torstai 29. joulukuuta 2016

Kalle Lähde - Happotesti

Juominen on riistäytynyt käsistä. Vaikka työ on mennyt ja itsepetos on ainut keino säilyttää elämänhallinta, aina on hyvä syy juoda. Vaimo on huolenpidollaan pitkään mahdollistanut juomisen, mutta hänenkin mittansa alkaa olla täynnä.



Omakohtainen esikoisromaani on synkän hauska kertomus aiheesta, joka koskettaa tavalla tai toisella liki jokaista suomalaista.

Työkaverini kertoi minulle tästä kirjasta jo aikaisemmin tänä vuonna. Olin silloin jo lainannut kirjan, mutta jättänyt sen kesken. En sillä hetkellä pystynyt vain lukemaan kirjaa, se herätti liian paljon ajatuksia. Tällä kertaa olin päättänyt että nyt luen sen. Alun jälkeen en pystynyt laskemaan kirjaa alas, ja vain jatkoin sen lukemista.  Luin sen lähestulkoon hetkessä, niin vahvasti se veti mukaansa.
Kirjan maailma on täynnä tuttuja baarimikkoja, taksilla ajelua, valehtelua ja katkaisuhoitoja. Aina kun olin laskemassa kirjaa alas, oli se pakko aloittaa taas, halusin tietää mihin päähenkilö
päättyy, mikä on hänen kohtalonsa ja miten hän sinne oikein päätyy.

"Astuin Baariin leuka pystyssä. Todellisuudessa itsevarmuutta ei juuri ole jaettavaksi. Tiskin takana on tuuraaja Jaana. Nappaan Turun Sanomat tiskiltä ja kerron harmistuneena, ettei minun postiluukusta kyseistä lehteä tänä aamuna kolahtanut. Olihan se keittiönpöydällä, mutta varhanen pubivierailu tarvitsee jonkin selityksen."

Jossain välissä kirjaa huomasin, että toivoin miehen tajuavan juomisensa seuraukset, että jos hän nyt tällä kertaa lopettaisi. Mutta sitten hän jatkoi, kuten alkoholistit yleensäkkin tekevät. Kirja oli eräänlainen opas alkoholistin maailmaan; miten hän näkee maailman, ja miten hän kokee sen.  Miten hän ajattelee, ja järkeilee juomisen itselleen. Kirja on mielenkiintoinen ja suosittelen suuresti sen lukemista. Missään nimessä se ei herätä sympatiaa päähenkilöä kohtaan, vaan lähinnä ärsyttää,

Happotesti on vaikea kirja lukea. Aihe on arka, ja monille hyvin henkilökohtainen. Näemme joka päivä juoppoja kadulla, mutta Happotesti avaa enemmän juoppojen aivoituksia ja elintoimintojen toimintaa. Mitä ylenpalttinen alkoholin kulutus tekee kropalle. Olen nähnyt ja kuullut paljon tarinoita ihmisistä, jotka viina on vienyt mukanaan, mutta heidän ajatusmaailmaansa on ollut erittäin vaikea päästä sisälle.  Ehkä juuri tämän takia Happotesti onkin omalla tavallaan hyvinkin tärkeä kirja. Se selittää jotain, mitä ei muuten ymmärrä. Eikä sitä kenenkään tarvitsekkaan ymmärtää.

"On hyvä valmistautua yöpuulle jo ennen iltalääkkeiden jakoa. Otan kaikki pillerit kerralla heti kahdeksalta, ja uni tulee varmasti saman tien. Unilääkkeet ovat parasta tässä talossa. Ilman niitä saatan valvoa krapulassa useitakin vuorokausia ja vain ihmetellä sellaisten juoppojen paatuneisuutta, jotka nukkuvat krapulansa pois."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti