tiistai 31. heinäkuuta 2018

Lone Theils - Runoilijan vaimo

Runoilijan vaimo on itsenäinen jatko-osa Lone Theilsin aikaisempaan teokseen Kohtalokas Merimatka, ja se jatkaa toimittaja Nora Sandsin seikkailuja.


Koska pidin Kohtalokkaasta Merimatkasta, joten päätin myös tutustua Runoilijan vaimoon. Jollain tapaa petyin hieman teokseen, odotin ehkä niin paljoa enemmän,  mutta toisaalta teos oli hyvä, tarina soljui eteenpäin ja vei mukanaan ja oli kyllä lukemisen arvoinen.

"Hän odotti pari tuntia tuloksetta samalla kun pujotteli uutiskanavalta toiselle matkapuhelin sylissään. Kaikki näyttivät samaa juttua, kaikilla oli samat kuvat, samat kolme kysymystä ja vastausta suoraan lehdistötilaisuudesta."


Kuuluisa iranilainen runoilija Manash Ishmail on paennut kotimaastaan ja päätynyt Tanskaan. Matkallaan hän on eronnut vaimostaan Aminasta, joka on kadonnut. Hän pyytää apua Globalt-lehden Lontoon kirjeenvaihtajalta Nora Sandilta, joka Aminaa jäljittäessään päätyy paikkoihin, joissa paperittomat pakolaiset piileksivät virolaisilta. Lopulta Nora pääsee Aminan jäljille, mutta samalla vaarantaa omansa. Hän kohtaa maailman, jossa joidenkin ihmisten henki on arvokkaampi kuin toisen.

Kyseinen kirja sopii hyvin tähän päivään, jossa pakolaisia virtaa eurooppaan satoja tuhansia. Kirja seuraa perinteistä dekkari-käsikirjoitusta, joten joltain paikoilta on hyvinkin helppo arvata mitä seuraavaksi tapahtuu. Pidän kuitenkin edelleen kirjailijasta ja hänen luomistaan hahmoista. Pidin myös pakolaisteemasta, ja siitä että sitä ei kohdattu ehkä aivan niin perinteisesti.

Kirjan teemaksi muodostuu pakolaisuus, ihmisarvon menettäminen, ja se miksi toisen ihmisen elämä on tärkeämpää kuin toisen. Se pistää ajattelemaan, ja kohtaamaan maailman julmuuden. Kuinka epäinhimillisesti, joissain tapauksissa, kohtaamme toisen ihmisen tai mitä ennakkoluuloja omaamme.


Aion pitää Lone Theilsin takaraivossa, vielä hänestä ei ole muodostunut minulle Camilla Läckbergin tai Liza Marklundin kaltaista dekkarikuningatarta, mutta mielestäni hän on hyvää matkaa sitä kohti.

Annan kirjalle Kolme ja puoli tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti