perjantai 6. tammikuuta 2017

Satu Rämö - Islantilainen voittaa aina, elämää hurmaavien harhojen maassa

Vuonna 2003 nuori talouden opiskelija Satu Rämö lähti vaihtoon islantiin. Kokemus muutti hänen elämänsä. Pienestä saarivaltiosta tuli Rämön uusi koti. Hän opiskeli kielen, löysi itselleen puolison ja perusti perheen. Ja kun utelias suomalaisnainen on päättänyt sopeutua, sitä ei estä mikään.

Rämö kertoo hauskasti seikkailustaan perin juurin kummallisessa saarivaltakunnassa, jossa kaikki 300 000 kansalaista tuntuvat olevan toisilleen sukua. Joulua vietetään sotilaallisen tarkan kaavan mukaan, presidenttiä sinutellaan ja peikkoihin uskotaan ihan varmuuden vuoksi.

"Kerran olin Björkin kansa yhtä aikaa Reykjavikissa uimassa. Pesimme kumpiakin hiuksiamme Sundhöllin uimahallin arkisessa suihkutilassa. Shampoo vaahtosi ja kuuma vesi tuntui iholla lähes polttavalta. Ääni pääni sisällä huusi 'Älä tuijota! Älä tuijota!.'"



Islantilainen voittaa aina on ihastuttava kirja! Kirja on hieno muistutus siitä, että elämä voi muuttua hetkessä, jos sille antaa vain tilaisuuden. 

Satu Rämö kirjoittaa hauskasti ja eloisasti. Hän kertoo kirjassaan niin arkipäiväisistä kommelluksista, kuin islantia kohdanneesta talouskriisistä. Rämö kertoo minkälaista on elää maahanmuuttajana toisessa pohjoismaalaisessa maassa, joka on kuitenkin niin erilainen!

Jos et aiemmin ollut kiinnostunut Islannista, niin tämän kirjan jälkeen todellakin olet. Islannin luontoa kuvailaan todella ihanasti, itse ainakin mietin lähes tulkoon koko ajan että "tuonne haluan!"

"Pyyhin hihallani höyryä autonikkunasta. Katselin maisemia ja mietin anopin kertomia menninkäistarinoita. Ikkunasta näkyi tummanharmaa laavapelto. Ulkona satoi niin lujasti, että harmaa laavakenttä sekottui taivaan harmaisiin värisävyihin. Horisonttia ei enää erottanut. Ihan kuin olisimme leijuneet maan pinnan yläpuolella."

Viime aikoina on mielestäni tullut erityisen paljon kirjoja, joissa joko suomeen muuttaneet ulkomaalaiset kertovat kokemuksistaan asua suomessa tai kuten Rämön kirjassa suomalaiset kertovat kokemuksistaan ulkomailla. Itse ainakin henkilökohtaisesti tykkään lukea tälläisiä kirjoja. Niistä saa uuden kuvat omiin kulttuurillisiin tapoihimme, ja samalla oppii paljon enemmän toisesta maasta ja kulttuurista.

Ennen kaikkea Rämön kirja mielestäni kuvastaa sitä, että ihminen sopeutuu ihan mihin tahansa. Kodin voi luoda oikeastaan minne vain, kunhan siellä on ihmisiä joista välittää, vaikka tavat ja kulttuuri olisikin hieman erilaista ja kaikkia tapoja ei oikein ymmärtäisi. Omia tapojaan ja omaa kulttuuriaan tuo aina mukanaan

"Reykjavikin keskustassa on kotioveltani mitattuna alle kilometrin säteellä neljä kirjakauppaa. Ne ovat auki iltakymmeneen viikon jokaisena päivänä. 
Kun sielu on ravittu kirjakaupassa, voi poiketa herkuttelemaan jäätelökioskilla. Ne ovat auki jopa yhteentoista. Olen näistä faktoista tavattoman onnellinen."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti