Lars Kepler - Hypnotisoija

Tukholmalaisen lähiön urheilukentältä löydetään raa’asti murhattu mies. Myöhemmin myös miehen vaimo ja tytär löytyvät yhtä julmasti murhattuina kotoaan. Perheen poika Josef on elossa, mutta vakavasti loukkaantunut.

Rikoskomisario Joona Linna pyytää traumoihin erikoistunutta lääkäriä Erik Maria Barkia hypnotisoimaan Josefin, jotta murhaajan tuntomerkit saataisiin selville. Bark suostuu, vaikka on aiemmin vannonut, ettei enää koskaan hypnotisoisi ketään. Samalla hän joutuu mukaan painajaismaisten tapahtumien ketjuun.

”Äkkiä hän kuulee kuiskivaa keskustelua. Keittiöstä, ehkä, hän ajattelee. Mutta kenen kanssa Shulman kuiskailee? Hän yrittää karistaa pelkoa niskoiltaan mutta ei onnistu. Lattia narahtaa, ja Simone näkee ovenraosta, miten joku kulkee nopeasti ohi käytävällä kylpyhuoneen ulkopuolella.”

Olen keskustellut nyt useamman ihmisen kanssa Hypnotisoijasta, ja monet ovat kuvailleet sitä raa’aksi, ja ovat kertoneet joutuvansa keskeyttämään kirjan lukemisen kesken. Ymmärrän nämä pointit hyvin kyllä, mutta itse en kokenut kirjaa mitenkään erityisen raa’aksi. Toki kirjan ensi metreillä kuvataan hyvinkin yksityiskohtaisesti lapsen ja koko perheen murha, mutta sen jälkeen kirja rauhoittuu hyvinkin perinteiseksi. Paikoin jopa tylsäksi. Itse myönnän hyppineeni keskikohdalla sivuja ja lähinnä selailleeni niitä paikoin, sillä kirja tuntui junnaavan paikoilleen. Samoja asioita tarkasteltiin useasta eri näkökulmasta, mikä vaan tuntui olevan turhaa.

Muuten Kepleri kyllä iski ja lujaa. Pistin heti seuraavan kirjan varaukseen. Kirja herätti kyllä itsessänikin paljon erilaisia tunteita. Juoni kulkee kahdessa eri kerroksessa. Erik Maria Barkin muisteloissa, sekä nykyhetkessä, jossa Joona Linna selvittelee murhia. Joona Linna, joka on suomalaissyntyinen rikoskomisario (ja josta muistutetaan tasaisin väliajoin). Linna tuntuu ajoin olevan itseriittoinen ja tarkkavaistoinen mies, josta ei saa paljoa irti ainakaan tässä kirjasarjan ensimmäisessä osassa. Joonas Linna, josta ilmeisesti tulee sarjan päähenkilö tuntuu tässä ensimmäisessä osassa olevan lähinnä sivuhenkilö, kun taas Erik Maria Bark tuntuu olevan enemmän keskiössä. Melkein voisi luulla Barkin olevan 
päähenkilö.

Odottelen innolla nyt seuraavaa osaa ja sitä, että pääsen tutustumaan enemmän Keplerin maailmaan. Kirjaa lukiessa väistämättä tulee ajatelleeksi, että kuinka paljon väkivaltaa tulee kuvata tämänkaltaisessa kirjassa. Minua henkilökohtaisesti kirjan väkivalta ei häirinnyt, sitä ei ollut niin paljoa, että se olisi pilannut koko kirjan ja tehnyt siitä lukukelvottoman. Olen lukenut paljon karmaisevampiakin juttuja, ja sen suhteen koska tiedän kirjan tapahtumien olevan fiktiota, ei se minuun vaikuta. Joku vähän tottumattomampi väkivaltaan voisi hyvinkin järkyttyä kirjasta, joten varoituksen sana siihen.

Annan kirjalle 4 tähteä

Luettavaa syksyksi ja talveksi

Selailin tässä aikani kuluksi kustantamojen syksyn kirjauutuuksia, ja mitäs kaikkea silmäni näkivätkään! Bongasin monta hyvää ja kiinnostavan kuuloista uutuutta, joista osa varmasti tarttuu syksyn tulevilta kirjamessuilta mukaan! 

Tutustuin viime keväänä Mia Kankimäen aiempaan teokseen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, ja ihastuin siihen täysin. Olin siis positiivesti yllättynyt, kun huomasin, että Kankimäeltä nyt syksyllä ilmaantuu uusi kirja! 

Riikka Pulkkinen on yksi suosikkini, ja kirjahyllystäni löytyy kaikki hänen teoksensa, joten luulen, että tämäkin löytää tiensä sinne. 

Luke Allnutt on täysin aiemmin itselleni tuntematon, mutta kirja kuulosti sen verran mielenkiintoiselta (ja tuo teksti kannessa "vuoden riipaisevin" herätti mielenkiinnon... Kuka nyt ei välillä rakastaisi kunnon nyyhkyromaania)

Vilja-Tuulia Huotarisen teos Niin kuin minä heidät näin, vaikuttaa todella kiehtovalta romaanilta, joka voisi viedä heti mennessään. 

Tommi Kinnusen aiemmat teokset ovat olleet mestariteoksia, joita on ollut todella nautinnollista lukea. En siis malta odottaa, että pääsen tähän teokseen tutustumaan

C.J.Tudor on minulle ennestään tuntematon kirjailija, mutta Liitu-Ukkoa on hehkutettu, ja siitä on puhuttu paljon positiivista. 

Olen lukenut aiemmat Ann Rosmanin teokset ja Sukellus syvyyksiin kuulostaa juuri sellaiselta helpolta sunnuntai-illan luettavalta. 

Samuel Bjorkin uusinta kirjaa odottelinkin jo. Kirja on ilmestynyt jo, mutta vielä en kyseistä teosta ole hankkinut. Aiemmat kirjat olivat dekkarimaailmassa niin omaa laatuaan, että odotukseni ovat tämän suhteen kovat.

Elly Griffiths taas jatkaa Ruth Galloway-sarjaansa, ja onkin mielenkiintoista nähdä saako Griffiths hahmoihinsa enemmän sitä kaivattua syvyyttä. 

Kirjamessuja odotellessa pitää nyt siis tyytyä niihin muihin TBR-listalla oleviin kirjoihin! 

Mitä kirjaa sä odotat ilmestyväksi?

Maria Veitola - Veitola

Tämän kirjan taisin lukaista kesäloman aikana.. tai juhannuksen aikana, nyt muisti hieman pätkii (syytän hellettä), mutta kesäkuussa siis kuitenkin.

Eli kyseessä on suuren Maria Veitolan teos Veitola.

Heti kun näin kirjan hyllyssä tiesin, että haluan lukea sen. Olen lukenut vuosina kivi ja käpy Veitolan kolumneja Trendistä, ja ne olivat (lähes) aina mielestäni lehden parhaimmistoa. Muistan joku kerta pettyneeni kovasti, kun en saanutkaan mitään syvempää ajateltavaa irti artikkelista, mutta sellaista se välillä on.

En niinkään ole sen koommin Veitolan uraa seurannut, sieltä täältä lukenut hänen kirjoittamiaan artikkeleitä, olen muutamia jaksoja katsonut Yökylää ja muutaman jakso Veitola, Enbuske, Salmista. Hän on mielestäni hyvä toimittaja ja mielenkiintoinen persoona.

Jos olen pitänyt Marian aiemmista kolumneista, niin kenellekkään ei todennäköisesti tule yllätyksenä, että pidin myös hänen kirjastaan?
Kirja koostuu Marian aiemmin kirjoittamista teksteistä, joita hän itse kommentoi, sekä ihan kirjaa vartavasten kirjoitettuja juttuja. Kertoo, miten ne sitoutuvat hänen elämäänsä, missä elämäntilanteessa hän ollut, tai mitä hän on ajatellut ehkä kyseistä lehtijuttua kirjoittaessaan. Ei ehkä se perinteisin elämänkerta, jota ehkä odotin, mutta onko se yllätys, jos kerta ihminenkään ei ole täysin perinteinen.

Pidin kirjan värimaailmasta, ja siitä miten teksti hyppi kirjassa paikoittain. Kirja on jaettu 7 osa-alueeseen:
1. Lapsuus, nuoruus, parikymppisyys,
2. Äitys,
3. Työ, opiskelu, terveys ja työn suhde terveyteen,
4. Ihastukset ja parisuhteet,
5. Tyyli ja ulkonäkö
6. Ystävistä
7. Bossladyn rooli ja pohdinnat työstä ja tasa-arvosta

Kirja sai ainakin minut ajattelemaan omaa elämääni, ja miten sen elämän ylipäätänsä haluan elää. Se on Marian omaelämäkerran lisäksi katsaus yhteiskuntaan ja miten se on muuttunut, ja miten sen pitäisi vielä muuttua. Itse huomasin ainakin pohtivani lukiessani asioita, joita ei välttämättä tule ajateltua "mitä söisi seuraavaksi" ja "onkohan bussikortissa arvoa" kaltaisten ajatusten välillä (kyllä päässäni liikkuu enemmänkin yleensä... Ei tosin ehkä näin helteellä, mutta yleensä).

NOTE: Jos joku ei jo huomannut, niin kirjoitin tämän postauksen juuri silloin pahimpien helteiden aikaan..

Noah Howley - Ennen syöksyä

Olen nyt viime aikoina ryhdistäytynyt E-kirjojen lukijana. Kesän aikana toinen kirja jo, jonka luen tabletilta ja kolmas on tällä hetkellä menossa!

Julkaistu: 2017

Sivuja: 490

Aloitin lueskelemaan tätä kirjaa sunnuntaina. Olin tulossa Seinäjoelta Helsinkiin, ja kaipasin aivoille tekemistä (ne huutaa jo: EI ENÄÄ NETFLIXIÄ), ja bongasin tämän kyseisen kirjan Kalenterikarjun instagramista. Pakkohan se oli Elisa Kirjasta ostaa. 

Ennen syöksyä kertoo pienkone onnettomuudesta selvinneestä Scottista ja pienestä nelivuotiaasta JJ:stä. Kaikki muut matkustajat ja miehistön jäsenet menehtyvät. Scott joutuu median ryöpytykseen ja alkaakin spekulointi kuinka sankari Scott oikeastaan on ja mitä koneessa tapahtui.


Kirja oli erikoisesti kirjoitettu. Heti alkuun minulle tuli jonkinlainen raportti mieleen, jossa kerrotaan systemaattisesti ja mitään erikoisia tunteilematta, että mitä tapahtui ja kenelle. Kirjassa käydään alun onnettomuuden ja Scottin ja JJ:n yöllisen pelastautumisen jälkeen jokaisen matkustajan ajatuksia ja kokemuksia läpi ennen lentoa. Scottille ja JJ:lle muodostuu erityinen suhde, ja molemmat tuntuvat olevan sidoksissa toisiinsa.
 Kirjassa käydään läpi keitä matkustajat olivat, miten he päätyivät lennolle ja tuntevat toisensa. Tämän kautta rupeaa pikkuhiljaa selviämään mitä lennolla oikeastaan tapahtui ja miksi. Kirja tuntuu olevan samaan aikaan sekä kylmä ja analyyttinen, että tunteita herättävä.

Erityistä ärsytystä itselläni herätti Scottin kohtelu mediassa ja se, miten sankari ei saa olla vain sankari, vaan taustalle haetaan skandaali. Kirjassa ilmiselvästi otetaan kantaa mediaan ja miten he kohtelevat ihmisiä. Kuolleiden omaisille ei anneta rauhaa, heitä häiritään ja heidän suruaan ja tragediaa halutaan jakaa ihmisille. Nykypäivänä mikään ei enää ole yksityistä, edes oma elämä.

"Kun ihmiset kohottavat joukostaan jonkun sankariksi, hän menettää oikeutensa yksityisyyteen. Hän muuttuu objektiksi, häneltä riistetään jonkin vaikeaksi määriteltävä inhimillinen puoli aivan kuin hän olsi saanut kosmisissa arpajaisissa päävoitin ja herännyt eräänä aamuna pikkujumalana. Hyvän onnen pyhimyksenä. On yhdentekevää, mitä hän itse haluaa. Vain sillä on väliä millainen rooli hänellä on muiden ihmisten elämässä. Hän on harvinainen perhonen, jota pidellään vastoin tahtoaan auringonpaisteessa." 

Kirja imaisi maailmaansa melkein heti ja sitä oli ilo lukea. Hyvin erilainen kirja mitä olen viime aikoina lukenut. Ennen syöksyä oli hieman erilainen jännäri. Alussa tapahtui se suuri onnettomuus ja koko kirjan ajan lähinnä mietittiin vain, että miksi ja mitä tapahtui. Koska kyseessä oli lentokone ei mitään erityistä yllätystä ainakaan itselle kirjan loppu tarjonnut. Eniten kirjassa ehkä kiehtoi näkemys Amerikkalaiseen maailmaan ja luokkaeroihin, sekä median armottomuuteen.

Annan kirjalle 4 tähteä. 

Mia Kankimäki - Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Minulla ei ollut oikein mitään tietoa tästä kirjasta ennen kuin lähdin sitä lukemaan. Paitsi, että sitä oli useassa blogissa jo kehuttu.
Kirjassa Mia Kankimäki hyppää pois oravanpyörästä ja tylsästä elämästään ja lähtee Japaniin jäljittämään Heian-kaudella elänyttä hovinaista Sei Shonagonia.
Kirja on siis omaelämänkerrallinen tutkielma, jonkinlainen matkakertomus, jossa Kankimäki kuvaa sekä omia kokemuksiaan ja seikkailujaan Japanissa, pohtii elämäänsä, ja vertaa omaa elämäänsä Sei Shonagonin elämään, sekä myös kertoo löydöistään ja tutkimuksistaan. Kankimäki käy kuin keskustelua Sein kanssa.

"Mutta Sei, ei luovuteta vielä, sillä minulla on tunne. Uskon, että me, sinä ja minä, olemme yllättävän samankaltaisia. Uskon, että meillä olisi paljon puhuttavaa. Minusta tuntuu, että ymmärrän sinua, ja että sinäkin ehkä ymmärtäisit minua, jos voisit minuun tutustua."

Pieni info siitä, kuka tämä mystinen japanilainen hovinainen oli: Sei Shonagon tunnetaan teoksestaan Tyynynaluskirja, jossa hän kuvaa aikansa hovielämää, aikakauttansa, omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan, sekä listaa asioita. Listat ovatkin varmaan tunnetuin osa hänen teoksestaan

Kirja oli erikoinen, mieleeni tuli välttämättä Bea Uusman kirja Naparetki - minun rakkaustarina, jossa keski-ikäinen nainen tekee matkan tutkiessaan joskus aiemmin eläneiden ihmisten tarinaa (Lue blogipostaus kirjasta täältä). Uusman kirjaan verrattuna tässä alku oli hieman pitkäveteinen, johtuen varmaan siitä, että Kankimäki kirjoittaa kovin runollista ja pohdiskelevaa tekstiä, jota en yhtään odottanut. Kun vihdoin pääsin kirjan rytmiin, veti se minut sitten kokonaan mukaansa.

Luulen, että Kankimäki toi kirjassaan hienosti esille Sei Shonagonin hengen. Teksti on kaunista, ja seesteistä. Shonagonin (joka ilmeisesti listasi asioita kirjoituksissaan), tapaan myös Kankimäki rupesi myös kirjassa listaamaan, ja kertomaan niiden kautta myös tarinaa.

"Asioita Lontoossa:
Miniatyyrimaiset talot. Marmoripylväiset julkisivut, niiden ruskeatiiliset, ankeat taustapuolet. Kaupan kassat, jotka sanovat darling. Art Deco - metroasemat..."


Kirja herätti minussa mielenkiinnon tutustua tuon kauan sitten eläneen Japanilaisen hovinaisen kirjoituksiin enemmänkin. Tein pikaisen Helmet- haun ja totesinkin että en taida suomennettua versiota saada hetken aikaan, siinä on nimittäin yli 200 varausta, ja vain yksi kirja saatavilla. Pitääpä  tarkistaa saatavuus Eepoksesta (tässä on tämä hyvä puoli, että kulkee kahden eri kunnan väliä!), tai sitten lukea vain englannin kielinen käännös (jossa, muuten ei ole yhtään varausta).

Kirja saa minulta 3,5 tähteä

Selja Ahava - Ennen kuin mieheni katoaa

Tämä Selja Ahavan vuonna 2017 julkaisema teos on järisyttävä ja vangitseva kirjallinen tuotos. Luin kirjan kirjaimellisesti yhdeltä istumalta (vesipullo vieressä, auringon paiste taivaalla.. mikäs sen ihanampaa) ja kirja piti minut otteessaan koko tuon ajan.

"Siellä se oli sittenkin. Rakkaudella on reittinsä, äänensä ja - 
Vaan kuitenkaan. 
Lian vähän pimeää." 

Myönnän, minulla oli ennakkoluuloja Ahavaa kohtaan. Taivaalta tippuvat asiat, joka oli kirjailijan aiempi teos, ei oikein vakuuttanut minua, joten hieman varauksella lähdin tätä kirjaa sitten lukemaan.
Kirjan aiheena on transsukupuolisuus ja sen kohtaaminen parisuhteessa, yksinäisyys ja suru.
Kirjassa vaimon käymää matkaa rinnastetaan Kristofer Kolumbukseen, ja kirjassa nämä kaksi tarinaa kulkevatkin rinnakkain. Vaimo kiinnostuu Kolumbuksesta, ja kartoista ja katsoo omaa elämäänsä niiden läpi.

"Oli aika, jolloin meri oli vain joki maailman reunalla. Maailma oli maata."

Päähenkilöä, eli vaimoa, jonka ajatuksia ja tunteita kirjassa, ei nimetä. Sen sijaan kirjan "toinen nainen" eli suhteen mies, joka kokee kirjassa muutoksen, saa kirjan lopussa nimen. Tämä oli Ahavalta mielenkiintoinen veto, ja tuokin  mielestäni päähenkilöön lisää eristäytyneisyyden ja vierauden tuntua.
Teos oli rujo ja koskettava. Ihmisen eksyneisyys ja tunteet kuvattiin rehellisesti. Vaimon tuska miehensä muutosta koskaan ja miehen ilo, kun hän saa vihdoin olla se mitä on aina ollutkin, on miltei käsin kosketeltavaa.
Pidin myös Ahavan teoksessa käyttämästä kielestä, se oli miltei runollista. Kieli ja sanat tuntuvat olevan suuressa osassa teoksessa, yhtä tärkeässä, kuin itse tarina. Tapa, jolla hän kuvasi kirjassa tunteita, tilanteita ja hetkiä on niin kaunista, ettei kirjaa senkään takia malttanut laskea käsistään.

"Valtameri putoaa, minä valun avaruuteen. Ei taivas ole kangas, joka ottaisi vastaan, ei tähtien reikäkuviosta löydy reittiä tai merkitystä. Ne ovat vain reikiä."

Teos saa minulta 5 tähteä!

Tommi Kinnunen - Lopotti

Jotkut odottavat sitä, että ne luetaan juuri oikealla hetkellä. Nyt oli minun hetkeni lukea Lopotti.

En yhtään ihmettele, että ihastuin Lopottiin. Kinnusen aikasempi teos Neljäntienristeys oli aivan ihana kirja, ja ihmettelin jo silloin miten joku osaa luoda niin eläviä ja samaistuttavia henkilöhahmoja. Mielestäni Kinnunen kiteyttää kirjoissaan hienosti ihmisenä olemisen, sen hämmennyksen mitä jokainen kokee, tuskat ja ilot. Ehkä perinteiseen suomalaiseen tapaan kirjassa on sitä perinteistä melankoliaa, mitä jokaisesta kotimaisesta teoksesta yleensä löytyy.

                       "Älä koskaan ala joksikin, vain siksi että joku toinen niin tahtoo"

Kirjassa seurataan jo Neljäntienristeyksessä tutuksi tullut sukua. Päähenkilöinä on nyt perheen sokea tyttö Helena, joka nuorena lähetetään Helsinkiin sokeainkouluun. Kirjan toinen päähenkilö on Tommi, Helenan veljenpoika, joka puolestaan eroaa muusta perhestään homoseksuaalisuudellaan. Molemmat ovat ulkopuolisia, ja siitä kirjakin kertoo, ulkopuolisuuden tunteesta, ja ennenkaikkea oman paikkansa löytämisestä maailmasta.
Kuten Neljäntienristeyksessäkin myös tässä on perhe tärkeä osa kirjaa. Perheen erot, perheen tärkeys ja miten suhteet muuttuvat ihmisten muuttuessa.

"On kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka lähtevät ja niitä jotka jäävät. Lähteneet kaipaavat takaisin sinne, mistä repäisivät itsensä irti. He palaavat käymään, kertoilevat elämän kummallisuuksista ja samalla toivovat, etteivät paikoilleen jääneet koskaan muuttuisi että pysyisi aina juuri tuollaisina joiden luona voisi palata muistelemaan kadonneita viattomuuden aikoja. Paikalleen jäneet muuttuvat niin hitaasti, etteivät he itse näe liikettä."

Kirja on hienosti kirjoitettu, tekstiä on helppo ja mukava lukea. Pidän siitä, kun kirjoissa kuvataan hetkiä ja tunteita ja tilanteita. Kuvaukset tässäkin olivat mielestäni mielenkiintoisia.
Kirja tosiaan hyppii Helenan ja Tommin välillä, se myös hyppii ajasta toiseen, välillä tulee muisteluita lapsuuden tapahtumista, välillä hypätään ajassa eteenpäin. Kirja kuitenkin etenee päähenkilöiden vanhetessa, mutta se ei muuten kulje kovinkaan lineaarisesti.

Jotenkin toivoisi aina, että kirjan päähenkilöillä olisi lopulla kaikki hyvin. Ehkä koska elämässä ei aina päädy hyvin, niin sitä toivosi edes kirjoilta. Mutta koska kirjallisuus matkii kuitenkin elämää, se tuo eteen yllätyksiä, joita ei aina haluaisi. Kirja särki siis jollain tapaa sydämeni, ja olisin halunnut sen loppuvan hieman iloisemmin.

Diana Webster & Victoria Webster - Niin monta Mount Everestiä, Tytär, Äiti ja Haave

Joululoma on ohi, ja aika palata arkeen. Joulun vietin pääosin töissä, tai kotona maaten sohvalle nauttien siitä, ettei tarvitse tehdä mitään. Annoin itselleni vapaata koulun lisäksi myös blogista, ja sen takia täällä onkin muutaman viikon ajan ollut hiljaista, mutta nyt on viimein aika palata takaisin!

Aloitin vuoden lukemalla Diana Websterin ja Victoria Websterin yhdessä kirjoittaman elämänkerran.

Kirjan takakannessa kuvataan kirjaa seuraavanlaisesti: "Englantilaissukuiselle, Suomessa syntyneellä Victoria Websterillä oli haave tulla lääkäriksi. Kukaan ei uskonut sen toteutuvan, koska Victoria oli saanut synnytyksen yhteydessä CP-vamman. Niin monta Mount Everestiä on kertomus Victorian taistelusta ja siitä, kuinka hän ei suostunut luovutamaan. Kertomus on välillä liikuttava, välillä hauska ja välillä kauhea. Kiusaamista ja ennakkoluuloista huolimatta teos on lopulta tarina toivosta."

Mielestäni tein hyvän valinnan sillä, että aloitin vuoden näinkin positiivisella kirjalla. Kirjasta huokui elämäniloinen asenne, ja usko siihen, että elämä kantaa. Kirja on omalla tavallaan todella liikuttava ja hauska kertomus siitä, miten ylitsepääsemättömistä vaikeuksista voi päästä yli ja selvitä voittajana. 

Victoria syntyy perheeseen, jonka molemmat vanhemmat opettavat yliopistolla, ja ovat kultturelleja älykköjä, jotka olivat muuttaneet Briteistä Suomeen. Alussa Victorian äiti kuvailee synnytystä, ja kertoo kuinka kamala kokemus se oli maassa, jossa kukaan ei oikein ymmärtänyt häntä. Hassua ajatella näin 2000-luvulla, jolloin lähes jokainen puhuu Englantia, mutta kirjan tuonaikaiset tapahtumat tapahtuvat vuoteen 1965, jolloin Suomi oli aivan toinen maa. 

Kaikkien sattumien jälkeen Victoriasta kasvaa kolmea kieltä puhuva nuori nainen, joka päätyy Ruotsiin opiskelemaan lääketiedettä. Ruotsin ollessa siis yksi noista kolmesta kielestä, jonka kanssa hän kasvoi. Kotona Victoria puhui englantia, koulussa ja muualla ruotsia ja suomea. Lääketieteellisessä moni vanhempi lääkäri useaan otteseen toteaa Victorialle, kuinka hänen tulisi lopettaa, kuinka hänestä ei tulisi koskaan lääkäriä, mutta kaikkien onneksi Victorialla oli läheisiä ihmisiä, jotka kannustivat häntä eteenpäin. Ja jos itse haluaa jotain tarpeeksi paljon, ei siitä luovuta noin vain. 

Monessa muussakin tapauksessa on välillä hassua ajatella sitä, miten maailma on muuttunut vuosien saatossa. Monet asiat tulevat uusina, ihmisiä on paljon vaikeampi tavoittaa kuin nykypäivänä ja kuinka ihmisten asenteet ovat muuttuneet. 

En voinut kuin vain ihmetellä, kirjaa lukiessani, kuinka rohkea ja älykäs Victoria on. Moni lapsi, joka kokisi samanlaista kohtelua, kuin mitä Victoria kesti, ei kestäisi sitä ja todennäköisesti traumatisoituisi pahasti. Victoria monessa kohtaan taisteli vastaan, osoitti ihmisille, kuinka vahva ja älykäs hän oli. Kuinka hän ei ollut vammansa uhri, hän halusi olla paljon enemmän ja osoittikin sen ihmisille.  

"Lohdutin häntä parhaani mukaan samalla, kun suru ja raivo velloivat sisälläni. Olin syvästi järkyttynyt. Aiemmin lapset olivat olleet nuoria ja julmia luultavasti ajattelemattomuuttaan, mutta nyt he olivat vanhempia ja varhaisteini-ikäisiä, ja tämän täytyi olla harkittua."

Kirja tuo myös hyvin esille sen miten ihmiset eivät välttämättä edes tajua, kuinka eritavoin he kohtelevat toista ihmisitä, jolla on vamma tai puhevika. Kirjan lopussa Dianakin ihmettelee sitä, kuinka hän edelleen vuosikymmenien jälkeen tulistuu kuullessaan ihmisten puhuvan arvioiden Victoriasta, ja kuinka Victoria vain kohauttaa hartioitaan aivan kuin hän olisi tottunut siihen. Kuten hän varmasti onkin. Minulle henkilökohtaisesti kirja muistutti taas siitä, kuinka ketään ei tule arvioida ulkonäön, puhevian, vamman tai minkään muun ominaisuuden perusteella. 

"Vietin viisi viikkoa kiertämällä reppumatkailijoiden tyypillisen kierroksen matkustaen busseilla. Pysähtyessäni Ayers Rockilla tai Cairnissa tai Brisbanessa keskityin nähtävyyksiin enkä halunnut pilata kokemusta ajattelemalla lääketiedettä. Sen minä jätin pitkille bussimatkoille. Kun viimein saavuin Wollengongiin, olin tullut seuraavanlaisiin päätöksiin: Jatkaisin lääketieteen opintoja, kunnes saisin tutkinnon suoritettua, sillä tässä vaiheessa, he eivät voisi pysäyttää minua."

p.s. Lainasin kyseisen kirjan kirjastosta, ja joku oli korjannut lyijykynällä kirjanloppussa olevia kirjoitusvirheitä, tai pikemminkin sanamuotoja, oikeaksi. Mitäs mieltä ihmiset ovat tästä? Saako kirjaston kirjoihin tehdä omia merkintöjä?

Viime hetken lahjaideat

Kirjat, nuo parhaat mahdolliset joululahjat! Jos olet ollu matti myöhänen joululahjojen suhteen (okei, tämä viikko on vielä hyvin aikaa hankkia joululahjat, itsekkin vielä osa hankkimatta) niin kirjat ovat aina helppo ja hyvä lahja, josta saaja todennäköisesti pitää!

Itse olen melkein joka vuosi saanut kirjan joululahjasi, ja se on aina ollut mieluisa.. Tänä vuonna en odota kirjalahjaa, sillä en ole löytänyt teosta jonka ehdottomasti haluaisin, ja jota en olisi jo lukenut.

Mutta tässä on muutamia lahjavinkkejä paljon lukeville ihmisille, joista osasta ainakin voisin itsekkin pitää!

• Timo Forssin: Gösta Sundqvist,Leevi and the leavings, musiikin ystävälle ja erityisesti Leevi and The leavings bändin fanille!

• Inspiroiva Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirja Unelmahommissa, voisi olla juuri se mitä työuraansa pohtiva ja elämäänsä tarkasteleva ihminen voisi kaivata. Kirjassa Rämö ja Valtari kertovat miten heidän loikkansa unelmien työhön onnistui. 

• The Crown sarjan fanille Elisabeth II kertova kirja Kuningatar ja nainen 

• Kulttuurihistoriasta pitävälle Juha Hurmeen Niemi on loistava valinta. Kirja voitti tämän vuoden Finlandia- palkinnonkin, joten ei varmastikkaan huono teos.

• Kotimaisen kulttuuri ja muoti-ikonin Lenita Airiston elämänkerta Elämäni ja Isänmaani, voisi sopia äidille, anopille tai mummille, jotka ovat Airiston elämää ja uraa seuranneet usean vuoden. 

• Viihdettä, salaisuuksia ja seikkailua kaipaava voisi pitää Dan Brownin uudesta Alku-romaanista. Itse ainakin valitsisin tämän kirjan, jos haluaisin antaa jollekkin jotain viihdyttävää luettavaa. 

• Toinen hyvä kirja itseään etsivälle, sellaiselle joka tykkää pohtia asioita. Unelmakarttakirja sisältää lyhyitä tekstejä, sekä tyhjiä sivuja, joihin voi itse leikkailla ja liimailla kaikenlaista

• Kjell Westön uusin romaani Rikinkeltainen taivas sopii jokaiselle hyvää kirjallisuutta arvostavalle, lähihistoriasta kiinnostuneille. Oiva lahja Isälle, Äidille, Kummille, Kaimalle, kaikille jotka lukevat paljon ja pitävät kirjallisuudesta ja lukemisesta. 

Tässä on vielä muutama päivä aikaa, ennen kuin lahjat tulee olla ostettuna ja todelliset matti myöhäsethän käyvät vasta aatto aamuna ostamassa lahjat. 

Itse vietän Jouluna aatonaaton ja aaton töissä, ja juhlin joulua sitten vasta joulupäivänä. 

Hyvää ja ihanan suklaan täyteistä joulua kaikille! Syödään itsemme ähkyiksi, rentoudutaan, maataan sohvalla ja sängyssä kirja kädessä ja rentoudutaan rauhassa! 

Ja mitä messuilla sitten tapahtui....

Noh nyt oli taas se ihana aika vuodesta, jolloin Helsingissä oli kirjamessut! Tänä vuonna kävin kahtena päivänä messuilla (toisena vaan pikaisesti), sillä kouluhommat pakottivat jättämään osallistumisen viikonloppuun. Muutenhan olisin jokapäivä rampannut siellä!

Minulla oli hienot suunnitelmat, että mitä kaikkia keskusteluja käyn kuuntelemassa, mutta valitettavasti en ollut ottanut aikaa huomioon, joten lauantai muodostui omalta osaltaan hyvin "pikaiseksi" neljän tunnin käynniksi. Launtain halusin ehdottomasti päästä kuuntelemaan Anni Saastamoisen haastattelua (kirjoitti Debressiopäiväkirjat) ja se taisikin olla ainoa kokonainen haastattelu, jota kerkesin kuuntelemaan. Sinnekkin tuli hieman kiire, kun olin väärässä paikassa (koska olin väärän lavan kirjoittanut itselleni ylös) ja loppujen lopuksi ehdin juuri ja juuri paikalle. Olisin halunnut jäädä paikalle vielä pidemmäksi aikaa ja keskittyä kunnolla keskusteluihin ja haastatteluihin, mutta illalla oli työpaikkani kymmenenvuotisjuhlat, jota en voinut jättää välistä.

Sunnuntaina olinkin sitten vain muutaman tunnin paikalla, osa syy siihen oli lievä päänsärky ja väsymys. Kävin kuuntelemassa Samuel Bjorkin haastattelun ja kiertelin lähinnä divaripuolta. Sunnuntaina mukaan tarttui enää vain yksi kirja.

Kaikenkaikkkiaan messukokemus oli ihan ok, en tiedä miksi mutta itselle jäi tänä vuonna sellainen fiilis että kirjatarjonta oli huonompaa kuin viime vuonna. Voi olla, että osasyy oli myös esillepanossa, sillä jouduin etsimään välillä kirjoja joita halusinkin. Tai sitten olin lukenut ne kirjat, jotka nyt olivat enemmän esillä, ja sen takia jäi vähän tuollainen maku suuhun.

Kaikesta huolimatta mukaan tarttui kuitenkin seitsemän kirjaa ja monta lukuideaa;

Ostetut kirjat: 

Michael Cunningham - Lumikuningatar
Kate Atkinson - Elämä elämältä
Neil Gaiman - The Ocean at the end of the lane
Anni Saastamoinen - Debressiopäiväkirjat
Elly Griffiths - Risteyskohdat
Katarina Baer - He olivat natseja

Lukuideat (kirjat, joista otin valokuvat ja jotka vaikuttivat kiinnostavilta, mutta jäivät ostamatta):

Marie Amalie - Luvaton Norjalainen
Henrik Holappa - Minä perustin uusnatsijärjestön, Suomen vastarintaliikkeen ex-johtajan muistelmat
Martha Schad - Stalinin tytär, Svetlana Allijulevan elämä
David Jonsson - Vatsan viisaus ja suoliston salat, hyvinvointi alkaa ravinnosta
Alex Schulman - Unohda minut
Noah Hawley - Ennen syöksyä
Selja Ahava - Ennen kuin mieheni katoaa
Ida Suolahti - Yhteiset sotavangit, Suomen ja Saksan vankiluovutukset jatkosodassa
Tuomas Hoppu - Sisällissodan Naiskaartit, suomalaiset aseissa 1918
James Rebanks - Elämäni paimenena, kertomus erinlaisesta elämäntavasta
Margaret Atwoodin - Orjattaresi (tämä minun piti ostaa eri pisteestä, mutta unohdin kokonaan)
Christiane F. - Huumeasema Zoo
Diana Webster & Victoria Webster - Niin monta Mount Everestiä 
Yehyda Koren & Eilat Negev - Auschwitzin seitsemän kääpiotä, Dvitzin perheen selviytymistarina
Chimamanda Ngozi Adichie - Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä
Johanna Holmström - Sielujen saari

Lukuideoita tulikin yllättävän paljon! Pitääpä lisäillä niitä TBR-listaan ja ryhtyä lueskelemaan.

Kaikenkaikkiaan messukokemus oli positiivinen, ja onhan se aina vuoden yksi kohokohta! Sieltä saa niin paljon hyviä lukuideoita ja inspiraatiota, että en kyllä mistään syystä haluaisi jättää sitä väliin. Ensivuotta siis odotellessa! Onneksi luettavaa nyt taas riittää!

Muumien mörkin oli päättänyt tulla kirjamessuille katsastamaan lukutarjontaa! 

Kuulumisia Heinäkuussa

Heinäkuussa en todellakaan ole kerennyt nyt lukea paljoakaan. Sain kuulla että pääsen Seinäjoen ammattikorkeakouluun opiskelemaan Kirjasto-ja tietopalvelu-alaa (wuhuu! Unelma toteutuu!!) ja asioiden järjestelyssä onkin mennyt aika lailla koko kuukausi!

Kesäloma häämöttää vasta elokuun lopulla ja koulu alkaakin kesken kesäloman, joten nyt kesällä ei kauheasti ole kerennyt vain istua ja rentoutua hyvän kirjan ääressä. Onneksi ensiviikonloppuna pääsee mökille, jonne voisi yhden kirjan ottaa mukaan.

Alku kuukaudesta ehdin kuitenkin muutaman kirjan lukea ja tässä ne nyt tiivistetysti ovat:

Hugh Howey - Kohtalo



Kohtalo on siis Siilo-sarjan kolmas ja viimeinen osa. Olen edelleenkin sitä mieltä, että sarjan toinen osa on paras näistä kolmesta, mutta tämä viimeinen osa on myös erittäin hyvä.
Kolmas osa jatkaa suoraan siitä mihin ensimmäinen kirja Siilo jäi. Koska kirjojen lukemisen välissä oli useampi vuosi oli minulla todella vaikea hahmottaa että mihin kohtaan tarkalleen ensimmäinen kirja jäi ja sen takia kirjan alku meni minulta kokonaan ohi. Kirjat ovatkin ilmeisesti tarkoitettu peräkanaa-lukemiseen.
Hahmot olivat hyvin kirjoitettu ja ne veivätkin mukanaan ja niihin uppoutui. Kohtalo sitoi kirjasarjan hienoksi kokonaisuudeksi, mutta jotenkin kirjan loppu olikin odotettua vaisumpi ja petyin hieman siihen. Jotenkin kirjasarjan lopusta jäi vain hyvin keskeneräinen fiilis, odotin jotain paljon enemmän lähinnä kirjan hahmoilta. Tuntui että kirjailijalta loppui hahmoihin kiinnostus ja hän vain lopetti kirjasarjan.
Kaikesta huolimatta suosittelen kirjasarjaa kaikille dystopisista kirjoista pitäville!

Paula Hawkins - Tummiin Vesiin



Hawkinsin esikoisteos Nainen junassa oli tosiaan suuri hitti, joten odotukset tähän Tummiin Vesiin teokseen olikin aika suuri. Alkuun petyin. Pakko sanoa se ääneen. Kirja ei mielestäni yltänyt samalle tasolle kuin Nainen junassa ylsi, ja alku tuntui takkuilevan todella paljon. Hahmoihin ei tuntunut saavan samalla tavalla kontaktia ja kaikki tuntui olevan todella pintapuolista.
Kirja parani kuitenkin loppua kohden, eikä täten ollut niin kova pettymys. Siinä oli paljon potentiaalia todella mahtavaksi tarinaksi.
Pidin tarinan tummasta teemasta. Kirjassa kaikilla oli enemmän tai vähemmän salaisuuksia, ja kirjan pahis oli todellakin yllätys. Viimeisiä kappaleita lukiessa en voinut olla laskematta kirjaa käsistäni, mutta muuten jouduin välillä pakottamaan itseni lukemaan sitä.

Hugh Howey - Siirros

Huh! Tästä on aikaa kuin luin Siilo-sarjan ensimmäisen osan  ja pakko myöntää heti alkuun, että sarjan toinen osa Siirros, on huomattavasti edeltäjäänsä parempi.

Siirros sijoittuu Siiloa edeltävälle vuosisadalle ja valaisee maanalaisen maailman alkuhetkiä.

Donald Keene saa vastuulleen salaperäisten, maanalaisten siilojen rakennuttamisen. Kun ilmakehä tuhoutuu, ihmiset ajetaan siiloihin, joissa todellisuus hämärtyy, ja pikku hiljaa karmiva totuus alkaa paljastua.

Luin  kirjan yhdeltä istumalta, se veti minut hetkessä mukaansa. Siirros hyppii ajasta toiseen. Se kertoo Donaldin tarinaa, ja kuinka siilot kehittyivät ja miten niitä hallitaan. Se oli kiehtova, ja varmaan koska kirjan ensimmäiset tapahtumat tapahtuvat lähitulevaisuudessa (20-30 vuoden päästä) oli tämä kirja varmaan mielenkiintoisempi kuin sen edeltäjä.

Kirjassa kerrotaan myös muilta osin tärkein henkilöiden hetkistä. Miten Jimmystä tuli Solo, miksi joissain Siiloissa tapahtui kapinoita ja mitä henkilöille näiden keskuudessa tapahtui. Miten kaikki yksilöllinen ajattelu kitkettiin pois

"Hän tarrui lasiinsa ja tarkasteli sitä hetken ajan. Vai tunsiko hän sittenkin jonkun Camin? Mistä hän tiesi sen nimen? Hänen menneisyydessään oli sumentuneita, tavoittamattomii lipuneita pätkiä. Hän ei esimerkiksi muistanut, miksi hänn kaulassaan oli juomu ja hänen vatsassaan arpi. Kaikilla oli unohduksiin jääneitä asioita, aukkoja menneisyydessä, mutta Missionilla enemmän kuin muilla. Hän ei esimerkiksi muistanut syntymäaikaansa. Häntä riivasi, ettei hän tiennyt, milloin hänellä oli syntymäpäivä. miten ihmeessä sellaisen asian voi unohtaa?"

Siirros on mielestäni mielenkiintoinen kuvaus yhteiskuntamme toiminnasta. Miten jotkut yksilöt tekevät päätökset salassa muilta, ja miten se vaikuttaa muiden ihmisten elämään. Miten ihmisiä manipuloidaan, kontrolloidaan  ja kuinka yksilöllinen ajattelu pyritään kitkemään pois. Kirja on mielestäni kuvaus maailmasta, jossa yksilön kohtalo on ennalta määrätty, sinulla ei ole paljoa valinnanvaraa miten elämäsi elät. Kauhea kuvaus maailmasta, jossa en todellakaan haluaisi koskaan elää.

Donald on kirjan alussa vain sätkynukke. Hän on olennainen osa kyllä siilojen suunnittelussa, mutta hän ei tiedä asioiden todellista laitaa. Pikku hiljaa, hänelle rupeaa selviämään miksi ja ketkä järjestivät kaiken mitä maailmassa tapahtuu. Hänen syylisyytensä ottaa vallan ja pikkuhiljaa hänestä tulee katkera ja vihainen mies.

"Hän halusi huutaa Thurmanille ja kertoa kaikesta pahasta, mitä mies oli tehnyt maailmalle, mutta syvällä sisimmässään Donald tiesi, että vahinko oli tapahtunut jo paljon aikaisemmin, eikä sitä voinut korjata."

Olin yllättynyt kuinka hienosti Siillon ja Siirroksen tarinat nivoutuivat toisiinsa. Jotenkin kaikki tuntui vain käyvän järkeensä. Todennäköisesti käyn tänään kirjakaupasta hakemassa kirjan kolmannen osan ja luen sen heti. Nyt kun on päässyt vauhtiin niin miksi lopettaa.

P.S Siilon lisäksi Hugh Howey on kirjoittanut toisen dystopisen teoksen nimeltä Hiekka. Postauksen kyseistä teoksesta voit lukea täältä. 

Bea Uusma - Naparetki, minun rakkaustarinani

Kolme ruotsalaismiestä lähti tavoittelemaan Pohjoisnapaa vetypallolla vuonna 1897. Vuonna 1930 miesten ja heidän leirinsä jäännökset löydettiin pikkusaarelta Huippuvuorilta. 

Tapaus on kiehtonut ihmisiä, ja siitä on kirjoitettu paljon. 

Ruotsalaisessa lääkärissä Bea Uusmassa heräsi intohimoinen kiinnostus aiheeseen, ja hän luki kaiken naparetkeen liittyvän, ja alkoi ratkoa arvoitusta. Kuinka he kuolivat? Miksi he kuolivat? Mitä tapahtui?

Olen viime aikoina lukenut monta eri tavoin inspiroivaa kirjaa, ja hieman samantavoin kuin Bea Uusma rakastui Andrée-retkikunnan tarinaan, niin minä rakastuin Bea Uusman teokseen.

Yksinkertaisesti olin hurmiollisessa tilassa tämän kirjan luettua. En ollut koskaan ennen lukenut tälläistä teosta, olin ihmeissäni ja syvästi ihastunut.

"Minä olen kaivannut tälle rannalle viisitoista vuotta. Minun on päästävä sinne, vaikka en tiedä, mitä minä siellä teen, kun pääsen perille. Jos vain pääsen perille Valkosaarelle".

Kirja on yhtä paljon tarina Bea Uusmasta , kuin se on kertomus Andrée-retkikunnasta. Bea on pakkomielteinen tarinasta, hän uppoutuu siihen, se valtaa hänen mielensä. Hänen on pakko saada selville mitä tapahtui. Hän tuntee olevansa sidottuna retkikunnan kohtaloon.

En ollut koskaan aiemmin kuulutkaan Andrée-retkikunnasta. Toki kilpailu pohjoisnavan valloittamisesta on tuttu, mutta vain niiltä kuuluisimmilta osin. Näiden Ruotsalaisten miesten tarina tuntuu oleen kadonnut jonnekkin ajan ja historian syövereihin. Voisi kuvitella, että kolme miestä, jotka lähtevät valloittamaan vetypalolla Pohjoisnapaa, olisi kuuluisa tarina, mutta kuten yleensäkin, historia kertoo voittajien tarinan.

"Matkustan kolme kertaa Huippuvuorille. Kertaakaan en pääse perille Valkosaarelle, koska vedessä on liikaa ajojäitä. Kustakin matkasta tulee samanlainen: Minä yritän selvittää, minä vuoden viiikkona todennäköisyys päästä perille on korkein."

Bea avaa näiden minulle täysin tuntemattomien miesten elämää ja tarinan mitä kiehtovimmalla tavalla. Hän jakaa otteitaan heidän päiväkirjoistaan, jotka löydettiin miesten mukana vuonna 1930. Hän kertoo heidän taustoistaan ja toiveistaan. Kirjan edetessä tutustuu näihin miehiin ja rupeaa kannustamaan heitä, haluaa heidän onnistuvan, heidän innostus tarttuu, mutta samalla mieltä kalvaa epätoivo, sillä tietää heidän epäonnistuvan.

Tarina on samaa aikaa sydäntäraastava, epätoivoinen, että kiehtova. Minkälaisia nämä ihmiset olivatkaan! Bean pakkomielle tekee hänestä tavallaan samanlaisen, kuin mitä nämä miehet olivat; seikkailijan, tutkimusmatkailijan. Hän kertoo kuinka hän kerta toisensa jälkeen pyrkii pohjoisnavalle, vaikka hän inhoaa palelemista.

"Minä vihaan palelemista. en ole lainkaan kiinnostunut asettumaan alttiiksi rasituksille. En todellakan ole mikään seikkailija. Silti olen yrittänyt puolet aikuisesta elämästäni päästä osaksi naparetkikuntaa, yli sata vuotta liian myöhään."

Kirjassa Bea miettii syitä miesten kuolemaan. Hän kertoo faktat, analysoi miesten päiväkirjojen otteet, ja hän kehittää omat päätelmänsä. Mitä enemmän hän jakaa tuloksiaan, sitä enemmän sydämeni tuntui särkyvän. Hän vertailee dataa, hän pohtii miten lämpötilat vaikuttavat miehiin, kuinka kylmältä on mahtanut tuntua, hän kaivaa tietoa ja faktaa ja kokoaa niistä kattavan teoksen.
Kirjan lopussa hän jakaa tunnetuimat teoriat miksi nämä miehet kuolivat, ja omat teoriansa ja päätelmänsä. Kukaan ei ole koskaan varmuudella pystynyt todentamaan mihin nämä urheat miehet kuolivat. Voimme vain arvailla.

Mielestäni Bea on tehnyt ihanan kirjan nykyajan tutkimusmatkailijoille ja seikkailijoille. Meille, jotka uppoudumme kerta toisensa jälkeen tarinoihin ihmisistä ja asioista, jotka ovat kadonneet, ja jotka ovat ikuisiksi ajoiksi jääneet mysteereiksi. Meille, jotka uppoudumme tarinaan, ja koemme ikuista paloa saada asiat selvitettyä. Meille, jotka emme ikinä unohda. Meille, jotka olemme syntyneet väärään aikaan.

"Kukaan ei tiedä missä he ovat, heistä ei jää varjoakaan."

Terry Pratchett - Valon Tanssi

Aah, taas vaihteeksi Terry Pratchettia!



Valon tanssi, jatkaa aika lailla samasta kohdasta mihin Magian väri jäi. Rincewind tippuu maailman reunalta, mutta ihmeen voimalla pelastuu. Tietenkin
Samaan aikaan Ankh-Morporkin näkymättömässä yliopistossa saavat selville, että maailma tuhoutuu, ellei kahdeksaa mahtavinta loitsua lueta, myös se loitsu, joka asuu Rincewindin päässä.
Kilpikonna Suuri Kaksonen on asettanut itselleen uuden kurssin kohti salaperäistä punaista tähteä, eikä loitsua voida lausua, ellei Rincewind ole ajoissa oikeassa paikassa.

Maailma loppuu, Rincewindin tulee se pelastaa. Aika peruskauraa eiköstä niin? Terry Pratchett on aina hyvinkin samanlainen, seikkailuja seikkailujen perään, ja jotenkin antisankarimme kuitenkin päätyy aina olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Tosiaan Rincewind on mielestäni yksi parhaimmista Pratchettin hahmoista, sillä hän vain on niin ihanan kyyninen, ja aina valmis karkuun. Ja siltikin päätyy aina tekemään juuri päinvastoin, kuin mitä aikoi ja pelastaa lopulta päivän. (Olen aika varma, että mainitsin tämän ensimmäisessä Pratchett postauksessakin.. mutta mitäpä tuosta, toisto on välillä ihan hyvästä)

Mukana on taas vaihteleva määrä erinlaisia hahmoja, on peikkoja, kuolema (Tietenkin!), on velhoja, palkkasotureita ja neitoja jotka eivät kaipaa pelastamista. Erilainen sekoitus perus fantasiahahmoja, samoin kun fantasiakliseitä, mikä on juuri Pratchettin tarkoituskin. Otetaan ne kaikki kasaan, sekoitetaan ja heitetään kirjan sivuille ja katsotaan mitä siitä tulee.

Vaikka nyt tuntuukin että paasaan Pratchettin kliseisyydestä, niin on Kiekkomaailman kirjojen lukeminen aina yhtä maagista. Niissä tuntuu olevan pieni osa todellisuudesta, ja niissä on kaikki aina mahdollista. Ne ovat kuin satuja aikuisille, jotka ymmärtävät ne pienet piilotetut kaksimieliset vitsit, jotka menevät lapsilta ohi.. ja niitähän nämä kirjat ovat pullollaan.

Kirjoitan tämän (TAAS.. huoh, nyt pitää tsempata) hyvin hyvin jälkikäteen, joten lainaukset ovat hukassa (yritin tsempata ja ottaa niistä kuvia ja lisätä, mutta puhelimeni, jossa ne kuvat siis olivat, päätti toissapäivänä hajota).

Nyt on kuitenkin jo toinen Pratchett luettu! Tämän vuoden tavoitteeksi voisin ottaa vielä ainakin kaksi Pratchettiä. Seuraavana vuorossa olisi Johan Riitti ja Mort.

Sophia Amaruso - #Girlboss

Pahoittelen etukäteen, sillä tästä teksistä ei tule yhtään niin hyvää kuin tämä kyseinen kirja ansaitsisi.

"This crazy, loopy universe that we live in is pretty entertaining, and we're only here for a a short amount of time"

Sophia Amaruso on Amerikkalainen bisnesnainen, joka 23-vuotiaana rupesi myymään Ebayssä Vintage vaatteita, ja muita tuotteita nimellä Nasty Gal Vintage. Vuonna 2008 Amaruso perusti Nasty Gallille omat nettisivustot, jossa hän jatkoi tuotteiden myymistä.

Nasty Galista tuli heti alkuun suosittu sivusto nuorten naisten keskuudesta, ja bisnes kasvoi melkein 23 miljoonaan dollariin vuoteen 2011 mennessä.



#Girlboss kertoo Sophia Amaruson ja Nasty Galin tarinan. Se on voimakas, rohkea, ja aivan uskomattoman inspiroiva tarina, siitä kuinka kuka tahansa voi olla, tehdä ja saavuttaa ihan mitä tahansa. En ole minkään muun kirjan jälkeen ollut yhtä inspiroitunut aloittamaan projekteja ja viemään ajatuksiani eteenpäin.

"This book will teach you how to learn from your own mistakes and from other people's (like mine). it will teach you when to quit and when to ask more. it will teach you to ask questions and take nothing at face value, to know when follow the rules and when to make them. it will help you to identify your weakness and play to your strengths. It will show you that there's a certain amount of irony in life."

Kirja on täynnä inspiroivia lainauksia ja muiden #Girlbossien kertomuksia. Amaruso kertoo rohkean julkeasti elämästään ja miksi hän perusti Nasty Galin; koska hän tarvisti rahaa tyrä-leikkaukseen.
En ollenkaan ihmetellyt Amaruson kertomuksia, ja tarinoita ja ne olivat hyvinkin samaistuttavia. Amaruso ei koskaan ollut se, joka seurasi uusimpia muotisuuntauksia, hän pukeutui miten tahtoi, hän pitäytyi omassa tyylissään ja oli rohkeasti oma itsensä. Vaikka muut eivät sitä niin hyväksyneetkään.

Amaruso myös rohkeasti kertoo, minkälaista on olla nuori aikuinen, jolla ei oikein ole tarkkaa suuntaa elämässään. Oli virkistävää lukea, että ei todellakaan ole ainut, joka tuntuu pyörivän ympäriinsä ja miettivän että "mitä helvettiä minun pitäisi tehdä täällä, pitäisikö minun muka olla aikuinen!?!"

"I always work hard as an employee, all of these jobs still only used about 15 percent of my brain (max),  and each job I loved eventually grew boring. It felt a bit like Groundhog Day - every day was the same, no matter how much i'd done the day before."

Tarina on mielestäni eristyisen inspiroiva, sillä Amaruso ei ole käynyt kouluja, hän ei ole rikkaasta perheestä, hänellä on vain ajatus ja päämäärä, jota hän lähtee jahtaamaan. Minulle tämä on loistava esimerkki siitä, että koulutuksen ei pidä antaa estää toteuttamasta unelmiaan. Sillä ei ole väliä, että onko käynyt hienot koulut, vaan sillä mitä ottaa elämän opeista ja mitä niistä lähtee kehittämään. Sillä, että oppii virheistään (ja muiden virheistä) ja toteuttaa unelmiaan. Sillä on väliä, että pyrkii olemaan paras itsensä.

#Girlboss on enemmän kuin kirja, omasta mielestäni (ja ilmeisesti myös Lena Dunhamin mielestä, ainakin takakakannen perusteella), se on liike ja se tulisi olla iskostettu jokaisen naisen takaraivoon. Tee elämästäsi sellaista, jonka haluat sen olevan: oli se sitten yritys, tai projekti jonka haluat aloitta, oli se sitten mikä tahansa unelmasi, niin toteuta se. Älä anna muiden talloa sinua alas, vaan lähde toteuttamaan niitä omia juttujasi, ja hei ehkä siitä tulee jotain, ja ehkä ei. Mutta ainkin olet kokeillut. Sellaista on olla #Girlboss

"Never let go your appetite to go after new ideas, new experiences, and new adventures. Compete yourself, not with others. Judge yourself on what is your personal best and you'll accomplish more than you could ever have imagined. Life stops for no one, so keep moving. Stay awake and stay alive."

p.s  Netflixin uusi sarja Girlboss perustuu HYVIN löyhästi Amaruson tarinaan. Ja muuten sarja on ainakin omasta mielestäni ihanan piristävä! Kannattaa katsoa! Katso edes traileri!

Ava Dellaira - Love letters to the dead

Bongasin tämän kirjan Buzzfeedin artikkelista jokunen aika sitten. Tein siitä blogipäivityksenkin, ja tämä kirja oli yksi ehdoton, joka päätyi minun TBR-listalleni. 

Päätin sitten pari viikoa sitten ryhdistäytyä ja lukea jotain tuolta listalta, ja tämä oli ensimmäinen joka hyppäsi silmääni. 

"The universe is bigger then anything that can fit into your mind."

Lauren saa äidinkielen tunnilla tehtävksi kirjoittaa kirjeen kuolleelle henkilölle. Hän valitsee Kurt Cobainin, joka kuoli nuorena, samoin kuin Laurenin sisko May. 

Pian Lauren huomaa kirjoittavansa kirjeitä monille eri kuolleille ihmisille - Janis Joplinille, Heath Ledgerille, River Phoenixille, Amelie Earhartille, Amy Winehousille.. On aivan kuin hän ei osaisi lopettaa. Hän kirjoittaa uudesta koulustaan, uusista ystävistään, ensirakkaudestaan ja hänen rikkinäisestä elämästään. 

Mutta koska salaisuudet eivät pysy ikuisesti piilossa rivien välissä, tulee Laurenin kohdata ne - ennenkuin on liian myöhäistä. 

Kirja on suunnattu nuorille aikuisille, ihmisille joiden elämä tuntuu olevan kaaoksessa, jotka eivät välttämättä näe suuntaa eteenpäin. Päähenkilö on lukio ikäinen Lauren, jonka sisko on hiljattain kuollut. Lauren ei näe miten hänen pitäisi jatkaa elämässä eteenpäin ilman sisartaan, joka oli hänelle koko maailma. Hänellä on myös salaisuus, syyllisyyden tunne koskien sisarensa kuolemaa.

Teos koostui kokonaisuudessaan Laurenin kirjoittamista kirjeistä kuolleille ihmisille, joissa hän kertoo elämänsä tapahtumista. Niiden kirjeiden kautta kuulemme ja näemme Laurenin elämää ja tapahtumia. 

Lauren kaipaa kipeästi uusia ystäviä, ja hän saakin niitä. Kirjassa pohditaan myös ystävien tärkeyttä. Kuinka jokainen kaipaa jotakuta jolle kertoa salaisuudet, ja joka rakastaa sinua ja uskoo sinuun kaikesta huolimatta.

"Dear Jim Morrison, There is something that you said once: A friend is someone who gives you total freedom to be yourself - and especially to feel or not to feel. Whatever you happen to be feeling at any moment is fine with them. That's real love amounts to - letting a person be what he really is."

Kuten monissa muissakin nuorten aikuisten kirjoissa, myös tässäkin käsitellään rakkautta, menetystä, ja isoja asioita. Milloin pitää puuttua, sanoa että nyt loppu. Milloin pitää huomata toisen syöksykierre, tai omansa. Miten olla oma itsensä, kun on niin uppoutunut ihailemaan toista ihmistä, että kadottaa itsensä siihen kokonaan. Teoksessa käsitellään paljon rankkoja aiheita. Pääsemme Laurenin päähän kun hän pohtii niitä, kun hän pikkuhiljaa paljastaa tapahtumia, jotka ennakoivat Laurenin kuolemaa. 

Kirjassa Lauren on ilmiselvästi masentunut. Hän yrittää pärjätä elämässään, mutta koska nuoren ihmisen ei tulisi tarvita yrittää selvitä yksin kaikesta siitä mitä Lauren käy lävitse, hän niin monen muun nuoren tavoin lähtee syöksykierteeseen. Hänellä on kuitenkin kirjeensä, joihin hän purkaa tunteensa ja ajatuksensa. Hänellä on ystävänsä, ja poikaystävänsä, joiden avulla hän pääsee ylös ja eteenpäin. Joiden avulla hän löytää sisäisen voimansa ja joiden rakkauden ja tuen avulla hän pikkuhiljaa oppii löytämään omat voimansa. 

Kirja oli todella kauniisti kirjoitettu, se iski syvälle. Luin kirjaa todella syventyen siihen, toki jouduin keskeyttää sen välillä, mutta halusin päästä loppuun mahdollisimman nopeasti. Halusin tietää jokaisen kirjoitetun sanan, ja jatkaa vain lukemista. 

"Sometimes when we say things, we hear silence. Or only echoes. Like screaming from inside. And that's really lonely. But that only happens we we weren't really listening. It means we weren't ready to listen yet. Because everytime we speak, there is a voice. There is the world that answers back."

Sabine Kuegler - Viidakkolapsi

Olen kai ollut viime aikoina jollain tapaa kiireinen, sillä luin tämän kirjan jo viikkoja sitten ja nyt vasta sain kirjoitettua tämän pätkän. Minun piti jo viime viikolla ottaa itseäni niskasta kiinni, mutta jotenkin se ei vain onnistunut.. noh sellasta se elämä on.

Saksalainen Sabine Kuegler saapuu viisivuotiaana Länsi-Papuaan Indonesiaan. Hän asettuu asumaan perheensä kanssa aarniometsään vastikään löydetyn fayu-heimon pariin, joka on jäänyt kulttuuriltaan kivikautiselle tasolle. Heimosta tulee Sabinelle kuin toinen perhe, viidakosta hänen elämänsä rakkaus. Sabine lähtee 17-vuotiaana Sveitsiin opiskelemaan ja kokee vaikean kulttuurishokin. "Vasta täällä minä opin pelkäämään"

"Olen onneton, koen usein olevani täysin eksyksissä, kuin henki joka ei löydä rauhaa. Elän kulkurin elämää, muutan paikasta toiseen ja toivon joka kerta löytäväni uudesta paikasta onneni ja sen rauhan, jota niin kovasti kaipaan. Petyn kuitenkin yhä uudelleen."

Sabine Kueglerin omaelämänkerrallinen teos Viidakkolapsi on kiehtova nuoren tytön kasvutarina aikuiseksi ei niin normaalissa-kasvuympäristössä.
Pidin kirjasta todella paljon, pidän muutenkin elämänkerroista ja ihmisten kokemuksista lukemisesta. Tämä kirja ei todellakaan ollut normaali nuoren tytön kasvutarina, vaan se oli niin paljon muutakin. Oli kiehtovaa lukea minkälaisia kokemuksia nuori ihminen kokee asuessaan jossain niin eristyksissä länsimaisesta sivistyksestä, miten hän kokee sen, minkälaista elämä siellä on. Minkälaista kasvaminen siellä on.

Sabinen tarina on kiehtova, hän on kuin aikamatkaaja jollain tapaa palatessaan Saksaan seitsemäntoistavuotiaana.  Mielestäni tämän kaltaisia tarinoita on hyvä kertoa ja jakaa, miten muuten voisimme oppia ja ymmärtää minkälaista toisenlainen elämä voisi olla.

Kirja on myös hyvä muistutus ihmisen ja luonnon alkukantaisesta yhteydestä. Me länsimaisessa yhteiskunnassa olemme ehkä liiaksikin unohtanut sen miten luonnon kanssa elää symbioosissa, miten kunnioittaa ja ottaa tarvitsemansa luonnosta liialti sitä tuhoamatta.

"Havittelemme ylellisyyttä päästäksemme eroon arjen yksitoikkoisuudesta. Syöksemme itsemme velkoihin ostaaksemme entistä hienomman auton, suuremman talon tai merkkivaatteita, joita olemme nähneet lehdissä tai näyteikkunoissa. Lopulta meillä on se uusi auto, ehkä vähän rahaa tilillä, mutta olemme siitä huolimatta tyytymättömiä, ja aloitamme uudelleen alusta. Noidankehä, josta minäkään en löydä enää ulos."

Sabinen kirja ei ole tuomitseva nyky-yhteiskuntaa kohtaan, ja hän myöntääkin että meillä on paljon elämää helpottavia asioita täällä, mutta hän myös puhuu kuinka hän kaipaa takaisin viidakkoon ja kuinka hänen elämänsä oli yksinkertaisempaa ja helpompaa siellä.
Kaikki me kaipaamme joskus yksinkertaisempaa ja helpompaa elämää. Viime aikoina lehtiin on tullut juttuja ihmisitä, jotka hyppäävät ulos oravanpyörästä; hyväpalkkaisesta työstä, myyvät omaisuutensa, hienon autonsa, luopuvat asunnostaan, jotka ennen määärittelivät heidän olemassaolonsa, ja ottavat repun selkäänsä ja lähtevä maailmalle.

Sabinen tarina eroaa tästä. Hän lähtee yksinkertaisesta viidakkoelämästään ja astuu oravanpyörään. Hän kuitenkin oppii, että se ei määrittele häntä.

"Kamppailen edelleenkin, mutta minulla on nyt taas rohkeutta ja voimaa, olen rakentanut uuden elämän ja oppinut, että onni tulee sisältä, ei ulkopuolelta."

Emma Cline - Tytöt

"Sinä yönä poltettiin juhlan kunniaksi auto, lieskat paloivat kuumasti ja villisti ja minä nauroin ääneen ilman syytä - kukkulat olivat niin mustia taivasta vasten eikä kukaan minuun oikeasta elämästäni tiennyt missä olin; oli kevätpäivänseisaus ja ihan sama vaikka päivämäärä ei ollutkaan oikea."

Emma Clinen esikoisromaani Tytöt on mielenkiintoinen teos, joka mukailee yhtä Amerikan kuuluisimmista kulttimurhista - Mansonin klaanin murhia. Kirja on myös oivaltava teos tyttöydestä ja aikuiseksi kasvamisesta.

Jos vähäänkään on kiinnostunut tositarinoista, murhista ja hyvästä kirjallisuudesta, on tämä ehdottomasti kirja joka tulee lukea. Vaikka Emma Cline onkin käyttänyt Mansonin "perhettä" ja heidän tekemiään murhia esikuvana, on kirja siltikin fiktiota.

Kesällä 1969 neljätoistavuotias kalifornialaistyttö Evie on yksinäinen ja janoaa uusia kokemuksia. Hänen vanhempansa ovat juuri eronneet, hän on riitautunut parhaan ystävänsä kanssa ja hänen ihastuksensa on lähtenyt kaupungista.
Evie ihastuu puistossa kohtaamansa hippityttöön Suzanneen ja päätyy tämän matkassa kommuuniin, jota pyörittää karismaattinen Russell.
Kesä kuuluu ja Evie uppotuu yhä syvemmälle kommuunin elämään. Vähitellen raadollinen totuus idyllin taustalla alkaa paljastua, ja lopulta tapahtumat riistäytyvät käsistä.

Kirjassa pohditaan, kuinka paljon olemme valmiita tekemään jonkun toisen puolesta. Kuinka paljon annamme itsestämme, ja kuinka paljon olemme valmiita luopumaan omista uskomuksistamme jotakuta toista tavoiteltaessa. Varsinkin kun omat uskomukset ja vakaumukset ovat vielä kehittymässä, kuten Eviellä, kun on vielä vasta nuori tyttö.

"Sinä yönä en meinannut saada unta, kääntyilin patjalla. Olin palannut hänen luokseen. Tarkkailin jokaista merkkiä hänen kasvoillaan niin valppaasti, että ihan pahaa teki, mutta olin myös onnellinen."

Tutustuin Emma Clinen romaanin Helsingin sanomien artikkelin kautta. Olin koukussa heti. Vaikka artikkeli ilmestyikin viime vuoden syksyllä, kesti minulta näin kauan saada kyseinen kirja käsiini ja luettua se.

Evien tarina on kiehtova, ymmärrettävä ja samalla sydäntä särkevä. Kirjassa aikuinen Evie kertoo elämästään, missä hän nyt on, minkälaista elämää hän elää ja miten hänen elämänsä vieläkin määrittää teot, joita hän on nuorena tyttönä tehnyt. Kirja on sydäntäsärkevä, kirjaa lukiessa tekisi mieli sanoa Evielle, että on okei aloittaa alusta, ja unohtaa menneisyys. On okei, antaa itsellensä anteeksi.

"Minä tiesin, että jo tyttönä eläminen tässä maailmassa vammauttaa kyvyn uskoa itseensä. Tunteisiin ei ollut mitään luottamista, ne olivat ouija-laudalta noukittua valheellista pötyä."

Kirjaa lukiessa en voinut muuta kuin miettiä, että olisiko näin voinut oikeastikkin tapahtua, ja miksei olisi. Pidin kirjasta ja uppouiduin siihen niin syvästi, että välillä piti itselleni muistuttaa että tämä on vain fiktiota. Nämä eivät ole oikeita ihmisiä.

Kuitenkin heti kirjan lukemisen jälkeen syöksyin internetin ihmeelliseen maailmaan ja tutustuin Mansonin "perheeseen", murhiin ja oikeudenkäynteihin. Ymmärrän miksi joku haluaa kirjoittaa kirjan käyttäen mallinaan noita tapahtumia. Ne ovat kiehtovia ja kiinnostavia, ja niihin tutustuessaan ei voi olla miettimättä ihmisiä niiden takana. Minkälaisia he olivat, miten he päätyivät noihin tekoihin ja miksi. Mitä heidän päässään liikkui.


P.S Jos olet yhtään kiinnostunut kulteista, murhista, true crime-tarinoista ja ihmisistä niiden takana, ja ymmärrät englantia, niin suosittelen suuresti sinulle My Favorite Murder - poadcastia.

Felicia Feldt - Näkymätön tytär

Se oli joku lehtiartikkeli, josta luin tästä kirjasta joskus miljoona vuotta sitten (okei olisikohan se ollu vuonna 2013) ja sen jälkeen kirja on ollut Must Read-listallani.

Felicia on lapsi numero kolme. Kohta lapsia onkin jo yhdeksän. Ja vain yksi äiti. Maailman paras äiti? Ainakin lastenkasvatuksen asiantuntija, omasta mielestään.

Felicia Feldtin äiti on Anna Wahlgren, tunnettu ruotsalainen kasvatusguru, joka on kirjoittanut suomessakin paljon luetun Lapsikirjan (1983). Näkymätön tytär on tarina kasvamisesta perheessä, jossa lapsilauma sai toimia kuuluisan äidin elävänä todisteena kasvatustyön onnistumisesta. 

Näkymätön tytär on kasvatusguru Anna Wahlgrenin tyttären kirjoittama kirja. Kirjassa Felicia purkaa muistojaan ja kokemuksiaan lapsuudesta. Lukiessani kirjaa järkytyin jossain kohdissa ja mietin voiko tuo olla oikeasti tapahtunut. Mietin myös, että nykypäivänä tuollaista ei voisi missään nimessä tapahtua ns. julkkiksen lapselle. Tai ainakin niin haluaisin uskoa. 

"Eilen äiti heitti Milon ja Olan ulos huoneestamme. Minä olin ylpeä. Ajatella että hän teki sen meidän takiamme. Heitti ystävävänsä ulos, koska nämä olivat maaneet sängyissämme. Siinä oli jotain väärää, näin sen äidistä. Ja kun äiti heittää jonkun ulos, hän tekee sen kunnolla. Miehet eivät ole koskaan enää tervetulleita meille. 

Olen kuitenkin väärässä. Seuraavana aamuna he istuvat aamiaispöydässämme, ja äiti tarjoaa heille vastaleivottua leipää ja marmeladia."

Kirja antaa mielenkiintoisen kuvan ihmisten välisistä suhteista. Äiti ja tytär suhteista, ja tietynlaisista ihmisistä yleensäkkin. Kirjan lukemisen jälkeen Googletin hieman kyseisiä ihmisiä ja lueskelin erilaisia juttuja mitä heistä on kirjoitettu. Anna Wahlgren systemaattisesti kieltää kirjassa tapahtuneet asiat ja että hän olisi mitenkään vastuussa tyttärensä voinnistä, lähinnä vain tuntuu syyttelevän tytärtään siitä, että hän on tuhonnut heidän välinsä. 

Se kai ns. tositarinoissa on aina ongelmallista. Asiat voi nähdä kahdella eri tavalla, eivätkä ne ole aina niin yksiselitteisiä. Itse tyttärenä, haluaisin uskoa Felician tarinaa, mielummin kuin hänen äitinsä selittelyjä. Kirja on mielenkiintoinen, ja se tuntuu tavallaan hyvin Felician hyvin henkilökohtaiselta teokselta, johon hän on purkanut kaiken mikä häntä on kokenut. Hän on purkanut kirjaan kaikki lapsuutensa traumat, kaikki ongelmat, joita hän on kantanut yksin. 

Kirja on kirjoitettu päiväkirja tyyliin. Vuodet hyppivät edestakaisin, eikä kirjassa ole selkeää tarinaa. Tuntuu että kirja on koottu vain mieleen sattuneissa muistoista. Olihan kirja tosiaan mielenkiintoinen, ja opettavainen, mutta ei todellakaan sellainen, joksi sen kuvittelin. Lopputulos oli, että olin hieman pettynyt. 

Buzzfeedistä bongattua!

Olin tässä yhtenä päivänä tulossa Helsingin suunnalta kotiinpäin ja Buzzfeediä selaillessa törmäsin heidän listaansa 18 YA (young adult) novels that are currently being developed for tv and big screen 

Listalta tuli bongattua useampikin kiinnostava kirja, jotka ehdottomasti menevät TBR-listalle, ja jotka ehdottomasti pitää lukea ennenkuin niistä tehdään tv-sarja tai elokuva!

1.Love Letters To The Dead - Ava Dellaira

           Laurel saa koulutehtäväksi kirjoittaa kirje jollekkin kuolleelle henkilölle. Pian hän löytää                     kirjoittavansa loputtomasti kirjeitä kuolleille julkkiksille, taiteilijoille ja muille tärkeille henkilöille, paljastaen perheensä ja ystäviensä salaisuuksia ja hyväksikäytön, jota hän sai kokea silloin kun hänen menehtyneen siskonsa piti olla suojelemassa häntä.

2. Unremembered - Jessica Brody

Lentokone syöksyy Tyyneen valtamereen ja maailma on järkyttynyt siitä, että 16-vuotias tyttö on ainoa eloonjäänyt. Hän ei muista mitään elämästään ennen tai jälkeen onnettomuuden, ja yhtäkkiä vaikuttaa siltä,  kuin häntä ei olisi koskaan ollut olemassakaan. Poika, joka muistaa tytön ennen onnettomuutta voi olla ainoa, joka voi antaa hänelle vastaukset, joita hän etsii. 

3. Uglies - Scott Westerfeld

Tally on täyttämässä 16 ja hänen on aika mennä operaatioon ja muuttua "rumasta" "kauniiksi", mutta kun hänen ystävänsä Shay ryhtyy epäileväksi ja karkaa ennen operaatiota Tally oppii "kauniin" maailman ruman puolen. Hänen on tehtävä päätös: löydettävä ystävä ja ilmiantaa hänet tai jäätävä "rumaksi" ainiaaksi. 

4. Legend - Marie Lu

Tässä dystopisessa teoksessa kerrotaan Junen ja Dayn tarina. June on Tasavallan (entisten Yhdysvaltojen) armeijan huippulahjakkuus ja Day on etsitty rikollinen. Kun heidän elämänsä törmäävät salaisuuksien ja tragedian merkeissä, on heidän opittava työskentelemään yhdessä. 

Tässä muutama esimerkki mielenkiintoisista kirjoista joita listalta löytyy. Mielestäni mitään näistä kirjoista ei ole suomennettu (korjatkaa jos olen väärässä), mutta ajattelin lukea ne englanniksi muutenkin. 

 Minulla on viime aikoina ollut hieman ongelmia jaksamisen suhteen, ja aika lailla tällä hetkellä kaikki energiani käytän siihen, että jaksan olla töissä. Sen takia luen nyt hieman vähemmän enkä ota nyt mitään paineita kirjakasojen, tai blogin kirjoittamisen suhteen. Kirjat kyllä odottavat kirjahyllyssä ja tätä blogia ehtii päivittämään omalla ajallaan. Yritän muistuttaa itselleni, että on asioita joista pitää stressata ja asioita joista todellakaan ei pidä, ja tämä blogi on sellainen josta todellakaan ei pidä. 

Ihanaa viikon alkua kaikille!