maanantai 19. helmikuuta 2018

Marissa Meyer - Cinder

Cinder on ensimmäinen osa Marissa Meyerin Lunar Chronicles -sarjasta. Tarina on vanha Tuhkimo- satu pienellä twistillä. Päähenkilö Cinder on nuori 17-vuotias kybordi, puoliksi robortti, puoliksi ihminen, ja sen jälkeen tarina menee aika peruskaavalla, pienillä twisteillä tietenkin.



Cinder on ya-kirja ja eli siis kirja on suunnattu nuorille tai nuorille aikuisille. Se on fantasiaa ja scifiä jollain jännällä tapaa sekoitettuna. Jos olisin ollut hieman nuorempi olisi kirja iskenyt minuun vielä kovemmin, mutta nyt vaikutus jäi hieman vaisuksi. Ajattelin kuitenkin etsiä toisen osan käsiini ja lukea senkin ja katsoa hieman, että mihin suuntaan tarina jatkuu.

Koska tarinan pohjana on käytetty vanhaa satua on se myös monella tapaa hyvin ennalta-arvattava, kirja etenee tutun kaavan mukaan ja mitään kovin suuria yllätyksiä kirja ei siis tarjoa. Ajattelenkin sen suurimmaksi valtiksi sen kuinka hienosti kirjailija on onnistunut vanhasta kaikille tutusta tarinasta kehittämään jotain uutta ja erilaista.

perjantai 16. helmikuuta 2018

Tytti Parras - Jojo

60-luvun kotimainen kirjallisuus ei iske minuun. Ei niin millään.

Tytti Parraksen Jojo on.. ehkä jollain tavalla omanlaatuisensa kuvaus 60-luvun opiskelijaelämästä. Jos se opiskelijaelämä on siis vain ryyppäystä ja irtosuhteita. 

Luin tämän kirjan siis koulua varten, ja en päässyt millään alkuun. Kirja oli mielestäni ihan kauheaa luettavaa, mutta väitän että osaksi se johtuu siitä, että en millään ymmärrä tuon ajan maailmankuvaa. Kirja ei edennyt mihinkään, se junnaa vain paikoillaan. Luulen, että kaikki lukuvaikeuteni teosta kohtaan johtuivat vain siitä, että elän niin erilaisessa ajassa, ja etten pystynyt samaistumaan päähenkilöön millään lailla. 

Kirjaa on kyllä mielenkiintoista verrata niihin muihin teoksiin, jotka olivat vaihtoehtoina luettavaksi kurssillamme: Juhannustanssit, Sissiluutnantti ja Maa on syntinen laulu, jossa kaikissa naisia kohdellaan kuin kertakäyttötavaraa. Tässä teoksessa sentään nainen oli päähenkilö, ja hänen kauttaan nostettiin esiin niitä tapahtumia ja näkökulmia. Tässä kirjassa nainen eli samalla tavoin, kuin mieskin. Nainen on kiroileva, juopotteleva henkilö, jonka moraalikäsitykset eivät olleet enää milläänlailla samankaltaiset, kuin aiemman sukupolven. 

Abortti on tämän kirjan suurin teema. Kirjassa kuvataan päähenkilön tekemää aborttia, ja siitä seuraavaa muutamaa päivää, jolloin tämä jojoilee ympäri suomea kavereidensa kanssa. Mukana melkein koko teoksen kanssa pyöriii erään miehen pieni poika, ja vaikuttaa siltä, ettei pojan vanhemmat edes välitä missä tämä nelivuotiais pieni lapsi oikein on. Ehkä tämä pieni lapsi jollain tapaa viittaa siihen välinpitämättömyyteen mikä joillain saattaa muodostua heidän ei-haluttuja lapsia kohtaan. Päähenkilö tuntuu olevan koko kirjan ajan jollain tapaa transsissa, hän tuntuu vaeltelevan vain kohtauksesta toiseen, en tiedä johtuuko se hänen tekemästään abortista vai vaan kirjan yleisestä ilmapiirisä Kirjan lopussa vielä eräs nainen kertoo oman kokemuksensa laittomasta abortista, ja siihen koko kirja päättyykin. 
Laittomat abortit ja naisen oikeus omaan kehoonsa tuntuu niin vanhanaikaiselta asialta, että luulen sen jollain tapaa vieraannuttaneen minut kirjasta. Nykypäivän suomessa naisella on oikeus päättää omasta kehostaan, hän saa tehdä abortin sosiaalisista syistä tiettyyn pisteeseen asti, ja se on yllättävän yleistäkin että niin tehdään. En jotenkin osaa ajatella ees aikaa, jolloin tämä ei ollut mahdollista, ja väistämättä olenkin vain iloinen, että meillä on tänä päivänä mahdollisuus päättää omasta kehostamme, aivan eri tavoin miten esimerkiksi 60-luvun naisilla oli. 

Mielenkiintoisena pidän sitä, että ennen koulua en ollut koskaan aiemmin edes kuullutkaan Tytti Parraksesta. Monet tuon ajan suomalaiset mieskirjailijat olivat kyllä tuttuja, mutta jostain syystä Tytti Parras tuntui katoavan unholaan. Tai sitten se on vaan aina tippunut opetuksista pois "vähemmän tärkeänä" 

Minun oli kuitenkin todella vaikea päästä kirjassa eteenpäin, ja jouduin pakottamalla pakottaa itseni lukemaan sen. En voi sanoa, että innostuin Tytti Parraksen kirjoista nyt minkäänlaista, ja todennäköisesti en ainakaan hetkeen tule tutustumaan hänen muihinkaan teoksiinsa. 

maanantai 12. helmikuuta 2018

Laini Taylor - Karou, savun tytär

Karou esittää olevansa kuin kuka tahansa 17-vuotias, hän asuu Prahassa, käy taidekoulua ja hengailee kahviloissa kavereidensa kanssa. Hänessä on myös toinen puoli, hän on koko ikänsä kasvanut kimeereiden, eräänlaisten hirviöiden kanssa, toimii juoksumiehenä heille. Yhdellä tällaisella matkalla Karou kohtaa Akivan, enkelin. Akivan tarkoitus on surmata Karou, joka kuitenkin pääsee pakoon. Akiva lähtee etsimään häntä ja huomaa pian rakastuneensa palavasti. 

Kirja siis on nuorten fantasiaa ja ensimmäinen osa Daughter of smoke and bone -sarjasta. Kirjan idea on todella mielenkiintoinen, ja ensimmäinen lause antaa kirjasta todella kiehtovan kuvan, joka sitten sortuu todella nopeasti.


"Olipa kerran enkeli ja paholainen, jotka rakastuivat. Se ei päättynyt hyvin." 

Odotin niin paljon enemmän. Totta puhuen odotin niin paljon parempaa tarinaa, ja täysin erilaista tarinaa. Tuo ensimmäinen lause antaa mielikuvan, joka ei todellakaan ollut mitään mitä odotin kyseiseltä kirjalta. Kirjaili ja hänen koko kirjasarjansa olivat täysin tuntemattomia minulle etukäteen, enkä ollut lukenut edes kirjan synopsista. Tuolla idealla jo pelkästään voisi kirjoittaa mitä mielikuvituksellisimpia ja kiehtovia teoksia, mitä tämä ei ollut. 

Kirjan tarina oli sekava, ja tuntui jollain tapaa, että kirjailijallakin meni itsellään into kirjoittaa tarinaa jossain välissä ja tuntui että kirjailija tahallaan (ties mistä syystä) pitkitti tarinaa aivan turhilla tapahtumilla. Hahmot tuntuivat yksitoikkoisilta ja ennalta-arvattavilta. Päähenkilöt olivat kuin Romeo ja Julia (ja kyllä, kirjassa oli naamiaiset missä rakastavaiset tapasivat), ja niin moni asia tuntui jo miljoona kertaa käytetyltä idealta. 

Olin lähinnä raivoissani kun lopetin kirjan lukemisen. Kyllä, tuhlasin arvokasta lukuaikaa tähänkin kirjaan, mutta olin päättänyt antaa sille mahdollisuuden parannukseen, mitä ei ikinä tapahtunut. Selvennykseksi se, että raivoni nousi lähinnä siitä, että olin tuhlannut aikaa näinkin latteaan teokseen, joka ei herättänyt minkäänlaisia tunteita minussa. 

Kirjan kieli oli köyhää, välillä tuskastelin lukiessani sitä, ja kuvailu todella latteaa. Siellä täällä oli yksittäisiä hienoja kohtia, jossa kuvattiin todella hienoin sanakääntein jotain, mutta se oli todella harvassa. En aio tuhlata tämän enempää aikaani tutustuen sarjan muihin osiin. 

Pakko vielä mainita, että kirjan kansi ei kyllä herätä myöskään lukemaan teosta. Kansi näyttää lähinnä huonosti photoshopatulta kuvalta, ja ainakin tässä lukijassa herättää lähinnä ärtymystä. 


lauantai 3. helmikuuta 2018

Christoper Dell - Noituus, Magia & Okkultismi, kuvitettu historia

Jos olisin vielä teini-ikäinen olisin kävellyt kauppaan ja ostanut tämän kirjan heti sen ilmestyttyä, lukenut sen läpi ja selannut sen vielä miljoona kertaa läpi ja aivan rakastunut kirjaan hetkessä. Nyt jätin sen ostamisen pois ja lainasin kirjan kirjastosta, jonka jälkeen olenkin selaillut sitä innoissani ja lukenut pätkiä sieltä täältä.


Noituus, Magia ja Okkultismin kuvitettu historia kertoo magian historiasta eri kulttuureista. Kirjan alussa kerrotaan magian historiasta, ja sen jälkeen kirja on jaettu eri osiin mm. muinainen magia, pohjoisen magia ja magia nykyaikana, sekä monta muuta. Kirja on hienosti kuvitettu ja pidän siitä miten kuvat on aseteltu tekstin kanssa, tehden siitä helposti lähestyttävän ja luettavan.

Okei, ehkä teini-ikäinen minä voittaa ja saattaa olla että hankin kyseisen kirjan kokoelmaani jossain vaiheessa. Kirja on juuri sellainen tietokirja, jota itse tykkään lukea: historiallista faktaa pienen twistin kanssa tarjottuna mielenkiintoisen näköisessä muodossa.