ladata Audiplen, josta sain kirjan rekistöröitymisen jälkeen ilmaiseksi (wuhuu!).

Jos jollakulla jäi epäselväksi, niin kuuntelin kyseisen kirjan. Työmatkoilla. 

Shonda kuvaa kirjassaan kuinka hän oli täysin onnellinen elämäänsä. Hän eli täysin onnellista elämää siihen asti, kunnes hänen siskonsa osoitti hänelle, että  hän ei oikeasti tee elämällään yhtään mitään. Hän vain puhuu kaikesta mahtavasta mihin hänet on kutsuttu, mutta hän ei oikeasti osallistu tapahtumiin koskaan. Hän vain on olemassa tässä maailmassa, lähinnä sivustakatsojana.

Niin Shonda sitten päätyy tekemään itselleen lupauksen, ensin pienen itsetutkiskelun ja sisarelleen vihoittelun jälkeen: vuoden ajan hän sanoo kaikkiin kyllä. Osallistuu tapahtumiin, joihin hänet on kutsuttu, antaa lapselleen ja perheelleen aikaa ja sanoo vain kyllä enemmän. Antaa itsestään enemmän maailmalle.
Helppoa se ei ollut, ei todellakaan.
Se kuitenkin oli todella palkitsevaa.

Kirjassa Shonda kertoo mitä kaikkea hän oppi, mitä hän sai ja mistä hän luopui, sillä jos kaikkeen sanoo kyllä niin siinä luopuu muustakin, kuin vain ajasta. Esimerkiksi kiloista, jotka ovat vuosien mittaan kertynyt, silloin kun on itselleen sanonut ei.

Suosittelen teosta lämpimästä,  ja erityisesti  sen kuuntelemista Shondan itsensä lukemana. Se on viihdyttävä ja inspiroi muuttamaan omaa elämäänsä, ja löytämään uusia asioita itsestään ja läheisistään.

Annan kirjalle 4 tähteä. 

Gin Phillips - Niin kuin me olisimme kauniita

Eläintarha on melkein tyhjillään, on sulkemisaika. Joan ja hänen nelivuotias poikansa lähtevät vihdoin kohti portteja. Portilla Joan näkee kuitenkin jotain, mikä saa hänet ryntäämään paniikin vallassa takaisin eläintarhan uumeniin.
Seuraavat kolme tuntia Joanin ja hänen poikansa Lincolnin elämä on vaarassa. Kuin elämät heidät on suljettu tarhaan, jossa he piilottelevat ja lopulta pakenevat henkensä edestä, samalla kun heitä metsästetään, kuin eläimiä.

"Vihollinen on siinä niin, ja nyt hänellä on tilaisuus saada selville jotain - mitä vain - mistä hän voisi päätellä, mitä on tekeillä, mutta hänellä on vain pieniä paloja - apinoita ja kullanmuruja ja artimetiikkaa - eivätkä ne sovi toisiinsa laisinkaan." 

Kirja on taitavasti kirjoitettu trilleri. Sen juoni on erikoinen, ja olikin virkistävää lukea kirjaa, jossa ei oltu käytetty miljoona kertaa käytettyjä ideoita. Itselläni oli vaikeuksia päästä mukaan, luin kirjaa työmatkoilla ja jouduin keskittymään kirjaan hieman normaalia enemmän. Välillä tuntui myös, ettei
tarinalla ollut mitään järkeä. Huomasin paikoin kaipaavani lisäystä tarinaan ja hieman syvällisempää kerrontaa. Tuntui, että tarina jäi joiltain osin puuttelliseksi.

Kirjan tapahtumat tapahtuvat kolmen tunnin aikana. Eläintarhaan hyökätään, ja Joan poikansa kanssa pakenevat ja yrittävät selviytyä. He törmäävät muihin uhreihin ja yrittävät löytää tiensä turvaan. Kirjassa pääkertojana toimii Joan, mutta myös muutama muu hahmo saa kirjasssa oman äänen; teinityttö Kailynn ja vanha opettaja Powell, joihin Joan ja hänen poikansa törmäävät.
Se, että kirja sijoittuu niin lyhyeen aikaväliin on yksi sen plussapuolista.

Kirjaa lukiessa toivoo koko ajan, että päähenkilöt pääsisivät turvaan. Eläintarha on viattomuuden ja turvallisuuden ilmentymä, se on lapsille ja perheille suunnattu paikka, jossa ei voisi kuvitella mitään pahaa tapahtuman, ja juuri siitä tulee kirjassa omanlaisensa helvetti, josta on lähes mahdotonta paeta.

"Hän katselee yhä rannettaan, kun laukausten ääni räjähtää huoneen poikki niin kovana, että se on jotakin aivan uutta."

Olen miettinyt nyt kirjan luettuani todella pitkään kirjan nimeä. Se on todella oudosti suomennettu: Niin kuin olisimme kauniita. Alkuperäinen nimi kun on ollut Fierce Kingdom. Suomennettu nimi ei mielestäni sovi yhtään kirjan juoneen, tarinaan tai muutenkaan kirjaan.

Annan kirjalle 3 tähteä. 

Meg Rosoff - Poikkeustila

Manhattanilainen Daisy saapuu kesäksi serkkujen luo Englannin maaseudulle. Räjähtävän rehevässä paratiisissa ei ole sääntöjä eikä aikuisia - eikä mitään estämässä sähköä sinkoilemasta Daisyn ja hänen serkkunsa Edmondin välillä. Pian kuitenkin alkaa puheet sodasta lisääntyä, pommeista ja miehityksistä. Lentokentät suljetaan, ruoka käy vähiin ja kylällä alkaa kulkea sotilaita. Kännykät hiljenevät ja vain huhut liikkuvat.
Sitten unenomainen hiljaisuus vaihtuu hyytäväksi todellisuudeksi ja Daisy joutuu koettelemuksiin, joita hän ei ikinä kuvitellut joutuvansa kohtaamaan.

"Ja niin minulla oli käden ulottuvilla kaikki mitä elämästäni oli jäljellä ja olin valmis vaipumaan itsekkin uneen."


Yksi lempielokuvistani on This is how I live now, jossa pääosaa esittä Saoirse Ronan. Elokuvassa on kiehtova maailma, joka voisi hyvinkin pitää paikkansa ja kuvaa sitä, minkälaista maailmansota voisi olla ja tuntua 2000-luvulla.
 Tuo kyseinen elokuva perustuu juuri tähän kirjaan, joten odotin kirjalta jokseenkin paljon, ja valitettavasti joudun myöntämään pettyneeni. Tällä kertaa myönnän elokuvan olevan parempi, kuin kirja. Uskokaa, tuon myöntäminen on todella vaikeaa.

Kirja löytyi kirjastolta nuorten hyllystä. Luulen, että se iskee ehkä enemmän nuorempaan kohdeyleisöön, vaikka kirjan aiheet ovatkin hieman rankkoja. Kirjan päähenkilön romanttinen kohde on hänen serkkunsa, mikä on hyvinkin kyseenalaista, ja kirjassa kuolee usempikin nuori ihminen sodan tullessa lähelle. Nuorten viattomuus kärsii kirjassa, ja he joutuvat kohtaamaan julman maailman.

"Osbert oli ainoa joka ei vaikuttanut epäluuloiselta. Hän oli niin kiinnostunut Länsimäisen Sivistyksen Rappeutumisesta että häneltä jäi huomaamatta kuinka yksi sen ilmentymä toteutui aivan hänen nenänsä alla."

Kirja on kuitenkin kiehtova, vaikka se ei minuun oikein iskenytkään. Pidän dystopisia kirjoja kiehtovina, ja pidän niistä jopa enemmän kuin fantasiakirjallisuudessa. Ne voivat tapahtua, ne olisivat voineet tapahtua, jos jokin maailmanhistoriassa olisi mennyt eri tavoin. Ne ruokkivat mielikuviani maailmasta, joka olisi voinut olla tai voisi olla ja kyseenalaistavat nykyisen maailman omalla tavallaan.

Annan kirjalle 2 ja puoli tähteä. 

Luettavaa syksyksi ja talveksi

Selailin tässä aikani kuluksi kustantamojen syksyn kirjauutuuksia, ja mitäs kaikkea silmäni näkivätkään! Bongasin monta hyvää ja kiinnostavan kuuloista uutuutta, joista osa varmasti tarttuu syksyn tulevilta kirjamessuilta mukaan! 

Tutustuin viime keväänä Mia Kankimäen aiempaan teokseen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, ja ihastuin siihen täysin. Olin siis positiivesti yllättynyt, kun huomasin, että Kankimäeltä nyt syksyllä ilmaantuu uusi kirja! 

Riikka Pulkkinen on yksi suosikkini, ja kirjahyllystäni löytyy kaikki hänen teoksensa, joten luulen, että tämäkin löytää tiensä sinne. 

Luke Allnutt on täysin aiemmin itselleni tuntematon, mutta kirja kuulosti sen verran mielenkiintoiselta (ja tuo teksti kannessa "vuoden riipaisevin" herätti mielenkiinnon... Kuka nyt ei välillä rakastaisi kunnon nyyhkyromaania)

Vilja-Tuulia Huotarisen teos Niin kuin minä heidät näin, vaikuttaa todella kiehtovalta romaanilta, joka voisi viedä heti mennessään. 

Tommi Kinnusen aiemmat teokset ovat olleet mestariteoksia, joita on ollut todella nautinnollista lukea. En siis malta odottaa, että pääsen tähän teokseen tutustumaan

C.J.Tudor on minulle ennestään tuntematon kirjailija, mutta Liitu-Ukkoa on hehkutettu, ja siitä on puhuttu paljon positiivista. 

Olen lukenut aiemmat Ann Rosmanin teokset ja Sukellus syvyyksiin kuulostaa juuri sellaiselta helpolta sunnuntai-illan luettavalta. 

Samuel Bjorkin uusinta kirjaa odottelinkin jo. Kirja on ilmestynyt jo, mutta vielä en kyseistä teosta ole hankkinut. Aiemmat kirjat olivat dekkarimaailmassa niin omaa laatuaan, että odotukseni ovat tämän suhteen kovat.

Elly Griffiths taas jatkaa Ruth Galloway-sarjaansa, ja onkin mielenkiintoista nähdä saako Griffiths hahmoihinsa enemmän sitä kaivattua syvyyttä. 

Kirjamessuja odotellessa pitää nyt siis tyytyä niihin muihin TBR-listalla oleviin kirjoihin! 

Mitä kirjaa sä odotat ilmestyväksi?

Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

Kenellekkään, joka on tätä blogia nyt vähän pidempään lukenut, että minulla on todella suuria epäilyksiä kotimaista kirjallisuutta kohtaan (tykkään nähtävästi jatkuvasti muistutella siitä).

 Risto Isomäen Sarasvatin hiekka herätti mielenkiintoni kuitenkin jo viime keväällä ja muutama viikko sitten löysin sen SPR:n Kontti-myymälästä muutamalla eurolla. Pakkohan se oli ostaa ja siitä tulikin uusin työmatkaluettavani.

Alkuun voidaan kertoa, että tällä teoksella Risto Isomäki voitti Kiitos Kirjasta- mitallin vuonna 2006, sekä Tähtivaeltaja-palkinnon, sekä oli myös finlandia-palkinnon ehdokkaana. 

Sarasvatin hiekkaa on ekologinen trilleri, joka pistää miettimään mihin tämä meidän maailmamme on menossa. 

Miten Intian valtamerestä löytynyt kadonnut kaupunki, Grönlannin jäätikkö ja suomalainen tutkija Kari Alanen liittyvät toisiinsa?

Intialainen meriarkeologi Amrita Desai tutkii Intian länsirannikkolla meren pohjalta löytynyttä rauniokaupunkia. Elämä tuntuu pysähtyneen kaupungissa aivan yhtäkkisesti, ja ihmiset tuntuvat kuolleen samanaikaisesti. Desai tarvitsee tutkimuksiinsa erikoissukellusveneen, ja tehtävään valikoituu venäläinen Sergei Savelnikov. 

Samanaikaisesti suomalaistutkija Kari Alanen havaitsee Cambaynlahden raunioiden, Grönlannin mannerjäätikön ja Bahamasaarilla sijaitsevien mystisten kivenlohkareiden yhteyden.

Onko liian myöhäistä jo pysäyttää koko maailmaa koskeva uhka?

Kirja sopiikin tähän aikakauteen hyvin, sillä viime vuonnahan Trump irtisanoi USA:n Pariisin ilmastosopimuksesta, ja Trump on useaan otteeseen väittänytkin ilmastonmuutoksen olevan aivan huuhaata. On jotenkin käsittämätöntä, että maailman yksi vaikutusvaltaisimmista valtioista ei sitoudu omalta osaltaan näinkin oleelliseen asiaan. Kirjassa käsitellään juuri sitä mitä pahimmilleen voikaan sattua, jos maapallon lämpötila jatkaa nousuaan ja jäätiköt jatkavat sulamistaan. 

Kirjassa käsitellään sitä mitä tapahtuu, jos jättimäinen tsunami iskeytyy rannikoille, joihin on rakennettu ydinvoimaloita. Tätähän ei kovin paljon enempää tarvitse pohtia, sillä juurihan niin kävi Japanissa Fugushimassa vuonna 2011, vaivaiset kuusi vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Kirjassa maalataan kauhukuvia, jotka ovatkin kauhistuttavia juuri siitä syystä, että siihen suuntaan maailmamme on kulkemassa, eikä niitä ole enää niin kauhean vaikea edes kuvitella. 

Kirjassa kaikki on yhteydessä toisiinsa, eikä mitään jätetä sattuman varaan. Kirjan hahmot ovat kaikki tutkijoita ja huippuälykkäitä. Epärealistista mielestäni kirjassa on se, että kirjan hahmot saavat aivan liian nopeasti yhteyden valtioiden päämiehiin (lähinnä Venäjän) ja aivan se pahin mahdollinen ei pääse tapahtumaan. Tällä hetkellä jos jotkut tiedemiehet soittaisivat tuollaisen puhelun, niin todennäköistä olisi että luuri lyötäisiin korvaan. 

Kirja vie mukanaan, ja itse luin teoksen aika lailla kahdessa päivässä. Kun pääsin alkukankeuden ylitse (joka johtui ihan vain omista ennakkoluuloistani) en malttanut lakata lukemasta. Teos on hienosti kasattu, eikä siinä ole menty liiaksi yli, muutamaa kohtaa lukuunottamatta.

Voisin tätä aihetta (ilmastonmuutosta, maapallon lämpenemistä, ydinvoimaloita ym.) pohtia vielä vaikka kuinka pitkälle, sen verran mielenkiintoinen tämä kirja ja sen aihe oli, mutta ihan kilometripostausta tästä ei viitsi tehdä. 

Kirja saa minulta 3.75 tähteä    

Heidi Köngäs - Sandra

Olen ruvennut lukemaan paljon työmatkoilla. Siinä kerkeää hyvin, kun joka päivä ajelee junalla sen 20 minuuttia töihin ja sitten iltapäivällä takaisin kotiin.

Bongasin Heidi Köngäksen teoksen Sandran Elisa Kirjan kesän alennusmyynneistä. Tarvitsin juna-matkalle Seinäjoelta (kävin festaroimassa Provinssissa) Helsinkiin jotain luettavaa, joka veisi mukanaan. Sandra oli juuri siihen oikea valinta!

Sandra ja Janne pystyttävät torpan Ylä-Väärin kulmalle, ja perustavat sinne oman perheen. Kesken työteliään elämän iskee Suomeen vallankumous ja sisällissota, joka tempaisee mukanaan myös Jannen, ja Sandra jää yksin huolehtimaan kaikesta. Sandra pian huomaa miten suhtautuminen häneen muuttuu, kun mies on vankileirillä, mutta ylpeys on nieltävä, jotta lapsille saadaan leipää pöytään. Paljon pahaa tulee noina vuosina, ja Sandra ei voi muuta kuin puskea kaiken läpi.

Lähes sata vuotta myöhemmin Sandran lapsenlapsi löytää hänen muistiinpanonsa. Vaikeneminen on aina ollut kultaa heidän kotonaan, eikä menneistä olla puhuttu. Ja nyt se kaikki on tässä, järkyttämässä ja kohdattavana. Miten sitä ihminen jaksaa läpi kaiken mitä eteen heitetään?

Sandra julkaistiin vuonna 2017 eli sopivasti Suomi 100-humuun. Hyvä juttu, sillä siihenhän se sopii. Kirjassa kuvataan suomen sisällissotaa sinänsä erikoisesta näkökulmasta, eli naisen, ja vielä sellaisen, joka ei omista mitään mielipidettä puoleen eikä toiseen. Kuvaukset ovat yksinkertaisen ihmisen näkökulmasta, ja kertovat kuinka raadollista, epäreilua ja kauheaa sota on. Janne kirjoittaa kirjassa kirjeitä vankileiriltä, ja kirjeet ovat täynnä epätoivoa. Vankileirit, joihin punaiset sodan jälkeen laitettiin ovat yksi suomen häpeäpilkuista. Niiden organisointi ja vankien olot eivät olleet ihmisarvon mukaisia.

Kirja on myös hieno kuvaus naisista 1900-luvun alusta. Kirjassa on useampi kertoja, Sandra, Lyyti, joka on Sandran käly, sekä Sandran lapsenlapsi Klaara. Sandra kuvastaa kirjassa, jollain tapaa hyvin perinteistä torppari-emäntää; ahkeraa, työlästä, mennään läpi harmaan kiven, kun taas Lyyti edustaa taas omalta osaltaan modernimpaa naista; hän lukee mielellään lehtiä, on itsenäinen, kiinnostunut yhteiskunnasta, lähtee sen perään mitä haluaa. Onhan Suomi jollain tapaa vahvojen naisten rakentama, vaikka aina puhutaankin vain miehistä, mutta naiset ovat olleet hyvinkin iso pilari, jota ilman ei oltaisi pärjätty, ja jotka hiljaa kärsivät ja hoitivat sen minkä pitikin. Ja jotka surivat myöhemmin menetettyjä asioita, jos ollenkaan.
Klaara puolestaan edustaa uutta sukupolvea, joka oppii näistä naisista, ja heidän elämästään, sekä kaikesta vaietusta.

Teos kulkee lineaarisesti eteenpäin, mutta välillä ajassa hypitään vuosia, välillä viikkoja tai kuukausia. Teos kuitenkin pysyy yhtenäisenä, ja tarinasta aistii miten maailma muuttuu, miten ihmiset muuttuvat ja kuinka raskasta pelkkä elämässä selviytyminen voi olla.

Löysin erään Köngäksen haastattelun, jossa hän perustaa Sandran hahmon omaan isoäitiinsä, mutta tarinan hän sanoo olevan fiktiivinen. Mikä on mielestäni kiehtovaa ja tuo kirjaan vielä lisäksi sen fiiliksen, että "tämä on oikeasti voinut tapahtua".

Pidin kirjasta todella paljon, tällaiset suvun tarinat ovat aina kiehtoneet mieltäni. Pidän siitä, että suomen murrosaikoja pääsee näkemään tavallisten ihmisten näkökulmasta.

Jos et YHTÄÄN mitään tiedä 1918-luvun tapahtumista, niin suosittelen tätä kirjaa. Kirjassa on mielestäni selkeästi kuvattu tapahtumia, ja minkälaisia olot silloin olivat.

Annan kirjalle neljä ja puoli tähteä. 

Maria Veitola - Veitola

Tämän kirjan taisin lukaista kesäloman aikana.. tai juhannuksen aikana, nyt muisti hieman pätkii (syytän hellettä), mutta kesäkuussa siis kuitenkin.

Eli kyseessä on suuren Maria Veitolan teos Veitola.

Heti kun näin kirjan hyllyssä tiesin, että haluan lukea sen. Olen lukenut vuosina kivi ja käpy Veitolan kolumneja Trendistä, ja ne olivat (lähes) aina mielestäni lehden parhaimmistoa. Muistan joku kerta pettyneeni kovasti, kun en saanutkaan mitään syvempää ajateltavaa irti artikkelista, mutta sellaista se välillä on.

En niinkään ole sen koommin Veitolan uraa seurannut, sieltä täältä lukenut hänen kirjoittamiaan artikkeleitä, olen muutamia jaksoja katsonut Yökylää ja muutaman jakso Veitola, Enbuske, Salmista. Hän on mielestäni hyvä toimittaja ja mielenkiintoinen persoona.

Jos olen pitänyt Marian aiemmista kolumneista, niin kenellekkään ei todennäköisesti tule yllätyksenä, että pidin myös hänen kirjastaan?
Kirja koostuu Marian aiemmin kirjoittamista teksteistä, joita hän itse kommentoi, sekä ihan kirjaa vartavasten kirjoitettuja juttuja. Kertoo, miten ne sitoutuvat hänen elämäänsä, missä elämäntilanteessa hän ollut, tai mitä hän on ajatellut ehkä kyseistä lehtijuttua kirjoittaessaan. Ei ehkä se perinteisin elämänkerta, jota ehkä odotin, mutta onko se yllätys, jos kerta ihminenkään ei ole täysin perinteinen.

Pidin kirjan värimaailmasta, ja siitä miten teksti hyppi kirjassa paikoittain. Kirja on jaettu 7 osa-alueeseen:
1. Lapsuus, nuoruus, parikymppisyys,
2. Äitys,
3. Työ, opiskelu, terveys ja työn suhde terveyteen,
4. Ihastukset ja parisuhteet,
5. Tyyli ja ulkonäkö
6. Ystävistä
7. Bossladyn rooli ja pohdinnat työstä ja tasa-arvosta

Kirja sai ainakin minut ajattelemaan omaa elämääni, ja miten sen elämän ylipäätänsä haluan elää. Se on Marian omaelämäkerran lisäksi katsaus yhteiskuntaan ja miten se on muuttunut, ja miten sen pitäisi vielä muuttua. Itse huomasin ainakin pohtivani lukiessani asioita, joita ei välttämättä tule ajateltua "mitä söisi seuraavaksi" ja "onkohan bussikortissa arvoa" kaltaisten ajatusten välillä (kyllä päässäni liikkuu enemmänkin yleensä... Ei tosin ehkä näin helteellä, mutta yleensä).

NOTE: Jos joku ei jo huomannut, niin kirjoitin tämän postauksen juuri silloin pahimpien helteiden aikaan..

Lone Theils - Runoilijan vaimo

Runoilijan vaimo on itsenäinen jatko-osa Lone Theilsin aikaisempaan teokseen Kohtalokas Merimatka, ja se jatkaa toimittaja Nora Sandsin seikkailuja.

Koska pidin Kohtalokkaasta Merimatkasta, joten päätin myös tutustua Runoilijan vaimoon. Jollain tapaa petyin hieman teokseen, odotin ehkä niin paljoa enemmän,  mutta toisaalta teos oli hyvä, tarina soljui eteenpäin ja vei mukanaan ja oli kyllä lukemisen arvoinen.

"Hän odotti pari tuntia tuloksetta samalla kun pujotteli uutiskanavalta toiselle matkapuhelin sylissään. Kaikki näyttivät samaa juttua, kaikilla oli samat kuvat, samat kolme kysymystä ja vastausta suoraan lehdistötilaisuudesta."


Kuuluisa iranilainen runoilija Manash Ishmail on paennut kotimaastaan ja päätynyt Tanskaan. Matkallaan hän on eronnut vaimostaan Aminasta, joka on kadonnut. Hän pyytää apua Globalt-lehden Lontoon kirjeenvaihtajalta Nora Sandilta, joka Aminaa jäljittäessään päätyy paikkoihin, joissa paperittomat pakolaiset piileksivät virolaisilta. Lopulta Nora pääsee Aminan jäljille, mutta samalla vaarantaa omansa. Hän kohtaa maailman, jossa joidenkin ihmisten henki on arvokkaampi kuin toisen.

Kyseinen kirja sopii hyvin tähän päivään, jossa pakolaisia virtaa eurooppaan satoja tuhansia. Kirja seuraa perinteistä dekkari-käsikirjoitusta, joten joltain paikoilta on hyvinkin helppo arvata mitä seuraavaksi tapahtuu. Pidän kuitenkin edelleen kirjailijasta ja hänen luomistaan hahmoista. Pidin myös pakolaisteemasta, ja siitä että sitä ei kohdattu ehkä aivan niin perinteisesti.

Kirjan teemaksi muodostuu pakolaisuus, ihmisarvon menettäminen, ja se miksi toisen ihmisen elämä on tärkeämpää kuin toisen. Se pistää ajattelemaan, ja kohtaamaan maailman julmuuden. Kuinka epäinhimillisesti, joissain tapauksissa, kohtaamme toisen ihmisen tai mitä ennakkoluuloja omaamme.


Aion pitää Lone Theilsin takaraivossa, vielä hänestä ei ole muodostunut minulle Camilla Läckbergin tai Liza Marklundin kaltaista dekkarikuningatarta, mutta mielestäni hän on hyvää matkaa sitä kohti.

Annan kirjalle Kolme ja puoli tähteä. 

Helen Garner - Vierashuone

Helen on tarjonnut vierashuoneensa syöpäsairaalle ystävälleen Nicolalle hoitojen ajaksi, ja viikkojen kuluessa Helenistä muodostuu Nicolalle ystävän lisäksi sairaanhoitaja, psykologi ja suojelusenkeli. Itsepäisesti toiveikas Nicola uskoo puoskarilääkärin hoitoihin, ja vielä parantuvansa, mutta Helen näkee Nicolan toiveiden läpi, ja hyvinkin suorapuheisesti arvostelee tämän uskoa. Aikaa Nicolalla ei olee enää paljoa, eikä hän vielä ole ymmärtänyt kuolevansa, eikä Helen yksin jaksa kantaa ystävänsä taakkaa.

Vierashuone on vaikuttava teos. Siinä on vain 160 sivua, mutta siltikin siinä ehtii tuntea ja kokea paljon. Teoksessa käsitellään kuolemaa, sekä kuolevan, että ystävän kannalta. Kertojana toimii Helen, jonka kotiin ystävä Nicola, ja samalla kuolema asettuu. Helen ei ollenkaan tajua, mihin kaikkeen hän on lupautunut. Ennen niin elinvoimaisesta ystävästä on tullut haamu, joka ei jaksa aina nousta itse vessaan. Nicolan ääntä emme kuule, muuten kuin Helenin kautta, mutta Nicolasta huokuu koko kirjan läpi eräänlainen epätoivoinen usko parantumiseen, ja niin vahva todellisuuden kieltäminen, jota lukija rupeaa hyvinkin nopeasti vieroksumaan. Kirjassa sympatiat saa Helen, sillä hänen tarinan me kuulemme.

Kirjassa käsitellään myös paljon kirjan päähenkilöiden välistä ystävyyttä. Heti kun Nicola astuu Helenin taloon ja asettuu hänen vierashuoneeseen, muuttuu Helenin elämä kokonaan. Nyt hänen elämänsä pyörii täysin Nicolan ympärillä. Helen tuskastelee, miten hänen oma elämänsä jää nyt alakynteen, mutta samalla hänellä on halu olla Nicolan tukena ja auttaa tätä. Kirjassa pohditaankin sitä, miten olla jollekulle läsnä ja auttaa tätä hädän hetkellä, unohtamatta itseään ja omia voimavarojaan. Molemmat päähenkilöt ovat omalla tavallaan vahvoja naisia, jotka tekevät juuri niin kuin itse tahtovat, ja välillä he ottavatkin yhteen.

Kirjassa käsitellään rankkoja teemoja, ja on omalla tapaansa raskasta luettavaa. Pidin kuitenkin siitä, että se käsittelee tämän yhden tietyn ajanjakson, eikä sen enempää käsittele Helenin tai Nicolan enempää kovinkaan paljoa enempää.

Kirja oli kiehtova kuvaus ihmiselämästä, hienosti kirjoitettu, ja sopivan pituinen. Jäin kuitenkin kaipaamaan jotain erityistä siltä, vielä enemmän tunnetta. Kirjasta jäi minulle hieman lattea tunnelma, kaikki oli koko ajan harmaata ja masentavaa ja tasaista. Garner on saanut kuvattua juuri sen tylsän arjen kirjaansa, sen kuinka toisen kuoleminen ei ole hohdokasta, ja tuonut ne kuitenkin hyvin aidosti kirjaansa,

Annan kirjalle kolme tähteä. 

Noah Howley - Ennen syöksyä

Olen nyt viime aikoina ryhdistäytynyt E-kirjojen lukijana. Kesän aikana toinen kirja jo, jonka luen tabletilta ja kolmas on tällä hetkellä menossa!

Julkaistu: 2017

Sivuja: 490

Aloitin lueskelemaan tätä kirjaa sunnuntaina. Olin tulossa Seinäjoelta Helsinkiin, ja kaipasin aivoille tekemistä (ne huutaa jo: EI ENÄÄ NETFLIXIÄ), ja bongasin tämän kyseisen kirjan Kalenterikarjun instagramista. Pakkohan se oli Elisa Kirjasta ostaa. 

Ennen syöksyä kertoo pienkone onnettomuudesta selvinneestä Scottista ja pienestä nelivuotiaasta JJ:stä. Kaikki muut matkustajat ja miehistön jäsenet menehtyvät. Scott joutuu median ryöpytykseen ja alkaakin spekulointi kuinka sankari Scott oikeastaan on ja mitä koneessa tapahtui.


Kirja oli erikoisesti kirjoitettu. Heti alkuun minulle tuli jonkinlainen raportti mieleen, jossa kerrotaan systemaattisesti ja mitään erikoisia tunteilematta, että mitä tapahtui ja kenelle. Kirjassa käydään alun onnettomuuden ja Scottin ja JJ:n yöllisen pelastautumisen jälkeen jokaisen matkustajan ajatuksia ja kokemuksia läpi ennen lentoa. Scottille ja JJ:lle muodostuu erityinen suhde, ja molemmat tuntuvat olevan sidoksissa toisiinsa.
 Kirjassa käydään läpi keitä matkustajat olivat, miten he päätyivät lennolle ja tuntevat toisensa. Tämän kautta rupeaa pikkuhiljaa selviämään mitä lennolla oikeastaan tapahtui ja miksi. Kirja tuntuu olevan samaan aikaan sekä kylmä ja analyyttinen, että tunteita herättävä.

