En tosiaan muistanut kirjan tai kirjailijan nimeä, ne on mitkä unohtuvat ensimmäisenä, mutta muistin tiettyjä kohtauksia ja tapauksia kirjasta, joiden perusteella sain paikannettua sen.
"On lahjoja, joista ei voi kieltäytyä..."
Elena Beauchamp käytti noituutta kuin luottokorttia, mutta luottokorttilaskuilla on tapana erääntyä, ja Elenan kuoltua velat jäävät hänen tyttäriensä Tonin ja Candyn maksettaviksi. Toni ei koskaan pitänyt äitinsä näkyjen maailmasta - puhumattakaan Ratsastajista, kuudesta oudosta jumalasta, jotka ajoittain ottivat tämän valtaansa. Tonille äidin kuolema tarkoitti uutta alkua, elämää ilman noituutta, mutta hän ei vielä tiennyt, että äidillä oli annettavanaan vielä yksi lahja...
Tosiaan kuten mainitsin, luin kirjan jo aikaisemminkin, enkä ehkä ollut kovinkaan yllättynyt, että Good Omensin jälkeen halusin lukea juuri tämän kirjan (okei siihen voi vaikuttaa sekin, että olin juuri katsonut American Gods tv-sarjan). Kirjassa on jumalia, voodoota, noituutta tietyllä tapaa. Kirjassa eletään meidän maailmassamme, mutta myös noituuden maailmassa. Tulevaisuuteen näkemisen maailmassa, ja maailmassa, jossa jumalat pystyvät hallita meitä.
Kirja kertoo ehkä kuitenkin mielestäni ennenkaikkea äideistä ja tyttäristä. Kirjan päähenkilö ei ole Elena, vaan Elenan tytär Toni, Antoinette, joka väkivalloin yrittää olla tulematta äitinsä kaltaiseksi. Pidän Tonin hahmosta, hän ei ole itseään tyrkyttävä, kaikkia ihastuttava hahmo, vaan enemmänkin hieman vastaantaisteleva ja taka-allalle samaan aikaan jäävä, joka kuitenkin löytää omat voimansa, sekä pikkuhiljaa rupeaa ymmärtämään äitiään enemmän.
Toni pohtii elämäänsä kirjan edetessä. Hänen ätinsä kaappijumalat, Ratsastajat ottavat hänet valtaansa, ja opettavat hänelle asioita elämästä. Toni on ehkä monella tapaa samanlainen kuin moni muukin meistä, hänellä on ollut joskus ollut tietty kuva elämästään, miten hän haluaisi sen menevän, mutta sitten elämä tulee siihen eteen ja mikään ei mene niinkuin oli joskus suunnitellut.
"Olin aina ajatellut, että ainoa toivoni oli tulevaisuudessa. Sen piti olla täydellinen. Kulutin kaiken aikani huolehtien ja tähdäten kaukaista huomista kohden. Ainoa mitä tiesin onnesta oli, että se oli vielä kaukana edessäpäin. Aioin rakentaa itselleni tulevaisuuteen suojaisan bunkkerin. Sinne sijoitin turvatun talouden, mukavan talon ja ainakin yhden terveen lapsen. Palvova aviomies ja voittoputki Astrosin baseball-joukkueelle olisivat mukavia lisäkkeitä, muta eivät mitenkään välttämättömiä. Ja kun saisin bunkkerini valmiiksi, ryömisin sisään ja paiskaisin oven kiinni antaakseni elämän sodan riehua ulkopuolella."
Tosiaan äidistä ja tyttäristä ei voi kertoa tarinaa, olematta kertomatta tarinaa perheestä. Siinä tässäkin kysymys on. Miten toisen ihmisen luonne hautaa ehkä alleen toisen, ilman sitä toisen tajuamatta. Miten sisarukset jotka ovat läheisiä, ovat siltikin täysin tuntemattomia toisilleen. Miten vanhemmilla on ollut elämä ennen sinua, ja mten se elämä voi tulla kummittelemaan myöhemmin. Miten kaikki rakastavat omalla tavallaan.
Perhetarinat ovat aina kiehtovia. Ne, jos mitkä, kertovat inhimillisyydestä ehkä parhaiten.
"Niin kauan kun minä elän, myös osa hänestä elää. Ja sama pitää paikkansa tyttäreni kohdalla, samoin hänen tyttärensä kohdalla, samoin hänen tyttärensä kohdalla ja hänen tyttärensä.
Tässä perheessä me kaikki olemme laulajia, ja me olemme myös lauluja,"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti