Roald Dahl - Iso Kiltti Jätti

Viime viikolla piti koulua varten lueskella lastenkirjallisuuden klassikoita ja pitkään pohdin Roald Dahlin ja Tove Janssonin välillä. Voiton vei kuitenkin Dahl teoksellaan Iso Kiltti Jätti. Syynä lähinnä oli se, että Toven teoksia todennäköisesti tulen myöhemminkin lukemaan, mutta Dahlia en välttämättä muuten noukkisi kirjaston hyllystä.

"Talo oli aivan hiljainen. Alakerrasta ei kuulunut ääntäkään. Yläkerrasta ei kuulunut askelia. Ikkuna verhojen takana oli apposen auki, mutta ulkona jalkakäytävällä ei kävellyt ketään. Yhtäkään autoa ei kulkenut kadulla. Mistään ei kuulunut pienintäkään ääntä. Sohvi ei ollut koskaan kokenut moista hiljaisuutta. Ehkäpä, hän sanoi itsekseen, tämä oli juuri se mitä sanottiin hirviöhetkeksi. 

Isossa Kiltissä Jätissä seuraillaan pientä Sohvi tyttöä, jonka julmasti eräs jättiläinen nappaa keskellä yötä. Kaikki tuntuu Sohvista menetetyltä, kun Jätti vie Sohvin kauas kauas omaan maahansa. Onneksi ilmenee, että kyseessä ei olekkaan ihmisiä syövä jättiläinen, vaan Iso Kiltti Jätti, joka rouskuttaa menemään perskurkkanoita ja jonka puhuma kieli on yhtä aikaa kummallista, naurettavaa ja ihastuttavaa.  

Sohvin ja Ison Kiltin Jätin tulee jättiläisten maassa väistellä toisia isompia ja pelottavampia jättiläisiä, jotka yöllä suuntaavat kohti viattomien ihmisten koteja napsiakseen heidät suihinsa! Kaksikon täytyykin saada kurittomat jätit kuriin ja siinä pitääkin jo turvautua maan korkeimpaan johtoon!

Dahl kehitti kyseistä teosta varten monia sanoja ja sanontoja ja IKJ:n puhuma kieli on niin naurettavaa ja kummallista, että siinä ei voi kuin ihmetellä. Teoksen suomentaja Tuomas Nevanlinna on tehnyt mielestäni todella oivallista työtä kääntämisen suhteen. Ei varmastikaan ole ollut helppoa kehittää täysin uusia sanoja ja vääntää ja kääntää kieltä.

”Minä yrmeksin sitä! Minä hylveksin sitä! Minä ällökammoksun sitä! Mutta koska kieltäydyn ahmimasta ihmisparsoja niin kuin muut jättiläiset, niin minun on klunkittava perskurkkanoita koko elämä! Jos minä ei tee sitä, niin minusta jää jäljelle vain suuta ja nahkaa!”

Dahlin teoksissa on aina aivan erityinen ote lapseen. Lapsi on teoksen sankari, ja Dahl tuntuu teoksissa olevan aina sataprosenttisesti lapsen puolella. Aikuiset ovat tyhmiä, pelottavia ja ilkeitä hahmoja. Tässä teoksessa tyhmiä, pelottavia ja ilkeitä ovat jättiläiset ja lastenkodin johtaja, joka rankaisi yöllisistä vessakäynneistä.  Teoksessa tulee myös elämän julmuudet lapsiystävällisesti esitettynä. Dahl onkin mestari esittämään julmiakin asioita niin, että lapset pääsevät ne kohtaamaan turvallisesti. 

Kirjassa on seikkailua, rankkoja teemoja, itsensä voittamista ja toisen hyväksymistä. Kaikkia sitä, mitä lastenkirjallisuuden klassikolta voikaan odottaa.

Annan kirjalle 4 tähteä.