torstai 10. elokuuta 2017

Samuel Björk - Yölintu

Yölintu on toinen Samuel Björkin romaani, ja aivan yhtä kiehtova kuin edeltäjänsä Minä matkustan yksin. 

"Aukiolla makasi kuollut tyttö. Höyheniä? Herranjumala. Metsässä makasi alaston tyttö. Höyheniä ympärillään. Valkoinen lilja suussa."



Teinitytön ruumis löytyy metsästä kummallisen asetelman keskeltä. Rikostutkija Holger Munch ja hänen työparinsa Mia Krüger jäljittävät murhaajaa, mutta kummankin yksityiselämän murheet häiritsevät heidän keskittymistään, ja tutkinta ajautuu umpikujaan. 

Kun tuntematon nuori hakkeri lähettää poliisille kammottavan videon, Holger tiimeineen joutuu kilpajuoksuun aikaa vastaan, sillä pian heillä olisi uusi uhri.

Samalla tapaa kuin Camilla Läckbergin teokset ovat
mielenkiintoisa, koska niissä kuvataan kirjan päähenkilöiden elämää tasapainoisina ja vastapainona kaikelle kauheudelle, on Samuel Björkin kirjat mielenkiintoisia, koska niissä päähenkilöiden elämä on ihan täyttä helvettiä. 
Päähenkilöt eivät ole tasapainossa, he ovat rikki niin monella tapaa, he juovat liikaa ja polttavat liikaa. Heidän elämänsä on jo ennestään rikki, ja siltikin masokistin tavoin he muistuttavat itseään elämän kauheudesta tunkemalla elämäänsä työn kautta lisää kauheutta.

"Miten hyvältä se tuntuikaan. Hänelle tuli rauhallinen olo. Lämmin. Tuntui että elämä oli oikeastaan kaunista. Mutta sitten hän äkkiä heräsi. Kaupungin ääniin. Todellisuuden ääniin. Tähän kaikkinielevään pimeyteen, ja nyt hänen oli vaikea käsittää miksi hän oli suostunut yrittämään. Elämistä. Hänhän oli päättänyt, eikö niin?"

Päähenkilö Mia Krüger on masentunut, hänen elämänsä on tyhjää, ja vaikka hän on nerokas ja taitava poliisi, ei hän siltikään näe elämässään mitään järkeä. Hänen siskonsa on kuollut, ja hän vain haluaa mennä ja liittyä hänen seuraansa.
Mian pomo Holger Munch epätoivoisesti toivoo voivansa palata vielä vaimonsa kanssa yhteen. Hän elättelee turhia toiveita, että ex-vaimo ottaisi hänet takaisin, vaikka vaimolla on jo uusi mies. Hän polttaa liikaa ja uppoutuu työhönsä. 

Kirjassa kerrottiin asioita kahdelta eri ajanjaksolta. Murhaaja kertoi miten hänestä tuli murhaaja, ja pääasiassa seurattiin tutkijoita, jotka yrittivät epätoivoisesti selvittää kuka murhaaja on, ennenkuin hän nappaa uuden uhrin

Kirjaa lukiessani mietin, että kyllä pohjoismaalaiset (poistin suomen tästä, koska minulla on suuri ongelma lukea suomalaisia dekkareita) osaavat kirjoittaa dekkareita. Johtuukohan se siitä, että suurimman osan vuodesta asumme täällä kylmässä ja piemässä Pohjolassa, jossa ihmisluonto näyttää herkemmin julman puolensa.  

"Lopulta hän pääsi pystyyn, huuhtoi suunsa ja kasvonsa kylmällä vedellä ja jäi katselemaan peilikuvaansa. Hän oli kalmankalpea. Entisen minänsä aave."

Tarina on monella tapaa perinteinen sarjamurhaaja - tarina. Etsivät taistelevat aikaa vastaan, ja yrittävät löytää syyllisen, ennenkuin murhaaja löytää uuden uhrin. Murhaaja tässä kirjassa ei ole se, ketä ensimmäiseksi ajattelisi. Harvoinhan se on juuri se ihminen. Itseasiassa kirjassa ei anneta kovin montaa vihjettä ennen loppua, että kuka murhaaja oikeasti on, vaan enemmänkin tuntuu että kirjailija tarkoituksella ohjailee lukijaa väärään suuntaan.

"Ei se tuntunut juuri miltään. Kun hän tappoi Matsin. Veitsellä, jonka hän oli varastanut keittiöstä. Oikeastaan hän oli lähinnä utelias, kun mustaksi meikatut silmät tuijottivat häntä ja veri valui tummaan liejuun."

Pidin kirjasta suuresti. En malta odottaa, että Samuel Björkiltä tulee uusia teoksia, sillä ne ovat kyllä monella tapaa omaa luokkaansa. Niissä on toki perinteisiä pohjoismaalaisten rikoskirjallisuuden piirteitä, mutta kuinka monella tapaa oikeasti voi kirjoittaa hyvää rikoskirjallisuutta ilman että siihen muodostuu samoja piirteitä mitä monissa muissa saman genren kirjoissa on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti