tiistai 5. joulukuuta 2017

Elly Griffiths - Risteyskohdat

Bongasin tämän kirjan kirjamessuilta. Jollain messupisteellä oli arvostelu kyseisestä kirjasta (tai sen jatko-osasta) ja se herätti mielenkiintoni.

Arkeologi Ruth Gallowayn rauhaisa elämä Norfolkin perukoilla järkkyy, kun poliisi ottaa yhteyttä: muinaisen paalukehän liepeiltä on löytynyt ihmisen luita. Onko kyseessä kymmenen vuotta aiemmin kadonnut tyttö, vai esihistoriallinen löytö?
Katoamistapausta tutkiva rikoskomisario Harry Nelson ei aio luovuttaa ennen kuin tytön kohtalo on selvinnyt. Ratkaisu  saattaakin olla lähempänä kuin koskaan Ruthin asiantuntemuksen ja herkän vainun ansioista. Mutta kun toinenkin tyttö katoaa, mysteeri tihenee kuin sumu marskimailla - ja Ruthin rooli poliisin neuvonantaja käy todella vaaralliseksi.

Risteyskohdat kirja aloittaa Ruth Galloway- sarjan. Kirja on kevyt trilleri. Sopiva iltapäivä-luettava. Se ei vetänyt mukaansa kovinkaan innokkaasti, mutta oli ihan sopivaa ajankulua. Ajattelin kyllä, että voisin antaa kirjailijalle toisen mahdollisuuden, ja lukea hänen seuraavankin Gallowayn kirjan.

Ruth Gallowayn hahmo vaikuttaa lähinnä säälittävältä. Hän tuntuu inhoavan itseään monelta eri kannalta, vaikka hänellä ei olisi siihen syytä. Hän tuntuu olevan eksyksissä ja jotenkin kaipaavan huomiota. Ei yhtään perinteisen dekkarin nais-sankari. Ehkä sen takia minun pitäisikin olla innoissani tästä päähenkilöstä, mutta en vain ole.

"Ruth hankaa itseään pyyhkeellä pontevasti ja tuijottaa huuruista peiliä varsinaisesti sitä katsomatta. Hän tietää mitä siellä näkyy, eikä tieto ole sen lohduttavampi kuin vanhempien rukoukset. Olkapäille ulottuva ruskea tukka, siniset silmät, vaalea iho - ja seisoipa hän millä tavalla tahansa vaa'alla, joka nyt on karkotettu siivouskomeroon, hän painaa kahdeksankymmentä kiloa. Hän huokaa (paino ei määrittele minua, läski on vain mielentila) ja puristaa tahnaa hammasharjalle."

Seuraavaa teosta en kyllä suunitellut ostavani, vaan voisin sen lainata kirjastosta. Kirja ei tosiaan iskenyt minuun niin kovasti. Siinä oli todella monia piirteitä, joita hyvässä dekkarissa yleensä on, mutta siitä puuttui se jokin mikä tekisi siitä erinomaisen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti