"Hän oli luopunut tytöstä. Se tuli takaisin omia aikojaan, unissa, valheissa, déjá vun säröissä. Vaikka työmatkalla, kun ehti jo pakahtua uskoon, että kadunkulmassa seisova tyttö oli hän."
Kirja kertoo teinirakkaudesta vuonna 1986, eli ennen Facebookkia, Twitteriä, Instagramia ja Snapchattia. Kirjan takakannannessa on mielestäni ihana kuvaus kirjasta:
"Eleanor & Park kertoo siitä, millaista on, kun perhe on rikkinäinen ja väkivallan
uhka jatkuva. Se kertoo, millaista on, kun vanhat ystävät muuttuvat vihamiehiksi. Se kertoo, millaista on, kun kaiken synkkyyden keskellä joku yhtäkkiä välittää ja haluaa pitää kädestä kiinni."
Kirja oli mielestäni ihana. Kirjassa, oli hyvin kuvattu se miltä tuntuu olla nuori ja rakastunut. Tai miltä ylipäätänsä tuntuu olevan rakastunut, kaikki ne hölmöt ajatukset mitä toisesta ihmisestä tulee mieleen, ja kaikki ne ihanat tunteet. Vaikka kirjassa onkin rankkoja aiheita, on sen pääsanoma kuitenkin rakkaus, kuinka se voi pelastaa ihmisen, ja kuinka se voi tehdä ihmisestä kokonaisen.
En myönnä itse olevani romantikko. Olen päältäpäin kyyninen ihminen, ja piiloromantikko, ja juuri siihen piiloromantikkoon tämä kirja iski. Romantiikan kaipuuseen, ja siihen, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä ja luottamisen arvoisia.
Mielestäni aikuisten on hyvä välillä lukea nuortenkirjallisuutta; niissä tulee eritavoin aikuistenkin kaipaamat teemat esille. Nuortenkirjoissa paljon useammin puhutaan rakkaudesta, ja ystävyydestä, ja muutoksesta, mikä ei ole niin valtaisa teema aikuistenkirjoissa. Aikuisten oletetaan tietävän kaikki tämä, mutta aina se ei ole niin selvää, ja sen takia on hyvä palata välillä nuorisokirjallisuuden pariin ja muistuttaa itseään.
"Eleanorin oli sanottava hyvästit Parkille. Nyt. Ekä hän tiennyt miten."
ps. Kirja meni luonnollisesti lukuhaasteeseen kohtaan: Kirjassa rakastutaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti