Mia Kankimäki - Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Minulla ei ollut oikein mitään tietoa tästä kirjasta ennen kuin lähdin sitä lukemaan. Paitsi, että sitä oli useassa blogissa jo kehuttu.
Kirjassa Mia Kankimäki hyppää pois oravanpyörästä ja tylsästä elämästään ja lähtee Japaniin jäljittämään Heian-kaudella elänyttä hovinaista Sei Shonagonia.
Kirja on siis omaelämänkerrallinen tutkielma, jonkinlainen matkakertomus, jossa Kankimäki kuvaa sekä omia kokemuksiaan ja seikkailujaan Japanissa, pohtii elämäänsä, ja vertaa omaa elämäänsä Sei Shonagonin elämään, sekä myös kertoo löydöistään ja tutkimuksistaan. Kankimäki käy kuin keskustelua Sein kanssa.

"Mutta Sei, ei luovuteta vielä, sillä minulla on tunne. Uskon, että me, sinä ja minä, olemme yllättävän samankaltaisia. Uskon, että meillä olisi paljon puhuttavaa. Minusta tuntuu, että ymmärrän sinua, ja että sinäkin ehkä ymmärtäisit minua, jos voisit minuun tutustua."

Pieni info siitä, kuka tämä mystinen japanilainen hovinainen oli: Sei Shonagon tunnetaan teoksestaan Tyynynaluskirja, jossa hän kuvaa aikansa hovielämää, aikakauttansa, omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan, sekä listaa asioita. Listat ovatkin varmaan tunnetuin osa hänen teoksestaan

Kirja oli erikoinen, mieleeni tuli välttämättä Bea Uusman kirja Naparetki - minun rakkaustarina, jossa keski-ikäinen nainen tekee matkan tutkiessaan joskus aiemmin eläneiden ihmisten tarinaa (Lue blogipostaus kirjasta täältä). Uusman kirjaan verrattuna tässä alku oli hieman pitkäveteinen, johtuen varmaan siitä, että Kankimäki kirjoittaa kovin runollista ja pohdiskelevaa tekstiä, jota en yhtään odottanut. Kun vihdoin pääsin kirjan rytmiin, veti se minut sitten kokonaan mukaansa.

Luulen, että Kankimäki toi kirjassaan hienosti esille Sei Shonagonin hengen. Teksti on kaunista, ja seesteistä. Shonagonin (joka ilmeisesti listasi asioita kirjoituksissaan), tapaan myös Kankimäki rupesi myös kirjassa listaamaan, ja kertomaan niiden kautta myös tarinaa.

"Asioita Lontoossa:
Miniatyyrimaiset talot. Marmoripylväiset julkisivut, niiden ruskeatiiliset, ankeat taustapuolet. Kaupan kassat, jotka sanovat darling. Art Deco - metroasemat..."


Kirja herätti minussa mielenkiinnon tutustua tuon kauan sitten eläneen Japanilaisen hovinaisen kirjoituksiin enemmänkin. Tein pikaisen Helmet- haun ja totesinkin että en taida suomennettua versiota saada hetken aikaan, siinä on nimittäin yli 200 varausta, ja vain yksi kirja saatavilla. Pitääpä  tarkistaa saatavuus Eepoksesta (tässä on tämä hyvä puoli, että kulkee kahden eri kunnan väliä!), tai sitten lukea vain englannin kielinen käännös (jossa, muuten ei ole yhtään varausta).

Kirja saa minulta 3,5 tähteä

Selja Ahava - Ennen kuin mieheni katoaa

Tämä Selja Ahavan vuonna 2017 julkaisema teos on järisyttävä ja vangitseva kirjallinen tuotos. Luin kirjan kirjaimellisesti yhdeltä istumalta (vesipullo vieressä, auringon paiste taivaalla.. mikäs sen ihanampaa) ja kirja piti minut otteessaan koko tuon ajan.

"Siellä se oli sittenkin. Rakkaudella on reittinsä, äänensä ja - 
Vaan kuitenkaan. 
Lian vähän pimeää." 

Myönnän, minulla oli ennakkoluuloja Ahavaa kohtaan. Taivaalta tippuvat asiat, joka oli kirjailijan aiempi teos, ei oikein vakuuttanut minua, joten hieman varauksella lähdin tätä kirjaa sitten lukemaan.
Kirjan aiheena on transsukupuolisuus ja sen kohtaaminen parisuhteessa, yksinäisyys ja suru.
Kirjassa vaimon käymää matkaa rinnastetaan Kristofer Kolumbukseen, ja kirjassa nämä kaksi tarinaa kulkevatkin rinnakkain. Vaimo kiinnostuu Kolumbuksesta, ja kartoista ja katsoo omaa elämäänsä niiden läpi.

"Oli aika, jolloin meri oli vain joki maailman reunalla. Maailma oli maata."

Päähenkilöä, eli vaimoa, jonka ajatuksia ja tunteita kirjassa, ei nimetä. Sen sijaan kirjan "toinen nainen" eli suhteen mies, joka kokee kirjassa muutoksen, saa kirjan lopussa nimen. Tämä oli Ahavalta mielenkiintoinen veto, ja tuokin  mielestäni päähenkilöön lisää eristäytyneisyyden ja vierauden tuntua.
Teos oli rujo ja koskettava. Ihmisen eksyneisyys ja tunteet kuvattiin rehellisesti. Vaimon tuska miehensä muutosta koskaan ja miehen ilo, kun hän saa vihdoin olla se mitä on aina ollutkin, on miltei käsin kosketeltavaa.
Pidin myös Ahavan teoksessa käyttämästä kielestä, se oli miltei runollista. Kieli ja sanat tuntuvat olevan suuressa osassa teoksessa, yhtä tärkeässä, kuin itse tarina. Tapa, jolla hän kuvasi kirjassa tunteita, tilanteita ja hetkiä on niin kaunista, ettei kirjaa senkään takia malttanut laskea käsistään.

"Valtameri putoaa, minä valun avaruuteen. Ei taivas ole kangas, joka ottaisi vastaan, ei tähtien reikäkuviosta löydy reittiä tai merkitystä. Ne ovat vain reikiä."

Teos saa minulta 5 tähteä!

Ann Rosman - Porto Francon vartija

Porto Francon vartija on todella todella perinteinen dekkari. Ryhmä ihmisiä löytää ruumiin, jostain hyvin oudosta paikasta (suosta tällä kertaa), ja ruumiin alkuperää kutsutaan selvittämään dekkarisarjan pääpoliisi. Jotenkin tähän onnistutaan kietomaan mukaan jollain tapaa joko poliisin yksityiselämä (kokee kriisiä asian suhteen) tai joku hänen läheisensä on sotkeutunut asiaan. Tai vaihtoehtoisesti jotain kauheaa on joskus satoja vuosia sitten tapahtunut ja nyt se kaikki kauheus selviää ja ihmiset tekevät sen takia tyhmiä päätöksiä, joista seuraa toisten ihmisten kuolema.

Jep, juuri tuollainen tämä kirja on. Ihan hyvä kirja dekkariksi, en sitä lähde yhtään epäilemään, mutta luulen, että nyt olen saanut hetkellisesti tarpeekseni niistä. Ne kertovat toinen toisesta perään hyvin samankaltaisen tarinan, ja harvat ovat oikeasti mieltä kutkuttavia, jännittäviä tai jopa pelottavia. Tämä kirja oli hyvin peruskauraa, enkä usko että luen kirjaa tulevaisuudessa uudestaan. 

Kirjasta ei oikeastaan ole mitään sen kummempaa sanottavaa. Perustarina oli hyvä ja siinä oli potentiaalia, kirja oli kielellisesti hyvää ja helposti luettavaa. Pidin kirjassa siitä, että siinä kerrottiin rinnakkain kaksi tarinaa, eli ajallisesti hypittiin eri aikakausissa. Suosittelen kirjaa dekkareista pitäville, ja mielestäni Ann Rosmaniin kannattaa kyllä tutustua, jos ei ole vielä niin tehnyt. 

Minulta kirja saa 2 tähteä. 

Anja Snellman - Lemmikkikaupan tytöt

Mitä enemmän luen Anja Snellmannia, sitä enemmän haluan lukea hänen kirjojaan (okei, olen vasta kaksi kirjaa häneltä lukenutkin...). Lemmikkikaupan tytöt on vuonna vuonna 2007 julkaistu teos, joka ei ole millään lailla helpoimmasta päästä luettava. Itseäni kirjassa kiehtoi todella paljon kerronnan tyyli, ja se miten moniulotteisesti Snellman kertoi kirjan päähenkilön Jasminin tarinan.

"Muistin äidin paperilinnut, olisinpa osannut itse taitella yhden pikkuriikkisen satakielen ja asettaa sen jonkin puun oksalle.

Ensimmäistä kertaa tuloni jälken, ei vaan ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan, tunsin sieluni."

Lemmikkikaupan tytöissä kerrotaan Jasmin Martinista, teinitytöstä joka katosi erään joulukuun viimeisellä viikolla. Jasminin mukana katosi hänen paras ystävänsä Linda, joka myöhemmin löydettiin kuolleena.  Pikkuhiljaa kirjassa avataan Jasminin katoamisen taustat, hänen yhteytensä seksibisnekseen ja kaikkia käänteitä, mitkä pikkuhiljaa johtivat Jasminin katoamiseen. Tytön äiti lakkaamatta uskoo siihen, että pikku karkulainen palaa, ja poliisit ovat hukassa. 

Aihe on todella arka, mutta tärkeä. Kirjassa käsitellään niin nuoren naisen seksuaalisuutta, kuin vapaudenriistoa, seksikauppaa, raiskauksia ym. Teemat kirjassa ovat todella rankkoja, mutta siltikin hyvin tärkeitä.

"Äiti hei, joskus kesyt linnut tulevat hulluiksi. Ne lentävät päin ikkunoita, ne repivät naruilta pyykit, se syöksyvät läpi piikkipensaiden niin että pöllyää. Niiden puuskien jälkeen tulee aivan hiljaista."

Kirjassa Jasmin tuntuu olevan usein tarkkailijan asemassa. Hän kertoo tapahtumia joita tapahtuu, mutta joissa hän itse ei ole läsnä. Hän kertoo sieltä täältä saamiaan tiedonryppäitä ja kokoaa niistä yhteen tarinan. Pidin todella paljon siitä, että tarina kerrottiin melkeinpä kolmen eri ihmisen näkökulmasta: Jasminin, hänen äitinsä ja Randin, lemmikkikaupassa töissä olleen "turvamiehen". Jokaisen tarina eroaa toisestaan mikä on kerronnallisesti todella hienoa, sillä eihän totuus aina ole kaikille muutenkaan sama. 

Kirjassa on vaikea ja raskas aihe, mutta Snellmann kertoo tarinan erinomaisesti. Verrattuna Sonja O. kävi täällä, mikä oli Snellmannin (silloisen Kaurasen) ensimmäinen teos, Lemmikkikaupan tytöt oli hienosti rakennettu kokonaisuus, joka todella toimii ja sopii aikaansa. 

Tälle kirjalla annan 4,5 tähteä!