Adam Silvera - They both die at the end

Kirjan päähenkilöinä on Mateo ja Rufus ja tapahtumat sijoittuvat molemman pojan 24 viimeiselle tunnille. Kirjan idea on aivan loistava! Samana päivänä kun kuolet saat soiton, joka ilmoittaa sinulle, että kuolet seuraavan vuorokauden kuluesssa. Et tiedä miten tai milloin, vain sen, että se tapahtuu seuraavan 24 tunnin kuluessa.

"Maybe it's better to have gotten it right and been happy for one day instead of living a lifetime of wrong."

Kirjan alussa Mateo ja Rufus molemmat saavat tämän soiton. He eivät tiedä toisistaan mitään, molemmat elävät omaa aivan toisistaan erilaista elämäänsä. He kuitenkin tutustuvat soiton saatuaan Last Friends nimisessä sovelluksessa, joka yhdistää ihmisiä heidän viimeisenä elinpäivänään. Tai kuolevia ja niitä, jotka haluavat viettää päivän kuolevan ihmisen seurassa. Molemmat ovat yksin, ja kaipaavat jotain seuraa viimeiselle päivälleen.

Kirja oli tottapuhuen aivan ihana! En muista milloin viimeksi olisin lukenut yhtä sydäntäriipaisevan ja samalla niin ihanan kirjan. Kirjassa pelataan ajatuksella: mitä tekisit jos tietäisit kuolevasi tänään? Voiko viimeisenä päivänään muuttaa vielä elämäänsä? Kuinka rohkea pitää olla, jotta tuntee eläneensä täysillä? Juuri näitä syviä ajatuksia, joita useimmat ihmiset pyörittelevät mielessään.
Kirja pistää ajattelemaan mitä haluaa elämältä, ja kuinka haluaa elämänsä viettää. Ketkä ovat ne tärkeimmät ihmiset, jotka haluaisi luokseen viimeisenä päivänä, ja mitä kaikkea tekisi heidän eteensä.

Kirja todellakin pistää ajattelemaan, ja arvostamaan elämää.

"Today is one long morning. But I have to be the one who wakes up and gets out of the bed. I look ahead at the empty streets, and I start walking towards Rufus and his bike, walking toward death with every minute we lose, walking against a world that's against us."

Kirjassa kerrotaan tapahtumia Mateon ja Rufuksen näkökulmasta. Kirjailija vaihtelee luvuittain kertojaa, lisäksi kirjassa on muutama luku henkilöistä, jotka vaikuttavat poikien kuolemaan. Kirja on mielenkiintoinen, sillä harvoin lukija voi päätellä jo kirjan nimestä, että päähenkilöt kuolevat, harvoin se myöskään on koko kirjan idea.

Teos on suunnattu nuorille aikuisille, mutta ehdottomasti sopii kaikille. Tietenkin päähenkilöt ovat nuoria aikuisia itse, mutta teemat ovat siltikin samat. Kuoleminen, eläminen, mikä on tärkeää? Suosittelen kirjaa suurella lämmöllä. Se on sydäntälämmittävä teos, joka ei missään nimessä jätä kylmäksi.

Marissa Meyer - Cinder

Cinder on ensimmäinen osa Marissa Meyerin Lunar Chronicles -sarjasta. Tarina on vanha Tuhkimo- satu pienellä twistillä. Päähenkilö Cinder on nuori 17-vuotias kybordi, puoliksi robortti, puoliksi ihminen, ja sen jälkeen tarina menee aika peruskaavalla, pienillä twisteillä tietenkin.

Cinder on ya-kirja ja eli siis kirja on suunnattu nuorille tai nuorille aikuisille. Se on fantasiaa ja scifiä jollain jännällä tapaa sekoitettuna. Jos olisin ollut hieman nuorempi olisi kirja iskenyt minuun vielä kovemmin, mutta nyt vaikutus jäi hieman vaisuksi. Ajattelin kuitenkin etsiä toisen osan käsiini ja lukea senkin ja katsoa hieman, että mihin suuntaan tarina jatkuu.

Koska tarinan pohjana on käytetty vanhaa satua on se myös monella tapaa hyvin ennalta-arvattava, kirja etenee tutun kaavan mukaan ja mitään kovin suuria yllätyksiä kirja ei siis tarjoa. Ajattelenkin sen suurimmaksi valtiksi sen kuinka hienosti kirjailija on onnistunut vanhasta kaikille tutusta tarinasta kehittämään jotain uutta ja erilaista.

Laini Taylor - Karou, savun tytär

Karou esittää olevansa kuin kuka tahansa 17-vuotias, hän asuu Prahassa, käy taidekoulua ja hengailee kahviloissa kavereidensa kanssa. Hänessä on myös toinen puoli, hän on koko ikänsä kasvanut kimeereiden, eräänlaisten hirviöiden kanssa, toimii juoksumiehenä heille. Yhdellä tällaisella matkalla Karou kohtaa Akivan, enkelin. Akivan tarkoitus on surmata Karou, joka kuitenkin pääsee pakoon. Akiva lähtee etsimään häntä ja huomaa pian rakastuneensa palavasti. 

Kirja siis on nuorten fantasiaa ja ensimmäinen osa Daughter of smoke and bone -sarjasta. Kirjan idea on todella mielenkiintoinen, ja ensimmäinen lause antaa kirjasta todella kiehtovan kuvan, joka sitten sortuu todella nopeasti.

"Olipa kerran enkeli ja paholainen, jotka rakastuivat. Se ei päättynyt hyvin." 

Odotin niin paljon enemmän. Totta puhuen odotin niin paljon parempaa tarinaa, ja täysin erilaista tarinaa. Tuo ensimmäinen lause antaa mielikuvan, joka ei todellakaan ollut mitään mitä odotin kyseiseltä kirjalta. Kirjaili ja hänen koko kirjasarjansa olivat täysin tuntemattomia minulle etukäteen, enkä ollut lukenut edes kirjan synopsista. Tuolla idealla jo pelkästään voisi kirjoittaa mitä mielikuvituksellisimpia ja kiehtovia teoksia, mitä tämä ei ollut. 

Kirjan tarina oli sekava, ja tuntui jollain tapaa, että kirjailijallakin meni itsellään into kirjoittaa tarinaa jossain välissä ja tuntui että kirjailija tahallaan (ties mistä syystä) pitkitti tarinaa aivan turhilla tapahtumilla. Hahmot tuntuivat yksitoikkoisilta ja ennalta-arvattavilta. Päähenkilöt olivat kuin Romeo ja Julia (ja kyllä, kirjassa oli naamiaiset missä rakastavaiset tapasivat), ja niin moni asia tuntui jo miljoona kertaa käytetyltä idealta. 

Olin lähinnä raivoissani kun lopetin kirjan lukemisen. Kyllä, tuhlasin arvokasta lukuaikaa tähänkin kirjaan, mutta olin päättänyt antaa sille mahdollisuuden parannukseen, mitä ei ikinä tapahtunut. Selvennykseksi se, että raivoni nousi lähinnä siitä, että olin tuhlannut aikaa näinkin latteaan teokseen, joka ei herättänyt minkäänlaisia tunteita minussa. 

Kirjan kieli oli köyhää, välillä tuskastelin lukiessani sitä, ja kuvailu todella latteaa. Siellä täällä oli yksittäisiä hienoja kohtia, jossa kuvattiin todella hienoin sanakääntein jotain, mutta se oli todella harvassa. En aio tuhlata tämän enempää aikaani tutustuen sarjan muihin osiin. 

Pakko vielä mainita, että kirjan kansi ei kyllä herätä myöskään lukemaan teosta. Kansi näyttää lähinnä huonosti photoshopatulta kuvalta, ja ainakin tässä lukijassa herättää lähinnä ärtymystä. 

Hugh Howey - Siirros

Huh! Tästä on aikaa kuin luin Siilo-sarjan ensimmäisen osan  ja pakko myöntää heti alkuun, että sarjan toinen osa Siirros, on huomattavasti edeltäjäänsä parempi.

Siirros sijoittuu Siiloa edeltävälle vuosisadalle ja valaisee maanalaisen maailman alkuhetkiä.

Donald Keene saa vastuulleen salaperäisten, maanalaisten siilojen rakennuttamisen. Kun ilmakehä tuhoutuu, ihmiset ajetaan siiloihin, joissa todellisuus hämärtyy, ja pikku hiljaa karmiva totuus alkaa paljastua.

Luin  kirjan yhdeltä istumalta, se veti minut hetkessä mukaansa. Siirros hyppii ajasta toiseen. Se kertoo Donaldin tarinaa, ja kuinka siilot kehittyivät ja miten niitä hallitaan. Se oli kiehtova, ja varmaan koska kirjan ensimmäiset tapahtumat tapahtuvat lähitulevaisuudessa (20-30 vuoden päästä) oli tämä kirja varmaan mielenkiintoisempi kuin sen edeltäjä.

Kirjassa kerrotaan myös muilta osin tärkein henkilöiden hetkistä. Miten Jimmystä tuli Solo, miksi joissain Siiloissa tapahtui kapinoita ja mitä henkilöille näiden keskuudessa tapahtui. Miten kaikki yksilöllinen ajattelu kitkettiin pois

"Hän tarrui lasiinsa ja tarkasteli sitä hetken ajan. Vai tunsiko hän sittenkin jonkun Camin? Mistä hän tiesi sen nimen? Hänen menneisyydessään oli sumentuneita, tavoittamattomii lipuneita pätkiä. Hän ei esimerkiksi muistanut, miksi hänn kaulassaan oli juomu ja hänen vatsassaan arpi. Kaikilla oli unohduksiin jääneitä asioita, aukkoja menneisyydessä, mutta Missionilla enemmän kuin muilla. Hän ei esimerkiksi muistanut syntymäaikaansa. Häntä riivasi, ettei hän tiennyt, milloin hänellä oli syntymäpäivä. miten ihmeessä sellaisen asian voi unohtaa?"

Siirros on mielestäni mielenkiintoinen kuvaus yhteiskuntamme toiminnasta. Miten jotkut yksilöt tekevät päätökset salassa muilta, ja miten se vaikuttaa muiden ihmisten elämään. Miten ihmisiä manipuloidaan, kontrolloidaan  ja kuinka yksilöllinen ajattelu pyritään kitkemään pois. Kirja on mielestäni kuvaus maailmasta, jossa yksilön kohtalo on ennalta määrätty, sinulla ei ole paljoa valinnanvaraa miten elämäsi elät. Kauhea kuvaus maailmasta, jossa en todellakaan haluaisi koskaan elää.

Donald on kirjan alussa vain sätkynukke. Hän on olennainen osa kyllä siilojen suunnittelussa, mutta hän ei tiedä asioiden todellista laitaa. Pikku hiljaa, hänelle rupeaa selviämään miksi ja ketkä järjestivät kaiken mitä maailmassa tapahtuu. Hänen syylisyytensä ottaa vallan ja pikkuhiljaa hänestä tulee katkera ja vihainen mies.

"Hän halusi huutaa Thurmanille ja kertoa kaikesta pahasta, mitä mies oli tehnyt maailmalle, mutta syvällä sisimmässään Donald tiesi, että vahinko oli tapahtunut jo paljon aikaisemmin, eikä sitä voinut korjata."

Olin yllättynyt kuinka hienosti Siillon ja Siirroksen tarinat nivoutuivat toisiinsa. Jotenkin kaikki tuntui vain käyvän järkeensä. Todennäköisesti käyn tänään kirjakaupasta hakemassa kirjan kolmannen osan ja luen sen heti. Nyt kun on päässyt vauhtiin niin miksi lopettaa.

P.S Siilon lisäksi Hugh Howey on kirjoittanut toisen dystopisen teoksen nimeltä Hiekka. Postauksen kyseistä teoksesta voit lukea täältä. 

Terry Pratchett - Valon Tanssi

Aah, taas vaihteeksi Terry Pratchettia!



Valon tanssi, jatkaa aika lailla samasta kohdasta mihin Magian väri jäi. Rincewind tippuu maailman reunalta, mutta ihmeen voimalla pelastuu. Tietenkin
Samaan aikaan Ankh-Morporkin näkymättömässä yliopistossa saavat selville, että maailma tuhoutuu, ellei kahdeksaa mahtavinta loitsua lueta, myös se loitsu, joka asuu Rincewindin päässä.
Kilpikonna Suuri Kaksonen on asettanut itselleen uuden kurssin kohti salaperäistä punaista tähteä, eikä loitsua voida lausua, ellei Rincewind ole ajoissa oikeassa paikassa.

Maailma loppuu, Rincewindin tulee se pelastaa. Aika peruskauraa eiköstä niin? Terry Pratchett on aina hyvinkin samanlainen, seikkailuja seikkailujen perään, ja jotenkin antisankarimme kuitenkin päätyy aina olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Tosiaan Rincewind on mielestäni yksi parhaimmista Pratchettin hahmoista, sillä hän vain on niin ihanan kyyninen, ja aina valmis karkuun. Ja siltikin päätyy aina tekemään juuri päinvastoin, kuin mitä aikoi ja pelastaa lopulta päivän. (Olen aika varma, että mainitsin tämän ensimmäisessä Pratchett postauksessakin.. mutta mitäpä tuosta, toisto on välillä ihan hyvästä)

Mukana on taas vaihteleva määrä erinlaisia hahmoja, on peikkoja, kuolema (Tietenkin!), on velhoja, palkkasotureita ja neitoja jotka eivät kaipaa pelastamista. Erilainen sekoitus perus fantasiahahmoja, samoin kun fantasiakliseitä, mikä on juuri Pratchettin tarkoituskin. Otetaan ne kaikki kasaan, sekoitetaan ja heitetään kirjan sivuille ja katsotaan mitä siitä tulee.

Vaikka nyt tuntuukin että paasaan Pratchettin kliseisyydestä, niin on Kiekkomaailman kirjojen lukeminen aina yhtä maagista. Niissä tuntuu olevan pieni osa todellisuudesta, ja niissä on kaikki aina mahdollista. Ne ovat kuin satuja aikuisille, jotka ymmärtävät ne pienet piilotetut kaksimieliset vitsit, jotka menevät lapsilta ohi.. ja niitähän nämä kirjat ovat pullollaan.

Kirjoitan tämän (TAAS.. huoh, nyt pitää tsempata) hyvin hyvin jälkikäteen, joten lainaukset ovat hukassa (yritin tsempata ja ottaa niistä kuvia ja lisätä, mutta puhelimeni, jossa ne kuvat siis olivat, päätti toissapäivänä hajota).

Nyt on kuitenkin jo toinen Pratchett luettu! Tämän vuoden tavoitteeksi voisin ottaa vielä ainakin kaksi Pratchettiä. Seuraavana vuorossa olisi Johan Riitti ja Mort.

Ava Dellaira - Love letters to the dead

Bongasin tämän kirjan Buzzfeedin artikkelista jokunen aika sitten. Tein siitä blogipäivityksenkin, ja tämä kirja oli yksi ehdoton, joka päätyi minun TBR-listalleni. 

Päätin sitten pari viikoa sitten ryhdistäytyä ja lukea jotain tuolta listalta, ja tämä oli ensimmäinen joka hyppäsi silmääni. 

"The universe is bigger then anything that can fit into your mind."

Lauren saa äidinkielen tunnilla tehtävksi kirjoittaa kirjeen kuolleelle henkilölle. Hän valitsee Kurt Cobainin, joka kuoli nuorena, samoin kuin Laurenin sisko May. 

Pian Lauren huomaa kirjoittavansa kirjeitä monille eri kuolleille ihmisille - Janis Joplinille, Heath Ledgerille, River Phoenixille, Amelie Earhartille, Amy Winehousille.. On aivan kuin hän ei osaisi lopettaa. Hän kirjoittaa uudesta koulustaan, uusista ystävistään, ensirakkaudestaan ja hänen rikkinäisestä elämästään. 

Mutta koska salaisuudet eivät pysy ikuisesti piilossa rivien välissä, tulee Laurenin kohdata ne - ennenkuin on liian myöhäistä. 

Kirja on suunnattu nuorille aikuisille, ihmisille joiden elämä tuntuu olevan kaaoksessa, jotka eivät välttämättä näe suuntaa eteenpäin. Päähenkilö on lukio ikäinen Lauren, jonka sisko on hiljattain kuollut. Lauren ei näe miten hänen pitäisi jatkaa elämässä eteenpäin ilman sisartaan, joka oli hänelle koko maailma. Hänellä on myös salaisuus, syyllisyyden tunne koskien sisarensa kuolemaa.

Teos koostui kokonaisuudessaan Laurenin kirjoittamista kirjeistä kuolleille ihmisille, joissa hän kertoo elämänsä tapahtumista. Niiden kirjeiden kautta kuulemme ja näemme Laurenin elämää ja tapahtumia. 

Lauren kaipaa kipeästi uusia ystäviä, ja hän saakin niitä. Kirjassa pohditaan myös ystävien tärkeyttä. Kuinka jokainen kaipaa jotakuta jolle kertoa salaisuudet, ja joka rakastaa sinua ja uskoo sinuun kaikesta huolimatta.

"Dear Jim Morrison, There is something that you said once: A friend is someone who gives you total freedom to be yourself - and especially to feel or not to feel. Whatever you happen to be feeling at any moment is fine with them. That's real love amounts to - letting a person be what he really is."

Kuten monissa muissakin nuorten aikuisten kirjoissa, myös tässäkin käsitellään rakkautta, menetystä, ja isoja asioita. Milloin pitää puuttua, sanoa että nyt loppu. Milloin pitää huomata toisen syöksykierre, tai omansa. Miten olla oma itsensä, kun on niin uppoutunut ihailemaan toista ihmistä, että kadottaa itsensä siihen kokonaan. Teoksessa käsitellään paljon rankkoja aiheita. Pääsemme Laurenin päähän kun hän pohtii niitä, kun hän pikkuhiljaa paljastaa tapahtumia, jotka ennakoivat Laurenin kuolemaa. 

Kirjassa Lauren on ilmiselvästi masentunut. Hän yrittää pärjätä elämässään, mutta koska nuoren ihmisen ei tulisi tarvita yrittää selvitä yksin kaikesta siitä mitä Lauren käy lävitse, hän niin monen muun nuoren tavoin lähtee syöksykierteeseen. Hänellä on kuitenkin kirjeensä, joihin hän purkaa tunteensa ja ajatuksensa. Hänellä on ystävänsä, ja poikaystävänsä, joiden avulla hän pääsee ylös ja eteenpäin. Joiden avulla hän löytää sisäisen voimansa ja joiden rakkauden ja tuen avulla hän pikkuhiljaa oppii löytämään omat voimansa. 

Kirja oli todella kauniisti kirjoitettu, se iski syvälle. Luin kirjaa todella syventyen siihen, toki jouduin keskeyttää sen välillä, mutta halusin päästä loppuun mahdollisimman nopeasti. Halusin tietää jokaisen kirjoitetun sanan, ja jatkaa vain lukemista. 

"Sometimes when we say things, we hear silence. Or only echoes. Like screaming from inside. And that's really lonely. But that only happens we we weren't really listening. It means we weren't ready to listen yet. Because everytime we speak, there is a voice. There is the world that answers back."

Lauren Oliver - Kuin viimeistä päivää

"En tiennyt että olet noin nätti"

Samantha Kingstonilla on elämä edessään ja maailma jalkojensa juuressa: nätti naama, syntisen makea poikaystävä ja paikka koulun parhaissa piireissä. Helmikuisena perjantaina kaikki kuitenkin muuttuu silmänräpäyksessä. Lupaavasti alkaneesta päivästä tulee Samin viimeinen. Kirjamellisesti.

Yllätyksekseen Sam herää seuraavana aamuna ja huomaa elävänsä elämänsä viimeistä päivää loputtomana uusintojen sarjana. Yksi päivä on vastaus toiselle, kumoaa sen tai ottaa jonkin tyystin toisen suunnan. Seitsemän päivää muodostavat seitsemän vaihtoehtoista totuutta, jotka nivoutuvat sekä Samin että Hänen läheisimpiensä tulevaisuuteen.

Lauren Oliverin Kuin viimeistä päivää on ihana, ja samalla traaginen kirja, joka kuvataa koulumaailmaa julmimmillaan. Suositut ovat suosittuja, jotka pitävät itseään kaikkia muita parempina. Kirjan tarina on kertomus siitä, mitä koulukiusaaminen voi ihmiselle tehdä, mutta myös samalla tarina siitä, miten ihmiset jotka tekevät pahoja asioita, eivät välttämättä ole aina pahoja. Ehkä kirjan tarina on muistutus siitä, että elämme maailmassa, jossa asioilla on aina kaksi puolta. Mikään ei ole mustavalkoista.

"Aloin vähän myöhemmin ajatella aikaa, miten se etenee, vähenee, kulkee alati eteenpäin, sekunneista minuuteiksi, päivistä vuosiksi, ja miten se kaikki johtaa samaan paikkaan, miten se on virta, joka etenee ikuisesti samaan suuntaan."

Eläessään samaa päivää uudelleen ja uudelleen kirjan päähenkilö muuttuu pikkuhiljaa ihmiseksi, jollainen hän haluaa olla. Hän lakkaa välittämästä muiden mielipiteistä, ja pyrkii tekemään oikein ja miten hän itse haluaa toimia. Hän lakkaa olemasta osa yhteisöä ja kasvaa omaksi yksilökseen. Ehkä sen takia pidän nuorten kirjoista, niissä aina kuvataan yksilön kasvua tavalla, joka jättää tilaa toivolle.

Pidin kirjasta kyllä, mutta siitä hyvin huomaa että se on suunnattu nuorille. Kirjan maailma on koulua, poikia, bileitä ja muita teinien asioita. Lukiessani jotkut asiat vain lähinnä ärsyttivät, kuten se että kirjan hahmojen maailma tuntui olevan niin pinnallista. Toki kaikki varmaan muistavat omat teinivuotensa, ja kuinka tärkeältä kaikki ne pinnalliset asiat silloin tuntuivat.

"Tajusin silloin, että jotkin hetket jatkuvat ikuisesti. Ne jatkuvat senkin jälkeen kun ovat ohi, ne jatkuvat senkin jälkeen kun ihminen on kuollut ja haudattu, ne jatkuvat eteen- ja taaksepäin äärettömyyskiin saakka. Ne ovat kaikkialla yhtä aikaa. 
Ne ovat koko homman juju."

Syy miksi kirjan päätin lukea, on se että törmäsin elokuvan traileriin ja traileri herätti mielenkiintoni välittömästi! Before I Fall (kirjan alkuperäinen nimi) on tulossa ensi-iltaan vuoden 2017 puolella.





Jälkimietintöjä:  Ehkä syy miksi pidin kirjasta niin paljon on se, että uskon vakaasti että kaikki mikä tapahtuu meille, tapahtuu syystä. Joistain asioista opimme ja ne kasvattavat meitä, joidenkin asioiden täytyy tapahtua, jotta pääsemme taas seuraavaan pisteeseen. Kaikki asiat, joita kohtaamme eivät ole hyviä, eikä kaikki asiat, joita teemme ole hyviä, mutta kaikella on syynsä. Uskon myös, että ihmiset joita kohtaamme tapahtuu syystä. Ehkä jotkut ovat elämässäni vain hetken, mutta se on okei. He ovat opettaneet minulle jotain, tai ehkä minä olen opettanut heille jotain. Minä uskon, että kaikella on tarkoituksensa. En välttämättä koskaan itse saa tietää sitä tarkoitusta, mutta se on kuitenkin olemassa.

Mary Hogan - Ihan kivat kasvot

Etsin hullun pitkään kirjaa, joka sopisi Helmetin lukuhaasteen osioon: "kannesta voi tehdä kirjanaaman". Etsin, ja mietin, ja etsin. Olin jo turhautunut, ja olin ihan varma, että tämä jää viimeiseksi kirjaksi. Koin kaikki muut helpoksi, En pahemmin ole koskaan kiinnittänyt kirjojen etukansiin huomiota. Luen takakannen, ja jos se herättää mielenkiinnon niin hyvä hienoa, luen kirjan. Nyt piti kuitenkin valita kirja ihan vain etukannen perusteella... VAIKEAA!

Päädyin siis loppujenlopuksi selailemaan Helmetin vinkkiosiota ja Facebookin Helmet lukuhaaste 2016-ryhmän vinkkejä. Selailin jopa Instagramia siinä toivossa, että joku kirjan kirjanaama kuva olisi helppo toteuttaa ja se herättäisi edes pienen pientä kiinnostusta. En nyt siis ole yhtään varma, mistä noista kolmesta poimin tämän kirjan.

Kirjanaama kuvana oli helppo toteuttaa (se tärkein syy, miksi valitsin tämän kirjan!) ja kuvasta tuli ihan ookoo hieno! Ainakin omasta mielestäni siis.

Kirja siis kertoo 16-vuotiaan Hayleyn elämästä. Kun muut menevät rannalle Hayleyn äiti raahaa häntä painonvartioihin, ja kun muut saavat syntymäpäivälahjaksi bikineitä ja silikoni tissejä, Hayley saa vaa'an. Toki on Hayley ylipainoinen, mutta se että äiti paasaa siitä joka ikinen minuutti ei auta asiaa.

Hayleyn yllätykseksi hänen vanhempansa päättävät lähettää hänen kesäksi Italiaan perhetuttujen luokse. Italiassa Hayley huomaa äkkiä pitävänsä itsestään kummallisen paljon. Ja pian hänen elämäänsä tulee ihana turkoosinsilmäinen Enzo, jonka kanssa Hayley kokee nuoruuden ihanaa huumaa.

"Sellainen minä olen. Se hauska tyttö. Ystävä. Ei kenenkään tyttöystävä. Tyttö, jolla on ihan kivat kasvot."

Pystyn samaistumaan Hayleyn tunteisiin niiiiin monella tapaa (Äiti, jos luet tätä älä ota itseesi). On vaikeaa olla ylipainoinen 16-vuotias, jolla on paljon tunteita, ja joka tietää olevansa ylipainoinen. Siihen ei auta ollenkaan äidin saarnat, olivat ne kuinka oikeasssa tahansa. Yleensä ne tekevät aivan päinvastaisen reaktion. Niin tässäkin kirjassa käy. Hayleyn äiti saarnaa, ja Hayley päätyy syömään tunteensa monella eri tapaa. Hayleyn omakuva itsestään ei ole milläänlailla ruusuinen.

Kirja ei kuitenkaan ole täynnä teini-angstia. Se on loppujenlopuksi ihastuttavan positiivinen, ja juuri sellainen, jota teinien olisi hyvä lukea. Toki siinä on ihastumisen ja rakastumisen tuskaa, mutta myös lopuksi Hayley oppii rakastamaan omaa kehoaa, ja olemaan sille armollinen.

Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet..

Luin tämän kirjan Helmet 2016-kirjahaasteen osioon: Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja.. Koska minulla ei oikein ole alle 18-vuotiaita tuttuja, niin päädyin noukkimaan tämän Facebookin Helmet-lukuhaaste ryhmästä.
Onneksi ryhmä on olemassa, haasteessa on tänä vuonna paljon aiheita, mihin en keksi millään kirjoja, mutta Facebook-sivuilla haasteen suorittajat voivat jakaa lukemiaan kirjojaan ja siellä on koottu eri listoihin eri aihealueisiin sopivia kirjoja. Aivan täydellistä!

Jenni Pääskysaaren kirjoittama kirja on tehty nimeomaan tytöille, ikähaarukalla 12-17. Toki sitä voi lukea vanhemmatkin tytöt (kuten minä!!), mutta nimenomaisesti teoksesta saa avun teini-ikäinen itseään etsivä tyttö.
Kirjaa lukiessa mietin vain, että "voi, kumpa tämä kirja olisi ollut saatavilla silloin, kun itse olin teini-ikäinen". Kirjaan on ihanan lempeästi kerrottu kaikki ne pienen suuret jutut, jonka jokaisen tytön tulisi joskus kuulla:

• Kuinka häntä rakastetaan.
• Kuinka hän on fiksu.
• Kuinka hän on luova.
• Kuinka hänellä on oikeus koskemattomuuteen.
• Kuinka hän on oikeus Unelmiin.
• Kuinka ei pidä antaa muiden talloa itseä alas.
• Kuinka olla kiltti.
• Kuinka olla rohkea.

Ja paljon muuta!

Kirjassa oli söpö, sarjakuvamainen kuvitus, ja rohkaisevia juttuja tosi-elämän tytöistä (kuuluisista) ja tarinoita siitä, miten he ovat tulleet ketä nyt ovat. Jokainen otsikko vastaa kirjan nimeen Tyttö sinä olet..

Suosittelen, että jokainen teini-ikäinen tyttö lukisi kirjan. Toki monet asiat ovat itsestään selvyyksiä, mutta ei se mitään haittaa. Välillä on hyvä muistuttaa itseään niistä itsestäänselvyyksistä.

ps. Pääskysaari on tehny myös teoksen Poika sinä olet.. Voisin veikata, että sekin olisi jokaisen pojan lukea.

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Törmäsin kirjaan kirjastossa aivan sattumalta kirjastossa, se oli väärässä hyllyssä ja sattui silmääni. En siis tiennyt kirjasta mitään ennen, enkä kirjailijasta ollut kuullut aikaisemmin. Kirja on ilmiselvästi nuortenkirja, mutta ihana kaikessa komeudessaan.

"Hän oli luopunut tytöstä. Se tuli takaisin omia aikojaan, unissa, valheissa, déjá vun säröissä. Vaikka työmatkalla, kun ehti jo pakahtua uskoon, että kadunkulmassa seisova tyttö oli hän."

Kirja kertoo teinirakkaudesta vuonna 1986, eli ennen Facebookkia, Twitteriä, Instagramia ja Snapchattia. Kirjan takakannannessa on mielestäni ihana kuvaus kirjasta:
   
 "Eleanor & Park kertoo siitä, millaista on, kun perhe on rikkinäinen ja väkivallan 
  uhka jatkuva. Se kertoo, millaista on, kun vanhat ystävät muuttuvat vihamiehiksi. Se kertoo, millaista on, kun kaiken synkkyyden keskellä joku yhtäkkiä välittää  ja haluaa pitää kädestä kiinni."

Kirja oli mielestäni ihana. Kirjassa, oli hyvin kuvattu se miltä tuntuu olla nuori ja rakastunut. Tai miltä ylipäätänsä tuntuu olevan rakastunut, kaikki ne hölmöt ajatukset mitä toisesta ihmisestä tulee mieleen, ja kaikki ne ihanat tunteet. Vaikka kirjassa onkin rankkoja aiheita, on sen pääsanoma kuitenkin rakkaus, kuinka se voi pelastaa ihmisen, ja kuinka se voi tehdä ihmisestä kokonaisen.

En myönnä itse olevani romantikko. Olen päältäpäin kyyninen ihminen, ja piiloromantikko, ja juuri siihen piiloromantikkoon tämä kirja iski. Romantiikan kaipuuseen, ja siihen, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä ja luottamisen arvoisia.

Mielestäni aikuisten on hyvä välillä lukea nuortenkirjallisuutta; niissä tulee eritavoin aikuistenkin kaipaamat teemat esille. Nuortenkirjoissa paljon useammin puhutaan rakkaudesta, ja ystävyydestä, ja muutoksesta, mikä ei ole niin valtaisa teema aikuistenkirjoissa. Aikuisten oletetaan tietävän kaikki tämä, mutta aina se ei ole niin selvää, ja sen takia on hyvä palata välillä nuorisokirjallisuuden pariin ja muistuttaa itseään.

"Eleanorin oli sanottava hyvästit Parkille. Nyt. Ekä hän tiennyt miten."

ps. Kirja meni luonnollisesti lukuhaasteeseen kohtaan: Kirjassa rakastutaan