Luettavaa syksyksi ja talveksi

Selailin tässä aikani kuluksi kustantamojen syksyn kirjauutuuksia, ja mitäs kaikkea silmäni näkivätkään! Bongasin monta hyvää ja kiinnostavan kuuloista uutuutta, joista osa varmasti tarttuu syksyn tulevilta kirjamessuilta mukaan! 

Tutustuin viime keväänä Mia Kankimäen aiempaan teokseen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, ja ihastuin siihen täysin. Olin siis positiivesti yllättynyt, kun huomasin, että Kankimäeltä nyt syksyllä ilmaantuu uusi kirja! 

Riikka Pulkkinen on yksi suosikkini, ja kirjahyllystäni löytyy kaikki hänen teoksensa, joten luulen, että tämäkin löytää tiensä sinne. 

Luke Allnutt on täysin aiemmin itselleni tuntematon, mutta kirja kuulosti sen verran mielenkiintoiselta (ja tuo teksti kannessa "vuoden riipaisevin" herätti mielenkiinnon... Kuka nyt ei välillä rakastaisi kunnon nyyhkyromaania)

Vilja-Tuulia Huotarisen teos Niin kuin minä heidät näin, vaikuttaa todella kiehtovalta romaanilta, joka voisi viedä heti mennessään. 

Tommi Kinnusen aiemmat teokset ovat olleet mestariteoksia, joita on ollut todella nautinnollista lukea. En siis malta odottaa, että pääsen tähän teokseen tutustumaan

C.J.Tudor on minulle ennestään tuntematon kirjailija, mutta Liitu-Ukkoa on hehkutettu, ja siitä on puhuttu paljon positiivista. 

Olen lukenut aiemmat Ann Rosmanin teokset ja Sukellus syvyyksiin kuulostaa juuri sellaiselta helpolta sunnuntai-illan luettavalta. 

Samuel Bjorkin uusinta kirjaa odottelinkin jo. Kirja on ilmestynyt jo, mutta vielä en kyseistä teosta ole hankkinut. Aiemmat kirjat olivat dekkarimaailmassa niin omaa laatuaan, että odotukseni ovat tämän suhteen kovat.

Elly Griffiths taas jatkaa Ruth Galloway-sarjaansa, ja onkin mielenkiintoista nähdä saako Griffiths hahmoihinsa enemmän sitä kaivattua syvyyttä. 

Kirjamessuja odotellessa pitää nyt siis tyytyä niihin muihin TBR-listalla oleviin kirjoihin! 

Mitä kirjaa sä odotat ilmestyväksi?

Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

Kenellekkään, joka on tätä blogia nyt vähän pidempään lukenut, että minulla on todella suuria epäilyksiä kotimaista kirjallisuutta kohtaan (tykkään nähtävästi jatkuvasti muistutella siitä).

 Risto Isomäen Sarasvatin hiekka herätti mielenkiintoni kuitenkin jo viime keväällä ja muutama viikko sitten löysin sen SPR:n Kontti-myymälästä muutamalla eurolla. Pakkohan se oli ostaa ja siitä tulikin uusin työmatkaluettavani.

Alkuun voidaan kertoa, että tällä teoksella Risto Isomäki voitti Kiitos Kirjasta- mitallin vuonna 2006, sekä Tähtivaeltaja-palkinnon, sekä oli myös finlandia-palkinnon ehdokkaana. 

Sarasvatin hiekkaa on ekologinen trilleri, joka pistää miettimään mihin tämä meidän maailmamme on menossa. 

Miten Intian valtamerestä löytynyt kadonnut kaupunki, Grönlannin jäätikkö ja suomalainen tutkija Kari Alanen liittyvät toisiinsa?

Intialainen meriarkeologi Amrita Desai tutkii Intian länsirannikkolla meren pohjalta löytynyttä rauniokaupunkia. Elämä tuntuu pysähtyneen kaupungissa aivan yhtäkkisesti, ja ihmiset tuntuvat kuolleen samanaikaisesti. Desai tarvitsee tutkimuksiinsa erikoissukellusveneen, ja tehtävään valikoituu venäläinen Sergei Savelnikov. 

Samanaikaisesti suomalaistutkija Kari Alanen havaitsee Cambaynlahden raunioiden, Grönlannin mannerjäätikön ja Bahamasaarilla sijaitsevien mystisten kivenlohkareiden yhteyden.

Onko liian myöhäistä jo pysäyttää koko maailmaa koskeva uhka?

Kirja sopiikin tähän aikakauteen hyvin, sillä viime vuonnahan Trump irtisanoi USA:n Pariisin ilmastosopimuksesta, ja Trump on useaan otteeseen väittänytkin ilmastonmuutoksen olevan aivan huuhaata. On jotenkin käsittämätöntä, että maailman yksi vaikutusvaltaisimmista valtioista ei sitoudu omalta osaltaan näinkin oleelliseen asiaan. Kirjassa käsitellään juuri sitä mitä pahimmilleen voikaan sattua, jos maapallon lämpötila jatkaa nousuaan ja jäätiköt jatkavat sulamistaan. 

Kirjassa käsitellään sitä mitä tapahtuu, jos jättimäinen tsunami iskeytyy rannikoille, joihin on rakennettu ydinvoimaloita. Tätähän ei kovin paljon enempää tarvitse pohtia, sillä juurihan niin kävi Japanissa Fugushimassa vuonna 2011, vaivaiset kuusi vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Kirjassa maalataan kauhukuvia, jotka ovatkin kauhistuttavia juuri siitä syystä, että siihen suuntaan maailmamme on kulkemassa, eikä niitä ole enää niin kauhean vaikea edes kuvitella. 

Kirjassa kaikki on yhteydessä toisiinsa, eikä mitään jätetä sattuman varaan. Kirjan hahmot ovat kaikki tutkijoita ja huippuälykkäitä. Epärealistista mielestäni kirjassa on se, että kirjan hahmot saavat aivan liian nopeasti yhteyden valtioiden päämiehiin (lähinnä Venäjän) ja aivan se pahin mahdollinen ei pääse tapahtumaan. Tällä hetkellä jos jotkut tiedemiehet soittaisivat tuollaisen puhelun, niin todennäköistä olisi että luuri lyötäisiin korvaan. 

Kirja vie mukanaan, ja itse luin teoksen aika lailla kahdessa päivässä. Kun pääsin alkukankeuden ylitse (joka johtui ihan vain omista ennakkoluuloistani) en malttanut lakata lukemasta. Teos on hienosti kasattu, eikä siinä ole menty liiaksi yli, muutamaa kohtaa lukuunottamatta.

Voisin tätä aihetta (ilmastonmuutosta, maapallon lämpenemistä, ydinvoimaloita ym.) pohtia vielä vaikka kuinka pitkälle, sen verran mielenkiintoinen tämä kirja ja sen aihe oli, mutta ihan kilometripostausta tästä ei viitsi tehdä. 

Kirja saa minulta 3.75 tähteä    

Heidi Köngäs - Sandra

Olen ruvennut lukemaan paljon työmatkoilla. Siinä kerkeää hyvin, kun joka päivä ajelee junalla sen 20 minuuttia töihin ja sitten iltapäivällä takaisin kotiin.

Bongasin Heidi Köngäksen teoksen Sandran Elisa Kirjan kesän alennusmyynneistä. Tarvitsin juna-matkalle Seinäjoelta (kävin festaroimassa Provinssissa) Helsinkiin jotain luettavaa, joka veisi mukanaan. Sandra oli juuri siihen oikea valinta!

Sandra ja Janne pystyttävät torpan Ylä-Väärin kulmalle, ja perustavat sinne oman perheen. Kesken työteliään elämän iskee Suomeen vallankumous ja sisällissota, joka tempaisee mukanaan myös Jannen, ja Sandra jää yksin huolehtimaan kaikesta. Sandra pian huomaa miten suhtautuminen häneen muuttuu, kun mies on vankileirillä, mutta ylpeys on nieltävä, jotta lapsille saadaan leipää pöytään. Paljon pahaa tulee noina vuosina, ja Sandra ei voi muuta kuin puskea kaiken läpi.

Lähes sata vuotta myöhemmin Sandran lapsenlapsi löytää hänen muistiinpanonsa. Vaikeneminen on aina ollut kultaa heidän kotonaan, eikä menneistä olla puhuttu. Ja nyt se kaikki on tässä, järkyttämässä ja kohdattavana. Miten sitä ihminen jaksaa läpi kaiken mitä eteen heitetään?

Sandra julkaistiin vuonna 2017 eli sopivasti Suomi 100-humuun. Hyvä juttu, sillä siihenhän se sopii. Kirjassa kuvataan suomen sisällissotaa sinänsä erikoisesta näkökulmasta, eli naisen, ja vielä sellaisen, joka ei omista mitään mielipidettä puoleen eikä toiseen. Kuvaukset ovat yksinkertaisen ihmisen näkökulmasta, ja kertovat kuinka raadollista, epäreilua ja kauheaa sota on. Janne kirjoittaa kirjassa kirjeitä vankileiriltä, ja kirjeet ovat täynnä epätoivoa. Vankileirit, joihin punaiset sodan jälkeen laitettiin ovat yksi suomen häpeäpilkuista. Niiden organisointi ja vankien olot eivät olleet ihmisarvon mukaisia.

Kirja on myös hieno kuvaus naisista 1900-luvun alusta. Kirjassa on useampi kertoja, Sandra, Lyyti, joka on Sandran käly, sekä Sandran lapsenlapsi Klaara. Sandra kuvastaa kirjassa, jollain tapaa hyvin perinteistä torppari-emäntää; ahkeraa, työlästä, mennään läpi harmaan kiven, kun taas Lyyti edustaa taas omalta osaltaan modernimpaa naista; hän lukee mielellään lehtiä, on itsenäinen, kiinnostunut yhteiskunnasta, lähtee sen perään mitä haluaa. Onhan Suomi jollain tapaa vahvojen naisten rakentama, vaikka aina puhutaankin vain miehistä, mutta naiset ovat olleet hyvinkin iso pilari, jota ilman ei oltaisi pärjätty, ja jotka hiljaa kärsivät ja hoitivat sen minkä pitikin. Ja jotka surivat myöhemmin menetettyjä asioita, jos ollenkaan.
Klaara puolestaan edustaa uutta sukupolvea, joka oppii näistä naisista, ja heidän elämästään, sekä kaikesta vaietusta.

Teos kulkee lineaarisesti eteenpäin, mutta välillä ajassa hypitään vuosia, välillä viikkoja tai kuukausia. Teos kuitenkin pysyy yhtenäisenä, ja tarinasta aistii miten maailma muuttuu, miten ihmiset muuttuvat ja kuinka raskasta pelkkä elämässä selviytyminen voi olla.

Löysin erään Köngäksen haastattelun, jossa hän perustaa Sandran hahmon omaan isoäitiinsä, mutta tarinan hän sanoo olevan fiktiivinen. Mikä on mielestäni kiehtovaa ja tuo kirjaan vielä lisäksi sen fiiliksen, että "tämä on oikeasti voinut tapahtua".

Pidin kirjasta todella paljon, tällaiset suvun tarinat ovat aina kiehtoneet mieltäni. Pidän siitä, että suomen murrosaikoja pääsee näkemään tavallisten ihmisten näkökulmasta.

Jos et YHTÄÄN mitään tiedä 1918-luvun tapahtumista, niin suosittelen tätä kirjaa. Kirjassa on mielestäni selkeästi kuvattu tapahtumia, ja minkälaisia olot silloin olivat.

Annan kirjalle neljä ja puoli tähteä. 

Maria Veitola - Veitola

Tämän kirjan taisin lukaista kesäloman aikana.. tai juhannuksen aikana, nyt muisti hieman pätkii (syytän hellettä), mutta kesäkuussa siis kuitenkin.

Eli kyseessä on suuren Maria Veitolan teos Veitola.

Heti kun näin kirjan hyllyssä tiesin, että haluan lukea sen. Olen lukenut vuosina kivi ja käpy Veitolan kolumneja Trendistä, ja ne olivat (lähes) aina mielestäni lehden parhaimmistoa. Muistan joku kerta pettyneeni kovasti, kun en saanutkaan mitään syvempää ajateltavaa irti artikkelista, mutta sellaista se välillä on.

En niinkään ole sen koommin Veitolan uraa seurannut, sieltä täältä lukenut hänen kirjoittamiaan artikkeleitä, olen muutamia jaksoja katsonut Yökylää ja muutaman jakso Veitola, Enbuske, Salmista. Hän on mielestäni hyvä toimittaja ja mielenkiintoinen persoona.

Jos olen pitänyt Marian aiemmista kolumneista, niin kenellekkään ei todennäköisesti tule yllätyksenä, että pidin myös hänen kirjastaan?
Kirja koostuu Marian aiemmin kirjoittamista teksteistä, joita hän itse kommentoi, sekä ihan kirjaa vartavasten kirjoitettuja juttuja. Kertoo, miten ne sitoutuvat hänen elämäänsä, missä elämäntilanteessa hän ollut, tai mitä hän on ajatellut ehkä kyseistä lehtijuttua kirjoittaessaan. Ei ehkä se perinteisin elämänkerta, jota ehkä odotin, mutta onko se yllätys, jos kerta ihminenkään ei ole täysin perinteinen.

Pidin kirjan värimaailmasta, ja siitä miten teksti hyppi kirjassa paikoittain. Kirja on jaettu 7 osa-alueeseen:
1. Lapsuus, nuoruus, parikymppisyys,
2. Äitys,
3. Työ, opiskelu, terveys ja työn suhde terveyteen,
4. Ihastukset ja parisuhteet,
5. Tyyli ja ulkonäkö
6. Ystävistä
7. Bossladyn rooli ja pohdinnat työstä ja tasa-arvosta

Kirja sai ainakin minut ajattelemaan omaa elämääni, ja miten sen elämän ylipäätänsä haluan elää. Se on Marian omaelämäkerran lisäksi katsaus yhteiskuntaan ja miten se on muuttunut, ja miten sen pitäisi vielä muuttua. Itse huomasin ainakin pohtivani lukiessani asioita, joita ei välttämättä tule ajateltua "mitä söisi seuraavaksi" ja "onkohan bussikortissa arvoa" kaltaisten ajatusten välillä (kyllä päässäni liikkuu enemmänkin yleensä... Ei tosin ehkä näin helteellä, mutta yleensä).

NOTE: Jos joku ei jo huomannut, niin kirjoitin tämän postauksen juuri silloin pahimpien helteiden aikaan..