Leena Krohn - Unelmakuolema

Olemme koulussa opiskelleet viime aikoina genre-kirjallisuutta ja sen myötä pääsimme pitämään lukupiirejä luokkakavereillemme. Meidän genreksi valikoitui scifi-kirjallisuus, ja lukupiirikirjaksi valitsimme Leena Krohnin Unelmakuoleman.

Krohn oli minulle täysin tuntematon kirjailija. Lukupiirin pitämisen myötä tein hänestä taustatutkimusta, ja minulle paljastui sen myötä aivan uusi ulottuvuus hänen teoksiinsa. 

Leena Krohnilla on laaja tuotanto. Hän on kirjoittanut niin romaaneja, novelleja lasten- ja nuortenkirjoja, kuin esseitäkin. Hänen teoksistaan löytää hyvin paljon satiirisia piirteitä, mutta hänen kirjoissaan toistuu myös scifi ja fantasiakirjallisuudenkin piirteitä. 

"Ihmisaivot muistuttavat kaupunkeja, Lucia ajatteli. Ja nukkuvan ihmisen aivot ovat kuin öinen kaupunki. Ei ole hetkeäkään, ei syvimmässäkään narkoosissa, etteikö jokin himmeä valo lepattaisi."

Unelmakuolemassa seurataan useampaa ihmistä. Keskiössä on kuitenkin Lucia, unettomuudesta kärsivää nukutuslääkäriä, joka työskentelee sekä Unelmakuolemassa, että Pakastamossa. Unelmakuolema on laitos, joka tarjoaa hyvinvoiville kansalaisille, myös nuorille ja terveille, mahdollisimman laadukkaan kuoleman. Pakastamon asiakkaat puolestaan tavoittelevat kuolemattomuutta. 

Kirjassa seurataan myös äänitarkkailijana toimivaa Tottia, joka rupeaa kuulemaan ääniä, joita kukaan muu ei kuule. Kassua, joka on häirikkönuori, ja joka liittyy työpaikkoja sabotoivaan salaiseen iskuryhmään sekä Naraa, joka on pettynyt ihmisiin ja haaveilee kuoleman kautta liittyvänsä kasvikuntaan. 

Kirja on todella erikoinen. Ajatuksena se on kiehtova, mutta totetutus tuntuu jollain tapaa jäävän puolitiehen. Kirjassa ei tuntunut olevan kunnollista juonta, ja siinä oli monta irtonaista osaa, jotka jätettiin leijailemaan puolitiehen. Jäin kirjan lopulla kaipailemaan vastauksia niin moniin kysymyksiin. Mikä oli kummallinen kimalainen joka mainittiin useaan otteeseen teoksessa? Mikä virka oli Lucian esi-isän unilla?

Lucian isoisän unet ovat itseassa Leena Krohnin oman isoisän Leopold Krohnin unia hänen päiväkirjastaan Dagböcker över drömupplevelser 1920-1948. Leena Krohn on itse suomentanut unet tähän kyseiseen teokseen. 

" 28/9

Ruukkukasvi, pitkälehtinen ja kukkiva. Pidin kämmenelläni siitä irronnutta kuihtunutta versoa, jossa oli lehti ja kukkanen. Istutin sen ruukkuun muiden kukkien luo ja se alkoi heti imeä itseensä elinvoimaa ja toipua. Silloin huomasin yllätyksekseni ja ilokseni, että ymmärsin kukkien kieltä ja kuulin kasvien puhuvan."

Kirjassa on paljon syvempiä teemoja ja aiheita mitä päältäpäin voisi kuvitella. Kuolema on toki läsnä hyvinkin näkyvästi, mutta sen lisäksi paljon jätetään lukijalle itselleen mietittäväksi ja pohdittavaksi. Joskus tämä on hyvä, mutta tässä teoksessa itselleni tuli lähinnä turhautunut olo. Olin odottanut jotakin muuta, ja en halunnut lähteä miettimään mitä syvempää merkitystä lentävällä vanhuudella oli.

Kirjassa oli kyllä paljon hyvääkin. Pidin kirjan kuvailevasta ja kauniista kielestä, joka pelasti minun kohdallani paljon. Oli ilo lukea tekstiä ja nautin siitä suunnattomasti.

"Hiutaleet putoilivat puhtain kuin toiveet toisenlaisesta maailmasta. Niiden ytimessä suoritettiin lakkaamatta monimutkaisia laskutoimituksia. Miksi täytyy olla niin täydellinen, jos kuitenkin joutui häviämään niin pian?" 

Kirja on hyvin paljolti älyllinen teos, ja se vaatii lukijaltaan paljon. Ei siis ehkä tähän elämäntilanteeseeni aivan sopivan valinta, kun kaikki toiminta vaatii paljon ajattelua ja kirjallisuuden toivoisi olevan helpottava ja rentouttava tekijä. 

Annan kirjalle 2 ja puoli tähteä. 

Meg Rosoff - Poikkeustila

Manhattanilainen Daisy saapuu kesäksi serkkujen luo Englannin maaseudulle. Räjähtävän rehevässä paratiisissa ei ole sääntöjä eikä aikuisia - eikä mitään estämässä sähköä sinkoilemasta Daisyn ja hänen serkkunsa Edmondin välillä. Pian kuitenkin alkaa puheet sodasta lisääntyä, pommeista ja miehityksistä. Lentokentät suljetaan, ruoka käy vähiin ja kylällä alkaa kulkea sotilaita. Kännykät hiljenevät ja vain huhut liikkuvat.
Sitten unenomainen hiljaisuus vaihtuu hyytäväksi todellisuudeksi ja Daisy joutuu koettelemuksiin, joita hän ei ikinä kuvitellut joutuvansa kohtaamaan.

"Ja niin minulla oli käden ulottuvilla kaikki mitä elämästäni oli jäljellä ja olin valmis vaipumaan itsekkin uneen."


Yksi lempielokuvistani on This is how I live now, jossa pääosaa esittä Saoirse Ronan. Elokuvassa on kiehtova maailma, joka voisi hyvinkin pitää paikkansa ja kuvaa sitä, minkälaista maailmansota voisi olla ja tuntua 2000-luvulla.
 Tuo kyseinen elokuva perustuu juuri tähän kirjaan, joten odotin kirjalta jokseenkin paljon, ja valitettavasti joudun myöntämään pettyneeni. Tällä kertaa myönnän elokuvan olevan parempi, kuin kirja. Uskokaa, tuon myöntäminen on todella vaikeaa.

Kirja löytyi kirjastolta nuorten hyllystä. Luulen, että se iskee ehkä enemmän nuorempaan kohdeyleisöön, vaikka kirjan aiheet ovatkin hieman rankkoja. Kirjan päähenkilön romanttinen kohde on hänen serkkunsa, mikä on hyvinkin kyseenalaista, ja kirjassa kuolee usempikin nuori ihminen sodan tullessa lähelle. Nuorten viattomuus kärsii kirjassa, ja he joutuvat kohtaamaan julman maailman.

"Osbert oli ainoa joka ei vaikuttanut epäluuloiselta. Hän oli niin kiinnostunut Länsimäisen Sivistyksen Rappeutumisesta että häneltä jäi huomaamatta kuinka yksi sen ilmentymä toteutui aivan hänen nenänsä alla."

Kirja on kuitenkin kiehtova, vaikka se ei minuun oikein iskenytkään. Pidän dystopisia kirjoja kiehtovina, ja pidän niistä jopa enemmän kuin fantasiakirjallisuudessa. Ne voivat tapahtua, ne olisivat voineet tapahtua, jos jokin maailmanhistoriassa olisi mennyt eri tavoin. Ne ruokkivat mielikuviani maailmasta, joka olisi voinut olla tai voisi olla ja kyseenalaistavat nykyisen maailman omalla tavallaan.

Annan kirjalle 2 ja puoli tähteä. 

Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

Kenellekkään, joka on tätä blogia nyt vähän pidempään lukenut, että minulla on todella suuria epäilyksiä kotimaista kirjallisuutta kohtaan (tykkään nähtävästi jatkuvasti muistutella siitä).

 Risto Isomäen Sarasvatin hiekka herätti mielenkiintoni kuitenkin jo viime keväällä ja muutama viikko sitten löysin sen SPR:n Kontti-myymälästä muutamalla eurolla. Pakkohan se oli ostaa ja siitä tulikin uusin työmatkaluettavani.

Alkuun voidaan kertoa, että tällä teoksella Risto Isomäki voitti Kiitos Kirjasta- mitallin vuonna 2006, sekä Tähtivaeltaja-palkinnon, sekä oli myös finlandia-palkinnon ehdokkaana. 

Sarasvatin hiekkaa on ekologinen trilleri, joka pistää miettimään mihin tämä meidän maailmamme on menossa. 

Miten Intian valtamerestä löytynyt kadonnut kaupunki, Grönlannin jäätikkö ja suomalainen tutkija Kari Alanen liittyvät toisiinsa?

Intialainen meriarkeologi Amrita Desai tutkii Intian länsirannikkolla meren pohjalta löytynyttä rauniokaupunkia. Elämä tuntuu pysähtyneen kaupungissa aivan yhtäkkisesti, ja ihmiset tuntuvat kuolleen samanaikaisesti. Desai tarvitsee tutkimuksiinsa erikoissukellusveneen, ja tehtävään valikoituu venäläinen Sergei Savelnikov. 

Samanaikaisesti suomalaistutkija Kari Alanen havaitsee Cambaynlahden raunioiden, Grönlannin mannerjäätikön ja Bahamasaarilla sijaitsevien mystisten kivenlohkareiden yhteyden.

Onko liian myöhäistä jo pysäyttää koko maailmaa koskeva uhka?

Kirja sopiikin tähän aikakauteen hyvin, sillä viime vuonnahan Trump irtisanoi USA:n Pariisin ilmastosopimuksesta, ja Trump on useaan otteeseen väittänytkin ilmastonmuutoksen olevan aivan huuhaata. On jotenkin käsittämätöntä, että maailman yksi vaikutusvaltaisimmista valtioista ei sitoudu omalta osaltaan näinkin oleelliseen asiaan. Kirjassa käsitellään juuri sitä mitä pahimmilleen voikaan sattua, jos maapallon lämpötila jatkaa nousuaan ja jäätiköt jatkavat sulamistaan. 

Kirjassa käsitellään sitä mitä tapahtuu, jos jättimäinen tsunami iskeytyy rannikoille, joihin on rakennettu ydinvoimaloita. Tätähän ei kovin paljon enempää tarvitse pohtia, sillä juurihan niin kävi Japanissa Fugushimassa vuonna 2011, vaivaiset kuusi vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Kirjassa maalataan kauhukuvia, jotka ovatkin kauhistuttavia juuri siitä syystä, että siihen suuntaan maailmamme on kulkemassa, eikä niitä ole enää niin kauhean vaikea edes kuvitella. 

Kirjassa kaikki on yhteydessä toisiinsa, eikä mitään jätetä sattuman varaan. Kirjan hahmot ovat kaikki tutkijoita ja huippuälykkäitä. Epärealistista mielestäni kirjassa on se, että kirjan hahmot saavat aivan liian nopeasti yhteyden valtioiden päämiehiin (lähinnä Venäjän) ja aivan se pahin mahdollinen ei pääse tapahtumaan. Tällä hetkellä jos jotkut tiedemiehet soittaisivat tuollaisen puhelun, niin todennäköistä olisi että luuri lyötäisiin korvaan. 

Kirja vie mukanaan, ja itse luin teoksen aika lailla kahdessa päivässä. Kun pääsin alkukankeuden ylitse (joka johtui ihan vain omista ennakkoluuloistani) en malttanut lakata lukemasta. Teos on hienosti kasattu, eikä siinä ole menty liiaksi yli, muutamaa kohtaa lukuunottamatta.

Voisin tätä aihetta (ilmastonmuutosta, maapallon lämpenemistä, ydinvoimaloita ym.) pohtia vielä vaikka kuinka pitkälle, sen verran mielenkiintoinen tämä kirja ja sen aihe oli, mutta ihan kilometripostausta tästä ei viitsi tehdä. 

Kirja saa minulta 3.75 tähteä    

Marissa Meyer - Cinder

Cinder on ensimmäinen osa Marissa Meyerin Lunar Chronicles -sarjasta. Tarina on vanha Tuhkimo- satu pienellä twistillä. Päähenkilö Cinder on nuori 17-vuotias kybordi, puoliksi robortti, puoliksi ihminen, ja sen jälkeen tarina menee aika peruskaavalla, pienillä twisteillä tietenkin.

Cinder on ya-kirja ja eli siis kirja on suunnattu nuorille tai nuorille aikuisille. Se on fantasiaa ja scifiä jollain jännällä tapaa sekoitettuna. Jos olisin ollut hieman nuorempi olisi kirja iskenyt minuun vielä kovemmin, mutta nyt vaikutus jäi hieman vaisuksi. Ajattelin kuitenkin etsiä toisen osan käsiini ja lukea senkin ja katsoa hieman, että mihin suuntaan tarina jatkuu.

Koska tarinan pohjana on käytetty vanhaa satua on se myös monella tapaa hyvin ennalta-arvattava, kirja etenee tutun kaavan mukaan ja mitään kovin suuria yllätyksiä kirja ei siis tarjoa. Ajattelenkin sen suurimmaksi valtiksi sen kuinka hienosti kirjailija on onnistunut vanhasta kaikille tutusta tarinasta kehittämään jotain uutta ja erilaista.

Hugh Howey - Siirros

Huh! Tästä on aikaa kuin luin Siilo-sarjan ensimmäisen osan  ja pakko myöntää heti alkuun, että sarjan toinen osa Siirros, on huomattavasti edeltäjäänsä parempi.

Siirros sijoittuu Siiloa edeltävälle vuosisadalle ja valaisee maanalaisen maailman alkuhetkiä.

Donald Keene saa vastuulleen salaperäisten, maanalaisten siilojen rakennuttamisen. Kun ilmakehä tuhoutuu, ihmiset ajetaan siiloihin, joissa todellisuus hämärtyy, ja pikku hiljaa karmiva totuus alkaa paljastua.

Luin  kirjan yhdeltä istumalta, se veti minut hetkessä mukaansa. Siirros hyppii ajasta toiseen. Se kertoo Donaldin tarinaa, ja kuinka siilot kehittyivät ja miten niitä hallitaan. Se oli kiehtova, ja varmaan koska kirjan ensimmäiset tapahtumat tapahtuvat lähitulevaisuudessa (20-30 vuoden päästä) oli tämä kirja varmaan mielenkiintoisempi kuin sen edeltäjä.

Kirjassa kerrotaan myös muilta osin tärkein henkilöiden hetkistä. Miten Jimmystä tuli Solo, miksi joissain Siiloissa tapahtui kapinoita ja mitä henkilöille näiden keskuudessa tapahtui. Miten kaikki yksilöllinen ajattelu kitkettiin pois

"Hän tarrui lasiinsa ja tarkasteli sitä hetken ajan. Vai tunsiko hän sittenkin jonkun Camin? Mistä hän tiesi sen nimen? Hänen menneisyydessään oli sumentuneita, tavoittamattomii lipuneita pätkiä. Hän ei esimerkiksi muistanut, miksi hänn kaulassaan oli juomu ja hänen vatsassaan arpi. Kaikilla oli unohduksiin jääneitä asioita, aukkoja menneisyydessä, mutta Missionilla enemmän kuin muilla. Hän ei esimerkiksi muistanut syntymäaikaansa. Häntä riivasi, ettei hän tiennyt, milloin hänellä oli syntymäpäivä. miten ihmeessä sellaisen asian voi unohtaa?"

Siirros on mielestäni mielenkiintoinen kuvaus yhteiskuntamme toiminnasta. Miten jotkut yksilöt tekevät päätökset salassa muilta, ja miten se vaikuttaa muiden ihmisten elämään. Miten ihmisiä manipuloidaan, kontrolloidaan  ja kuinka yksilöllinen ajattelu pyritään kitkemään pois. Kirja on mielestäni kuvaus maailmasta, jossa yksilön kohtalo on ennalta määrätty, sinulla ei ole paljoa valinnanvaraa miten elämäsi elät. Kauhea kuvaus maailmasta, jossa en todellakaan haluaisi koskaan elää.

Donald on kirjan alussa vain sätkynukke. Hän on olennainen osa kyllä siilojen suunnittelussa, mutta hän ei tiedä asioiden todellista laitaa. Pikku hiljaa, hänelle rupeaa selviämään miksi ja ketkä järjestivät kaiken mitä maailmassa tapahtuu. Hänen syylisyytensä ottaa vallan ja pikkuhiljaa hänestä tulee katkera ja vihainen mies.

"Hän halusi huutaa Thurmanille ja kertoa kaikesta pahasta, mitä mies oli tehnyt maailmalle, mutta syvällä sisimmässään Donald tiesi, että vahinko oli tapahtunut jo paljon aikaisemmin, eikä sitä voinut korjata."

Olin yllättynyt kuinka hienosti Siillon ja Siirroksen tarinat nivoutuivat toisiinsa. Jotenkin kaikki tuntui vain käyvän järkeensä. Todennäköisesti käyn tänään kirjakaupasta hakemassa kirjan kolmannen osan ja luen sen heti. Nyt kun on päässyt vauhtiin niin miksi lopettaa.

P.S Siilon lisäksi Hugh Howey on kirjoittanut toisen dystopisen teoksen nimeltä Hiekka. Postauksen kyseistä teoksesta voit lukea täältä. 

Andy Weir: Yksin Marsissa

Heti kun näin, että Helmetin kirjahaasteessa on kohta "kirjassa ollaan avaruudessa", tiesin että haluan lukea juuri tämän kirjan! Olisihan niitä ollut paljon muitakin vaihtoehtoja, mutta kun sain päähäni, että tämän haluan lukea, niin siitä ei enää käännytty takaisin. Oli minulla pieniä "vaikeuksiakin" saada kirja: kirjan varaus-haku aika oli mennyt jo 5.5 umpeen, mutta minäpä kiltisti töissä niin, etten päässyt kirjastoon sen aukioloaikana. ONNEKSI ihanat kirjastontädit pitivät sen vielä 9.5 asti, jolloin vapaapäivänä pääsin sen lunastamaan :) Kiitoksia ihanat kirjastotädit (ja -sedät)!

Kirja kertoo Markin tarinaa, kuinka hän loukkaantuu, ja jää jälkeen muun miehistön paetessa tuhoisaa hiekkamyrskyä. Kun hän vihdoin herää, on hän loukkaantunut, ja yksin Marsin pinnalla, ilman mitään keinoa kommunikoida NASA:n kanssa. Kun hän vihdoin saa yhteyden NASA:an alkaa kamppailu saada hänet elävänä takaisin maahan.

Kirjasta on tehty myös elokuva, jonka pääosaa esittää Mark Wahlberg. En ole nähnyt kyseistä elokuvaa, mutta en kauhesti hyvää ole siitä kuullut. Kuulin myös monelta taholta, että kirja on parempi (ylläri ylläri), ja että kirja sisältää kauheasti teknistä tietoa, ja faktatietoa, mikä pitää paikkansa. Kirja on niinsanotusti nörttikirja (hei, pitääpä luoda uusi tunniste "nörttikirjallisuus"), ja pakko myöntää, että ilmeisesti olen niin nörtti, että tykästyin kirjaan todenteolla. Kirjassa tosiaan on paljon teknistä tietoa, mutta se onkin kirjan idea. Päähenkilö on insinööri ja botanisti, ja on jumissa Marsin pinnalla, jossa juuri tälläinen tieto on elintärkeää, joten miksi ihmeessä hän miettisi muuta. Samoin oli mielestäni ihanaa, että päähenkilö säilytti huumorintajunsa koko ajan, se teki kirjasta inhimillisemmän, mutta ehkei kuitenkaan realistista. Niinkuin oikeasti, kuinka kauan selviäisit itse, ilman muita ihmisiä jutteluseurana selväjärkisenä.

Kun ensimmäisen kerran näin leffatrailerin pelkäsin kirjan olevan ahdistava, sellainen missä ei ole toivoa ollenkaan. Onneksi yllätyin, sillä kirjassa olikin enemmän positiivinen fiilis. Elokuvasta en tosin 

Kirja oli nopeatempoinen, ja mielestäni hyvin kirjoitettu, eikä ainakaan minun mielestäni se ole liikaa teknistä härpäkettä liikaa pullollaan. Pohdinkin, että jos jossain alessa törmään kirjaan ostan sen mielelläni kirjahyllyyn.

ps. palautin sitten kirjan, ennenkuin ehdin ottaa lainauksia siitä! 

Ernest Cline: Ready player one

"Aina kun istuin pimeässä katselemassa sarjaa läppäriltäni huomasin kuvittelevani, että minä asuin siinä lämpimässä, valoissa talossa ja että nuo hymyilevät , ymmärtäväiset ihmiset olivat minun perheeni. Että maailmassa ei ollut mitään niin pahasti pielessä, ettei sitä olisi ratkaistu yhden ainoan puolituntisen jakson loppuun mennessä (tai yhden kaksoisjakson loppuun mennessä, jos oli kyse jostain todella vakavasta"

Tutustuin kirjaan kun eräs Tinder-keskustelu koski tätä kirjaa (joo kyllä, kirjavinkkejä saa mielenkiintoisista paikoista), joku tyyppi (en muista hänen nimeään valitettavasti) kertoi, että tämä oli hänen lempikirjansa ja selosti lyhyesti, että mistä kirja kertoi. Ja se iski minuun heti. 

On vuosi 2044 ja Wade Watts, niin kuin suurin osa ihmiskuntaa pakenee kurjistuneen maapallon ahdistavaa todellisuutta viettämällä koko valveillaoloaikansa kirjautuneena OASISiin, rönsyilevään virtuaaliseen utopiaan, jossa jokainen voi olla ja tehdä mitä haluaa. 

Miljoonien muiden lailla Wade pelaa peliä, jonka voittaja perii maailman rikkaimman miehen ja universumillisen virtuaalimaailmoja. OASISin luonut pelisuunnittelija James Halliday on testamentannut sen hallinnan sille, joka ratkaisee kolme kätkettyä arvoitusta. Wade törmää onnekkaasti ensimmäiseen ratkaisuun ja käynnistää pelin kiihkeätahtiseen loppuvaiheen. Kilpailu ulottuu pelottavalla tavalla myös todellisuuteen - ja tulee muuttamaan sekä Waden että koko maailman perinpohjaisesti. 

Siinä siis tarinan juoni, lyhyesti. Kirja on hyvin paljon pelimaailmaa, ja voin kuvitella, että pelaajat erityisesti tykkäävät siitä. Mielestäni kirjaa oli monestakin syystä hauska lukea, mutta tätä jotenkin erityisesti, koska joku oli tehnyt marginaaliin merkintöjä kummallisista sanoista, ja kirjoitusvirheistä. On hauska lukea kirjaa ja huomata, että jonkun silmään on iskenyt samat "virheet"(kirja oli siis kirjastosta lainattu, jos tämä jäi joltain epäselväksi).

Kirjassa on hyvin kuvailtu maailma, jossa ihmiset elävät elämäänsä virtuaalitodellisuudessa, sen sijaan että murenevassa todellisuudessa. Maapallon hiljalleen tuhoutuminen, ylikansoittuminen ja nälänhätää pakenevat ihmiset, elävät virtuaalitodellisuudessa, jossa kuka tahansa voi olla kuka tahansa. Mielenkiintoinen kuvaus tulevaisuudesta. 

"Ollaksemme pelkkiä karvattomia apinoita olemme itse asiassa onnistuneet keksimään muutamia aika mielettömiä juttuja. Tietokoneita, Lääkkeitä. Lasereita. Mikroaaltouuneja. Keinosydämiä. Atomipommeja.Me olemme jopa lähettäneet pari tyyppiä Kuuhun ja takaisin. Me olemme myös luoneet maailmanlaajuisen viestintäverkoston, jonka ansiosta me kaikki voimme puhua ympäri maailmaa koko ajan. Vaikuttavaa, vai mitä?"

Vaikka kirja kertookin pelaamisesta (joka ei minua kiinnosta erityisesti) huomasin kirjan olevan siltikin mielenkiintoinen ja puoleensa vetävä. Vaikka peli-selostukset, ja pienet faktat 80-luvusta, olivat välillä tylsiä, ei kirjan kokonaisuus mielestäni kärsinyt. Perusteemat pysyivät samana, altavastaava yksilö vastustaa isoa vaikutusvaltaista firmaa, joka käyttää kaikki mahdolliset keinot voittaakseen. 

Henkilöt olivat mielestäni samaistuttavia, he olivat niin sanottuja altavastaavia, sisäänpäin kääntyneitä erakkoluonteisia nuoria, jotka olivat kasvaneet virtuaalitodellisuudessa, joille se maailma oli kaikki kaikessa. Kirjassa puhutaan myös ihmisistä, jotka sulkeutuvat täysin ulkomaailmalta, elävät vain tietokoneidensa kanssa, ja kun se maailma järkkyy, he tappavat itsensä tai vahingoittavat jotakuta toista. He eivät pysty tai halua elää todellisuudessa. Tämähän on tosi asia jo Aasiassa, josta aina välillä kuulee aasiasta nuorista, jotka asuvat pelikahviloissa. 

Suosittelen kyllä lukemaan kirjan! Vaikka et olisikaan pelaaja, antaa tämä teos siltikin paljon.