torstai 13. huhtikuuta 2017

Kang Han - Vegetaristi

Kirjan takakannessa on Guardianin arvostelu: "Sensuelli, provosoiva ja raju... Poikkeuksellinen lukukokemus". En voisi olla enempää samaa mieltä.



Yeong-Hye on vaatimaton ja vaitonainen nainen. joka elää perinteisessä avioliitossa Etelä-Koreassa. Hän on aina taipunut muiden tahtoon, kunnes alkaa nähdä brutaaleja painajaisia ja päättää lopettaa lihansyönnin.

Näennäisen pieni päätös vaikuttaa maanjäristyksen tavoin ennen niin seesteiseen elämään. Yeoh-hyen aviomies, hänen lankonsa ja sisarensa eivät ratkaisua hyväksy ja jokainen heistä yrittää pakolla saattaa asiat takaisin raiteilleen. Yeong-hyen ruumis ja mieli ovat kuitenkin saavuttamattomissa.

"Unessani olen käynyt kiinni jonkun kurkkuun ja kuristan, tartun uhrin pitkien hiusten liehuviin latvoihin, leikkaan suortuvan poikki juuresta, työnnän sormen kosteaan silmään. Pitkät valvotut tunnit, hailakanvärinen kyyhkynen kadulla, päättäväisyyteni horjuu ja koukistan sormet tappaakseni. Naapurin kissa, sen kiduttavan kirkkaat silmät, sormeni voisivat sammuttaa niiden loisteen."

Kirjassa kerrotaan Yeong-hyenin tarina hänen miehensä, lankonsa ja hänen siskonsa kautta. Se on jaettu kolmeen erilliseen osioon, ja kaikessa kerrotaan jatkumona Yeong-hyenin tarinaa eteenpäin. Miten hän luisuu koko ajan alaspäin, kunnes hänen mielensä pettää lopullisesti.

Emme kirjassa kuule Yeong-hunin omia ajatuksia kovinkaan paljoa, alussa niitä jaetaan, kerrotaan hänen näkemistään unista, mutta mitä pidemmälle teos etenee, sitä vähemmän niitä kerrotaan. Yeong-hunin ajatuksia voimme vain arvailla, aivan niinkuin kirjan muut hahmotkin tekevät.

"Yeong-hun ei yrittänytkään ryhtyä tutkimaan vierasta ympäristöä eikä osoittanut mitään niistä tunteista, joita olisi voinut odottaa, vaan pyrki nähtävästi vain kohtaamaan rauhallisesti ja meteliä nostamatta kaiken mitä eteen tuli. Tai ehkä Yeong-hun ei yksinkertaisesti kyennyt kiinittämään huomiota mihinkään arkipäiväiseen, koska kävi mielessään läpi kauhekusai, joista muilla ei ollut aavistustakaan; kukaan niin tekevät ei tietenkään jaksa olla utelias, kiinnostua tyhjänpäiväisistä ja pitkästyttävistä pikkuasioista tai edes reagoida niihin"

Mielestäni kirja on enennkaikkea teos mielenterveydestä ja siitä kuinka haluamme kontrolloida kaikkea ympärillämme olevaa. Kun Yeong-hunin tarina alkaa on hän vielä suhteellisen selväjärkinen, mutta tarinan edetessä hän menettää yhä enemmän itseään, hänen tarpeestaan kontrolloida syömistään tulee yhä enemmän hänelle elämän tarkoitus.

Kontorollin ylläpitäminen omassa elämässä on jokaiselle meistä tärkeää. Toisille on tärkeämpää kuin toisille, mutta jokainen meistä kaipaa sitä ja pitää sitä yllä jollakin tavalla. Kirjassa ehkä pohditaan, että missä vaiheessa kontrolli menee liian pitkälle. Missä vaiheessa sitä tulee vastustaa, onko meillä oikeus puuttua toisen ihmisen päätöksiin ja toisen ihmisen tapoihin kontrolloida omaa elämäänsä.

En pystynyt kirjaa lukeaman yhdeltä istumalta. Koin teoksen jollain tapaa jotenkin väkivaltaiseksi ja rajuksi. Kaikesta tästä huolimatta kirja on kaunis, jokseenkin tumma kertomus ihmisluonteensta.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Emma Cline - Tytöt

"Sinä yönä poltettiin juhlan kunniaksi auto, lieskat paloivat kuumasti ja villisti ja minä nauroin ääneen ilman syytä - kukkulat olivat niin mustia taivasta vasten eikä kukaan minuun oikeasta elämästäni tiennyt missä olin; oli kevätpäivänseisaus ja ihan sama vaikka päivämäärä ei ollutkaan oikea."

Emma Clinen esikoisromaani Tytöt on mielenkiintoinen teos, joka mukailee yhtä Amerikan kuuluisimmista kulttimurhista - Mansonin klaanin murhia. Kirja on myös oivaltava teos tyttöydestä ja aikuiseksi kasvamisesta.

Jos vähäänkään on kiinnostunut tositarinoista, murhista ja hyvästä kirjallisuudesta, on tämä ehdottomasti kirja joka tulee lukea. Vaikka Emma Cline onkin käyttänyt Mansonin "perhettä" ja heidän tekemiään murhia esikuvana, on kirja siltikin fiktiota.


Kesällä 1969 neljätoistavuotias kalifornialaistyttö Evie on yksinäinen ja janoaa uusia kokemuksia. Hänen vanhempansa ovat juuri eronneet, hän on riitautunut parhaan ystävänsä kanssa ja hänen ihastuksensa on lähtenyt kaupungista.
Evie ihastuu puistossa kohtaamansa hippityttöön Suzanneen ja päätyy tämän matkassa kommuuniin, jota pyörittää karismaattinen Russell.
Kesä kuuluu ja Evie uppotuu yhä syvemmälle kommuunin elämään. Vähitellen raadollinen totuus idyllin taustalla alkaa paljastua, ja lopulta tapahtumat riistäytyvät käsistä.

Kirjassa pohditaan, kuinka paljon olemme valmiita tekemään jonkun toisen puolesta. Kuinka paljon annamme itsestämme, ja kuinka paljon olemme valmiita luopumaan omista uskomuksistamme jotakuta toista tavoiteltaessa. Varsinkin kun omat uskomukset ja vakaumukset ovat vielä kehittymässä, kuten Eviellä, kun on vielä vasta nuori tyttö.

"Sinä yönä en meinannut saada unta, kääntyilin patjalla. Olin palannut hänen luokseen. Tarkkailin jokaista merkkiä hänen kasvoillaan niin valppaasti, että ihan pahaa teki, mutta olin myös onnellinen."

Tutustuin Emma Clinen romaanin Helsingin sanomien artikkelin kautta. Olin koukussa heti. Vaikka artikkeli ilmestyikin viime vuoden syksyllä, kesti minulta näin kauan saada kyseinen kirja käsiini ja luettua se.

Evien tarina on kiehtova, ymmärrettävä ja samalla sydäntä särkevä. Kirjassa aikuinen Evie kertoo elämästään, missä hän nyt on, minkälaista elämää hän elää ja miten hänen elämänsä vieläkin määrittää teot, joita hän on nuorena tyttönä tehnyt. Kirja on sydäntäsärkevä, kirjaa lukiessa tekisi mieli sanoa Evielle, että on okei aloittaa alusta, ja unohtaa menneisyys. On okei, antaa itsellensä anteeksi.

"Minä tiesin, että jo tyttönä eläminen tässä maailmassa vammauttaa kyvyn uskoa itseensä. Tunteisiin ei ollut mitään luottamista, ne olivat ouija-laudalta noukittua valheellista pötyä."

Kirjaa lukiessa en voinut muuta kuin miettiä, että olisiko näin voinut oikeastikkin tapahtua, ja miksei olisi. Pidin kirjasta ja uppouiduin siihen niin syvästi, että välillä piti itselleni muistuttaa että tämä on vain fiktiota. Nämä eivät ole oikeita ihmisiä.

Kuitenkin heti kirjan lukemisen jälkeen syöksyin internetin ihmeelliseen maailmaan ja tutustuin Mansonin "perheeseen", murhiin ja oikeudenkäynteihin. Ymmärrän miksi joku haluaa kirjoittaa kirjan käyttäen mallinaan noita tapahtumia. Ne ovat kiehtovia ja kiinnostavia, ja niihin tutustuessaan ei voi olla miettimättä ihmisiä niiden takana. Minkälaisia he olivat, miten he päätyivät noihin tekoihin ja miksi. Mitä heidän päässään liikkui.


P.S Jos olet yhtään kiinnostunut kulteista, murhista, true crime-tarinoista ja ihmisistä niiden takana, ja ymmärrät englantia, niin suosittelen suuresti sinulle My Favorite Murder - poadcastia.


maanantai 3. huhtikuuta 2017

Lauren Graham - Talking as fast as I can



Olet kai joskus kuullut televisio sarjasta Gilmore Girls? Tai/ja siihen kuuluvasta näyttelijästä Lauren Grahamista? Ai et? Okei no ei sitten mitään.

Okei, viime aikoina ainakin useimmat, ainakin ne, joilla on Netflix, ovat kuulleet Gilmore Girls tv-sarjasta, joka pyöri 2000 luvun alussa (tuli yleltä muistaakseni sunnuntaisin silloin). Sarjassa oli yksinhuoltaja äiti ja hänen teini-ikäinen tyttärensä, joiden nopeatahtista puhetta ja erikoista elämää seurattiin silmä kovana. Sarjan äitiä näytteli Lauren Graham, joka tuli hyvinkin tunnetuksi sarjasta.

Viime vuonna Netflix julkisti sarjasta "jatko-osan" Gilmore Girls: Vuosi Elämästä. Ja vaikka itse henkilökohtaisesti odotin sarjaa innolla, ei se siltikään yltänyt edeltäjänsä tasolle, ja vähän vaikutti olevan väkisin kasattu, oli se siltikin mahtava. Lauren Grahamin näyttelemä Lorelai Gilmore puhuu nopeasti, tekee hyviä ja huonoja päätöksiä ja yrittää vain selvitä elämässä. Erityisesti minuun iskostui se nopeasti puhuminen. Kuinka siistiä olisi osata puhua niin nope



Mutta siis Lauren Graham. Hän on kirjoittanut kaksikin teosta, ensimmäinen teos on novelli Someday someday, maybe. Ja tämä toinen Talking as fast as I can, on elämänkerrallinen teos, jossa Graham muistelee elämänsä tapahtumia, ja miten hän päätyi esittämään kuuluisaa Lorelai Gilmorea, ja miten roolin esittäminen on vaikuttanut häneen.

"And I now understood in greater depth how rare it was to have had the opportunity to be part of something this special in the first place."

 Lauren Graham on juuri niin huvittavan koominen henkilö, joksi hänet voi kuvitellakin. Tajusin juuri, etten ole nähnyt yhtäkään haastattelua hänestä (korjaan tämän heti tämän postauksen kirjoitettuani) joten en ole oikein muodostanut hänestä minkäänlaista mielikuvaa. Kirjassa Lauren pohtii minkälaista on olla nainen hollywoodissa, miettii onko hän saavuttanut urallaan sen mitä halusikin. Hän pohtii, että minkälaista on työskennellä "show-bisneksessä", minkälaista on kun jatkuvasti haastetteluissa sinulta udellaan että "oletko parisuhteessa?".
Kirjassa hän kuvailee myös kuinka hän soittaa isälleen ja utelee, että miksi he asuivat veneessä kun hän oli pieni, ja hän jakaa uransa alun suurimpia haaveita. Hän kertoo kuinka on löytänyt rajansa näyttelijänä.

 Hän myös jakaa kirjassa Hollywoodin salaisimpia laihdutusohjeita (kaavioiden kera).

Kirja on erityisesti suunnattu Gilmore Girls-sarjan faneille. Sen voisi ehkä kuvitella pitkänä haastatteluna, ja eräänlaisena oppaana Lauren Grahamin ajatuksiin. Oli hienoa lukea siitä, kuinka ylpeä hän on työstään ja kyseisestä sarjasta, ja on mielenkiintoista saada kuulla hänen omia lempijaksojaan tai kohtauksiaan. Koskettavaa on myös kuinka vahvasti hän reagoi jatko-osan tekoon.

Joskus elämänkerrat voivat olla vähän takkuilevia, ehkä tämä olikin niin mielenkiintoinen ja helppolukuinen koska teos koostui Grahamin kirjoittamista esseistä.
Hänen kirjoitustyylinsä on kupliva ja hauska, ja se poikkoilee asiasta toiseen. Aivan niin kuin joku puhuisi sinulle.

Pidin kirjasta ehdottomasti. Todennäköisesti ihan vain sen takia koska rakastin (tai rakastan) Girlmore Girlsejä ja sen yksinkertaisen tehokkaan piristävää maailmaa.

p.s lainasin kirjan siis Helmetin e-kirjastosta. Ensimmäinen kerta ikinä kun testasin koko systeemiä, ja pakko myöntää että todella kätevä! Todennäköisesti tulen myöhemminkin lainaamaan kirjoja sitä kautta.