Diana Webster & Victoria Webster - Niin monta Mount Everestiä, Tytär, Äiti ja Haave

Joululoma on ohi, ja aika palata arkeen. Joulun vietin pääosin töissä, tai kotona maaten sohvalle nauttien siitä, ettei tarvitse tehdä mitään. Annoin itselleni vapaata koulun lisäksi myös blogista, ja sen takia täällä onkin muutaman viikon ajan ollut hiljaista, mutta nyt on viimein aika palata takaisin!

Aloitin vuoden lukemalla Diana Websterin ja Victoria Websterin yhdessä kirjoittaman elämänkerran.

Kirjan takakannessa kuvataan kirjaa seuraavanlaisesti: "Englantilaissukuiselle, Suomessa syntyneellä Victoria Websterillä oli haave tulla lääkäriksi. Kukaan ei uskonut sen toteutuvan, koska Victoria oli saanut synnytyksen yhteydessä CP-vamman. Niin monta Mount Everestiä on kertomus Victorian taistelusta ja siitä, kuinka hän ei suostunut luovutamaan. Kertomus on välillä liikuttava, välillä hauska ja välillä kauhea. Kiusaamista ja ennakkoluuloista huolimatta teos on lopulta tarina toivosta."

Mielestäni tein hyvän valinnan sillä, että aloitin vuoden näinkin positiivisella kirjalla. Kirjasta huokui elämäniloinen asenne, ja usko siihen, että elämä kantaa. Kirja on omalla tavallaan todella liikuttava ja hauska kertomus siitä, miten ylitsepääsemättömistä vaikeuksista voi päästä yli ja selvitä voittajana. 

Victoria syntyy perheeseen, jonka molemmat vanhemmat opettavat yliopistolla, ja ovat kultturelleja älykköjä, jotka olivat muuttaneet Briteistä Suomeen. Alussa Victorian äiti kuvailee synnytystä, ja kertoo kuinka kamala kokemus se oli maassa, jossa kukaan ei oikein ymmärtänyt häntä. Hassua ajatella näin 2000-luvulla, jolloin lähes jokainen puhuu Englantia, mutta kirjan tuonaikaiset tapahtumat tapahtuvat vuoteen 1965, jolloin Suomi oli aivan toinen maa. 

Kaikkien sattumien jälkeen Victoriasta kasvaa kolmea kieltä puhuva nuori nainen, joka päätyy Ruotsiin opiskelemaan lääketiedettä. Ruotsin ollessa siis yksi noista kolmesta kielestä, jonka kanssa hän kasvoi. Kotona Victoria puhui englantia, koulussa ja muualla ruotsia ja suomea. Lääketieteellisessä moni vanhempi lääkäri useaan otteseen toteaa Victorialle, kuinka hänen tulisi lopettaa, kuinka hänestä ei tulisi koskaan lääkäriä, mutta kaikkien onneksi Victorialla oli läheisiä ihmisiä, jotka kannustivat häntä eteenpäin. Ja jos itse haluaa jotain tarpeeksi paljon, ei siitä luovuta noin vain. 

Monessa muussakin tapauksessa on välillä hassua ajatella sitä, miten maailma on muuttunut vuosien saatossa. Monet asiat tulevat uusina, ihmisiä on paljon vaikeampi tavoittaa kuin nykypäivänä ja kuinka ihmisten asenteet ovat muuttuneet. 

En voinut kuin vain ihmetellä, kirjaa lukiessani, kuinka rohkea ja älykäs Victoria on. Moni lapsi, joka kokisi samanlaista kohtelua, kuin mitä Victoria kesti, ei kestäisi sitä ja todennäköisesti traumatisoituisi pahasti. Victoria monessa kohtaan taisteli vastaan, osoitti ihmisille, kuinka vahva ja älykäs hän oli. Kuinka hän ei ollut vammansa uhri, hän halusi olla paljon enemmän ja osoittikin sen ihmisille.  

"Lohdutin häntä parhaani mukaan samalla, kun suru ja raivo velloivat sisälläni. Olin syvästi järkyttynyt. Aiemmin lapset olivat olleet nuoria ja julmia luultavasti ajattelemattomuuttaan, mutta nyt he olivat vanhempia ja varhaisteini-ikäisiä, ja tämän täytyi olla harkittua."

Kirja tuo myös hyvin esille sen miten ihmiset eivät välttämättä edes tajua, kuinka eritavoin he kohtelevat toista ihmisitä, jolla on vamma tai puhevika. Kirjan lopussa Dianakin ihmettelee sitä, kuinka hän edelleen vuosikymmenien jälkeen tulistuu kuullessaan ihmisten puhuvan arvioiden Victoriasta, ja kuinka Victoria vain kohauttaa hartioitaan aivan kuin hän olisi tottunut siihen. Kuten hän varmasti onkin. Minulle henkilökohtaisesti kirja muistutti taas siitä, kuinka ketään ei tule arvioida ulkonäön, puhevian, vamman tai minkään muun ominaisuuden perusteella. 

"Vietin viisi viikkoa kiertämällä reppumatkailijoiden tyypillisen kierroksen matkustaen busseilla. Pysähtyessäni Ayers Rockilla tai Cairnissa tai Brisbanessa keskityin nähtävyyksiin enkä halunnut pilata kokemusta ajattelemalla lääketiedettä. Sen minä jätin pitkille bussimatkoille. Kun viimein saavuin Wollengongiin, olin tullut seuraavanlaisiin päätöksiin: Jatkaisin lääketieteen opintoja, kunnes saisin tutkinnon suoritettua, sillä tässä vaiheessa, he eivät voisi pysäyttää minua."

p.s. Lainasin kyseisen kirjan kirjastosta, ja joku oli korjannut lyijykynällä kirjanloppussa olevia kirjoitusvirheitä, tai pikemminkin sanamuotoja, oikeaksi. Mitäs mieltä ihmiset ovat tästä? Saako kirjaston kirjoihin tehdä omia merkintöjä?