perjantai 30. joulukuuta 2016

2016 Parhaat luetut!

2016 on vihdoinkin loppumassa! Huh! Onneksi! Ei voi muuta sanoa. 

On tämä vuosi jotain hyvääkin tuonut mukanaan. Itse ainakin lukumaailmassa olen tutustunut moniin uusiin kirjailijoihin, ja lukenut monen monta hyvää, koskettavaa ja kiehtovaa tarinaa. Ajattelin että näin vuoden vaihteen kunniaksi, voisin listata ylös, mitkä lukemistani kirjoista olivat parhaimpia tai jotka koskettivat minua eniten. 


(HUOM! Kirjat ei ole listattu parhausjärjestyksessä.)

Nick Hornby - Alas on pitkä matka
Kirjasta ei ole tehty blogipostausta, koska luin kirjan ennen blogin aloittamista. Tätä kirjaa olin kuitenkin etsinyt pidemmän aikaan, muistin että joskus nuoruudessani olin törmännyt siihen kirjastossa, ja jostain kumman syystä en ollut kuitenkaan lainannut sitä. Ja siitä asti kirja on häirinnyt minua. Alkuvuodesta kierrätyskeskuksessa käydessäni törmäsin kyseiseen teokseen ja tietenkin heti ostin sen. Tällä kertaa en halunnut laskea sitä käsistäni alas. Kirjasta on tehty vuonna 2014 myös elokuva. 

Jojo Moyes - Kerro minulle jotain hyvää
Onko suurikin yllätys, että tämä kirja on tässä listalla? Blogipostaus kirjasta löytyy täältä. 


Paula Hawkins - Nainen Junassa 
Pidin tästä kirjasta todella todella paljon! Se erosi hieman aiemmista trille
reistä, jotka olin lukenut, ja vei mukanaan aivan eri tavalla. Postaukseen pääsee tästä 

Ernest Cline - Ready Player One
Kirja oli nörttikirjallisuutta parhaillaan! Hauska fakta, eräs tinder-tuttavuuteni vinkkasi minulle kirjasta. Tästä postaukseen. 

Kimmo Oksanen - Kasvonsa menettänyt mies
Tästäkään en kirjoittanut postausta. Kirja lojui monta viikoa hylättynä työpaikamme kahvihuoneessa, ja siinä oli lappu päällä "saa ottaa". Joten otin sen, ja luin sen. Pidin kirjasta todella paljon, ja se herätti ajatusta, että ikinä ei voi tietää mitä seuraavaksi tulee. Kirja on tosi tarina Helsingin sanomien toimittajasta, joka saa kasvoihinsa tulehduksen, joka vie hänet sairaalahoitoon ja joka loppujenlopuksi tuhoaa hänen kasvonsa. 

Johanna Sinisalo - Salattuja voimia, opas valoisille ja pimeille poluille
Kirja herätti minussa kadonnutta seikkailun halua. Blogipostaus löytyy täältä.

Henriikka Rönkkönen - Mielikuvituspoikaystävä
Kirja oli hauska kuvaus sinkkuelämästä! Juuri sellainen, jota välillä tarvitsee muistuttamaan että ei se sinkkuna olo kaikesta tragikoomisuudesta huolimatta ihan kauheaa olekkaan. Tästä postaukseen.

Lauren Oliver - Kuin viimeistä päivää
Kirjan aihe oli mielestäni hieno, ja se kosketti todella paljon, Se pisti myös miettimään mikä tässä elämässä on tärkeää. Täältä postaukseen.

Giles Milton - Maailma on outo
Tästäkään en päätynyt tekemää blogipostausta. Maailma on outo, on tavallaan historian kirja, jossa kerrotaan kummallisista tapahtumista ja teosta maailmassa. Se on juuri sellainen kirja, josta voi poimia turhia faktoja, ja sitten myöhemmin leveillä niillä tiedoilla kavereille. Hauskaa ja viihdyttävää luettavaa!

ERIKOISMAININTA! Erikoismaininnan saa tietenkin Kate Morton, Olen tänä vuonna lukenut kaikki hänen teoksensa, ja jokainen on viihdyttävä, ihastuttava ja omalla tavallaan kammostuttava. Hänen kirjoistaan en olisi voinut vain yhtä valita. 


Nyt innolla odotetaan, mitä vuosi 2017 tuo tullessaan. Voisin kuvitella, että monta hyvää ja mielenkiintoista kirjaa. 


                                 
                                             HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!



torstai 29. joulukuuta 2016

Kalle Lähde - Happotesti

Juominen on riistäytynyt käsistä. Vaikka työ on mennyt ja itsepetos on ainut keino säilyttää elämänhallinta, aina on hyvä syy juoda. Vaimo on huolenpidollaan pitkään mahdollistanut juomisen, mutta hänenkin mittansa alkaa olla täynnä.



Omakohtainen esikoisromaani on synkän hauska kertomus aiheesta, joka koskettaa tavalla tai toisella liki jokaista suomalaista.

Työkaverini kertoi minulle tästä kirjasta jo aikaisemmin tänä vuonna. Olin silloin jo lainannut kirjan, mutta jättänyt sen kesken. En sillä hetkellä pystynyt vain lukemaan kirjaa, se herätti liian paljon ajatuksia. Tällä kertaa olin päättänyt että nyt luen sen. Alun jälkeen en pystynyt laskemaan kirjaa alas, ja vain jatkoin sen lukemista.  Luin sen lähestulkoon hetkessä, niin vahvasti se veti mukaansa.
Kirjan maailma on täynnä tuttuja baarimikkoja, taksilla ajelua, valehtelua ja katkaisuhoitoja. Aina kun olin laskemassa kirjaa alas, oli se pakko aloittaa taas, halusin tietää mihin päähenkilö
päättyy, mikä on hänen kohtalonsa ja miten hän sinne oikein päätyy.

"Astuin Baariin leuka pystyssä. Todellisuudessa itsevarmuutta ei juuri ole jaettavaksi. Tiskin takana on tuuraaja Jaana. Nappaan Turun Sanomat tiskiltä ja kerron harmistuneena, ettei minun postiluukusta kyseistä lehteä tänä aamuna kolahtanut. Olihan se keittiönpöydällä, mutta varhanen pubivierailu tarvitsee jonkin selityksen."

Jossain välissä kirjaa huomasin, että toivoin miehen tajuavan juomisensa seuraukset, että jos hän nyt tällä kertaa lopettaisi. Mutta sitten hän jatkoi, kuten alkoholistit yleensäkkin tekevät. Kirja oli eräänlainen opas alkoholistin maailmaan; miten hän näkee maailman, ja miten hän kokee sen.  Miten hän ajattelee, ja järkeilee juomisen itselleen. Kirja on mielenkiintoinen ja suosittelen suuresti sen lukemista. Missään nimessä se ei herätä sympatiaa päähenkilöä kohtaan, vaan lähinnä ärsyttää,

Happotesti on vaikea kirja lukea. Aihe on arka, ja monille hyvin henkilökohtainen. Näemme joka päivä juoppoja kadulla, mutta Happotesti avaa enemmän juoppojen aivoituksia ja elintoimintojen toimintaa. Mitä ylenpalttinen alkoholin kulutus tekee kropalle. Olen nähnyt ja kuullut paljon tarinoita ihmisistä, jotka viina on vienyt mukanaan, mutta heidän ajatusmaailmaansa on ollut erittäin vaikea päästä sisälle.  Ehkä juuri tämän takia Happotesti onkin omalla tavallaan hyvinkin tärkeä kirja. Se selittää jotain, mitä ei muuten ymmärrä. Eikä sitä kenenkään tarvitsekkaan ymmärtää.

"On hyvä valmistautua yöpuulle jo ennen iltalääkkeiden jakoa. Otan kaikki pillerit kerralla heti kahdeksalta, ja uni tulee varmasti saman tien. Unilääkkeet ovat parasta tässä talossa. Ilman niitä saatan valvoa krapulassa useitakin vuorokausia ja vain ihmetellä sellaisten juoppojen paatuneisuutta, jotka nukkuvat krapulansa pois."


lauantai 17. joulukuuta 2016

Colleen Oakley - Before I Go

Before I Go on toinen Pinterestistä bongattu kirja. Sitä varmaan oli siellä kehuttu hyvin samankaltaiseksi kuin Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää. Ja olihan se, sillä "omg, tässäkin kirjassa kuolee päähenkilö, joka rakastaa jotakuta"-tyylillä. Yleensä tuollaiset kirjat ovat hyviä jo ihan senkin takia, että ne koskettavat syvimpiä tunteitamme. Kuoleminen on traagista, rakkauden menetys on traagista, ja siitä kaikesta selvityminen on inhimmillistä ja toivoa herättävää.


"Whatever the season, I guess everyone has their story for why they are where they are. Mine, of course, has to do with cancer."

Siitä on  päivää vailla kolme vuotta, kun Daisy sai rintasyvästä terveen paperit. Nyt hänen lääkärinsä ilmoitti, että syöpä on palannut. Eikä hän tule tällä kertaa selviämään siitä.

Kaikkien listojen teon ohella, Daisy yrittää ymmärtää mitä tarkoittaa se, että hänellä on neljästä kuuteen kuukauteen elinaikaa enää jäljellä. Kunnes hän pelästyy, ja rupeaa miettimään miten hänen avuton miehensä tulee pärjäämään hänen kuolemansa jälkeen. Kuka tulee noukkimaan hänen sukkansa lattialta, ja muistuttamaan, että tämän tulee syödä jotain muutakin kuin muroja.
Daisy ottaa päämääräkseen löytää miehelleen Jackille uuden vaimon, ennenkuin hän menehtyy.

Mutta kun Daisy pikkuhiljaa sairauden edetessä rupeaa ymmärtämään miltä tuntuu menettää miehensä toiselle naiselle kaiken tämän keskellä, rupeaa hän katumaan päätöstään. Daisyn on pakko ruveta miettimään, mitä hän haluaa loppuelämältään, ja onko hän kykeneväinen uhraamaan oman onnellisuutensa sen puolesta.

Okei, pakko sanoa. Daisyä ärsyttävämpää hahmoa en ole pitkään aikaan tavannut. Hän oli vain jotenkin niin ärsyttävä. Hän oli kunnollinen, ja listoja suunnitteleva, ja vaikutti kaiken puolin täydelliseltä. Ei kukaan ole täydellinen. Mielestäni Daisy oli tehty liian hyväksi ihmiseksi. Hänen vikansa eivät tuntuneet edes vioilta, koska ne olivat niin pieniä ja inhimillisiä. Olisin Daisyltä ehkä kaivannut enemmän raivoa. Hän on kuolemassa, pakkohan hänen on olla vihainen, mutta hän tuntui vain leijailevan jossain. Tottakai kirjassa on muutama raivokohtaus, mutta hyvin pieniltä ne vaikuttivat, pieniltä ja mitättömiltä.
Ja siis haluaisin ymmärtää sen miksi hän vain ajattelee miestään ja miten hänen miehensä selviää hänen kuolemansa jälkeen, mutta tottapuhuen en ymmärrä. En ymmärrä miksi Daisy on niin fiksoitunut mieheensä, eikä mieti omaa elämäänsä. Hänellä ei tunnu olevan mitään kunnianhimoa, ei mitään unelmia, ei mitään tavotteita, joita hän haluiaisi saavuttaa. Vain ja ainoastaan hänen miehensä.

Daisyn aviomies Jack tuntui olevan paljon realistisempi hahmo. Hänellä tuntui olevan enemmän luonetta, ja vikoja, ja persoonallisuutta. Hän suuttuu, hän loukkaantuu ja raivostuu. Jack tuntuu kirjassa käyvän paljon enemmän tunteita läpi, kuin Daisy vaika kirja onkin kirjoitettu Daisyn näkökulmasta.

Kirja olisi ehkä sellaista sopivaa (todellakin) aivotonta luettavaa. Sellaista, jota voisi lukea helposti rannalla tai jossain mökillä riippumatossa. Sellaista "hälläväliä mitä luen tänään"-luettavaa.

En kiellä sitä että kirjan loppu oli koskettava, se kun Daisy kuolee. Mutta tämä kirja ei saanut minua ainakaan miettimään sen enempää elämääni tai kuolemaani. Enemmänkin minulle jäi sellainen tunne, että kai tässä pitäisi miettiä jotain, mutta koska kirja ei herättänyt sen enempää tunteita niin miksi turhaan,

Ps. Kirjassa on vain yksi lainaus, koska se oli ainoa hyvä lainaus, jonka kirjasta löysin. Oikeasti. 

maanantai 12. joulukuuta 2016

Claire Douglas - The sisters

Jos rakastit Nainen Junassa -kirjaa, tulet rakastamaan tätä! Claire Douglasin The Sisters on aivan mahtava psykologinen trilleri, jossa päähenkilönä on 29-vuotias Abi, joka on 18 kuukautta aiemmin menettänyt identtisen kaksosensa traagisessa onnettomuudessa.

"I see her everywhere. 
She's in the window of a Italian restaurant on the corner of my street. She has a glass of wine in her hand, something sparkly like Prosecco, and her head is thrown back in laughter, her blond bob cupping her heart-shaped face, her emerald eyes crinkling."

Abi on aloittanut uuden elämän Bathin kaupungissa, ja siellä tutustuu lähes samanikäiseen naiseen nimeltä Bea. Bea on luonteeltaan iloinen ja kupliva, ja mukaansa tempaava. Pikkuhiljaa Abi huomaa elävänsä samassa talossa Bean ja hänen kaksoisveljensä Benin, ja muutaman muun ihmisen kanssa. Kaikki näyttää hyvältä, kunnes rupeaa tapahtumaan outoja asioita, jotka saavat Abin epäilmään omaa ja asuintovereidensa mielenterveyttä.

Päähenkilö Abi kirjassa on ristiriitainen hahmo. Välillä huomasin olevan hänen puolellaan ja kannustavan häntä, ja välillä ihmettelin kunnolla hänen motiivejaan, ja olin varma, että hän on seonnut. Kirjan loppukin herättää suuresti ristiriitaisia tunteita.
Abin motiivi ja epätoivo ystävystyä Bean kanssa on vähintääkin kyseenalaista, se pistää miettimään kuinka riippuvainen ystävyydestä, ja toisesta ihmisestä voi ollakkaan.

"I know now, in the cold light of day, that Beatrice isn't cruel, that see wouldn't deliberately try and hurt me. She would surely know how important those letters are to me. I've got a bond with Beatrice, she's been amazing, allowing me to become part of her life. It is as she knew, even at our first meeting, how much i needed her friendship"

Imeydyin kirjan maailmaan hetkessä mukaan. Olin varma, koska kirja on englanniksi en jaksaisi pitää keskittymistä yllä, mutta voi kuinka väärässä olinkaan. Kirjassa on paljon samaa henkeä kuin Nainen junassa- teoksessa. Se kertoo rikkinäisestä yksinäisestä naisesta, jonka mielenterveyttä kaikki epäilevät, jopa hän itse. Kirjassa on vahva naishahmo, joka on kaikkea muuta kuin perinteinen vahva nainen. Hän on rikki, virheitä ja itseinhoa täynnä.

Törmäsin kirjaan Pinterestissä. Muistaakseni. Olin tehnyt varauksen kirjaan, ja kävin sen hakemassa tänään, joten oletan että olen törmännyt siihen Pinterestissä ja sen jälkeen tehnyt kirjaan varaukseen. Hyvä minä ja muistini! Kirja on Claire Douglasin esikoisromaani, joka on julkaistu kotimaassan vuonna 2015, eikä sitä ole vielä suomennettu. Olisin todella kummissani, jos kirja ei tulisi suomen markkinoille jossain vaiheessa, on se niin hienosti ja taidokkaasti kirjoitettu.

Pienen googlettelun jälkeen huomasin, että Claire Douglasilla on toinenkin kiehtovan kuuloinen kirja julkaistu tänä vuonna;Local Girl Missing. Pitää muistaa tuo laittaa lukulistalle.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivää ja vähän valokuvia!

Aamulla heräsin ja pienen koomailun jälkeen päätin lähteä kameran kanssa kävelylle. Siinä kävelessä sain idean, että näin itsenäisyyspäivän kunniaksi voisi täällä vähän julkaista kuvia, joita olen kuluneen vuoden aikana poiminut Suomen luonnosta! 
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille! 















Olen verkossa valon ja auringon, 
paulassa koskien pauhun, 
lumossa hankien hotavai, 
vankina välkkyväin vetten, 
verkossa lähteiden puhtauden, 
siteissä nuotion sauhun, 
seitissä sumuisten tunturien, 
jotka siintävät metsien takaa, 

ja silti oon täysin vapaa!  

-Tuntematon 











Kuvat on kaikki omiani. Ethän siis lainaa niitä ilman lupaa!

perjantai 2. joulukuuta 2016

Lauren Oliver - Kuin viimeistä päivää


"En tiennyt että olet noin nätti"

Samantha Kingstonilla on elämä edessään ja maailma jalkojensa juuressa: nätti naama, syntisen makea poikaystävä ja paikka koulun parhaissa piireissä. Helmikuisena perjantaina kaikki kuitenkin muuttuu silmänräpäyksessä. Lupaavasti alkaneesta päivästä tulee Samin viimeinen. Kirjamellisesti.

Yllätyksekseen Sam herää seuraavana aamuna ja huomaa elävänsä elämänsä viimeistä päivää loputtomana uusintojen sarjana. Yksi päivä on vastaus toiselle, kumoaa sen tai ottaa jonkin tyystin toisen suunnan. Seitsemän päivää muodostavat seitsemän vaihtoehtoista totuutta, jotka nivoutuvat sekä Samin että Hänen läheisimpiensä tulevaisuuteen.

Lauren Oliverin Kuin viimeistä päivää on ihana, ja samalla traaginen kirja, joka kuvataa koulumaailmaa julmimmillaan. Suositut ovat suosittuja, jotka pitävät itseään kaikkia muita parempina. Kirjan tarina on kertomus siitä, mitä koulukiusaaminen voi ihmiselle tehdä, mutta myös samalla tarina siitä, miten ihmiset jotka tekevät pahoja asioita, eivät välttämättä ole aina pahoja. Ehkä kirjan tarina on muistutus siitä, että elämme maailmassa, jossa asioilla on aina kaksi puolta. Mikään ei ole mustavalkoista.

"Aloin vähän myöhemmin ajatella aikaa, miten se etenee, vähenee, kulkee alati eteenpäin, sekunneista minuuteiksi, päivistä vuosiksi, ja miten se kaikki johtaa samaan paikkaan, miten se on virta, joka etenee ikuisesti samaan suuntaan."

Eläessään samaa päivää uudelleen ja uudelleen kirjan päähenkilö muuttuu pikkuhiljaa ihmiseksi, jollainen hän haluaa olla. Hän lakkaa välittämästä muiden mielipiteistä, ja pyrkii tekemään oikein ja miten hän itse haluaa toimia. Hän lakkaa olemasta osa yhteisöä ja kasvaa omaksi yksilökseen. Ehkä sen takia pidän nuorten kirjoista, niissä aina kuvataan yksilön kasvua tavalla, joka jättää tilaa toivolle.

Pidin kirjasta kyllä, mutta siitä hyvin huomaa että se on suunnattu nuorille. Kirjan maailma on koulua, poikia, bileitä ja muita teinien asioita. Lukiessani jotkut asiat vain lähinnä ärsyttivät, kuten se että kirjan hahmojen maailma tuntui olevan niin pinnallista. Toki kaikki varmaan muistavat omat teinivuotensa, ja kuinka tärkeältä kaikki ne pinnalliset asiat silloin tuntuivat.

"Tajusin silloin, että jotkin hetket jatkuvat ikuisesti. Ne jatkuvat senkin jälkeen kun ovat ohi, ne jatkuvat senkin jälkeen kun ihminen on kuollut ja haudattu, ne jatkuvat eteen- ja taaksepäin äärettömyyskiin saakka. Ne ovat kaikkialla yhtä aikaa. 
Ne ovat koko homman juju."

Syy miksi kirjan päätin lukea, on se että törmäsin elokuvan traileriin ja traileri herätti mielenkiintoni välittömästi! Before I Fall (kirjan alkuperäinen nimi) on tulossa ensi-iltaan vuoden 2017 puolella.





Jälkimietintöjä:  Ehkä syy miksi pidin kirjasta niin paljon on se, että uskon vakaasti että kaikki mikä tapahtuu meille, tapahtuu syystä. Joistain asioista opimme ja ne kasvattavat meitä, joidenkin asioiden täytyy tapahtua, jotta pääsemme taas seuraavaan pisteeseen. Kaikki asiat, joita kohtaamme eivät ole hyviä, eikä kaikki asiat, joita teemme ole hyviä, mutta kaikella on syynsä. Uskon myös, että ihmiset joita kohtaamme tapahtuu syystä. Ehkä jotkut ovat elämässäni vain hetken, mutta se on okei. He ovat opettaneet minulle jotain, tai ehkä minä olen opettanut heille jotain. Minä uskon, että kaikella on tarkoituksensa. En välttämättä koskaan itse saa tietää sitä tarkoitusta, mutta se on kuitenkin olemassa.