Tilannekatsaus

Huhhuh! Aika kuuluu hirvittävää vauhtia!

Viime aikoina lukeminen on taas nyt jäänyt hieman taka-alalle. Totesin, etten saa Helmetin kirjahaastetta suoritettua vuoden loppuun mennessä  ja sen kanssa olen tässä tuskastellut. 17 kirjaa olisi vielä lukematta ja vähän päälle kuukausi aikaa. Jopa minun kaltaiselleni himolukijalle aika kova tehtävä, plus mielestäni jäljelle jäävät kirja-aiheet ovat hieman tylsähköjä ja tuntuu että olen niiden kanssa jo pidemmän aikaa tuskastellut.

Joten annoin itselleni siis vapaakortin! Jos luen vielä jotain Helmetin lukuhaastetta koskien, niin hyvä! Jos en, niin maailmani ei siihen kaadu!

Yksi syy minkä takia lukeminen on jäänyt nyt taka-alalle on ollut kauhea kiire kaikkien muiden aikaa vievien juttujen kanssa. Olen tutustunut useaan mielenkiintoiseen poadcastiin viime aikoina, ja ne ovat vieneet vapaa-aikaani lukemiselta, sekä useampi dokumentti on netflixissä ollut myös nyt tiukan seurannan alla.
Myös töissä olen ollut aika tiheästi viime aikoina, ja vapaa-aika on jäänyt aika vähälle. Kotiin kun on tullut ei ole siihen kirjaan jaksanut keskittyä.

Kävin kyllä kirjastossa, josta poimin muutaman mielenkiintoisen kirjan luettavaksi! Bob Dylanin elämänkerta, sekä yksi toinenkin tosi tapahtumiin perustuva kirja lähti mukaan luettavaksi. Niistä saatte myöhemmin lukea siis postaukset.

Ihania lukuhetkiä sinne kaikille! Ei oteta sitä lukemistakaan niin vakavasti!

Emmi Itäranta - Kudottujen Kujien Kaupunki

Toistuvien tulvien koettelemalla saarella nuorin kutoja Eliana löytää Seittien Talon pihasta verisen puhekyvyttömän naisen. Vain naisen ihoon kirjoitettu nimi viittaa siitä, kuinka hän on päätynyt kutojien luokse.

Tulvien pahetessa, myös tuntematon sairaus alkaa vaivata saaren kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Äänettömän naisen tarinaa selvittäessä Eliana löytää itsensä keskeltä saaren historian ja nykyisyyden kudelmaa, jonka langat lomittuvat ja kietoutuvat toisiinsa kuin kutojien seinävaatteissa - tai niissä unissa, jotka ovat saarella kiellettyjä.

"'Rannat kohoavat unen horisontissa sateenvärisinä, ja niiden vaiteliaassa kehässä rakennukset: kanaalien reunoille kasvaneet talot, mustemestarien pajat, matalakattoiset tavernat. Sanojen Talo katsoo sisäänpäin korkeiden muurien takana. Sokkeloiksi sidotut langat jouksevat Seittien Talosta kaikkiin suuntiin, ja ilmagondolit ovat seisahtuneet vaijereihinsa, kuolleet painot katujen yllä."

Emmi Itärannalta luin aikaisemmin Teemestarin Kirjan viime kesän lukumaratonissa. Pidin kummallisesti kyseisen kirjan oudosta maailmasta, ja koin kirjan jollain tapaa hyvinkin kiehtovaksi. Sen takia siis, kun näin kirjamessuilla 3 pokkaria 10€ tarjouksessa Kudottujen Kujien Kaupungin ajattelin, että kirjan voi hyvinkin hankkia.

Kudottujen Kujien Kaupunki oli mielestäni jollain tapaa monimutkaisempi, kuin Teemestarin Kirja. En meinannut päästä kirjassa alkuun (tosin siitä on yhtä hyvin syyttäminen myös flunssaa, jota vieläkin sairastan), ja koin maailman hyvin sekavaksi. En ymmärtänyt oikein mistä milloinkin puhuttiin, ja kuka oli milloinkin kyseessä. Ensimmäiset 2 sivua olin varma, että päähenkilö on mies, kunnes selviää, että hän onkin nainen. Tosin mielestäni Itäranta on kirjoittanut, ehkä tahallaan Elianan hieman maskuliiniseksi hahmoksi. Toki nykyajan kirjoissa naiset ovat vahvoja ja itsenäisiä, eivätkä tarvitse pelastusta (ja hyvä niin), mutta jotenkin Eliana tuntui olevan erityisen maskuliininen. En tiedä, voi olla että lukijana tulkitsin hänet vain niin. (Myöhemmin tajusin ettei Itäranta, todennäköisesti tahallaan, anna Elianan ulkonäöstä ollenkaan kuvausta.)

Toisin kuin Teemestarin Kirjassa, jossa maailma kuvaillaan hyvin tarkasti, minun oli vaikeuksia tässä kirjassa vaikeuksia kuvitella kyseistä maailmaa. Millainen se on, kuinka laaja, miten se on syntynyt. Kirjan maailma tuntui mielestäni hyvin keskeneräiseltä. Ihan kuin kirjaa varten olisi kehitetty vain Saari. Kaikki sen ulkopuolella on turhaa. Kirjassa puhutaan mantereesta, ja laivoista, jotka käyvät saarella, mutta siltikin tuolla muulla ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Voihan tietenkin olla, että flunssaiset aivoni eivät pystyneet käsittelemään kaikkea annettua tietoa, ja sen takia koin kirjan maailman hieman keskeneräiseksi.

Itäranta kirjoittaa kauniisti, hänen juonensa ovat hyvin kehitettyjä, ja kieli on kaunista. Vaikka koinkin kirjan monella tapaa erikoiseksi ja keskeneräiseksi, nautin sen lukemisesta. Kirjassa on hyvin taidokkaasti kuvailtu tunteita, ja unia ja tapahtumia.

"Hän uneksii tummia unia paikasta, jossa ikävä asettuu jäseniin ja sakenee usvaksi ikkunalaseihi, jossa nälkä juosta vapaana ja tuntea meren suola kasvoilla tekee ilmasta kitkerää hengittää ja pelko ryömii paksuna lattioita pitkin."

Loppujen lopuksi en osaa sanoa pidinkö kirjasta vai en. Olihan tarina mielenkiintoinen, mutta en kokenut saavani siitä itse paljon mitään irti. En tiedä oliko kirjassa moraalista opetusta. Sanoma sillä oli. Kirjan viimeiset sanat, vaikka ne kauniita olivatkin, tuntuivat ne mielestäni tyhjiltä.

"Sillä meidän hetkemme ovat pieniä ja päivämme hauraita, ja kättemme jäljet kuuluvat meille ja silti rajojemme tuolle puolen."

p.s. Valitsin kirjan Helmetin lukuhaasteen kohtaan "Kirjassa on myrsky".

Hugh Howey - Hiekka

Hugh Howey on Siilon luojana tunnettu kirjailija. Siilo-sarjasta olen lukenut vain ensimmäisen osan. Se ei oikein iskenyt minuun, mutta jälkikäteen on jäänyt vaivaamaan ja olenkin suunnitellut lukevan loputkin sarjasta.

Ostin kirjan kirjamessuilta. Satuin ensimmäiseen pisteeseen ja selailin kirjoja. Siinä myyjä keskusteli jonkun asiakkaan kanssa juuri tästä kirjasta, ja mielenkiintoni heräsi heti.

Siilon tavoin Hiekka dystopinen kuva maailmasta.

"Aurinko porotti hiekkapilvien väistyessä. Koko päivän joko paistoi tai satoi hiekkaa. Öisin oli kylmä ja pedot ulvoivat. Elämän piinat seurasivat toisiaan vuoroissa, joten jokin niistä päivysti aina. Ihmisestö nyhdettiin kurjuutta päivin ja öin samalla tavalla kuin vettä ja öljyä pumpattiin maan uumenista.

Hiekassa, Vanha maailma on hautautunut hiekkaan ja uusi maailma rakennettu sitä peittävien dyynien päälle. Paahtavassa erämaassa neljä sisarusta kamppailee selviytyäkseen kukin tahoillaan. Ainoa tapa menestyä on ryhtyä hiekkasukeltajaksi, mutta dyynit ovat arvaamattomia ja vaarallisia.
Nuori Palmer lähtee isänsä jalanjäljissä etsimään kadonnutta kaupunkia - matkalle, jolta isä ei koskaan palannut

Hiekka on ehkä hieman sekava kirja. Henkilöhahmoja ei kunnolla esitelty, he vain tupsahtelivat kirjaan, ja minusta ainakin tuntui, että heitä oli liikaa. Alussa Palmer tuntui olevan päähenkilö, mutta sitten tuli sekaan hyvin olellisina hahmoina hänen siskonsa Vic ja veljensä Conner, joilla kaikilla oli merkittävä osa kirjaa. En saanut kunnollista otetta hahmoihin, ja he kaikki tuntuivat jäävän hyvin pinnallisiksi.

Ilmeisesti Hiekka on vain yksittäinen teos, ainakin se loppuu tavalla, joka ei kauheasti jätä ihmettelemään. Ainakaan Howleyn nettisivuilla ei ole mitään mainintaan jatko-osasto.

Jos vertaa Hiekkaa Siiloon, huomaa tietyn eron. Siilo olo jäsennelty järkevästi, tarinan kulku oli selkeää ja maailma, joka kirjassa luotiin, tuntui yhtenäiseltä ja kaikinpuolin järkevältä. Hiekassa taas kirjan maailmasta ei saa kunnollista kuvaa, joka minua lukijana ärsytti suunnattomasti.

Loppujen lopuksi Hiekka ei säväyttänyt dystopisena teoksena kovinkaan paljoa. Se ei tarjonnut kauheasti mitään uutta.

"Se oli enemmän kuin rakkautta. Ja se auttoi häntä pysymään pystyssä, kun hän palasi taakkansa luokse - railo hiekassa oli helppo ylittää kerta kerran jälkeen - sitten hän suuntasi tuuleen ja taivaanrantaan, ja äidin sanat kaikuivat hänen korvissaan, saattoivat häntä pitkälle marssilla; sanat, jotka äiti kuiskasi Ei-kenenkään-maan rajalla tuulen ujelluksen ja telttakankaan julkiean paukkeen yli."

Kate Morton - Hylätty puutarha

"Siellä missä pieni tyttö kyyristeli, oli pimeää, mutta hän teki niin kuin oli käsketty. Täti oli sanonut, että piti odottaa, ettei ollut vielä turvallista, että oli oltava hiljaa kuin hiiri. Pieni tyttö tiesi, että se oli osa leikkiä, kuin oltaisiin piilosilla."

Vuosi 1913 Britanniasta päiväkausia matkannut laiva saapuu Australiaan pieni Nell-tyttö kannellaan. Salaperäinen nainen, joka kutsuu itseään Kirjailijattareksi, on luvannut pitää hänestä huolta, mutta nainen katoaa jäljettömiin.
Tullessaan täysi-ikäiseski Nell saa tietoonsa salaisuuden, joka muuttaa hänen elämänsä. Vuosikymmeniä myöhemmin Nell lähtee etsimään totuutta Englannista, ja saapuu Blackhurstin kartanoon, jonka joskus omisti aristokraattinen Mountrachetin perhe.

Vuonna 2005 Cassandra saa isoäidiltään Nelliltä yllättävän perinnön. Mystinen Cliff Cottage salaperäisine puutarhoineen siirtyy hänelle. Cassandra päättää matkustaa Englantiin tutustuakseen perintöönsä - ja ennen kaikkea selvittääkseen isoäitinsä Nellin salatun menneisyyden.

Tämä olikin ainoa jäljellä oleva Mortonin kirja, jota en ollut vielä lukenut. Eikä tämäkään pettänyt. Kirja on klassista Mortonia, ja rakastin sitä ensihetkestä alkaen. Kirja vei mukanaan. Oli pakko sanoa, että kun aloitin kirjan olin väsynyt ja turhautunut flunssaan, mutta siltikin kirja vei minut heti mukanaan.

"Hän haukotteli uudestaan, hieroi silmiään ja sulki leikekirjan. Luultavasti hän ei saisi merkkien arvoitusta koskaan selville, eikä sillä todennäköisesti ollut merkitystäkään."

Kuten aina Mortonin kirjoissa hahmot ovat ihanan vahvoja ja monimutkaisia. Tämä kirja ei ollut poikkeus siitä. Kirjassa sai ihmetellä, ja miettiä mitä salaisuuksia hahmot pitivät sisällään. Mortonin kirjat muistuttavat sillä tavalla dekkareita, loppuun asti saa miettiä ja pohtia, eikä mikään ole siltä miltä näyttää.

Ostin kirjan Helsingin kirjamessuilta. heti kun näin sen, tiesin että minun oli pakko ostaa se. Olin juuri aiemmin viikolla puhunut kirjasta, ja erityisesti Kate Mortonin teoksista ystäväni J:n kanssa, ja tämä vaikutti vain täydelliseltä tilaisuudelta nyt hankkia se, ja lukea. Huomasinkin, ettei kirjahyllyssä ole yhtäkään hänen teostaan, oli jo aikakin ostaa sellainen siis.

Aikaisemmat Mortonin lukukokemukseni voi lukea täältä ja täältä, Paluu Rivertoniin luin jo aikaisemmin ennen blogin olemassaoloa kirjabingoon.

Hyeonseo Lee - Seitsemän nimen tyttö

Olen lukenut jo useamman "pako Pohjois-Koreasta"-kirjan, ja ne ovat aina olleet yhtä kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä, että myös koskettavia.

Seitsemän nimen tytön näin muistaakseni jossain lehtijutussa tai nettijutussa, en enää muista missä, mutta olen ollut kirjaston jonotuslistalla ollut jo monta monta monta kuukautta, ja kun vihdoin ja viimein sain kirjan olin hyvin innoissani!

Hyeonseo Lee varttuu hyvän perheen tyttärenä Pohjois-Koreassa. Hän uskoo, että hänen kotimaansa on paras paikka elää, mutta alkaa kasvaessaa epäillä virallista totuutta. Miten on mahdollista, että maailman parhaassa maassa perheitä kuolee kadulle nälkään ja ihmisiä teloitetaan julkisesti?
Hyeonseo päättää ennen täysi-ikäistymistään käydä salaa tapaamassa Kiinassa asuvia sukulaisiaan ja jää maahan.
Tästä alkaa hurja selviytymistarina. Kiina palauttaa kiinni saamansa loikkart Pohjois-Korean pahamaineisen tiedustelupalvelun käsiin, joten Hyeonseo ei ole turvassa. Häntä kalvaa myös huoli kotimaahan jääneistä sukulaisista.
Hyronseon tarina on raju kuvaus elämästä eräässä maailman pahamaineisimmista yhteiskunnista ja koskettava kertomus rohkeudesta ja päättäväisyydestä.

"Nimeni on Hyeonseo Lee. 
  Se ei ole nimi, jonka sain syntyessäni, eikä mikään niistä nimistä, jotka minun on eri ajankohtina olosuhteiden pakosta ollut otettava. Tämän nimen annoin itse itselleni päästyäni vapauteen. Hyeon tarkoittaa auringonpaistetta. Seo tarkoittaa onnekkuutta. Valitsin tämän nimen, jotta voisin elää elämäni valossa ja lämmössä eikä minun tarvitsisi palata varjoihin."

Kirja oli siitä erilainen, että muut Pohjois-Korean loikkareiden kertomuksissa henkilöt ovat olleet alempaa yhteiskuntaa, kun taas tässä kirjassa Hyeonseon perhe taas kuuluu hieman parempaan yhteiskuntaluokkaan.
Oli mielenkiintoista verrata miten Hyeonseo kertoo aikaisemmasta perhe-elämästään, ja mitä olin aikaisemmin lukenut loikkareiden kertomuksista. Hyeonseon perheessä oli ruokaa eri tavalla, kuin hänen ystävillään. Nälänhätä ei koskettanut samalla tavalla Hyeonseon perhettä, kuin monen muun Pohjois-Korealaisen, mutta hän ei siltikiään pystynyt pakenemaan siltä, vaan näki sitä siltikin kaduilla ja yhteiskunnassa, ja se jätti jälkensä häneen. Herätti hänessä ihmetystä, ja kyseenalaistamista.

"Ihmisiä kuoli kaduille. Nälkä ja tarve pakottivat kuitenkin muuttamaan ajattelutapaa radikaalista. Näin sen omin silmin Hamhungissa. Asukkaat unohtivat pienestä lähtien omaksumansa ideologian ja palasivat siihen, mitä ihmiset ovat harjoittaneet tuhansien vuosien ajan - kaupankäyntiin."

Kirjassa esitellään uskomattoman fiksu ja peloton nainen, joka on selvinnyt monista vaikeuksista, mutta siltikin samalla löytänyt oman itsensä ja tutustuu maailmaan, jonka olemassaolosta hän ei ole koskaan tiennytkään.

Aina kun lukee kirjoja Pohjois-Koreasta tai muista valtioista, joissa vallitsee diktatuuri, ja jossa ihmiset elävät jatkuvan pelon ja puutteen vallassa, sitä rupeaa vain ihmettelemään, että miten vielä tänä päivänä voi tapahtua tuollaista. Olemme hyvinvointivaltoissa ehkä hieman jo turtuneita kuulemaan kauheuksista uutisista, että se ei välttämättä edes hetkauta meitä enää, On hyvä, että ihmiset, jotka pakenevat kauhuista kertovat tarinansa, välittävät tietoa eteenpäin meidän kaltaisille ihmisille, jotka emme sitä tunne.

Hyeonseo Lee puhui julkisesti TED-konferenssissa helmikuussa 2013. Hänen puheensa voi kuunnella täältä.

Aikaisemmat lukemani kirjat Pohjois-Koreasta ovat olleet: Blaine Hardenin: Leiri 14 ja Ensum Kimin: Pohjois-Korea, Yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. Suosittelen suuresti molempia