Erityistä ärsytystä itselläni herätti Scottin kohtelu mediassa ja se, miten sankari ei saa olla vain sankari, vaan taustalle haetaan skandaali. Kirjassa ilmiselvästi otetaan kantaa mediaan ja miten he kohtelevat ihmisiä. Kuolleiden omaisille ei anneta rauhaa, heitä häiritään ja heidän suruaan ja tragediaa halutaan jakaa ihmisille. Nykypäivänä mikään ei enää ole yksityistä, edes oma elämä.

"Kun ihmiset kohottavat joukostaan jonkun sankariksi, hän menettää oikeutensa yksityisyyteen. Hän muuttuu objektiksi, häneltä riistetään jonkin vaikeaksi määriteltävä inhimillinen puoli aivan kuin hän olsi saanut kosmisissa arpajaisissa päävoitin ja herännyt eräänä aamuna pikkujumalana. Hyvän onnen pyhimyksenä. On yhdentekevää, mitä hän itse haluaa. Vain sillä on väliä millainen rooli hänellä on muiden ihmisten elämässä. Hän on harvinainen perhonen, jota pidellään vastoin tahtoaan auringonpaisteessa." 

Kirja imaisi maailmaansa melkein heti ja sitä oli ilo lukea. Hyvin erilainen kirja mitä olen viime aikoina lukenut. Ennen syöksyä oli hieman erilainen jännäri. Alussa tapahtui se suuri onnettomuus ja koko kirjan ajan lähinnä mietittiin vain, että miksi ja mitä tapahtui. Koska kyseessä oli lentokone ei mitään erityistä yllätystä ainakaan itselle kirjan loppu tarjonnut. Eniten kirjassa ehkä kiehtoi näkemys Amerikkalaiseen maailmaan ja luokkaeroihin, sekä median armottomuuteen.

Annan kirjalle 4 tähteä. 

Lone Theils - Kohtalokas merimatka

Sanoin että en lue dekkareita nyt taas hetkeen, (koska ne on NIIIIN samankaltaisia, eikä niissä ole enää mitään yllättävää) mutta sorruin ja lomalla ollessani luin Lone Theilsin Kohtalokas merimatka. 

Kirja oli Elisa kirja-palvelussa alennuksessa, joten sorruin, ostin ja luin sen e-kirjana.

Kirja alkaa mysteerillä: kaksi tanskalaista nuorta tyttöä katoaa merimatkalla englantiin vuonna 1985. Kymmeniä vuosia myöhemmin tanskalainen toimittaja löytää englantilaisesta kalastajakylästä valokuvan, jossa tytöt ovat. Hän ryhtyy selvitämään yhdessä poliisin kanssa tyttöjen kohtaloa, ja miten tytöt liittyvät pahamaineiseen sarjamurhaajaan, joka nyt istuu vankilassa.

Koin kirjan mukavaksi vaihteluksi. Olen opiskellut ja tehnyt kaikkia muita hommia nyt ja oli virkistävää lukea jotain kevyttä.  

Kirjasta tuli mieleen Marklundin Annika Bengtzon -sarja, sillä molemmissa on vahva, itsenäinen toimittaja nainen, joka sotkeutuu rikolliseen maailmaan uutisjuttua tehdessään. Kirjan maailma tuntui myös hyvin samankaltaiselta Marklundin teosten kanssa. 

 Kirja vei mukanaan ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Henkilöhahmot olivat virkistäviä ja samaistuttavia. Kliseitä vilisi siellä ja täällä, mutta koska dekkarit ovat aina hyvin samankaltaisia, ei se ollut mikään yllätys.  Olin positiivisesti yllättänyt tähän kirjaan ja sarjamurhaaja- aspekti kirjassa toi sille lisäpisteitä. 

Lone Theils kirjailijana menee nyt kyllä muistiin, ja pakko tutustua hänen kirjoihinsa tarkemmin. Kohtalokas merimatka aloitti hänen Nora Sands-sarjansa, ja sarjaan on tullut jo toinenkin osa: Runoilijan vaimo, jonka taidankin pistää heti varaukseen. 

Kirja saa minulta 3,5 tähteä. 

Nyt on tullut niin paljon muuta hommailtua kesän aikana, että lukemiselle ei ole oikein riittänyt aikaa. Olen itse kirjoitellut, ja tarkoituksena olisi yksi projekti saada loppuun heinäkuun loppuun mennessä (HAH, se on hyvä asettaa itselleen deadlineja joita ei todellakaan tule saavuttamaan), ja yksi kesäkurssi olisi myös tässä nyt käynnissä. Samoin pitäisi käydä täyspäiväisesti töissä ja pitää jotain elämääkin yllä. Ja sitten myös blogia päivitellä. Kuulostaapa tämä kesä rentouttavalta, mutta ei nyt oteta liikaa paineita. 

Mia Kankimäki - Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Minulla ei ollut oikein mitään tietoa tästä kirjasta ennen kuin lähdin sitä lukemaan. Paitsi, että sitä oli useassa blogissa jo kehuttu.
Kirjassa Mia Kankimäki hyppää pois oravanpyörästä ja tylsästä elämästään ja lähtee Japaniin jäljittämään Heian-kaudella elänyttä hovinaista Sei Shonagonia.
Kirja on siis omaelämänkerrallinen tutkielma, jonkinlainen matkakertomus, jossa Kankimäki kuvaa sekä omia kokemuksiaan ja seikkailujaan Japanissa, pohtii elämäänsä, ja vertaa omaa elämäänsä Sei Shonagonin elämään, sekä myös kertoo löydöistään ja tutkimuksistaan. Kankimäki käy kuin keskustelua Sein kanssa.

"Mutta Sei, ei luovuteta vielä, sillä minulla on tunne. Uskon, että me, sinä ja minä, olemme yllättävän samankaltaisia. Uskon, että meillä olisi paljon puhuttavaa. Minusta tuntuu, että ymmärrän sinua, ja että sinäkin ehkä ymmärtäisit minua, jos voisit minuun tutustua."

Pieni info siitä, kuka tämä mystinen japanilainen hovinainen oli: Sei Shonagon tunnetaan teoksestaan Tyynynaluskirja, jossa hän kuvaa aikansa hovielämää, aikakauttansa, omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan, sekä listaa asioita. Listat ovatkin varmaan tunnetuin osa hänen teoksestaan

Kirja oli erikoinen, mieleeni tuli välttämättä Bea Uusman kirja Naparetki - minun rakkaustarina, jossa keski-ikäinen nainen tekee matkan tutkiessaan joskus aiemmin eläneiden ihmisten tarinaa (Lue blogipostaus kirjasta täältä). Uusman kirjaan verrattuna tässä alku oli hieman pitkäveteinen, johtuen varmaan siitä, että Kankimäki kirjoittaa kovin runollista ja pohdiskelevaa tekstiä, jota en yhtään odottanut. Kun vihdoin pääsin kirjan rytmiin, veti se minut sitten kokonaan mukaansa.

Luulen, että Kankimäki toi kirjassaan hienosti esille Sei Shonagonin hengen. Teksti on kaunista, ja seesteistä. Shonagonin (joka ilmeisesti listasi asioita kirjoituksissaan), tapaan myös Kankimäki rupesi myös kirjassa listaamaan, ja kertomaan niiden kautta myös tarinaa.

"Asioita Lontoossa:
Miniatyyrimaiset talot. Marmoripylväiset julkisivut, niiden ruskeatiiliset, ankeat taustapuolet. Kaupan kassat, jotka sanovat darling. Art Deco - metroasemat..."


Kirja herätti minussa mielenkiinnon tutustua tuon kauan sitten eläneen Japanilaisen hovinaisen kirjoituksiin enemmänkin. Tein pikaisen Helmet- haun ja totesinkin että en taida suomennettua versiota saada hetken aikaan, siinä on nimittäin yli 200 varausta, ja vain yksi kirja saatavilla. Pitääpä  tarkistaa saatavuus Eepoksesta (tässä on tämä hyvä puoli, että kulkee kahden eri kunnan väliä!), tai sitten lukea vain englannin kielinen käännös (jossa, muuten ei ole yhtään varausta).

Kirja saa minulta 3,5 tähteä

Selja Ahava - Ennen kuin mieheni katoaa

Tämä Selja Ahavan vuonna 2017 julkaisema teos on järisyttävä ja vangitseva kirjallinen tuotos. Luin kirjan kirjaimellisesti yhdeltä istumalta (vesipullo vieressä, auringon paiste taivaalla.. mikäs sen ihanampaa) ja kirja piti minut otteessaan koko tuon ajan.

"Siellä se oli sittenkin. Rakkaudella on reittinsä, äänensä ja - 
Vaan kuitenkaan. 
Lian vähän pimeää." 

Myönnän, minulla oli ennakkoluuloja Ahavaa kohtaan. Taivaalta tippuvat asiat, joka oli kirjailijan aiempi teos, ei oikein vakuuttanut minua, joten hieman varauksella lähdin tätä kirjaa sitten lukemaan.
Kirjan aiheena on transsukupuolisuus ja sen kohtaaminen parisuhteessa, yksinäisyys ja suru.
Kirjassa vaimon käymää matkaa rinnastetaan Kristofer Kolumbukseen, ja kirjassa nämä kaksi tarinaa kulkevatkin rinnakkain. Vaimo kiinnostuu Kolumbuksesta, ja kartoista ja katsoo omaa elämäänsä niiden läpi.

"Oli aika, jolloin meri oli vain joki maailman reunalla. Maailma oli maata."

Päähenkilöä, eli vaimoa, jonka ajatuksia ja tunteita kirjassa, ei nimetä. Sen sijaan kirjan "toinen nainen" eli suhteen mies, joka kokee kirjassa muutoksen, saa kirjan lopussa nimen. Tämä oli Ahavalta mielenkiintoinen veto, ja tuokin  mielestäni päähenkilöön lisää eristäytyneisyyden ja vierauden tuntua.
Teos oli rujo ja koskettava. Ihmisen eksyneisyys ja tunteet kuvattiin rehellisesti. Vaimon tuska miehensä muutosta koskaan ja miehen ilo, kun hän saa vihdoin olla se mitä on aina ollutkin, on miltei käsin kosketeltavaa.
Pidin myös Ahavan teoksessa käyttämästä kielestä, se oli miltei runollista. Kieli ja sanat tuntuvat olevan suuressa osassa teoksessa, yhtä tärkeässä, kuin itse tarina. Tapa, jolla hän kuvasi kirjassa tunteita, tilanteita ja hetkiä on niin kaunista, ettei kirjaa senkään takia malttanut laskea käsistään.

"Valtameri putoaa, minä valun avaruuteen. Ei taivas ole kangas, joka ottaisi vastaan, ei tähtien reikäkuviosta löydy reittiä tai merkitystä. Ne ovat vain reikiä."

Teos saa minulta 5 tähteä!

Ann Rosman - Porto Francon vartija

Porto Francon vartija on todella todella perinteinen dekkari. Ryhmä ihmisiä löytää ruumiin, jostain hyvin oudosta paikasta (suosta tällä kertaa), ja ruumiin alkuperää kutsutaan selvittämään dekkarisarjan pääpoliisi. Jotenkin tähän onnistutaan kietomaan mukaan jollain tapaa joko poliisin yksityiselämä (kokee kriisiä asian suhteen) tai joku hänen läheisensä on sotkeutunut asiaan. Tai vaihtoehtoisesti jotain kauheaa on joskus satoja vuosia sitten tapahtunut ja nyt se kaikki kauheus selviää ja ihmiset tekevät sen takia tyhmiä päätöksiä, joista seuraa toisten ihmisten kuolema.

Jep, juuri tuollainen tämä kirja on. Ihan hyvä kirja dekkariksi, en sitä lähde yhtään epäilemään, mutta luulen, että nyt olen saanut hetkellisesti tarpeekseni niistä. Ne kertovat toinen toisesta perään hyvin samankaltaisen tarinan, ja harvat ovat oikeasti mieltä kutkuttavia, jännittäviä tai jopa pelottavia. Tämä kirja oli hyvin peruskauraa, enkä usko että luen kirjaa tulevaisuudessa uudestaan. 

Kirjasta ei oikeastaan ole mitään sen kummempaa sanottavaa. Perustarina oli hyvä ja siinä oli potentiaalia, kirja oli kielellisesti hyvää ja helposti luettavaa. Pidin kirjassa siitä, että siinä kerrottiin rinnakkain kaksi tarinaa, eli ajallisesti hypittiin eri aikakausissa. Suosittelen kirjaa dekkareista pitäville, ja mielestäni Ann Rosmaniin kannattaa kyllä tutustua, jos ei ole vielä niin tehnyt. 

Minulta kirja saa 2 tähteä. 

Anja Snellman - Lemmikkikaupan tytöt

Mitä enemmän luen Anja Snellmannia, sitä enemmän haluan lukea hänen kirjojaan (okei, olen vasta kaksi kirjaa häneltä lukenutkin...). Lemmikkikaupan tytöt on vuonna vuonna 2007 julkaistu teos, joka ei ole millään lailla helpoimmasta päästä luettava. Itseäni kirjassa kiehtoi todella paljon kerronnan tyyli, ja se miten moniulotteisesti Snellman kertoi kirjan päähenkilön Jasminin tarinan.

"Muistin äidin paperilinnut, olisinpa osannut itse taitella yhden pikkuriikkisen satakielen ja asettaa sen jonkin puun oksalle.

Ensimmäistä kertaa tuloni jälken, ei vaan ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan, tunsin sieluni."

Lemmikkikaupan tytöissä kerrotaan Jasmin Martinista, teinitytöstä joka katosi erään joulukuun viimeisellä viikolla. Jasminin mukana katosi hänen paras ystävänsä Linda, joka myöhemmin löydettiin kuolleena.  Pikkuhiljaa kirjassa avataan Jasminin katoamisen taustat, hänen yhteytensä seksibisnekseen ja kaikkia käänteitä, mitkä pikkuhiljaa johtivat Jasminin katoamiseen. Tytön äiti lakkaamatta uskoo siihen, että pikku karkulainen palaa, ja poliisit ovat hukassa. 

Aihe on todella arka, mutta tärkeä. Kirjassa käsitellään niin nuoren naisen seksuaalisuutta, kuin vapaudenriistoa, seksikauppaa, raiskauksia ym. Teemat kirjassa ovat todella rankkoja, mutta siltikin hyvin tärkeitä.

"Äiti hei, joskus kesyt linnut tulevat hulluiksi. Ne lentävät päin ikkunoita, ne repivät naruilta pyykit, se syöksyvät läpi piikkipensaiden niin että pöllyää. Niiden puuskien jälkeen tulee aivan hiljaista."

Kirjassa Jasmin tuntuu olevan usein tarkkailijan asemassa. Hän kertoo tapahtumia joita tapahtuu, mutta joissa hän itse ei ole läsnä. Hän kertoo sieltä täältä saamiaan tiedonryppäitä ja kokoaa niistä yhteen tarinan. Pidin todella paljon siitä, että tarina kerrottiin melkeinpä kolmen eri ihmisen näkökulmasta: Jasminin, hänen äitinsä ja Randin, lemmikkikaupassa töissä olleen "turvamiehen". Jokaisen tarina eroaa toisestaan mikä on kerronnallisesti todella hienoa, sillä eihän totuus aina ole kaikille muutenkaan sama. 

Kirjassa on vaikea ja raskas aihe, mutta Snellmann kertoo tarinan erinomaisesti. Verrattuna Sonja O. kävi täällä, mikä oli Snellmannin (silloisen Kaurasen) ensimmäinen teos, Lemmikkikaupan tytöt oli hienosti rakennettu kokonaisuus, joka todella toimii ja sopii aikaansa. 

Tälle kirjalla annan 4,5 tähteä!

Mari Mörö - Kiltin yön lahjat

Kirja kuuluu 90-luvun kai tunnetuimpiin teoksiin. Kiltin yön lahjoissa kuvataan pienen Siia -tytön elämää alkoholisoituneen äitinsä kanssa. Kirja on mielestäni loistavasti kirjoitettu, se julman aito kuvaus siitä minkälaista lapsen elämä voi olla alkoholisoituneessa tai paljon erilaisia päihteitä käyttävässä perheessä.

Minulle nousi kirjan loppupuolella muistikuva, että olen nähnyt aikoinaan yläasteella ollessani kyseisestä kirjasta elokuvan. Kohtaus missä Siia on kylvyssä ja kaataa sinisessä muovikalassa olleet jauheet päällensä toi heti muistikuvat kyseisestä elokuvasta. Elokuva jäi vahvasti mieleeni silloin, mutta jostain kumman syystä en aiemmin osannut yhdistää sitä tähän kyseiseen kirjaan ennen kuin nyt. Jos kiinnostaa niin kyseistä filmistä löytää pätkiä Ylen elävästä arkistosta. 

Kirja on lyhyt, alle 200-sivua, mutta sen aihe on todella raskas. Luin kirjan kuitenkin yhdeltä istumalta, lähinnä kiireen takia.

Mielenkiintoisinta kirjassa olikin lukea kohtauksia, joissa kuvataan tapahtumia sekä aikuisen, että lapsen näkökulmasta. 

Viikistä, hyvin epätodennäköisestä hahmosta, tulee kirjassa Siian pelastaja. Siian äiti on hyvin kykenemätön hoitamaan lastaan, ja Pöyhönen, joka ilmiselvästi välittää tytöstä, ei ole häntä pelastamassa vaan kuskaamassa Siian äitiä joka paikkaan ja juoksemassa hänen perässään.

Aihe on todella raadollinen, mutta tärkeä. Valitettavasti lapsia edelleen asuu tällaisissa ympäristöissä, ja heistä ei pidetä yhtään huolta. Onkin hyvä, että Mari Mörö on päätynyt kirjoittamaan kirjan aiheesta.

Siian sinnikkyys kirjassa on todella ihailtavaa. Hän on perinteinen alkoholistin lapsi ehkä siinä mielessä, että on todella pienestä lähtien joutunut olemaan todella itsenäinen. Hän on kuitenkin pieni ihastuttava ihminen kirjassa, joka elää niin kuin osaa. Se on vaikeaa kasvaa, jos kukaan ei ole opettamassa. Aihe on raskas, mutta tärkeä. 

Kirja saa minulta 4/5 tähteä.