Saksalainen Sabine Kuegler saapuu viisivuotiaana Länsi-Papuaan Indonesiaan. Hän asettuu asumaan perheensä kanssa aarniometsään vastikään löydetyn fayu-heimon pariin, joka on jäänyt kulttuuriltaan kivikautiselle tasolle. Heimosta tulee Sabinelle kuin toinen perhe, viidakosta hänen elämänsä rakkaus. Sabine lähtee 17-vuotiaana Sveitsiin opiskelemaan ja kokee vaikean kulttuurishokin. "Vasta täällä minä opin pelkäämään"
"Olen onneton, koen usein olevani täysin eksyksissä, kuin henki joka ei löydä rauhaa. Elän kulkurin elämää, muutan paikasta toiseen ja toivon joka kerta löytäväni uudesta paikasta onneni ja sen rauhan, jota niin kovasti kaipaan. Petyn kuitenkin yhä uudelleen."
Sabine Kueglerin omaelämänkerrallinen teos Viidakkolapsi on kiehtova nuoren tytön kasvutarina aikuiseksi ei niin normaalissa-kasvuympäristössä.
Pidin kirjasta todella paljon, pidän muutenkin elämänkerroista ja ihmisten kokemuksista lukemisesta. Tämä kirja ei todellakaan ollut normaali nuoren tytön kasvutarina, vaan se oli niin paljon muutakin. Oli kiehtovaa lukea minkälaisia kokemuksia nuori ihminen kokee asuessaan jossain niin eristyksissä länsimaisesta sivistyksestä, miten hän kokee sen, minkälaista elämä siellä on. Minkälaista kasvaminen siellä on.
Sabinen tarina on kiehtova, hän on kuin aikamatkaaja jollain tapaa palatessaan Saksaan seitsemäntoistavuotiaana. Mielestäni tämän kaltaisia tarinoita on hyvä kertoa ja jakaa, miten muuten voisimme oppia ja ymmärtää minkälaista toisenlainen elämä voisi olla.
Kirja on myös hyvä muistutus ihmisen ja luonnon alkukantaisesta yhteydestä. Me länsimaisessa yhteiskunnassa olemme ehkä liiaksikin unohtanut sen miten luonnon kanssa elää symbioosissa, miten kunnioittaa ja ottaa tarvitsemansa luonnosta liialti sitä tuhoamatta.
"Havittelemme ylellisyyttä päästäksemme eroon arjen yksitoikkoisuudesta. Syöksemme itsemme velkoihin ostaaksemme entistä hienomman auton, suuremman talon tai merkkivaatteita, joita olemme nähneet lehdissä tai näyteikkunoissa. Lopulta meillä on se uusi auto, ehkä vähän rahaa tilillä, mutta olemme siitä huolimatta tyytymättömiä, ja aloitamme uudelleen alusta. Noidankehä, josta minäkään en löydä enää ulos."
Sabinen kirja ei ole tuomitseva nyky-yhteiskuntaa kohtaan, ja hän myöntääkin että meillä on paljon elämää helpottavia asioita täällä, mutta hän myös puhuu kuinka hän kaipaa takaisin viidakkoon ja kuinka hänen elämänsä oli yksinkertaisempaa ja helpompaa siellä.
Kaikki me kaipaamme joskus yksinkertaisempaa ja helpompaa elämää. Viime aikoina lehtiin on tullut juttuja ihmisitä, jotka hyppäävät ulos oravanpyörästä; hyväpalkkaisesta työstä, myyvät omaisuutensa, hienon autonsa, luopuvat asunnostaan, jotka ennen määärittelivät heidän olemassaolonsa, ja ottavat repun selkäänsä ja lähtevä maailmalle.
Sabinen tarina eroaa tästä. Hän lähtee yksinkertaisesta viidakkoelämästään ja astuu oravanpyörään. Hän kuitenkin oppii, että se ei määrittele häntä.
"Kamppailen edelleenkin, mutta minulla on nyt taas rohkeutta ja voimaa, olen rakentanut uuden elämän ja oppinut, että onni tulee sisältä, ei ulkopuolelta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti