maanantai 4. heinäkuuta 2016

S.J.Watson - Kun suljen silmäni

Tämä oli ensimmäinen e-kirja jonka koskaan luin. Sähkäpostiini oli yhtenäpäivänä tipahtanut Elisalta tarjous jossa saa kokeilla heidän e-kirjojaan. Valikoitavan oli 5 eri kirjaa, joista valitsin tämän S.J.Watsonin trillerin: Kun suljen silmäni.

E-kirja kokemuksena oli yllättävän miellyttävä. Ei ollenkaan sellainen minkälaiseksi sen kuvittelin! Kirjaa oli yllättävän kiva lukea, sivut olivat hyvän kokoisia ja helposti luettavia.

Ja kirja oli ihan kirjan näköinen ja oloinen! Kaikki ne elementit, joita kirjasta löytyy! Eikä tarvitse kantaa mukana painavaa tilaa vievää kirjaa mukanaan (en tietenkään aio luopua tilaavievien kirjojen kantamisesta missään nimessä!).

Jos siis epäilet E-kirjoja, suosittelen suuresti testaamaan! Saatat yllättyä!

Ja sitten itse kirjaan. Kirjan päähenkilö kärsii amnesiasta, hän herää joka aamu vieraan miehen vierestä, joka kertoo hänelle olevansa hänen aviomiehensä. Christine ei muista mitään edellisestä päivästä tai miten hän on päätynyt kyseiseen tilaan.

"Haukoin henkeäni ja repäisen kuvan irti seinästä. Ei, minä ajattelen. Ei voi olla totta..."

Christine löytää vaatehuoneen kätköistä päiväkirjansa, jota eräs tohtori Nash on pyytänyt hänen pitää. Kirjan sivuilta hän oppii tarinaansa joka päivä uudestaan ja löytää itsenäisyytensä ja huomaa miehensä valehtelevan hänelle elämänsä yksityiskohdista.

Kirja oli hyvin perinteinen trilleri. Se otti mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta. Kirja oli jaettu kolmeen osaan: Tänään, Christine Lucasin päiväkirja, ja Tänään. Ensimmäisessä osassa Christine saa käsiinsä päiväkirjan, toisessa osassa kerrotaan päiväkirja muodossa tapahtumia, ja kolmannessa osassa jatketaan siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin.

"Rätinää. Hiljaisuus. Sitten puhelin soi kahdella sävelkorkeudella. Hän ei vastaa, minä ajattelin. Hänhän ei ole reagoinut viestiinkään. Hänellä on jotain salattavaa, jotain mitä hän ei halua minun tietävän." 

Kirjan aihe oli hyvin mielenkiintoinen. Uhrina on muistisairas nainen, joka tukeutuu elämässään yhteen ja ainoaan ihmiseen. Kuinka helppoa sellaista henkilöä on hyväksikäyttää, kuinka muokattavissa tuollainen ihminen on, joka ei edellisestä päivästäkään muista mitään. Ajatuskin on hieman pelottava, ja omalla tavallaan kiehtova.

Trilleriden ystäville tämä on kevyttä kesälukemista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti