Lukumaraton

Viime sunnuntaina järkättiin Kirjavinkkariyhdistys ry:n kanssa lukurauhan päivän kunniaksi lukumaraton, johon siis itsekkin osallistuin. Olen viime päivinä kärsinyt kunnon flunssasta, joten voimat menivät kesken maratonin ja oli pakko siirtyä kesken kaiken aivottomanpaan hommaan eli suomeksi television katseluun. 

Sain kuitenkin hyvin ihan hyvin suoritettua tuota maratonia. Luin 3 kirjaa, ja n. 1065 sivua. Olin varannut maratoniin 6 sivua. 

Mitä sitten luin: 

Lars Kepler: Paginini ja paholainen

Keplerin toinen osa Joona Linna- kirjasarjasta. Ruotsin aseviennin päätöksistä vastaava Carl Palmcrona löydetään hirttoköydestä kodistaan Östermalmilta. Huone on täysin kalustamaton, eikä lähellä ole mitään, minkä päälle Palmcrona olisi voinut kiivetä. 

Tukholman edustalta löytyy kuollut nainen yksin ajelehtivasta moottoriveneestä. Naisen keuhkot ovat täynnä vettä, mutta vaatteet ja vene eivät ole märkiä. Onko kyseessä onnettomuus? Rikoskomisario Joona Linna alkaa tutkia arvoituksellisia kuolemia ja löytää yhteyden niiden väliltä. Samalla hän oivaltaa, että muitakin ihmisiä on hengenvaarassa. Poliisille tulee kiire löytää heidät ennen 

murhaajaa. 

"Tyylikkäästi pukeutunut mies on aivan paikoillaan, ranteet suorina ja kengänkärjet lattiaa kohti, aivan kuin hän olisi pysähtynyt ilmaan kesken korkean hypyn. 

  Mies on hirttäytynyt - mutta siinä ei ole kaikki, tässä ei jokin täsmää, jokin on pielessä."

Kirja vei mukanaan. Rakastan dekkareiden lukemista ja se aina nollaa aivoni sopivalla tavalla. Olin ehkä hieman varautunut sillä  Hypnotisoija oli ehkä paikoin hieman itseään toistava, mutta tämä ei kyllä ollut. Kirja vei mukanaan ja koko ajan tapahtui asioita toisensa perään sopivassa määrin. Seuraava Kepler menee siis lukulistalle. 

Annoin kirjalle 4 tähteä

Pia Leino: Taivas

Taivas on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jonka avaamia kysymyksiä ei tee mieli vaientaa. Lohduton sisällissodan jälkeinen Helsinki ja tilansa uudelleen valtaava luonto antavat haikean kauniit puitteet tarinalle, joka herättää vahvan tarpeen vaalia elämää, kaikkea sitä mikä on maailmassa tärkeintä. 

Olin odottanut tämän lukemista. Pidän dystopiasta ja dystopinen helsinki kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että siihen oli pakko tutustua tarkemmin. Kirja ei kuitenkaan vastannut odotuksia. Kieli oli kaunista ja todella kuvailevaa. Mieleeni tuli todella paljon Leena Krohnin Unelmakuolema, jossa paikoin kuvaillaan tilaa ja hetkeä sen enempää tarkemmin selittämättä miksi asia on niin kuin se on. Kirjassa oli hetkiä, joita en oikein osannut sijoittaa mihinkään. Ne ehkä tapahtuivat tulevaisuudessa, ajassa johon päähenkilöt eivät olleet vielä päässeet? Odotin ehkä Helsingin kuvauksilta huomattavasti enemmän. Oli kuitenkin kiva päästä lukemaan kirjailijan luomaa maailmaa. 

"Nyt jäljellä oli viileä huone ja tuuli, joka hakkasi Esplanadin puiston lehmusten latvoja. Paljaat oksat näyttivät riipivän pilvimassaa. Osa lehmuksista oli jo kaatunut myrskyissä, mutta sitkeimmät jaksoivat vielä. Torikauppiaat olivat nostelleet puita teiltä päästäkseen kärräämään tavaroitaan, mutta rungot makasivat yhä sikin sokin puistossa hiljalleen lahoavana kuolemankellojen ja hevosmuurahaisten majapaikkana."

Kirja kuitenkin loi mielenkiintoisen katsauksen tulevaisuuteen, jossa masentuneisuus on normi, ja elämä harmaata ja synkkää. Ihmiset ovat menettäneet seksuaalisen kiinnostuksen muihin, ja se tuntuu vieraalta ja oudulta. Kirjan päähenkilöt saavat mahdollisuuden karata tästä tylsästä ja harmaasta maailmasta, ja saavat hallituksen salaisen lääkekokeilun ansiosta nähdä maailman kauniina ja mahdollisuuksien paikkana. 

Annoin kirjalle 2 tähteä

Kati Rapia ja Juha Hurme: Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki - Suomenniemen ensimmäisen tähtitieteilijan elämä ja seikkailut

Suomen ensimmäinen tähtitieteilijä Sigfrid Aronius Forsius (s. 1560) ei ollut mikään tavallinen tiedemies. Forsius tutki tähtitiedettä, astrologiaa, luonnonfilosofiaa, kirjoitti luonnontieteellisen teoksen Physica, sekä kirjan mineraaleista. Euroopan yliopistoissa opiskellut Forsius työskenteli pappina, virkamiehenä, professorina, kuninkaallisena tähtitieteilijänä, tutkimusmatkailijana, kartoittajana, kruunun salaisena asiamiehenä, almanakan laatijana, ennustajana ja merkkien selittäjänä. Hän oli virsirunoilija, saarnakirjailija, historioitsija, perinteenkerääjä, kääntä, unien näkijä, juoppo, riitapukari, ja ehkä ystävänsä murhaaja. Hän oli todellakin sotkuinen kuvaus koko aikakaudesta. 

"... Siis jos joku hiihtää sinisessä metsässä sinisten puiden alla sinisellä hangella ovat hänen silmänsä, kasvonsa, vaatteensa kaikki siniset! Ilman vaikutuksesta! Joka on läpinäkyvä olio, sekä metsän sinisestä, joka taas vastaanottaa sinisen värin. Ja kaikki tämä on vain heijastusta! Ei todellista.."

Kirja on sarjakuvaromaani, ja myönnän heti etten ole sarjakuvien kovinkaan kova fani. Kesti hetken ennen kuin totun kirjan rosoiseen tyyliin ja hankalasti luettavaan tekstiin. Teksti oli kuitenkin hauskaa, ja kirja oli todella mielenkiintoisesti ja erikoisesti toteutettu kuvaus 1500-luvulla eläneestä tiedemiehestä. Ihana lähestymistapa historiaan. 

Annoin kirjalle 3 tähteä

Lars Kepler - Hypnotisoija

Tukholmalaisen lähiön urheilukentältä löydetään raa’asti murhattu mies. Myöhemmin myös miehen vaimo ja tytär löytyvät yhtä julmasti murhattuina kotoaan. Perheen poika Josef on elossa, mutta vakavasti loukkaantunut.

Rikoskomisario Joona Linna pyytää traumoihin erikoistunutta lääkäriä Erik Maria Barkia hypnotisoimaan Josefin, jotta murhaajan tuntomerkit saataisiin selville. Bark suostuu, vaikka on aiemmin vannonut, ettei enää koskaan hypnotisoisi ketään. Samalla hän joutuu mukaan painajaismaisten tapahtumien ketjuun.

”Äkkiä hän kuulee kuiskivaa keskustelua. Keittiöstä, ehkä, hän ajattelee. Mutta kenen kanssa Shulman kuiskailee? Hän yrittää karistaa pelkoa niskoiltaan mutta ei onnistu. Lattia narahtaa, ja Simone näkee ovenraosta, miten joku kulkee nopeasti ohi käytävällä kylpyhuoneen ulkopuolella.”

Olen keskustellut nyt useamman ihmisen kanssa Hypnotisoijasta, ja monet ovat kuvailleet sitä raa’aksi, ja ovat kertoneet joutuvansa keskeyttämään kirjan lukemisen kesken. Ymmärrän nämä pointit hyvin kyllä, mutta itse en kokenut kirjaa mitenkään erityisen raa’aksi. Toki kirjan ensi metreillä kuvataan hyvinkin yksityiskohtaisesti lapsen ja koko perheen murha, mutta sen jälkeen kirja rauhoittuu hyvinkin perinteiseksi. Paikoin jopa tylsäksi. Itse myönnän hyppineeni keskikohdalla sivuja ja lähinnä selailleeni niitä paikoin, sillä kirja tuntui junnaavan paikoilleen. Samoja asioita tarkasteltiin useasta eri näkökulmasta, mikä vaan tuntui olevan turhaa.

Muuten Kepleri kyllä iski ja lujaa. Pistin heti seuraavan kirjan varaukseen. Kirja herätti kyllä itsessänikin paljon erilaisia tunteita. Juoni kulkee kahdessa eri kerroksessa. Erik Maria Barkin muisteloissa, sekä nykyhetkessä, jossa Joona Linna selvittelee murhia. Joona Linna, joka on suomalaissyntyinen rikoskomisario (ja josta muistutetaan tasaisin väliajoin). Linna tuntuu ajoin olevan itseriittoinen ja tarkkavaistoinen mies, josta ei saa paljoa irti ainakaan tässä kirjasarjan ensimmäisessä osassa. Joonas Linna, josta ilmeisesti tulee sarjan päähenkilö tuntuu tässä ensimmäisessä osassa olevan lähinnä sivuhenkilö, kun taas Erik Maria Bark tuntuu olevan enemmän keskiössä. Melkein voisi luulla Barkin olevan 
päähenkilö.

Odottelen innolla nyt seuraavaa osaa ja sitä, että pääsen tutustumaan enemmän Keplerin maailmaan. Kirjaa lukiessa väistämättä tulee ajatelleeksi, että kuinka paljon väkivaltaa tulee kuvata tämänkaltaisessa kirjassa. Minua henkilökohtaisesti kirjan väkivalta ei häirinnyt, sitä ei ollut niin paljoa, että se olisi pilannut koko kirjan ja tehnyt siitä lukukelvottoman. Olen lukenut paljon karmaisevampiakin juttuja, ja sen suhteen koska tiedän kirjan tapahtumien olevan fiktiota, ei se minuun vaikuta. Joku vähän tottumattomampi väkivaltaan voisi hyvinkin järkyttyä kirjasta, joten varoituksen sana siihen.

Annan kirjalle 4 tähteä

Camilla Grebe - Lemmikki

Murha ja muutama talviviikko kuihtuvassa Ormbergin kylässä saattavat kolme ihmistä yhteen: Nuoren poliisin Malinin, profiloija Hannen, ja teini-ikäisen Jaken. Murhatutkinta ei käy heille pelkästään hengenvaaralliseksi, vaan se myös muuttaa heistä jokaista perusteellisesti. 

”Lähes kaikki tuttuni olivat nimittäin kuulleet kiviröykkiön luona vauvan itkua – jatkuvaa, murheellista ulinaa. He puhuivat kummituslapsesta, ja vaikka en uskonut henkiin tai muuhun hölynpölyyn, en halunnut ottaa riskejä. Niinpä en koskaan kulkenut täällä pimeällä.”

Camilla Greben Lemmikki on toinen Greben rikosromaani ja itsenäinen jatko-osa Greben ensimmäiselle teokselle: Kun jää pettää alta. Osittain teoksessa on samoja henkilöhahmoja, mutta mukaan esitellään myös uusia, kuten teini-ikäinen Jake, jolla on salaisuus, mitä ei muille kerrota, sekä nuori poliisi Malin, jonka elämän suunnan on menneisyyden tapahtumat sanelleet. Malin tuntuukin olevan kirjan päähenkilö, hän on kokenut kovia, ja hän haluaa pois Ormbergin kuolevasta kylästä. Hän etsii jollain tapaa kirjassa vielä itseään, mutta samalla pyrkii tekemään työnsä hyvin.
 Camilla Greben romaaneista on paljon hyvää sanottavaa. Henkilöhahmot ovat syvällisiä, ja niihin on paneuduttu. Kertojat vaihtelevat pääosin Malinin ja Jaken välillä hypäten välillä Hanneen. Grebe on hienosti onnistunut syventämään jo Kun jää pettää alta -romaanissa ilmennyttä Hannen muistisairautta, ja sairauden etenemistä on raastavaa seurata.

”Samaistun Namibian rannikon kauniisiin taloihin, ja hiekan tilalla on sairauteni, joka hukuttaa minut hitaasti mutta varmasti. Minä olen puut ja rakennukset, ja kirottu dementia on kuin japanilainen kudzu.

 Olen kertoja, olen kertomus.

 Olen kamera, olen talot.

 Olen yhtä aikaa objekti ja subjekti, sillä seuraan tapahtumia mahtamatta niille mitään.”

Olen yrittänyt lukea monia dekkareita viime aikoina, ja usein olen palannut takaisin vanhaan, sillä en ole saanut vaan uusista nimistä niin kovin hyvin kiinni. Niistä on puuttunut se jokin juttu, joka kietoo mukanaan ja saa uppoutumaan kirjaan kokonaan. Tästä teoksesta se löytyi. Grebe osaa hyvin kerronnallaan kietoa lukijan teokseensa, ja saa haluamaan lisää.

Ehkä jollain tapaa odotin kirjalta kuitenkin vielä enemmän, kuin mitä se antoi. Kirjan hahmot eivät ole perinteisiä, ja tässä teoksessa kirjan ”pääpoliisi”, ei ratkaise juttua, ei löydä sitä ratkaisevaa tekijää, joka yhdistäisi rikoksen kaikki langat toisiinsa. Kirjan ”pääpoliisi” eli Malin on tässä ihminen, joka ei halua uskoa mitään pahaa kenestäkään tutustaan. Mikä tekee hänestä ehkä hieman huonon poliisin, ja todella erilaisen mihin olemme tottuneet, mutta kuitenkin hyvän ihmisen.

Annan kirjalle 4 tähteä.

Teemu Keskisarja - Saapasnahka-torni, Aleksis Kiven elämänkertomus

Aleksis Kivi. Jokaiselle suomalaiselle ihmiselle tulee heti mielleyhtymiä tuon nimen kuullessa. Monet sanovat heti Seitsemän veljestä ja Impivaara, toiset Nummisuutari. Jotkut sanovat Nurmijärvi ja Siuntio. Joillekin taas kaikki nuo ja monta muuta. Jo peruskoulussa meille opetetaan Seitsemää veljestä. Meille samalla kerrotaan Aleksis Kiven kurjasta ja lyhyeksi jääneestä elämästä. Mainitsematta ei myöskään jätetä sitä, että Kiven alamäki alkoi juuri Seitsemän veljesten saaman murska-arvostelujen jälkeen. Paholaiseksi ikuisiksi ajoiksi tässä tarinassa on jätetty August Ahlqvist, joka haukkumalla Seitsemän veljeksen, loi itselleen paikan historian kirjoissa.  Monet tietävät siis paljonkin Aleksis Kivestä, suomalaisesta suurkirjailijasta, mutta tietävätkö he tarpeeksi?

Itsekin luulin tietäväni jo paljon, mutta Keskisarja onnistui teoksellaan tuomaan paljon uusia asioita, joita en ole koskaan aiemmin edes kuullutkaan.

Teemu Keskisarja on loistava historioitsija, ja tässä teoksessa hän on onnistunut lähteidensä avulla luomaan Aleksis Kivestä teoksessaan niin elävän kuvan, että välillä unohtaa lukevansa historiankirjaa. Aleksista välittyy teoksen avulla herkkä, väärinymmärretty, hermoheikko, velkaantunut ja laiska taivaanrannanmaalari, joka eli aivan omaa elämäänsä välittämättä sen pahemmin ympäröivästä maailmasta. Vain kirjoittaminen oli tärkeää.

Odotin tältä kirjalta paljon ja hyvin se mielestäni onnistuikin tavoitteissaan. Teos ei tuntunut tunkkaiselta elämänkerralta 1800-luvulla eläneestä kirjailijasta. Siinä oli hienosti kerrottu erilaisista teorioista, jotka pyörivät Aleksis Kiven ympärillä (seksuaalinen suuntautuminen, suhde Charlotta Lönnqvistiin, sukujuuret ym.), mutta kuitenkin pysyttiin asiassa, eikä lähdetty sen kummemmin asioita spekuloimaan. Pidin siitä, että kirjaan oli lisätty Kiven itsensä kirjoittamia kirjeenpätkiä ja valokuvia ihmisistä sekä paikoista.

Kirjaan uppoaa mukaan, ja sitä on miellyttävä lukea. Kirjoitustapa viihdyttää, ja paikoin saa lukea Keskisarjan omia huvittavia kommentteja. Välillä huomasin taas tylsistyväni, kun lueskelin Keskisarjan analysointia Ahlqvistin ja Meurmanin arvosteluista. Sellaista historiankirjojen lukeminen valitettavasti on; toiset asiat kiinnostavat enemmän, kuin toiset.

Itseäni Aleksis Kivi on kiehtonut jo pitkään. Syksyllä kävin Lapinlahden sairaala-alueella kävelemässä (jossa Kivi, kuten moni muukin kotimainen kirjailija on ollut hoidettavana), sekä kävin myös katsastamassa Aleksis Kiven kuolinmökin ulkoapäin. En tiedä mikä Kivessä kiehtoo minua niin kovin, hänen ilmiselvä hulluutensa? Hänen kirjallinen lahjakkuutensa? Kurja elämä? Vai kaikki tämä yhteensä. Vaikka tosiaan opimme Aleksis Kiven nimen ja tarinan jo hyvinkin nuorina tuntuu, että hänen ympärillään leijuu aina jonkinasteinen mystinen ilmapiiri. 

Annan kirjalle 4 tähteä

Tuulia Aho & Aino-Maija Metsola - Tähtienlaskijan runoja

Tuulia Ahon ihastuttavat runot kokoelmasas Tähtienlaskijan runoja on kevyttä ja viihdyttävää luettavaa. Juuri sellaista, jota lasten runokokoelman odottaakin olevan.

Runokokoelma vie yön kummalliseen maailmaan, jossa erilaiset yö-olennot viihtyvät ja oleskelevat. Runojen mukana pääsee lumileopardin uniin, herttaisen hirviön maailmaan, sekä matkustamaan kummitusraitiovaunulla.

"Eräs pieni kummitus

pölynimuria säikähti: "Voi kauhistus!"

se kiljaisi ja pyykkikoriin piiloutui

Näin pesukoneen kitaan kulkeutui

..."

Kirjaan on Aino-Maija Metsola tehnyt runoihin sopivat ihastuttavat kuvitukset, joiden avulla runojen maailma aukeaa entiseltään. Kirja on kaikkeudessaan söpö ja herttainen ja sen avulla aukeaa kokonaisuudessaan ihanan eriskummallinen ja kummastuttava maailma.

Annan teokselle 4 tähteä. 

Roald Dahl - Iso Kiltti Jätti

Viime viikolla piti koulua varten lueskella lastenkirjallisuuden klassikoita ja pitkään pohdin Roald Dahlin ja Tove Janssonin välillä. Voiton vei kuitenkin Dahl teoksellaan Iso Kiltti Jätti. Syynä lähinnä oli se, että Toven teoksia todennäköisesti tulen myöhemminkin lukemaan, mutta Dahlia en välttämättä muuten noukkisi kirjaston hyllystä.

"Talo oli aivan hiljainen. Alakerrasta ei kuulunut ääntäkään. Yläkerrasta ei kuulunut askelia. Ikkuna verhojen takana oli apposen auki, mutta ulkona jalkakäytävällä ei kävellyt ketään. Yhtäkään autoa ei kulkenut kadulla. Mistään ei kuulunut pienintäkään ääntä. Sohvi ei ollut koskaan kokenut moista hiljaisuutta. Ehkäpä, hän sanoi itsekseen, tämä oli juuri se mitä sanottiin hirviöhetkeksi. 

Isossa Kiltissä Jätissä seuraillaan pientä Sohvi tyttöä, jonka julmasti eräs jättiläinen nappaa keskellä yötä. Kaikki tuntuu Sohvista menetetyltä, kun Jätti vie Sohvin kauas kauas omaan maahansa. Onneksi ilmenee, että kyseessä ei olekkaan ihmisiä syövä jättiläinen, vaan Iso Kiltti Jätti, joka rouskuttaa menemään perskurkkanoita ja jonka puhuma kieli on yhtä aikaa kummallista, naurettavaa ja ihastuttavaa.  

Sohvin ja Ison Kiltin Jätin tulee jättiläisten maassa väistellä toisia isompia ja pelottavampia jättiläisiä, jotka yöllä suuntaavat kohti viattomien ihmisten koteja napsiakseen heidät suihinsa! Kaksikon täytyykin saada kurittomat jätit kuriin ja siinä pitääkin jo turvautua maan korkeimpaan johtoon!

Dahl kehitti kyseistä teosta varten monia sanoja ja sanontoja ja IKJ:n puhuma kieli on niin naurettavaa ja kummallista, että siinä ei voi kuin ihmetellä. Teoksen suomentaja Tuomas Nevanlinna on tehnyt mielestäni todella oivallista työtä kääntämisen suhteen. Ei varmastikaan ole ollut helppoa kehittää täysin uusia sanoja ja vääntää ja kääntää kieltä.

”Minä yrmeksin sitä! Minä hylveksin sitä! Minä ällökammoksun sitä! Mutta koska kieltäydyn ahmimasta ihmisparsoja niin kuin muut jättiläiset, niin minun on klunkittava perskurkkanoita koko elämä! Jos minä ei tee sitä, niin minusta jää jäljelle vain suuta ja nahkaa!”

Dahlin teoksissa on aina aivan erityinen ote lapseen. Lapsi on teoksen sankari, ja Dahl tuntuu teoksissa olevan aina sataprosenttisesti lapsen puolella. Aikuiset ovat tyhmiä, pelottavia ja ilkeitä hahmoja. Tässä teoksessa tyhmiä, pelottavia ja ilkeitä ovat jättiläiset ja lastenkodin johtaja, joka rankaisi yöllisistä vessakäynneistä.  Teoksessa tulee myös elämän julmuudet lapsiystävällisesti esitettynä. Dahl onkin mestari esittämään julmiakin asioita niin, että lapset pääsevät ne kohtaamaan turvallisesti. 

Kirjassa on seikkailua, rankkoja teemoja, itsensä voittamista ja toisen hyväksymistä. Kaikkia sitä, mitä lastenkirjallisuuden klassikolta voikaan odottaa.

Annan kirjalle 4 tähteä.  

Shonda Rhimes - Year of yes: how to dance it out, stand in the sun and be your own person

Aluksi pitää tehdä tunnustus: Olen hullu Greyn anatomia -fani! Sarjan, jonka Shonda Rhimes loi vuonna 2005. Olen seurannut sitä monen vuoden ajan jo todella intohimoisesti, ja siinä sivussa ruvennut fanittamaan Shondaa. Hän on mestari kirjoittaja, osaa luoda draamaa juuri oikealla tavalla, ja luo kiinnostavat, moniulotteiset hahmot.

Kuuntelin erästä poadcastia ja siellä eräs juontaja kertoi kuuntelevansa nyt Shondan kirjaa Year of Yes:sia.. Ajattelin, että voisin itsekkin tutustua kirjaan. Kirja kuulosti inspiroivalta, ja mielenkiintoiselta, ja ajattelin että voisin saada siitä jotain irti. Plus siitä ei ollut mitään haittaa, että aivan mahtava Shonda Rhimes oli sen kirjoittanut. 

Pienen tutkimustyön jälkeen (mistä saisin kirjan helpoiten/halviten) käsiini, päätin ladata Audiplen, josta sain kirjan rekistöröitymisen jälkeen ilmaiseksi (wuhuu!).

Jos jollakulla jäi epäselväksi, niin kuuntelin kyseisen kirjan. Työmatkoilla. 

Shonda kuvaa kirjassaan kuinka hän oli täysin onnellinen elämäänsä. Hän eli täysin onnellista elämää siihen asti, kunnes hänen siskonsa osoitti hänelle, että  hän ei oikeasti tee elämällään yhtään mitään. Hän vain puhuu kaikesta mahtavasta mihin hänet on kutsuttu, mutta hän ei oikeasti osallistu tapahtumiin koskaan. Hän vain on olemassa tässä maailmassa, lähinnä sivustakatsojana.

Niin Shonda sitten päätyy tekemään itselleen lupauksen, ensin pienen itsetutkiskelun ja sisarelleen vihoittelun jälkeen: vuoden ajan hän sanoo kaikkiin kyllä. Osallistuu tapahtumiin, joihin hänet on kutsuttu, antaa lapselleen ja perheelleen aikaa ja sanoo vain kyllä enemmän. Antaa itsestään enemmän maailmalle.
Helppoa se ei ollut, ei todellakaan.
Se kuitenkin oli todella palkitsevaa.

Kirjassa Shonda kertoo mitä kaikkea hän oppi, mitä hän sai ja mistä hän luopui, sillä jos kaikkeen sanoo kyllä niin siinä luopuu muustakin, kuin vain ajasta. Esimerkiksi kiloista, jotka ovat vuosien mittaan kertynyt, silloin kun on itselleen sanonut ei.

Suosittelen teosta lämpimästä,  ja erityisesti  sen kuuntelemista Shondan itsensä lukemana. Se on viihdyttävä ja inspiroi muuttamaan omaa elämäänsä, ja löytämään uusia asioita itsestään ja läheisistään.

Annan kirjalle 4 tähteä. 

Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

Kenellekkään, joka on tätä blogia nyt vähän pidempään lukenut, että minulla on todella suuria epäilyksiä kotimaista kirjallisuutta kohtaan (tykkään nähtävästi jatkuvasti muistutella siitä).

 Risto Isomäen Sarasvatin hiekka herätti mielenkiintoni kuitenkin jo viime keväällä ja muutama viikko sitten löysin sen SPR:n Kontti-myymälästä muutamalla eurolla. Pakkohan se oli ostaa ja siitä tulikin uusin työmatkaluettavani.

Alkuun voidaan kertoa, että tällä teoksella Risto Isomäki voitti Kiitos Kirjasta- mitallin vuonna 2006, sekä Tähtivaeltaja-palkinnon, sekä oli myös finlandia-palkinnon ehdokkaana. 

Sarasvatin hiekkaa on ekologinen trilleri, joka pistää miettimään mihin tämä meidän maailmamme on menossa. 

Miten Intian valtamerestä löytynyt kadonnut kaupunki, Grönlannin jäätikkö ja suomalainen tutkija Kari Alanen liittyvät toisiinsa?

Intialainen meriarkeologi Amrita Desai tutkii Intian länsirannikkolla meren pohjalta löytynyttä rauniokaupunkia. Elämä tuntuu pysähtyneen kaupungissa aivan yhtäkkisesti, ja ihmiset tuntuvat kuolleen samanaikaisesti. Desai tarvitsee tutkimuksiinsa erikoissukellusveneen, ja tehtävään valikoituu venäläinen Sergei Savelnikov. 

Samanaikaisesti suomalaistutkija Kari Alanen havaitsee Cambaynlahden raunioiden, Grönlannin mannerjäätikön ja Bahamasaarilla sijaitsevien mystisten kivenlohkareiden yhteyden.

Onko liian myöhäistä jo pysäyttää koko maailmaa koskeva uhka?

Kirja sopiikin tähän aikakauteen hyvin, sillä viime vuonnahan Trump irtisanoi USA:n Pariisin ilmastosopimuksesta, ja Trump on useaan otteeseen väittänytkin ilmastonmuutoksen olevan aivan huuhaata. On jotenkin käsittämätöntä, että maailman yksi vaikutusvaltaisimmista valtioista ei sitoudu omalta osaltaan näinkin oleelliseen asiaan. Kirjassa käsitellään juuri sitä mitä pahimmilleen voikaan sattua, jos maapallon lämpötila jatkaa nousuaan ja jäätiköt jatkavat sulamistaan. 

Kirjassa käsitellään sitä mitä tapahtuu, jos jättimäinen tsunami iskeytyy rannikoille, joihin on rakennettu ydinvoimaloita. Tätähän ei kovin paljon enempää tarvitse pohtia, sillä juurihan niin kävi Japanissa Fugushimassa vuonna 2011, vaivaiset kuusi vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Kirjassa maalataan kauhukuvia, jotka ovatkin kauhistuttavia juuri siitä syystä, että siihen suuntaan maailmamme on kulkemassa, eikä niitä ole enää niin kauhean vaikea edes kuvitella. 

Kirjassa kaikki on yhteydessä toisiinsa, eikä mitään jätetä sattuman varaan. Kirjan hahmot ovat kaikki tutkijoita ja huippuälykkäitä. Epärealistista mielestäni kirjassa on se, että kirjan hahmot saavat aivan liian nopeasti yhteyden valtioiden päämiehiin (lähinnä Venäjän) ja aivan se pahin mahdollinen ei pääse tapahtumaan. Tällä hetkellä jos jotkut tiedemiehet soittaisivat tuollaisen puhelun, niin todennäköistä olisi että luuri lyötäisiin korvaan. 

Kirja vie mukanaan, ja itse luin teoksen aika lailla kahdessa päivässä. Kun pääsin alkukankeuden ylitse (joka johtui ihan vain omista ennakkoluuloistani) en malttanut lakata lukemasta. Teos on hienosti kasattu, eikä siinä ole menty liiaksi yli, muutamaa kohtaa lukuunottamatta.

Voisin tätä aihetta (ilmastonmuutosta, maapallon lämpenemistä, ydinvoimaloita ym.) pohtia vielä vaikka kuinka pitkälle, sen verran mielenkiintoinen tämä kirja ja sen aihe oli, mutta ihan kilometripostausta tästä ei viitsi tehdä. 

Kirja saa minulta 3.75 tähteä    

Heidi Köngäs - Sandra

Olen ruvennut lukemaan paljon työmatkoilla. Siinä kerkeää hyvin, kun joka päivä ajelee junalla sen 20 minuuttia töihin ja sitten iltapäivällä takaisin kotiin.

Bongasin Heidi Köngäksen teoksen Sandran Elisa Kirjan kesän alennusmyynneistä. Tarvitsin juna-matkalle Seinäjoelta (kävin festaroimassa Provinssissa) Helsinkiin jotain luettavaa, joka veisi mukanaan. Sandra oli juuri siihen oikea valinta!

Sandra ja Janne pystyttävät torpan Ylä-Väärin kulmalle, ja perustavat sinne oman perheen. Kesken työteliään elämän iskee Suomeen vallankumous ja sisällissota, joka tempaisee mukanaan myös Jannen, ja Sandra jää yksin huolehtimaan kaikesta. Sandra pian huomaa miten suhtautuminen häneen muuttuu, kun mies on vankileirillä, mutta ylpeys on nieltävä, jotta lapsille saadaan leipää pöytään. Paljon pahaa tulee noina vuosina, ja Sandra ei voi muuta kuin puskea kaiken läpi.

Lähes sata vuotta myöhemmin Sandran lapsenlapsi löytää hänen muistiinpanonsa. Vaikeneminen on aina ollut kultaa heidän kotonaan, eikä menneistä olla puhuttu. Ja nyt se kaikki on tässä, järkyttämässä ja kohdattavana. Miten sitä ihminen jaksaa läpi kaiken mitä eteen heitetään?

Sandra julkaistiin vuonna 2017 eli sopivasti Suomi 100-humuun. Hyvä juttu, sillä siihenhän se sopii. Kirjassa kuvataan suomen sisällissotaa sinänsä erikoisesta näkökulmasta, eli naisen, ja vielä sellaisen, joka ei omista mitään mielipidettä puoleen eikä toiseen. Kuvaukset ovat yksinkertaisen ihmisen näkökulmasta, ja kertovat kuinka raadollista, epäreilua ja kauheaa sota on. Janne kirjoittaa kirjassa kirjeitä vankileiriltä, ja kirjeet ovat täynnä epätoivoa. Vankileirit, joihin punaiset sodan jälkeen laitettiin ovat yksi suomen häpeäpilkuista. Niiden organisointi ja vankien olot eivät olleet ihmisarvon mukaisia.

Kirja on myös hieno kuvaus naisista 1900-luvun alusta. Kirjassa on useampi kertoja, Sandra, Lyyti, joka on Sandran käly, sekä Sandran lapsenlapsi Klaara. Sandra kuvastaa kirjassa, jollain tapaa hyvin perinteistä torppari-emäntää; ahkeraa, työlästä, mennään läpi harmaan kiven, kun taas Lyyti edustaa taas omalta osaltaan modernimpaa naista; hän lukee mielellään lehtiä, on itsenäinen, kiinnostunut yhteiskunnasta, lähtee sen perään mitä haluaa. Onhan Suomi jollain tapaa vahvojen naisten rakentama, vaikka aina puhutaankin vain miehistä, mutta naiset ovat olleet hyvinkin iso pilari, jota ilman ei oltaisi pärjätty, ja jotka hiljaa kärsivät ja hoitivat sen minkä pitikin. Ja jotka surivat myöhemmin menetettyjä asioita, jos ollenkaan.
Klaara puolestaan edustaa uutta sukupolvea, joka oppii näistä naisista, ja heidän elämästään, sekä kaikesta vaietusta.

Teos kulkee lineaarisesti eteenpäin, mutta välillä ajassa hypitään vuosia, välillä viikkoja tai kuukausia. Teos kuitenkin pysyy yhtenäisenä, ja tarinasta aistii miten maailma muuttuu, miten ihmiset muuttuvat ja kuinka raskasta pelkkä elämässä selviytyminen voi olla.

Löysin erään Köngäksen haastattelun, jossa hän perustaa Sandran hahmon omaan isoäitiinsä, mutta tarinan hän sanoo olevan fiktiivinen. Mikä on mielestäni kiehtovaa ja tuo kirjaan vielä lisäksi sen fiiliksen, että "tämä on oikeasti voinut tapahtua".

Pidin kirjasta todella paljon, tällaiset suvun tarinat ovat aina kiehtoneet mieltäni. Pidän siitä, että suomen murrosaikoja pääsee näkemään tavallisten ihmisten näkökulmasta.

Jos et YHTÄÄN mitään tiedä 1918-luvun tapahtumista, niin suosittelen tätä kirjaa. Kirjassa on mielestäni selkeästi kuvattu tapahtumia, ja minkälaisia olot silloin olivat.

Annan kirjalle neljä ja puoli tähteä. 

Noah Howley - Ennen syöksyä

Olen nyt viime aikoina ryhdistäytynyt E-kirjojen lukijana. Kesän aikana toinen kirja jo, jonka luen tabletilta ja kolmas on tällä hetkellä menossa!

Julkaistu: 2017

Sivuja: 490

Aloitin lueskelemaan tätä kirjaa sunnuntaina. Olin tulossa Seinäjoelta Helsinkiin, ja kaipasin aivoille tekemistä (ne huutaa jo: EI ENÄÄ NETFLIXIÄ), ja bongasin tämän kyseisen kirjan Kalenterikarjun instagramista. Pakkohan se oli Elisa Kirjasta ostaa. 

Ennen syöksyä kertoo pienkone onnettomuudesta selvinneestä Scottista ja pienestä nelivuotiaasta JJ:stä. Kaikki muut matkustajat ja miehistön jäsenet menehtyvät. Scott joutuu median ryöpytykseen ja alkaakin spekulointi kuinka sankari Scott oikeastaan on ja mitä koneessa tapahtui.


Kirja oli erikoisesti kirjoitettu. Heti alkuun minulle tuli jonkinlainen raportti mieleen, jossa kerrotaan systemaattisesti ja mitään erikoisia tunteilematta, että mitä tapahtui ja kenelle. Kirjassa käydään alun onnettomuuden ja Scottin ja JJ:n yöllisen pelastautumisen jälkeen jokaisen matkustajan ajatuksia ja kokemuksia läpi ennen lentoa. Scottille ja JJ:lle muodostuu erityinen suhde, ja molemmat tuntuvat olevan sidoksissa toisiinsa.
 Kirjassa käydään läpi keitä matkustajat olivat, miten he päätyivät lennolle ja tuntevat toisensa. Tämän kautta rupeaa pikkuhiljaa selviämään mitä lennolla oikeastaan tapahtui ja miksi. Kirja tuntuu olevan samaan aikaan sekä kylmä ja analyyttinen, että tunteita herättävä.

Erityistä ärsytystä itselläni herätti Scottin kohtelu mediassa ja se, miten sankari ei saa olla vain sankari, vaan taustalle haetaan skandaali. Kirjassa ilmiselvästi otetaan kantaa mediaan ja miten he kohtelevat ihmisiä. Kuolleiden omaisille ei anneta rauhaa, heitä häiritään ja heidän suruaan ja tragediaa halutaan jakaa ihmisille. Nykypäivänä mikään ei enää ole yksityistä, edes oma elämä.

"Kun ihmiset kohottavat joukostaan jonkun sankariksi, hän menettää oikeutensa yksityisyyteen. Hän muuttuu objektiksi, häneltä riistetään jonkin vaikeaksi määriteltävä inhimillinen puoli aivan kuin hän olsi saanut kosmisissa arpajaisissa päävoitin ja herännyt eräänä aamuna pikkujumalana. Hyvän onnen pyhimyksenä. On yhdentekevää, mitä hän itse haluaa. Vain sillä on väliä millainen rooli hänellä on muiden ihmisten elämässä. Hän on harvinainen perhonen, jota pidellään vastoin tahtoaan auringonpaisteessa." 

Kirja imaisi maailmaansa melkein heti ja sitä oli ilo lukea. Hyvin erilainen kirja mitä olen viime aikoina lukenut. Ennen syöksyä oli hieman erilainen jännäri. Alussa tapahtui se suuri onnettomuus ja koko kirjan ajan lähinnä mietittiin vain, että miksi ja mitä tapahtui. Koska kyseessä oli lentokone ei mitään erityistä yllätystä ainakaan itselle kirjan loppu tarjonnut. Eniten kirjassa ehkä kiehtoi näkemys Amerikkalaiseen maailmaan ja luokkaeroihin, sekä median armottomuuteen.

Annan kirjalle 4 tähteä. 

Anja Snellman - Lemmikkikaupan tytöt

Mitä enemmän luen Anja Snellmannia, sitä enemmän haluan lukea hänen kirjojaan (okei, olen vasta kaksi kirjaa häneltä lukenutkin...). Lemmikkikaupan tytöt on vuonna vuonna 2007 julkaistu teos, joka ei ole millään lailla helpoimmasta päästä luettava. Itseäni kirjassa kiehtoi todella paljon kerronnan tyyli, ja se miten moniulotteisesti Snellman kertoi kirjan päähenkilön Jasminin tarinan.

"Muistin äidin paperilinnut, olisinpa osannut itse taitella yhden pikkuriikkisen satakielen ja asettaa sen jonkin puun oksalle.

Ensimmäistä kertaa tuloni jälken, ei vaan ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan, tunsin sieluni."

Lemmikkikaupan tytöissä kerrotaan Jasmin Martinista, teinitytöstä joka katosi erään joulukuun viimeisellä viikolla. Jasminin mukana katosi hänen paras ystävänsä Linda, joka myöhemmin löydettiin kuolleena.  Pikkuhiljaa kirjassa avataan Jasminin katoamisen taustat, hänen yhteytensä seksibisnekseen ja kaikkia käänteitä, mitkä pikkuhiljaa johtivat Jasminin katoamiseen. Tytön äiti lakkaamatta uskoo siihen, että pikku karkulainen palaa, ja poliisit ovat hukassa. 

Aihe on todella arka, mutta tärkeä. Kirjassa käsitellään niin nuoren naisen seksuaalisuutta, kuin vapaudenriistoa, seksikauppaa, raiskauksia ym. Teemat kirjassa ovat todella rankkoja, mutta siltikin hyvin tärkeitä.

"Äiti hei, joskus kesyt linnut tulevat hulluiksi. Ne lentävät päin ikkunoita, ne repivät naruilta pyykit, se syöksyvät läpi piikkipensaiden niin että pöllyää. Niiden puuskien jälkeen tulee aivan hiljaista."

Kirjassa Jasmin tuntuu olevan usein tarkkailijan asemassa. Hän kertoo tapahtumia joita tapahtuu, mutta joissa hän itse ei ole läsnä. Hän kertoo sieltä täältä saamiaan tiedonryppäitä ja kokoaa niistä yhteen tarinan. Pidin todella paljon siitä, että tarina kerrottiin melkeinpä kolmen eri ihmisen näkökulmasta: Jasminin, hänen äitinsä ja Randin, lemmikkikaupassa töissä olleen "turvamiehen". Jokaisen tarina eroaa toisestaan mikä on kerronnallisesti todella hienoa, sillä eihän totuus aina ole kaikille muutenkaan sama. 

Kirjassa on vaikea ja raskas aihe, mutta Snellmann kertoo tarinan erinomaisesti. Verrattuna Sonja O. kävi täällä, mikä oli Snellmannin (silloisen Kaurasen) ensimmäinen teos, Lemmikkikaupan tytöt oli hienosti rakennettu kokonaisuus, joka todella toimii ja sopii aikaansa. 

Tälle kirjalla annan 4,5 tähteä!

Mari Mörö - Kiltin yön lahjat

Kirja kuuluu 90-luvun kai tunnetuimpiin teoksiin. Kiltin yön lahjoissa kuvataan pienen Siia -tytön elämää alkoholisoituneen äitinsä kanssa. Kirja on mielestäni loistavasti kirjoitettu, se julman aito kuvaus siitä minkälaista lapsen elämä voi olla alkoholisoituneessa tai paljon erilaisia päihteitä käyttävässä perheessä.

Minulle nousi kirjan loppupuolella muistikuva, että olen nähnyt aikoinaan yläasteella ollessani kyseisestä kirjasta elokuvan. Kohtaus missä Siia on kylvyssä ja kaataa sinisessä muovikalassa olleet jauheet päällensä toi heti muistikuvat kyseisestä elokuvasta. Elokuva jäi vahvasti mieleeni silloin, mutta jostain kumman syystä en aiemmin osannut yhdistää sitä tähän kyseiseen kirjaan ennen kuin nyt. Jos kiinnostaa niin kyseistä filmistä löytää pätkiä Ylen elävästä arkistosta. 

Kirja on lyhyt, alle 200-sivua, mutta sen aihe on todella raskas. Luin kirjan kuitenkin yhdeltä istumalta, lähinnä kiireen takia.

Mielenkiintoisinta kirjassa olikin lukea kohtauksia, joissa kuvataan tapahtumia sekä aikuisen, että lapsen näkökulmasta. 

Viikistä, hyvin epätodennäköisestä hahmosta, tulee kirjassa Siian pelastaja. Siian äiti on hyvin kykenemätön hoitamaan lastaan, ja Pöyhönen, joka ilmiselvästi välittää tytöstä, ei ole häntä pelastamassa vaan kuskaamassa Siian äitiä joka paikkaan ja juoksemassa hänen perässään.

Aihe on todella raadollinen, mutta tärkeä. Valitettavasti lapsia edelleen asuu tällaisissa ympäristöissä, ja heistä ei pidetä yhtään huolta. Onkin hyvä, että Mari Mörö on päätynyt kirjoittamaan kirjan aiheesta.

Siian sinnikkyys kirjassa on todella ihailtavaa. Hän on perinteinen alkoholistin lapsi ehkä siinä mielessä, että on todella pienestä lähtien joutunut olemaan todella itsenäinen. Hän on kuitenkin pieni ihastuttava ihminen kirjassa, joka elää niin kuin osaa. Se on vaikeaa kasvaa, jos kukaan ei ole opettamassa. Aihe on raskas, mutta tärkeä. 

Kirja saa minulta 4/5 tähteä. 

Hiljaiselon jälkeen

Pitkästä aikaa täällä taas, hei kaikille!

Olen ollut enemmän tai vähemmän flunssassa kohta jo kuukauden ajan, ja sen takia kirjoittaminen on hieman vähäistä, mutta luettu on täällä päässä kyllä! 

Tässä siis pikaselostukset viime aikoina luetuista teoksista:

Anja Kauranen - Sonja O, kävi täällä

Sonja O oli mielenkiintoinen, ja rohkea teos. Kirjassa kuvataan opiskelija Sonja O:n elämää hyvinkin rohkeasti. Sonja O on elämänsä läpi seilaava nuori nainen, joka menee suhteesta toiseen, ottaa alkoholia ja huumeita ja elää nuoren aikuisen elämäänsä 70-luvun lopun Helsingissä. 

Pidin kirjasta todella paljon. Vaikka Kauranen kirjoittikin teoksen vuonna 1981, koin sen monet aiheet vieläkin ajankohtaisiksi. Onhan teos ehkä hankalasti luettava; lauseet on pitkiä, välimerkkejä puuttuu (taiteellisista syistä) ja aiheen voi moni kokea rankaksi tai vain epämiellyttäväksi. 

Koin kyllä kirjan hienoksi, mutta olisin varmaan arvostanut sitä vielä enemmän, jos oisin tajunnut lukea sen viisi tai kahdeksan vuotta sitten! 

Tälle kirjalle antaisin arvosanaksi 4/5

Elly Griffits - Januksen kivi

Toinen Elly Griffitsin teos johon tutustuin. Hyvin samantyyppinen, mitä ensimmäinenkin kirja oli ja perinteisen dekkarin tyylinen.  Tällä kertaa henkilöhahmoista sai paremman otteen, mutta hahmot jäivät siltikin hyvin pintapuolisiksi. Kirjassa löydetään maasta vanhan rakennuksen alta ihmisten luut, ja niiden alkuperää selvittämään pyydetään Ruth Galloway.

Murha ei ollut niin yllätävä mitä olin ajatellut, enkä tottapuhuen edes muista kirjasta mitään erityistä. Olihan se viihdyttävää luettavaa, mutta mieleen ei painunut millään lailla (tosin se, että lukemisen hetkellä olin 38 asteen kuumeessa, voi olla vaikuttava tekijä). 

Arvosanaksi antaisin 2,5/5

Shari Lapena - Hyvä naapuri

Todella hieno trilleri! Kuvittelin kirjan hyvinkin erilaiseksi mitä se päätyi olemaan! Pieni vauva katoaa jäljettömiin sillä aikaa, kun hänen vanhempansa ovat päivälliskutsuilla naapurissa. Mitä tapahtui? Kuka vei lapsen? Miten hyvin tunnetkaan naapurisi? 

Kirja vie kyllä mukanaan, ja tarina kulkee hyvin ja soljuvasti eteenpäin. Olen varma, että olen lukenut hieman samantyyppisen teoksen joskus aiemminkin ja se jäi hieman häiritsemään. Samoin kirja loppui todella keskeneräisesti ja häiritsevästi ja jätti paljon kysymyksiä. 

Arvosanaksi antaisin 3/5