keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Sysmän kirjakyläpäivät

Tämä postaus tulee nyt yli viikon myöhässä, koska tosiaan oli lomaviikko (wuhuu!) ja olin läppärin ja kunnon netin jättänyt kotiin.

Ensin hieman historiaa Sysmän kirjakyläpäiviltä. Sysmän kirjakyläpäiviä on järjestetty vuodesta 1999 alkaen. Pääosan saavat kansainvälisen mallin mukaisesti vanhat kirjat ja kirjan käsityöläisyys, joskin uusi kirjallisuus ja sen ilmiöt ovat myös mukana.

Kirjakyläpäivillä on useita kojuja myymässä yleensä vanhoja käytettyjä kirjoja, mutta myös uudempia teoksia. Olen ehkä kerran aiemmin (teini-ikäisenä) päässyt käymään kirjakyläpäivillä, muuten jotenkin aina mennyt päivät ohi. Silloin taisin ostaa Agatha Christien Idän pikajunan-arvoituksen, joka vielä on minulla tallella.

Sysmässä järjestetään elokuussa myös kirjojen yö-tapahtuma. Tällä kertaa 7-8.8.2016.

Lisätietoja Sysmän kirjakyläpäivistä ja Sysmän kirjakyläyhdistyksestä löytyy heidän nettisivuiltaan.

Nyt ostoksiin! saatoin, ehkä hieman seota kirjoja tonkiessani. Tosin puolustuksekseni voin sanoa, että moni ihminen osti enemmän, kuin minä.


Jussi Adler-Olssen: Vanki. Työkaverit suosittelivat Jussi Adler-Olssenia,

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo. Tämä painos oli mielestäni niin kaunis, että en voinut olla ostamatta sitä. Jokaisella naisella pitää vähintään yksi Austen olla kirjahyllyssään!

Thomas Harris: Hannibal. Kirjasta oma postaus täällä.

Jodi Picoult: Sisareni puolesta. Törmäsin kirjaan ja elokuvaan itseasiassa Pinteristässä, joskus ikuisuus sitten, ja kirjan aihe vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! En malta odottaa, että pääsen kirjaan käsiksi.

Tom Egeland: Ympyrän pää. Tämä on näitä "mystisiä" kirjoja, joissa päähenkilö saa jonkun historiallisen arvokkaan esineen, jota pahikset tietenkin haluaa ja maailmanloppu uhkaa, koska esineellä pystyy lopettamaan maailman  ja kaikkea mahdollista. Hyvin viihdyttäviä kirjoja. Varmaan kevyttä iltapäivälukemista.

Rosa Liksom: Hytti nro 6. Finlandia- palkinnon voittanut teos, johon en myöskään ole koskaan tutustunut aiemmin.

Edgar Allan Poe: Korppi ja kultakuoriainen. Klassikko, aivan mahtava. Teini-ikäisenä viimeksi luettu, mutta jäänyt mieleen ikuisiksi ajoiksi. Hyvä lisäys kirjakokoelmiin.

Eli lähdin mökiltä siis seitsemää kirjaa rikkaampana. En voi sanoa vielä, että oliko mikään huono ostos. En toisaalta usko huonoihin kirjaostoksiin, tai harvemmin olen sellaisiin törmännyt. Nämä kirjat eivät tietenkään jääneet mökille, vaan matkustivat viime sunnuntaina mukanani takaisin kotiin. Vielä odottavat paikkaansa kirjahyllyssä, joka vaatii uudelleen järjestämisen.

Tälläisiä pieniä löytöjä siis tällä kertaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti