Lotte & Soren Hammer - Saastat

Saastat on Lotte & Soren Hammerin esikoisteos ja aloittaa rikosylikomisario Konrad Simosenista kertovan dekkarisarjan. Kirjailijat ovat tanskalaisia, ja sinne myös tapahtumatkin sijoittuvat.

Koulun liikuntasalin katosta roikkuu viisi alastonta ja silvottua miehen ruumista. Tapahtumat järkyttävät koko Tanskaa, ja jutusta tulee median suosikkitarina.
Joukko pedofiilien vastustajia on päättänyt panna lapsiinsekaantujat vastuuseen teokseen, ja joukkomurha on vastalause tanskalaisen oikeuslaitoksen saamattomuudelle. Pian lynkkausmieliala valtaa koko maan, ja poliisilla on iso työ pitää kaikki hallinassa.

Kirja on erikoinen dekkari sen suhteen, että tekijät esitellään heti alussa. Niitä ei yritetä peittää millään tavalla, ja lukijalle ei jää mitään pohdittaavaa, ainoastaan kuvatun poliisityön seuraaminen.
Minun oli todella vaikea päästä kirjaan sisälle. Nielen yleensä dekkarit yhdeltä istumalta, ilman sen mitään kummempaa ongelmaa, mutta tätä pakotin usean päivän ajan itseni lukemaan. Ehkä tässä oli vialla juuri se, että lukijalle ei jätetty tässä oikein mitään vastuuta.

En myöskään pitänyt kirjoittajien tavasta kirjoittaa. He eivät mielestäni esitelleet henkilöhahmoja selkeästi, ja olin välillä pihalla kuka oli kukakin. Hahmoista puhuttiin joissain kohdissa etunimillä ja toisissa taas sukunimillä, ja en pysynyt oikein perässä kuka oli kuka. Muutenkin kirja tuntui vaikeaselkoiselta ja sekavalta luettavalta. Dekkarit harvoin ovat tekstin puolesta mitään kirjallisia mestariteoksia, ja jotenkin tässä jäi fiilis, että kirjailijat yrittävät aivan liikaa.

Kirjan päähenkilönä on rikosylikomisario Konrad Simonsen, ja häntä, että hänen murharyhmäänsä seurataan tässä teoksessa. Tarinaa kerrotaan eri henkilöiden näkökulmista. Kirja kertoo mitä voi tapahtua kun oikeus otetaan omiin käsiin. Mitä tapahtuu, kun yhteiskunta ei auta, ja pettää jatkuvasti ne jotka apua eniten tarvitsisivat.

Dekkareiden suhteen, on niitä parempikin tullut luettua. En taida kyllä enempää aikaa tähän nyt

Kirja sopisi paljon paremmin televisiosarjaksi. Siinä teoksen piirteet, ja vivahteet tulisivat paremmin esille.

Laini Taylor - Karou, savun tytär

Karou esittää olevansa kuin kuka tahansa 17-vuotias, hän asuu Prahassa, käy taidekoulua ja hengailee kahviloissa kavereidensa kanssa. Hänessä on myös toinen puoli, hän on koko ikänsä kasvanut kimeereiden, eräänlaisten hirviöiden kanssa, toimii juoksumiehenä heille. Yhdellä tällaisella matkalla Karou kohtaa Akivan, enkelin. Akivan tarkoitus on surmata Karou, joka kuitenkin pääsee pakoon. Akiva lähtee etsimään häntä ja huomaa pian rakastuneensa palavasti. 

Kirja siis on nuorten fantasiaa ja ensimmäinen osa Daughter of smoke and bone -sarjasta. Kirjan idea on todella mielenkiintoinen, ja ensimmäinen lause antaa kirjasta todella kiehtovan kuvan, joka sitten sortuu todella nopeasti.

"Olipa kerran enkeli ja paholainen, jotka rakastuivat. Se ei päättynyt hyvin." 

Odotin niin paljon enemmän. Totta puhuen odotin niin paljon parempaa tarinaa, ja täysin erilaista tarinaa. Tuo ensimmäinen lause antaa mielikuvan, joka ei todellakaan ollut mitään mitä odotin kyseiseltä kirjalta. Kirjaili ja hänen koko kirjasarjansa olivat täysin tuntemattomia minulle etukäteen, enkä ollut lukenut edes kirjan synopsista. Tuolla idealla jo pelkästään voisi kirjoittaa mitä mielikuvituksellisimpia ja kiehtovia teoksia, mitä tämä ei ollut. 

Kirjan tarina oli sekava, ja tuntui jollain tapaa, että kirjailijallakin meni itsellään into kirjoittaa tarinaa jossain välissä ja tuntui että kirjailija tahallaan (ties mistä syystä) pitkitti tarinaa aivan turhilla tapahtumilla. Hahmot tuntuivat yksitoikkoisilta ja ennalta-arvattavilta. Päähenkilöt olivat kuin Romeo ja Julia (ja kyllä, kirjassa oli naamiaiset missä rakastavaiset tapasivat), ja niin moni asia tuntui jo miljoona kertaa käytetyltä idealta. 

Olin lähinnä raivoissani kun lopetin kirjan lukemisen. Kyllä, tuhlasin arvokasta lukuaikaa tähänkin kirjaan, mutta olin päättänyt antaa sille mahdollisuuden parannukseen, mitä ei ikinä tapahtunut. Selvennykseksi se, että raivoni nousi lähinnä siitä, että olin tuhlannut aikaa näinkin latteaan teokseen, joka ei herättänyt minkäänlaisia tunteita minussa. 

Kirjan kieli oli köyhää, välillä tuskastelin lukiessani sitä, ja kuvailu todella latteaa. Siellä täällä oli yksittäisiä hienoja kohtia, jossa kuvattiin todella hienoin sanakääntein jotain, mutta se oli todella harvassa. En aio tuhlata tämän enempää aikaani tutustuen sarjan muihin osiin. 

Pakko vielä mainita, että kirjan kansi ei kyllä herätä myöskään lukemaan teosta. Kansi näyttää lähinnä huonosti photoshopatulta kuvalta, ja ainakin tässä lukijassa herättää lähinnä ärtymystä.