perjantai 16. helmikuuta 2018

Tytti Parras - Jojo

60-luvun kotimainen kirjallisuus ei iske minuun. Ei niin millään.

Tytti Parraksen Jojo on.. ehkä jollain tavalla omanlaatuisensa kuvaus 60-luvun opiskelijaelämästä. Jos se opiskelijaelämä on siis vain ryyppäystä ja irtosuhteita. 

Luin tämän kirjan siis koulua varten, ja en päässyt millään alkuun. Kirja oli mielestäni ihan kauheaa luettavaa, mutta väitän että osaksi se johtuu siitä, että en millään ymmärrä tuon ajan maailmankuvaa. Kirja ei edennyt mihinkään, se junnaa vain paikoillaan. Luulen, että kaikki lukuvaikeuteni teosta kohtaan johtuivat vain siitä, että elän niin erilaisessa ajassa, ja etten pystynyt samaistumaan päähenkilöön millään lailla. 

Kirjaa on kyllä mielenkiintoista verrata niihin muihin teoksiin, jotka olivat vaihtoehtoina luettavaksi kurssillamme: Juhannustanssit, Sissiluutnantti ja Maa on syntinen laulu, jossa kaikissa naisia kohdellaan kuin kertakäyttötavaraa. Tässä teoksessa sentään nainen oli päähenkilö, ja hänen kauttaan nostettiin esiin niitä tapahtumia ja näkökulmia. Tässä kirjassa nainen eli samalla tavoin, kuin mieskin. Nainen on kiroileva, juopotteleva henkilö, jonka moraalikäsitykset eivät olleet enää milläänlailla samankaltaiset, kuin aiemman sukupolven. 

Abortti on tämän kirjan suurin teema. Kirjassa kuvataan päähenkilön tekemää aborttia, ja siitä seuraavaa muutamaa päivää, jolloin tämä jojoilee ympäri suomea kavereidensa kanssa. Mukana melkein koko teoksen kanssa pyöriii erään miehen pieni poika, ja vaikuttaa siltä, ettei pojan vanhemmat edes välitä missä tämä nelivuotiais pieni lapsi oikein on. Ehkä tämä pieni lapsi jollain tapaa viittaa siihen välinpitämättömyyteen mikä joillain saattaa muodostua heidän ei-haluttuja lapsia kohtaan. Päähenkilö tuntuu olevan koko kirjan ajan jollain tapaa transsissa, hän tuntuu vaeltelevan vain kohtauksesta toiseen, en tiedä johtuuko se hänen tekemästään abortista vai vaan kirjan yleisestä ilmapiirisä Kirjan lopussa vielä eräs nainen kertoo oman kokemuksensa laittomasta abortista, ja siihen koko kirja päättyykin. 
Laittomat abortit ja naisen oikeus omaan kehoonsa tuntuu niin vanhanaikaiselta asialta, että luulen sen jollain tapaa vieraannuttaneen minut kirjasta. Nykypäivän suomessa naisella on oikeus päättää omasta kehostaan, hän saa tehdä abortin sosiaalisista syistä tiettyyn pisteeseen asti, ja se on yllättävän yleistäkin että niin tehdään. En jotenkin osaa ajatella ees aikaa, jolloin tämä ei ollut mahdollista, ja väistämättä olenkin vain iloinen, että meillä on tänä päivänä mahdollisuus päättää omasta kehostamme, aivan eri tavoin miten esimerkiksi 60-luvun naisilla oli. 

Mielenkiintoisena pidän sitä, että ennen koulua en ollut koskaan aiemmin edes kuullutkaan Tytti Parraksesta. Monet tuon ajan suomalaiset mieskirjailijat olivat kyllä tuttuja, mutta jostain syystä Tytti Parras tuntui katoavan unholaan. Tai sitten se on vaan aina tippunut opetuksista pois "vähemmän tärkeänä" 

Minun oli kuitenkin todella vaikea päästä kirjassa eteenpäin, ja jouduin pakottamalla pakottaa itseni lukemaan sen. En voi sanoa, että innostuin Tytti Parraksen kirjoista nyt minkäänlaista, ja todennäköisesti en ainakaan hetkeen tule tutustumaan hänen muihinkaan teoksiinsa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti