Lars Kepler - Hypnotisoija

Tukholmalaisen lähiön urheilukentältä löydetään raa’asti murhattu mies. Myöhemmin myös miehen vaimo ja tytär löytyvät yhtä julmasti murhattuina kotoaan. Perheen poika Josef on elossa, mutta vakavasti loukkaantunut.

Rikoskomisario Joona Linna pyytää traumoihin erikoistunutta lääkäriä Erik Maria Barkia hypnotisoimaan Josefin, jotta murhaajan tuntomerkit saataisiin selville. Bark suostuu, vaikka on aiemmin vannonut, ettei enää koskaan hypnotisoisi ketään. Samalla hän joutuu mukaan painajaismaisten tapahtumien ketjuun.

”Äkkiä hän kuulee kuiskivaa keskustelua. Keittiöstä, ehkä, hän ajattelee. Mutta kenen kanssa Shulman kuiskailee? Hän yrittää karistaa pelkoa niskoiltaan mutta ei onnistu. Lattia narahtaa, ja Simone näkee ovenraosta, miten joku kulkee nopeasti ohi käytävällä kylpyhuoneen ulkopuolella.”

Olen keskustellut nyt useamman ihmisen kanssa Hypnotisoijasta, ja monet ovat kuvailleet sitä raa’aksi, ja ovat kertoneet joutuvansa keskeyttämään kirjan lukemisen kesken. Ymmärrän nämä pointit hyvin kyllä, mutta itse en kokenut kirjaa mitenkään erityisen raa’aksi. Toki kirjan ensi metreillä kuvataan hyvinkin yksityiskohtaisesti lapsen ja koko perheen murha, mutta sen jälkeen kirja rauhoittuu hyvinkin perinteiseksi. Paikoin jopa tylsäksi. Itse myönnän hyppineeni keskikohdalla sivuja ja lähinnä selailleeni niitä paikoin, sillä kirja tuntui junnaavan paikoilleen. Samoja asioita tarkasteltiin useasta eri näkökulmasta, mikä vaan tuntui olevan turhaa.

Muuten Kepleri kyllä iski ja lujaa. Pistin heti seuraavan kirjan varaukseen. Kirja herätti kyllä itsessänikin paljon erilaisia tunteita. Juoni kulkee kahdessa eri kerroksessa. Erik Maria Barkin muisteloissa, sekä nykyhetkessä, jossa Joona Linna selvittelee murhia. Joona Linna, joka on suomalaissyntyinen rikoskomisario (ja josta muistutetaan tasaisin väliajoin). Linna tuntuu ajoin olevan itseriittoinen ja tarkkavaistoinen mies, josta ei saa paljoa irti ainakaan tässä kirjasarjan ensimmäisessä osassa. Joonas Linna, josta ilmeisesti tulee sarjan päähenkilö tuntuu tässä ensimmäisessä osassa olevan lähinnä sivuhenkilö, kun taas Erik Maria Bark tuntuu olevan enemmän keskiössä. Melkein voisi luulla Barkin olevan 
päähenkilö.

Odottelen innolla nyt seuraavaa osaa ja sitä, että pääsen tutustumaan enemmän Keplerin maailmaan. Kirjaa lukiessa väistämättä tulee ajatelleeksi, että kuinka paljon väkivaltaa tulee kuvata tämänkaltaisessa kirjassa. Minua henkilökohtaisesti kirjan väkivalta ei häirinnyt, sitä ei ollut niin paljoa, että se olisi pilannut koko kirjan ja tehnyt siitä lukukelvottoman. Olen lukenut paljon karmaisevampiakin juttuja, ja sen suhteen koska tiedän kirjan tapahtumien olevan fiktiota, ei se minuun vaikuta. Joku vähän tottumattomampi väkivaltaan voisi hyvinkin järkyttyä kirjasta, joten varoituksen sana siihen.

Annan kirjalle 4 tähteä

Camilla Grebe - Lemmikki

Murha ja muutama talviviikko kuihtuvassa Ormbergin kylässä saattavat kolme ihmistä yhteen: Nuoren poliisin Malinin, profiloija Hannen, ja teini-ikäisen Jaken. Murhatutkinta ei käy heille pelkästään hengenvaaralliseksi, vaan se myös muuttaa heistä jokaista perusteellisesti. 

”Lähes kaikki tuttuni olivat nimittäin kuulleet kiviröykkiön luona vauvan itkua – jatkuvaa, murheellista ulinaa. He puhuivat kummituslapsesta, ja vaikka en uskonut henkiin tai muuhun hölynpölyyn, en halunnut ottaa riskejä. Niinpä en koskaan kulkenut täällä pimeällä.”

Camilla Greben Lemmikki on toinen Greben rikosromaani ja itsenäinen jatko-osa Greben ensimmäiselle teokselle: Kun jää pettää alta. Osittain teoksessa on samoja henkilöhahmoja, mutta mukaan esitellään myös uusia, kuten teini-ikäinen Jake, jolla on salaisuus, mitä ei muille kerrota, sekä nuori poliisi Malin, jonka elämän suunnan on menneisyyden tapahtumat sanelleet. Malin tuntuukin olevan kirjan päähenkilö, hän on kokenut kovia, ja hän haluaa pois Ormbergin kuolevasta kylästä. Hän etsii jollain tapaa kirjassa vielä itseään, mutta samalla pyrkii tekemään työnsä hyvin.
 Camilla Greben romaaneista on paljon hyvää sanottavaa. Henkilöhahmot ovat syvällisiä, ja niihin on paneuduttu. Kertojat vaihtelevat pääosin Malinin ja Jaken välillä hypäten välillä Hanneen. Grebe on hienosti onnistunut syventämään jo Kun jää pettää alta -romaanissa ilmennyttä Hannen muistisairautta, ja sairauden etenemistä on raastavaa seurata.

”Samaistun Namibian rannikon kauniisiin taloihin, ja hiekan tilalla on sairauteni, joka hukuttaa minut hitaasti mutta varmasti. Minä olen puut ja rakennukset, ja kirottu dementia on kuin japanilainen kudzu.

 Olen kertoja, olen kertomus.

 Olen kamera, olen talot.

 Olen yhtä aikaa objekti ja subjekti, sillä seuraan tapahtumia mahtamatta niille mitään.”

Olen yrittänyt lukea monia dekkareita viime aikoina, ja usein olen palannut takaisin vanhaan, sillä en ole saanut vaan uusista nimistä niin kovin hyvin kiinni. Niistä on puuttunut se jokin juttu, joka kietoo mukanaan ja saa uppoutumaan kirjaan kokonaan. Tästä teoksesta se löytyi. Grebe osaa hyvin kerronnallaan kietoa lukijan teokseensa, ja saa haluamaan lisää.

Ehkä jollain tapaa odotin kirjalta kuitenkin vielä enemmän, kuin mitä se antoi. Kirjan hahmot eivät ole perinteisiä, ja tässä teoksessa kirjan ”pääpoliisi”, ei ratkaise juttua, ei löydä sitä ratkaisevaa tekijää, joka yhdistäisi rikoksen kaikki langat toisiinsa. Kirjan ”pääpoliisi” eli Malin on tässä ihminen, joka ei halua uskoa mitään pahaa kenestäkään tutustaan. Mikä tekee hänestä ehkä hieman huonon poliisin, ja todella erilaisen mihin olemme tottuneet, mutta kuitenkin hyvän ihmisen.

Annan kirjalle 4 tähteä.

Gin Phillips - Niin kuin me olisimme kauniita

Eläintarha on melkein tyhjillään, on sulkemisaika. Joan ja hänen nelivuotias poikansa lähtevät vihdoin kohti portteja. Portilla Joan näkee kuitenkin jotain, mikä saa hänet ryntäämään paniikin vallassa takaisin eläintarhan uumeniin.
Seuraavat kolme tuntia Joanin ja hänen poikansa Lincolnin elämä on vaarassa. Kuin elämät heidät on suljettu tarhaan, jossa he piilottelevat ja lopulta pakenevat henkensä edestä, samalla kun heitä metsästetään, kuin eläimiä.

"Vihollinen on siinä niin, ja nyt hänellä on tilaisuus saada selville jotain - mitä vain - mistä hän voisi päätellä, mitä on tekeillä, mutta hänellä on vain pieniä paloja - apinoita ja kullanmuruja ja artimetiikkaa - eivätkä ne sovi toisiinsa laisinkaan." 

Kirja on taitavasti kirjoitettu trilleri. Sen juoni on erikoinen, ja olikin virkistävää lukea kirjaa, jossa ei oltu käytetty miljoona kertaa käytettyjä ideoita. Itselläni oli vaikeuksia päästä mukaan, luin kirjaa työmatkoilla ja jouduin keskittymään kirjaan hieman normaalia enemmän. Välillä tuntui myös, ettei
tarinalla ollut mitään järkeä. Huomasin paikoin kaipaavani lisäystä tarinaan ja hieman syvällisempää kerrontaa. Tuntui, että tarina jäi joiltain osin puuttelliseksi.

Kirjan tapahtumat tapahtuvat kolmen tunnin aikana. Eläintarhaan hyökätään, ja Joan poikansa kanssa pakenevat ja yrittävät selviytyä. He törmäävät muihin uhreihin ja yrittävät löytää tiensä turvaan. Kirjassa pääkertojana toimii Joan, mutta myös muutama muu hahmo saa kirjasssa oman äänen; teinityttö Kailynn ja vanha opettaja Powell, joihin Joan ja hänen poikansa törmäävät.
Se, että kirja sijoittuu niin lyhyeen aikaväliin on yksi sen plussapuolista.

Kirjaa lukiessa toivoo koko ajan, että päähenkilöt pääsisivät turvaan. Eläintarha on viattomuuden ja turvallisuuden ilmentymä, se on lapsille ja perheille suunnattu paikka, jossa ei voisi kuvitella mitään pahaa tapahtuman, ja juuri siitä tulee kirjassa omanlaisensa helvetti, josta on lähes mahdotonta paeta.

"Hän katselee yhä rannettaan, kun laukausten ääni räjähtää huoneen poikki niin kovana, että se on jotakin aivan uutta."

Olen miettinyt nyt kirjan luettuani todella pitkään kirjan nimeä. Se on todella oudosti suomennettu: Niin kuin olisimme kauniita. Alkuperäinen nimi kun on ollut Fierce Kingdom. Suomennettu nimi ei mielestäni sovi yhtään kirjan juoneen, tarinaan tai muutenkaan kirjaan.

Annan kirjalle 3 tähteä. 

Noah Howley - Ennen syöksyä

Olen nyt viime aikoina ryhdistäytynyt E-kirjojen lukijana. Kesän aikana toinen kirja jo, jonka luen tabletilta ja kolmas on tällä hetkellä menossa!

Julkaistu: 2017

Sivuja: 490

Aloitin lueskelemaan tätä kirjaa sunnuntaina. Olin tulossa Seinäjoelta Helsinkiin, ja kaipasin aivoille tekemistä (ne huutaa jo: EI ENÄÄ NETFLIXIÄ), ja bongasin tämän kyseisen kirjan Kalenterikarjun instagramista. Pakkohan se oli Elisa Kirjasta ostaa. 

Ennen syöksyä kertoo pienkone onnettomuudesta selvinneestä Scottista ja pienestä nelivuotiaasta JJ:stä. Kaikki muut matkustajat ja miehistön jäsenet menehtyvät. Scott joutuu median ryöpytykseen ja alkaakin spekulointi kuinka sankari Scott oikeastaan on ja mitä koneessa tapahtui.


Kirja oli erikoisesti kirjoitettu. Heti alkuun minulle tuli jonkinlainen raportti mieleen, jossa kerrotaan systemaattisesti ja mitään erikoisia tunteilematta, että mitä tapahtui ja kenelle. Kirjassa käydään alun onnettomuuden ja Scottin ja JJ:n yöllisen pelastautumisen jälkeen jokaisen matkustajan ajatuksia ja kokemuksia läpi ennen lentoa. Scottille ja JJ:lle muodostuu erityinen suhde, ja molemmat tuntuvat olevan sidoksissa toisiinsa.
 Kirjassa käydään läpi keitä matkustajat olivat, miten he päätyivät lennolle ja tuntevat toisensa. Tämän kautta rupeaa pikkuhiljaa selviämään mitä lennolla oikeastaan tapahtui ja miksi. Kirja tuntuu olevan samaan aikaan sekä kylmä ja analyyttinen, että tunteita herättävä.

Erityistä ärsytystä itselläni herätti Scottin kohtelu mediassa ja se, miten sankari ei saa olla vain sankari, vaan taustalle haetaan skandaali. Kirjassa ilmiselvästi otetaan kantaa mediaan ja miten he kohtelevat ihmisiä. Kuolleiden omaisille ei anneta rauhaa, heitä häiritään ja heidän suruaan ja tragediaa halutaan jakaa ihmisille. Nykypäivänä mikään ei enää ole yksityistä, edes oma elämä.

"Kun ihmiset kohottavat joukostaan jonkun sankariksi, hän menettää oikeutensa yksityisyyteen. Hän muuttuu objektiksi, häneltä riistetään jonkin vaikeaksi määriteltävä inhimillinen puoli aivan kuin hän olsi saanut kosmisissa arpajaisissa päävoitin ja herännyt eräänä aamuna pikkujumalana. Hyvän onnen pyhimyksenä. On yhdentekevää, mitä hän itse haluaa. Vain sillä on väliä millainen rooli hänellä on muiden ihmisten elämässä. Hän on harvinainen perhonen, jota pidellään vastoin tahtoaan auringonpaisteessa." 

Kirja imaisi maailmaansa melkein heti ja sitä oli ilo lukea. Hyvin erilainen kirja mitä olen viime aikoina lukenut. Ennen syöksyä oli hieman erilainen jännäri. Alussa tapahtui se suuri onnettomuus ja koko kirjan ajan lähinnä mietittiin vain, että miksi ja mitä tapahtui. Koska kyseessä oli lentokone ei mitään erityistä yllätystä ainakaan itselle kirjan loppu tarjonnut. Eniten kirjassa ehkä kiehtoi näkemys Amerikkalaiseen maailmaan ja luokkaeroihin, sekä median armottomuuteen.

Annan kirjalle 4 tähteä. 

Lone Theils - Kohtalokas merimatka

Sanoin että en lue dekkareita nyt taas hetkeen, (koska ne on NIIIIN samankaltaisia, eikä niissä ole enää mitään yllättävää) mutta sorruin ja lomalla ollessani luin Lone Theilsin Kohtalokas merimatka. 

Kirja oli Elisa kirja-palvelussa alennuksessa, joten sorruin, ostin ja luin sen e-kirjana.

Kirja alkaa mysteerillä: kaksi tanskalaista nuorta tyttöä katoaa merimatkalla englantiin vuonna 1985. Kymmeniä vuosia myöhemmin tanskalainen toimittaja löytää englantilaisesta kalastajakylästä valokuvan, jossa tytöt ovat. Hän ryhtyy selvitämään yhdessä poliisin kanssa tyttöjen kohtaloa, ja miten tytöt liittyvät pahamaineiseen sarjamurhaajaan, joka nyt istuu vankilassa.

Koin kirjan mukavaksi vaihteluksi. Olen opiskellut ja tehnyt kaikkia muita hommia nyt ja oli virkistävää lukea jotain kevyttä.  

Kirjasta tuli mieleen Marklundin Annika Bengtzon -sarja, sillä molemmissa on vahva, itsenäinen toimittaja nainen, joka sotkeutuu rikolliseen maailmaan uutisjuttua tehdessään. Kirjan maailma tuntui myös hyvin samankaltaiselta Marklundin teosten kanssa. 

 Kirja vei mukanaan ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Henkilöhahmot olivat virkistäviä ja samaistuttavia. Kliseitä vilisi siellä ja täällä, mutta koska dekkarit ovat aina hyvin samankaltaisia, ei se ollut mikään yllätys.  Olin positiivisesti yllättänyt tähän kirjaan ja sarjamurhaaja- aspekti kirjassa toi sille lisäpisteitä. 

Lone Theils kirjailijana menee nyt kyllä muistiin, ja pakko tutustua hänen kirjoihinsa tarkemmin. Kohtalokas merimatka aloitti hänen Nora Sands-sarjansa, ja sarjaan on tullut jo toinenkin osa: Runoilijan vaimo, jonka taidankin pistää heti varaukseen. 

Kirja saa minulta 3,5 tähteä. 

Nyt on tullut niin paljon muuta hommailtua kesän aikana, että lukemiselle ei ole oikein riittänyt aikaa. Olen itse kirjoitellut, ja tarkoituksena olisi yksi projekti saada loppuun heinäkuun loppuun mennessä (HAH, se on hyvä asettaa itselleen deadlineja joita ei todellakaan tule saavuttamaan), ja yksi kesäkurssi olisi myös tässä nyt käynnissä. Samoin pitäisi käydä täyspäiväisesti töissä ja pitää jotain elämääkin yllä. Ja sitten myös blogia päivitellä. Kuulostaapa tämä kesä rentouttavalta, mutta ei nyt oteta liikaa paineita. 

Dan Brown - Alku

Sain vihdoin ja viimein käsiini Dan Brownin uusimman teoksen (Kiitos Petra!) ja olipahan lukukokemus. Olen aika varmasti lukenut kaikki aiemmat herran teokset, (en lyö tästä kyllä vetoa), mutta niistä todellakin on aikaa. 

"Mistä tulemme? Mitä olemme? Mihin olemme menossa?"

Pidin kirjaa todella pitkään todella perusteoksena, kunnes lopulta, huh! Se sai todellakin ajattelemaan. 

Robert Langdon, saapuu julkistustilaisuuteen Bilbaon Guggenhaiminmuseoon. Edmond Kirsch, 40-vuotias miljardööri, tulevaisuudentutkija ja Langdonin entinen oppilas ja hyvä ystävä, aikoo paljastaa löydön, joka muuttaa kaiken mitä ajattelemme ihmiselämästä. Yhtäkkiä ilta räjähtää kaaokseksi, Kirsch murhataan ja Langdon joutuu pakenemaan museonjohtaja Ambra Vidalin kanssa. He päätyvät Barcelonaan etsimään salasanaa, joka avaisi Kirschin salaisuuden, mutta joku haluaa estää heitä paljastamasta Kirschin salaisuutta.

"Ensi silmäyksellä maalauksen aihe näytti liian primitiiviseltä viitatakseen kehittyneeseen tieteelliseen löytöön. Gauguin oli levein, epätasaisin siveltiminvedoin kuvannut tahitilaisen viidakon, jossa asui Tahitin syntyperäisiä asukkaita ja eläimiä".

Nyt kuljetaan taas hyvin perinteistä polkua pitkin. Sitä samaa, mitä Dan Brownin kirjat yleensäkkin kulkevat. Jossain vaiheessa mietin, että eikö Langdon ikinä mieti, että miksi häntä aina päädytään jahtaamaan ja miksi hän aina päätyy aina hengenvaarallisiin tilanteisiin. 

Kirjassa kuitenkin pääteemana on ihmiskunta ja teknologia, ja tekoäly. Tekoälyihin en ole sen kummemmin perehtyny, ja tässä esitelläänkin todella kiehtova vaihtoehto siitä minkälainen ja miten tekoäly voi toimia. 

En voi sanoa suoralta kädeltä pidinkö kirjasta vai en. Olihan se hyvä, odotin enemmän ja odotin ehkä kiehtovampaa ja monimutkaisempaa tarinaa. Se oli jokseenkin hyvin basic. Se sai kyllä ajattelemaan teknologiaa, jota käytämme ja joka koko ajan ympäröi meitä entistä enemmän. Hyvin ajatuksia herättävä tosiaan ja se saikin minut pitämään kirjasta. 

Suosittelisin niille, jotka ovat aiemminkin Dan Brownia lukeet ja pitäneet hänen tuotoksistaan.

Arvosana: 3,5/5

Hiljaiselon jälkeen

Pitkästä aikaa täällä taas, hei kaikille!

Olen ollut enemmän tai vähemmän flunssassa kohta jo kuukauden ajan, ja sen takia kirjoittaminen on hieman vähäistä, mutta luettu on täällä päässä kyllä! 

Tässä siis pikaselostukset viime aikoina luetuista teoksista:

Anja Kauranen - Sonja O, kävi täällä

Sonja O oli mielenkiintoinen, ja rohkea teos. Kirjassa kuvataan opiskelija Sonja O:n elämää hyvinkin rohkeasti. Sonja O on elämänsä läpi seilaava nuori nainen, joka menee suhteesta toiseen, ottaa alkoholia ja huumeita ja elää nuoren aikuisen elämäänsä 70-luvun lopun Helsingissä. 

Pidin kirjasta todella paljon. Vaikka Kauranen kirjoittikin teoksen vuonna 1981, koin sen monet aiheet vieläkin ajankohtaisiksi. Onhan teos ehkä hankalasti luettava; lauseet on pitkiä, välimerkkejä puuttuu (taiteellisista syistä) ja aiheen voi moni kokea rankaksi tai vain epämiellyttäväksi. 

Koin kyllä kirjan hienoksi, mutta olisin varmaan arvostanut sitä vielä enemmän, jos oisin tajunnut lukea sen viisi tai kahdeksan vuotta sitten! 

Tälle kirjalle antaisin arvosanaksi 4/5

Elly Griffits - Januksen kivi

Toinen Elly Griffitsin teos johon tutustuin. Hyvin samantyyppinen, mitä ensimmäinenkin kirja oli ja perinteisen dekkarin tyylinen.  Tällä kertaa henkilöhahmoista sai paremman otteen, mutta hahmot jäivät siltikin hyvin pintapuolisiksi. Kirjassa löydetään maasta vanhan rakennuksen alta ihmisten luut, ja niiden alkuperää selvittämään pyydetään Ruth Galloway.

Murha ei ollut niin yllätävä mitä olin ajatellut, enkä tottapuhuen edes muista kirjasta mitään erityistä. Olihan se viihdyttävää luettavaa, mutta mieleen ei painunut millään lailla (tosin se, että lukemisen hetkellä olin 38 asteen kuumeessa, voi olla vaikuttava tekijä). 

Arvosanaksi antaisin 2,5/5

Shari Lapena - Hyvä naapuri

Todella hieno trilleri! Kuvittelin kirjan hyvinkin erilaiseksi mitä se päätyi olemaan! Pieni vauva katoaa jäljettömiin sillä aikaa, kun hänen vanhempansa ovat päivälliskutsuilla naapurissa. Mitä tapahtui? Kuka vei lapsen? Miten hyvin tunnetkaan naapurisi? 

Kirja vie kyllä mukanaan, ja tarina kulkee hyvin ja soljuvasti eteenpäin. Olen varma, että olen lukenut hieman samantyyppisen teoksen joskus aiemminkin ja se jäi hieman häiritsemään. Samoin kirja loppui todella keskeneräisesti ja häiritsevästi ja jätti paljon kysymyksiä. 

Arvosanaksi antaisin 3/5

Camilla Läckberg - Noita

HUOM: Kirjoitin tämän päivityksen jo aaaaikoja sitten, olen koko elokuun ollut vain niin superkiireinen/stressaantunut, etten kerennyt aiemmin tätä julkaisemaan :)

Täällä se on! Uusin Läckberg suomennettuna! Tietenkin minun piti heti perjantaina, kun kirja ilmestyi, marssia kirjakauppaan heti herättyäni ja käydä hakemassa kirja omiin kokoelmiin.

Uhmattuani tuulta ja sadetta (ah, suomen kesä!) pääsin vihdoin ja viimein lukemaan kirjaa. Kirja oli uskollinen edeltäjillensä, samalla tavalla mukaansatempaava, ja kaikkien aiempien kirjojen jälkeen oli kiva palata tuttuun ja turvalliseen (tai no ehkei niin turvalliseen) Fjällbackaan.

Tyttö katoaa jäljettömiin maatilalta Fjällbackan liepeiltä, mikä herättää hätää ja nostaa pintaan kipeitä muistoja. Kolmekymmentä vuotta aiemmin täsmälleen samasta paikasta katosi nelivuotias tyttö, joka myöhemmin löydettiin kuolleena.

Tuolloin sieppaamisesta ja taposta syytettiin kahta teinityttöä. Heistä toinen jäi elämään hiljaiseloa kylään ja toinen on nyt kolmenkymmenenvuoden jälkeen palannut takaisin, ihailtuna Hollywood näyttelijänä. 

Patrik Hedsröm Tanumin poliisilaitoksen kollegoineen alkaa tutkia, mikä kahta rikosta yhdistää. Erika Falck, joka on aikeissa kirjoittaa vanhasta tapauksesta, avustaa tutkimuksissa. 
Tutkimuksen edestessä alkaa paljustua synkkiä vaiettuja salaisuuksia, ja vanhat salaisuudet kantavat pitkälle. Ja mitä ihmettä kaikella tällä on tekemistä on 1600-luvulla noituudesta tuomitun naisen kanssa?

Sen jälkeen kun olin kirjan saanut noin puoleenväliin (kirjassa on siis yli 600 sivua) alkoi jo aurinko taivaalta pilkistämään, joten siirryin mansikoiden kanssa parvekkeelle lukemaan.

Kirjassa tosiaan seurataan vanhoja tuttuja hahmoja; Tanumin poliisilaitoksen väkeä, Patrik Hedströmiä, hänen vaimoaaan Erika Falckia ja heidän perhettään, sekä ystäviä ja sukulaisia. Onkin viihdyttävää aina lukea samojen henkilöiden elämästä ja huomata miten henkilöt kehittyvät. Olisin tässä kirjassa toivonut hieman enemmän Patrikin ja Erikan perhe-elämän kuvailuja, mutta ymmärrän myös hyvin miksi ne eivät ehkä sopineet kirjan aiheisiin.

Kirjassa käsiteltiin paljolti tekojen seurauksia sukupolvien päähän. Miten vanhempien synnit painavat lapsia, ja miten ne vaikuttaa heihin. Minkäikäisenä on vastuussa teoistaan, milloin pitäisi ymmärtää tekojensa merkitykset ja mitä voi laskea nuoruuden hölmöilyksi. Kirja on monella tapaa synkkä, ja kertoo hyvin rikkinäisistä ihmisitä, jotka ovat tehneet virheitä ja vääriä päätöksiä kerta toisensa jälkeen.

Kirjassa on heti alusta pitäen enteilevä tunnelma, sieltä täältä tulee poimittuja vihjeitä, että jotain kamalaa tulee tapahtumaan. Sen pystyy enteilemään, ja ei voi kuin lukea vierestä ja katsoa kuinka hahmot askel askeleelta kulkevat kohti tuhoa.

Olen tosiaan kaikki aiemmat Läckbergit lukenut ja ihastuin niihin heti ensimmäisen kirjan myötä. Viimeisin kirja Leijonankesyttäjä, oli kuitenkin monella tapaa  Camilla Läckbergin paras teos. Ja olen tämän kirjan luettuani edelleen sitä mieltä. Leijonankesyttäjän jälkeen Läckbergin odotetaan varmasti voittavan itsensä ja kirjoittavan yhtä kiehtovalla tavalla karmivan kirjan, mutta valitettavasti Noita ei mielestäni siihen yltänyt.

Vaikka Noidassa oli paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia, tuntui se paikoin pinnalliselta, henkilöhahmoihin ei perehdytty tarpeeksi ja mielestäni kirjassa tapahtui liikaa. Siinä oli liian monta juonenpätkää ja liian monta päähenkilöä, joiden elämää tuli seurattua ja keiden tiesi jollain tavalla sitoutuvan kaikkeen. Kaiken tämän takia tuntui, että kirja ei syventynyt tarpeeksi olellisiin yksityiskohtiin.

Kirja oli mielenkiintoinen monella tapaa ja ajatuksia herättävä. Ei ehkä lempikirjani Camilla Läckbergin valikoimasta, mutta ei myöskään huonoin.

Samuel Björk - Yölintu

Yölintu on toinen Samuel Björkin romaani, ja aivan yhtä kiehtova kuin edeltäjänsä Minä matkustan yksin. 

"Aukiolla makasi kuollut tyttö. Höyheniä? Herranjumala. Metsässä makasi alaston tyttö. Höyheniä ympärillään. Valkoinen lilja suussa."

Teinitytön ruumis löytyy metsästä kummallisen asetelman keskeltä. Rikostutkija Holger Munch ja hänen työparinsa Mia Krüger jäljittävät murhaajaa, mutta kummankin yksityiselämän murheet häiritsevät heidän keskittymistään, ja tutkinta ajautuu umpikujaan. 

Kun tuntematon nuori hakkeri lähettää poliisille kammottavan videon, Holger tiimeineen joutuu kilpajuoksuun aikaa vastaan, sillä pian heillä olisi uusi uhri.

Samalla tapaa kuin Camilla Läckbergin teokset ovat
mielenkiintoisa, koska niissä kuvataan kirjan päähenkilöiden elämää tasapainoisina ja vastapainona kaikelle kauheudelle, on Samuel Björkin kirjat mielenkiintoisia, koska niissä päähenkilöiden elämä on ihan täyttä helvettiä. 

Päähenkilöt eivät ole tasapainossa, he ovat rikki niin monella tapaa, he juovat liikaa ja polttavat liikaa. Heidän elämänsä on jo ennestään rikki, ja siltikin masokistin tavoin he muistuttavat itseään elämän kauheudesta tunkemalla elämäänsä työn kautta lisää kauheutta.

"Miten hyvältä se tuntuikaan. Hänelle tuli rauhallinen olo. Lämmin. Tuntui että elämä oli oikeastaan kaunista. Mutta sitten hän äkkiä heräsi. Kaupungin ääniin. Todellisuuden ääniin. Tähän kaikkinielevään pimeyteen, ja nyt hänen oli vaikea käsittää miksi hän oli suostunut yrittämään. Elämistä. Hänhän oli päättänyt, eikö niin?"

Päähenkilö Mia Krüger on masentunut, hänen elämänsä on tyhjää, ja vaikka hän on nerokas ja taitava poliisi, ei hän siltikään näe elämässään mitään järkeä. Hänen siskonsa on kuollut, ja hän vain haluaa mennä ja liittyä hänen seuraansa.
Mian pomo Holger Munch epätoivoisesti toivoo voivansa palata vielä vaimonsa kanssa yhteen. Hän elättelee turhia toiveita, että ex-vaimo ottaisi hänet takaisin, vaikka vaimolla on jo uusi mies. Hän polttaa liikaa ja uppoutuu työhönsä. 

Kirjassa kerrottiin asioita kahdelta eri ajanjaksolta. Murhaaja kertoi miten hänestä tuli murhaaja, ja pääasiassa seurattiin tutkijoita, jotka yrittivät epätoivoisesti selvittää kuka murhaaja on, ennenkuin hän nappaa uuden uhrin

Kirjaa lukiessani mietin, että kyllä pohjoismaalaiset (poistin suomen tästä, koska minulla on suuri ongelma lukea suomalaisia dekkareita) osaavat kirjoittaa dekkareita. Johtuukohan se siitä, että suurimman osan vuodesta asumme täällä kylmässä ja piemässä Pohjolassa, jossa ihmisluonto näyttää herkemmin julman puolensa.  

"Lopulta hän pääsi pystyyn, huuhtoi suunsa ja kasvonsa kylmällä vedellä ja jäi katselemaan peilikuvaansa. Hän oli kalmankalpea. Entisen minänsä aave."

Tarina on monella tapaa perinteinen sarjamurhaaja - tarina. Etsivät taistelevat aikaa vastaan, ja yrittävät löytää syyllisen, ennenkuin murhaaja löytää uuden uhrin. Murhaaja tässä kirjassa ei ole se, ketä ensimmäiseksi ajattelisi. Harvoinhan se on juuri se ihminen. Itseasiassa kirjassa ei anneta kovin montaa vihjettä ennen loppua, että kuka murhaaja oikeasti on, vaan enemmänkin tuntuu että kirjailija tarkoituksella ohjailee lukijaa väärään suuntaan.

"Ei se tuntunut juuri miltään. Kun hän tappoi Matsin. Veitsellä, jonka hän oli varastanut keittiöstä. Oikeastaan hän oli lähinnä utelias, kun mustaksi meikatut silmät tuijottivat häntä ja veri valui tummaan liejuun."

Pidin kirjasta suuresti. En malta odottaa, että Samuel Björkiltä tulee uusia teoksia, sillä ne ovat kyllä monella tapaa omaa luokkaansa. Niissä on toki perinteisiä pohjoismaalaisten rikoskirjallisuuden piirteitä, mutta kuinka monella tapaa oikeasti voi kirjoittaa hyvää rikoskirjallisuutta ilman että siihen muodostuu samoja piirteitä mitä monissa muissa saman genren kirjoissa on?

Kuulumisia Heinäkuussa

Heinäkuussa en todellakaan ole kerennyt nyt lukea paljoakaan. Sain kuulla että pääsen Seinäjoen ammattikorkeakouluun opiskelemaan Kirjasto-ja tietopalvelu-alaa (wuhuu! Unelma toteutuu!!) ja asioiden järjestelyssä onkin mennyt aika lailla koko kuukausi!

Kesäloma häämöttää vasta elokuun lopulla ja koulu alkaakin kesken kesäloman, joten nyt kesällä ei kauheasti ole kerennyt vain istua ja rentoutua hyvän kirjan ääressä. Onneksi ensiviikonloppuna pääsee mökille, jonne voisi yhden kirjan ottaa mukaan.

Alku kuukaudesta ehdin kuitenkin muutaman kirjan lukea ja tässä ne nyt tiivistetysti ovat:

Hugh Howey - Kohtalo



Kohtalo on siis Siilo-sarjan kolmas ja viimeinen osa. Olen edelleenkin sitä mieltä, että sarjan toinen osa on paras näistä kolmesta, mutta tämä viimeinen osa on myös erittäin hyvä.
Kolmas osa jatkaa suoraan siitä mihin ensimmäinen kirja Siilo jäi. Koska kirjojen lukemisen välissä oli useampi vuosi oli minulla todella vaikea hahmottaa että mihin kohtaan tarkalleen ensimmäinen kirja jäi ja sen takia kirjan alku meni minulta kokonaan ohi. Kirjat ovatkin ilmeisesti tarkoitettu peräkanaa-lukemiseen.
Hahmot olivat hyvin kirjoitettu ja ne veivätkin mukanaan ja niihin uppoutui. Kohtalo sitoi kirjasarjan hienoksi kokonaisuudeksi, mutta jotenkin kirjan loppu olikin odotettua vaisumpi ja petyin hieman siihen. Jotenkin kirjasarjan lopusta jäi vain hyvin keskeneräinen fiilis, odotin jotain paljon enemmän lähinnä kirjan hahmoilta. Tuntui että kirjailijalta loppui hahmoihin kiinnostus ja hän vain lopetti kirjasarjan.
Kaikesta huolimatta suosittelen kirjasarjaa kaikille dystopisista kirjoista pitäville!

Paula Hawkins - Tummiin Vesiin



Hawkinsin esikoisteos Nainen junassa oli tosiaan suuri hitti, joten odotukset tähän Tummiin Vesiin teokseen olikin aika suuri. Alkuun petyin. Pakko sanoa se ääneen. Kirja ei mielestäni yltänyt samalle tasolle kuin Nainen junassa ylsi, ja alku tuntui takkuilevan todella paljon. Hahmoihin ei tuntunut saavan samalla tavalla kontaktia ja kaikki tuntui olevan todella pintapuolista.
Kirja parani kuitenkin loppua kohden, eikä täten ollut niin kova pettymys. Siinä oli paljon potentiaalia todella mahtavaksi tarinaksi.
Pidin tarinan tummasta teemasta. Kirjassa kaikilla oli enemmän tai vähemmän salaisuuksia, ja kirjan pahis oli todellakin yllätys. Viimeisiä kappaleita lukiessa en voinut olla laskematta kirjaa käsistäni, mutta muuten jouduin välillä pakottamaan itseni lukemaan sitä.

Claire Douglas - The sisters

Jos rakastit Nainen Junassa -kirjaa, tulet rakastamaan tätä! Claire Douglasin The Sisters on aivan mahtava psykologinen trilleri, jossa päähenkilönä on 29-vuotias Abi, joka on 18 kuukautta aiemmin menettänyt identtisen kaksosensa traagisessa onnettomuudessa.

"I see her everywhere. 
She's in the window of a Italian restaurant on the corner of my street. She has a glass of wine in her hand, something sparkly like Prosecco, and her head is thrown back in laughter, her blond bob cupping her heart-shaped face, her emerald eyes crinkling."

Abi on aloittanut uuden elämän Bathin kaupungissa, ja siellä tutustuu lähes samanikäiseen naiseen nimeltä Bea. Bea on luonteeltaan iloinen ja kupliva, ja mukaansa tempaava. Pikkuhiljaa Abi huomaa elävänsä samassa talossa Bean ja hänen kaksoisveljensä Benin, ja muutaman muun ihmisen kanssa. Kaikki näyttää hyvältä, kunnes rupeaa tapahtumaan outoja asioita, jotka saavat Abin epäilmään omaa ja asuintovereidensa mielenterveyttä.

Päähenkilö Abi kirjassa on ristiriitainen hahmo. Välillä huomasin olevan hänen puolellaan ja kannustavan häntä, ja välillä ihmettelin kunnolla hänen motiivejaan, ja olin varma, että hän on seonnut. Kirjan loppukin herättää suuresti ristiriitaisia tunteita.
Abin motiivi ja epätoivo ystävystyä Bean kanssa on vähintääkin kyseenalaista, se pistää miettimään kuinka riippuvainen ystävyydestä, ja toisesta ihmisestä voi ollakkaan.

"I know now, in the cold light of day, that Beatrice isn't cruel, that see wouldn't deliberately try and hurt me. She would surely know how important those letters are to me. I've got a bond with Beatrice, she's been amazing, allowing me to become part of her life. It is as she knew, even at our first meeting, how much i needed her friendship"

Imeydyin kirjan maailmaan hetkessä mukaan. Olin varma, koska kirja on englanniksi en jaksaisi pitää keskittymistä yllä, mutta voi kuinka väärässä olinkaan. Kirjassa on paljon samaa henkeä kuin Nainen junassa- teoksessa. Se kertoo rikkinäisestä yksinäisestä naisesta, jonka mielenterveyttä kaikki epäilevät, jopa hän itse. Kirjassa on vahva naishahmo, joka on kaikkea muuta kuin perinteinen vahva nainen. Hän on rikki, virheitä ja itseinhoa täynnä.

Törmäsin kirjaan Pinterestissä. Muistaakseni. Olin tehnyt varauksen kirjaan, ja kävin sen hakemassa tänään, joten oletan että olen törmännyt siihen Pinterestissä ja sen jälkeen tehnyt kirjaan varaukseen. Hyvä minä ja muistini! Kirja on Claire Douglasin esikoisromaani, joka on julkaistu kotimaassan vuonna 2015, eikä sitä ole vielä suomennettu. Olisin todella kummissani, jos kirja ei tulisi suomen markkinoille jossain vaiheessa, on se niin hienosti ja taidokkaasti kirjoitettu.

Pienen googlettelun jälkeen huomasin, että Claire Douglasilla on toinenkin kiehtovan kuuloinen kirja julkaistu tänä vuonna;Local Girl Missing. Pitää muistaa tuo laittaa lukulistalle.

Rosamund Lupton - Mitä jäljelle jää

Sidley Housen koulu on tulessa. Talosta nousee taivaalle tumma synkkä savu. Grace tietää, että hänen 17-vuotias tyttärensä Jenny on sisällä. Hän juoksee epäröimättä taloon sisälle savun ja liekkien sekaan.

Grace ja Jenny ovat elämän ja kuoleman rajamailla, ja kun selviää että palo on tahallaan sytytetty, rupeaa Grace selvittämään asiaa. Tutkinnan edetessä Grace saa selville, ettei Jenny ole vieläkään turvassa, ja että tutuistakin ihmisistä löytyy pimeitä, salaisia puolia. 

Grace ymmärtää, että vaikka onnellisesta lopusta ei ole takuita, rakkaudella ei ole rajoja.

"Optimismisi oli suurenmoista! Urheutesi tapahtumien äärellä oli huikeaa. Tiesin ettet välittäisi hiukkaakaan hänen ulkonäöstään, tärkeintä olisi että hän selviäisi. Kysymyksesi tarkoitus oli osoittaa uskosi siihen että hän selviäisi, että kysymys arvista oli olennainen koska eräänä päibänä hän kohtaisi - varmasti - vielä ulkomaailman."

Kirja on ihastuttava. Tästä kirjasta tulee huomanneeksi Rosamund Luptonin lahjakkuuden. Kirja on tarina äidin ja tyttären välisestä rakkaudesta, sekä perheen voimasta. Tämä on niitä harvoja kirjoja, joissa kyynel nousee silmään.

"Tuntuu että olen muuttunut avaintenvartijaksi, ja olen varma, että yksi niistä avaa oikean lukon, Minun tehtäväni on nyt selvittää kaikki mahdollinen."

Rosamund luptonilta on ilmestynyt kolme teosta: Sisar, Mitä jäljelle jää, ja uusimpana Hiljaisuuteen hävinneet. Mitä jäljelle jää erosi mielestäni noista muista kahesta suuresti sillä, että siinä oli vain yksi kertoja. Tarinaa esitettiin vain yhden näkökulmasta. Aika janaa hypittiin Luptonin kirjojen tavoin edestakaisin, mutta nyt se oli erinomaisen sujuvasti upotettu tarinaan mukaan eikä se häirinnyt minua läheskään niin paljon kun aikaisemmin.

Tykästyin kirjaan monelta eri kantilta, pidin kirjoitustavasta, ja pidin tarinasta ja sen henkilöistä. Tarinahan on trilleri, niinkuin muutkin Lupotonin tarinat, ja tämä ehkä noista kaikista vei eniten mukanaan heti alusta lähtien. Kirjan tunnelma alusta lähtien on hyytävä, mutta samalla kirjasta huokuu rakkaus. Päähenkilö Grace huokuu rakkautta miestään ja lapsiaan kohtaan.
Kirja on myös uskomattoman kaunis teos. Kaikessa kauheudessaan. Harvoin saa näin kaunista teosta lukea.

                                                    "Nähdä maailma hiekanjyvässä,
                                                      ja taivas kedon kukassa, 
                                                     pitää äärettömyyttä kämmellä, 
                                                     ja ikuisuutta tunnissa."
                                                
                                                       William Blake

Tess Gerritsen - Joka tulella leikkii

Viulisti Julia Andsell löytää antikvariaatista ostamansa nuottivihkon välistä tuntemattoman säveltäjän käsinkirjoittaman kappaleen. Kun Julia ensimmäisen kerran soittaaa kappaleen, hänen kolmivuotias tyttärensä hyökkää väkivaltaisesti hänen kimppuunsa.
Sävellys ja tapahtuma saa Julian pelkäämään tytärtään, ja hän päätyy Venetsiaan selvittämään sävellyksen alkuperää. Jäljet johtavat toisen maailmansodan aikaiseen Italiaan, missä nuori muusikko jäi juutalaisvainjen jalkoihin.

Olen suuri Tess Gerritsen fani. Olen lukenut kaikki Rissoli & Isles -sarjan kirjat useaan otteeseen, sekä monta muutakin Gerritsenin kirjoittamaa teosta. Hänen kirjansa ovat kiehtovia trillereitä, joissa usein on selkäpiitä karmivia yksityiskohtia ja juonenkäänteitä.
Tämä kirja ei kuulunut Rissoli & Isles -sarjaan, mutta oli siltikin hyvin kiehtova. Kirja oli myös yllättävän lyhyt, vain 238 sivua.

Kirja alkaa kiehtovasti ja vie mukanaan heti ensimmäiseltä sivulta lähtien. Luin sen lähes tulkoon yhdeltä istumalta. Kirja oli mielestäni sopivan lyhyt. Jos siihen olisi upotettu enemmän, olisi se menettänyt merkityksensä. Siihen oli kaikki oleellinen saatu: jännitystä, historiaa, parisuhdedraamaakin.

Ainoa mikä kirjassa ehkä hieman häiritsi oli sen nopeatempoinen tahti. Kirjassa tosiaan tapahtuu, ehkä liiaksikin. Välillä tapahtumien tempo häiritsi, ja kirjasta jäi ehkä hieman halpa maku suuhun.

Pidin kirjan historiallisesta puolesta erityisen paljon. Kirjaan oli hienosti nidottu menneisyys ja nykyisyys toisiinsa, ja natsien teot saivat uuden ulottuvuuden. Vaikka aihe on monille tuttu, niin se aina on siltikin yhtä koskettava.

Trillereiden ystävälle suosittelen suuresti Tess Gerritsenin kirjoja, myös tätä.

Rosamund Lupton - Hiljaisuuteen hävinneet

Kymmenenvuotias kuuro Ruby ja hänen äitinsä Yasmin laskeutuvat Alaskan lentokentälle ja heitä siellä on vastassa poliisi. Rubyn isä, joka oli dokumentoimassa Alaskan luontoa uskotaan kuolleen katastrofaalisessa tulipalossa, joka tuhosi kokonaisuudessaan pienen inuiittikylän ja kaikki siellä olleet.

Yasmin ei suostu uskomaan miehensä kuolleen, vaan lähtee tyttärensä kanssa mielipuoliselle retkelle halki Alaskan. He matkuvastavat rekan kyydissä jäätävässä kylmyydessä ja heidän matkansa etenee hitaasti jäisillä teillä. Matka muuttuu yhä vaarallisemmaksi, kun rekan taustapeiliin ilmestyvät siniset valot, jota tuntuvat seuraavan heitä pimeydessä. 

"Äiti kertoo minulle, että isä on OK, mutta Anaktuessa on ollut järkyttävä tulipalo. Hän sanoo että poliisit ovat tyhmiä laiskurita, joten me lähdetään etsimään isä ite."

Rubyn äiti haluisi, että hän käyttäisi sanoja. Omaa ääntänsä. Ruby itsepintaisesti käyttää viittomiaan ja Voice Magicia tietokoneella, johon hän voi kirjottaa ja laite puhuu hänen puolestaan. Kirjan yksi teemoista onkin juuri tämä. Rubyn hiljaisuus ja hänen tapansa kommunikoida. Ruby kiihkeästi yrittää saada äitinsä ymmärtämään, että vaikka Ruby ei puhukkaan, hän siltikin puhuu omalla äänellään. Omalla kielellään. 

"Se ei ole minun ääneni, se on typerä, kevyt tyhjiö-ääni". 

Ensimmäisen kerran luin Rosamund Luptonin kirjaa kesän lukumaratonissa. Hän kirjoittaa kiehtovasti ja tarinoissa tuntuu olevan usein paljon enemmän miltä päällisin puolin vaikuttaa.

Koin taas kirjan alussa, että kirjaa on hieman hankala lukea. Olin unohtanut tavan, jolla Lupton kirjottaa. Hän hyppii ihmisestä toiseen, ja näkökulmasta toiseen. Tässäkin pääosin hypättin Rubyn ja hänen äitinsä hahmojen välillä.

 Kesti siis hieman tottua tähän tyyliin taas, mutta aika nopeasti koin päässeeni kärryille ja sen jälkeen oli vain ilahduttavaa saada kuulla kahden niin erilaisen hahmon näkökulmasta tarina. Rubyn maailma oli niin erilainen kuin hänen äitinsä. 

Kirjassa kuvataan myös ulkopuolisuuden tunnetta. Oikeastaan aika hieno veto, että kirjan tapahtumat käydään Alaskassa, paikassa jossa on vain erämaata. Lunta ja jäätä eikä ihmisiä juuri lainkaan. Siellä jos missä tuntee olonsa varmasti yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. 

Rubyllä on vaikeuksia koulussa sopeutua. Hän on samaan aikaan erityisoppilas kuulovammansa takia, että samalla lahjakkaiden oppilaiden ryhmässä. Hänen vanhempansa tuntevat molemmat olonsa ulkopuolisiksi omassa avioliitossaan, ja Yasmin palaa muistoissaan lapsuuteensa, jossa hän menetti toisen vanhempansa, ja kuinka erilaiseksi se hänet teki muista lapsista. 

Yksinäinen, ulkopuolinen ja pelokas voi olla niin monella tapaa, mutta kunhan ei anna niiden tunteiden voittaa, niin kaikki kääntyy vielä hyväksi. Sen viestin olin lukevinani piilotettuina sanojen välistä. 

"Sillä ei ollut väliä, miten lujaa Ruby pakotti ilmaa keuhkoistaan, miten täydellisesti hänen kielensä ja huulensa ja kitalakensa liikkuivat ja tekivät yhteistyötä, koska hän ei itse koskaan kuulisi ääntään, sanat olisivat vain äänettömiä hänen ympärillään. Kolmevuotiaasta saakka Ruby oli halunnut, että joka huoneessa oli peili. Yasmin ymmärsi nyt, että hänen täytyi saada todiste omasta olemassaolostaan tilassa."

PS: Tajusin muuten näin jälkikäteen, että tämä kyseinenhän kirja on julkaistu Suomessa Tammikuussa 2016. Joten tämä siis pääsee lukuhaasteeseen!

Kate Morton - Kaukaiset hetket

Traaginen romanttinen trilleri, tälläinen on Kate Mortonin Kaukaiset hetket. Olen huomannut, että minulla on ristiriitainen suhtautautuminen Kate Mortonin kirjoihin. Ne ovat koukuttavia, mutta samalla niin traagisia, että en haluaisi saastuttaa mieltäni lukemalla jotain niin surullista. Niitä on siltikin vain pakko lukea.

"On mahdotonta kertoa kaikkea, mitä näin ja kuulin Midlehurstissa, eikä se tämän tarinan kannalta ole tarpeen. Tuon päivän jälkeen on tapahtunut niin paljon, että asiat ovat muovautuneet ja sekoittuneet mielessäni, enkä enää kunnolla erota linnasta ja sen asukkaista saamiani ensivaikutelmia myöhemmin tapahtuneesta."

Kaukaiset hetket kertoo Edie Buchillin ja hänen äitinsä tarinan. Kaikki alkaa siitä, kun yli viisikymmentä vuotta kadoksissa ollut kirje saapuu perille ja Edien äiti järkytyy suunnattomasti, eikä suostu kertomaan mitä kirjeessä oli.

Pian Edie rupeaa selvittämään mitä menneisyydessä on tapahtunut, miten vanha Mildehurstin linna ja siellä asuvat Blythen sisarukset liittyvät äidin nuoruuteen.
Edie saa työtehtäväkseen kirjoittaa Blythen sisarusten isän Raymond Blyhten kuuluisan lastentarinan 75-vuotis painokseen uuden johdannon, ja näin tulee tutustuneeksi tarkemmin Blythen sisarusten tarinaan ja selvittääkseen mitä he ovat pitäneet salaisuutenaan kaikki nämä vuodet.

"Juniper oli asunut koko ikänsä Midlehurstin linnassa. Hän oli syntynyt isänsä ja sisarustensa tavoin eräässä toisen kerroksen huoneessa. Hän tunsi linnan ja sen metsät niin kuin nyt ihmisen voi olettaa tuntevan ainoan maailman, jonka hän on kohdannut."

Kirja on aivan ihana kaikesta kauheudestaan huolimatta. Siitä tulee herkästi mieleen Downton Abbey. Englannin yläluokasta kertovat tarinat ovat ainakin omasta mielestäni aina äärettömän mielenkiintoisia. Se on fantasia maailma, jossa itse ehkä toivoisi elävä.

Vaikka kuvittelisi, että tarina olisi perinteinen rakkauskertomus, niin se järkyttää lukijan pohjiaan myöten. Kate Mortonin tarinat ehkä pintapuoleisesti näyttävät rakkauskertomuksilta, mutta sitten niissä aina piilee joku traaginen tarina, joka järkyttää lukijan. Ehkä niinkin on hyvä. Ehkä se muistuttaa lukijaa, että kaikki romanttiset tarinat eivät välttämättä pääty onnellisesti. Jokainen ihmiskohtalo ei ole onnellinen.

"Ihmisen elämää rajaa kaksi tapahtumaa: syntymä ja kuolema. Niiden päivämäärät kuuluvat ihmiselle yhtä lailla kuin hänen nimensä, yhtä lailla kuin kokemukset, jotka jäävät sulkujen väliin."

Kuten muissakin Mortonin kirjoissa, niin tässäkin hypitään kahden eri ajanjakson välillä. Vuoden 1940 tienoilla, sekä ns. "nykyajassa" eli vuonna 1992, jolloin Edie selvittää tarinaa. Molemmat kertomukset soljuvat eteenpäin sujuvasti tarinan suhteen, ja pieniä vihjeitä lopusta tipahtelee pitkin tarinaa.

Kirja on myös kaikesta huolimatta tarina ihmisistä. Blythen sisarukset; Percyllä, Saffyllä ja Juniperilla kaikilla oli muita suunnitelmia kuin vain jäädä Midlehurstiin. He kaikki halusivat kiihkeästi jotain, mitä eivät koskaan saaneet. Juniper laahustaa linnassa mielensä menettäneenä ja Percy ja Saffy hoitavat häntä.
Jokainen heistä on riippuvainen toisistaan. Kaikilla heillä on rikkinäinen mieli, mikä voi syntyä vain pettymysten kautta.

"Seisoin jonkin aikaa katselemassa mustaa onttoa rankoa, muistelin ensimmäistä käyntiäni monta kuukautta sitten, odotuksen tunnetta kun kuljin pyöreän altaan kautta kohti linnaa. Kaikkea mitä olin sitemmin saanut selville."

Kirja todellakin herättää paljon tunteita. Mielenkiintoista on juuri se, miten sitä ei voi vain lakata lukemasta. Kaikki ihmiselämän tunteet ovat hyvin vahvoina esillä tässä kirjassa. En voi sanoa, että tämä olisi kevyttä luettavaa, mutta ehdottomasti suosittelen.

Thomas Harris - Hannibal

Nyt on pakko myöntää: en ole koskaan nähnyt Uhrilampaita tai Punaista lohikäärmettä tai Hannibal- elokuvaa. En tiedä miten näin on päässyt käymään. Tai no, on minulla pieni aavistus, ei vain ole kiinnostanut.
En koskaan ole ollut kauhuelokuvien ystävä tai edes trillereiden, joten helpostihan nämä elokuvat tipahtavat katsontalistalta.

Ja koska minua ei ole pahemmin kiinnostanut elokuvat, en ole myöskään kirjoja lukenut. Mitä nyt jälkeenpäin ihmettelen suuresti.

Aloitin siis Hannibalista (joka on trilogian viimeinen kirja. EI NÄIN!). Törmäsin kirjaan Sysmän Kirjakyläpäivillä, ja siinä kirjojen ostohuumassa päädyin ostamaan opuksen. Ajattelin että "miksikäs ei."

Kirja alkaa ikävästi Clarice Starlingin osalta. Hän on mukana pieleen menneessä huumeratsiassa, ja joutuu lehdistön ryöpytyksen kohteeksi. On kulunut seitsemän vuotta siitä, kun pahamaineinen kannibaali tohtori Hannibal Lecter on paennut vankilasta. Lecter, joka asustaa Firenzessä, lähettää Starlingille pahoittelu kirjeen tapahtuneen johdosta, ja pyynnön että Starling kertoisi lisää elämästään. Samaan aikaan Lecterin aiempi uhri Mason Verger suunnittelee Lecterin kiinniottamista, ja päätyy käyttää Starlingia syöttinä.

"Keittiön katon nurkassa oli uusi hämähäkinseitti. Starling katseli sitä tovin ajtusten poukkoillessa edestakaisin. Hän tunsi iloa ja sääliä, sääliä ja iloa."

Olin koukussa heti ensimmäisestä sivusta lähtien. En todellakaan tiedä, miksi en ole kirjoja aiemmin lukenut. Enkä todellakaan ihmettele miksi kirjat ovat menestyneet niin hyvin. Olenhan suuri trillereiden ystävä, joten tämä todellakin iski.
Ajattelin (varmaankin kaiken julkisuutensa perusteella), että kirja olisi paljon pelottavampi kuin se oli. Ehkä kirja oli enemmänkin ällöttävä paikoin, enemmänkin kuin pelottava. Kuvaukset miten ihmisruumista ja aivoja syötiin tai syötettiin toisille ihmisille, ei ole kovinkaan pelottavaa, vaan herättää enemmänkin vatsanpohjassa oksennuksen tunnetta.

"Klassisessa keittiössä aivot kiinteytetään liottamalla, puristamalla niistä liika neste pois ja pitämällä ne yön yli kylmässä. Kun aivoja sen sijaan käsitellää tuoreina, on vaativa tehtävä estää niitä yksinkertaisesti hajoamasta kouralliseksi möykkyistä hyytelöä."

Hannibal Lecter on kovin kiintoisa hahmo, oikea vanhan kunnon psykopaatti. Hänet aliarvoidaan useasti, ja tästä seuraa useita kuolemia. Lecter on pelottava kaikessa rauhallisuudessaan, hän toimii kylmän rauhallisesti, säilyttäen rauhallisuutensa tilanteen jokaisena hetkenä. Se jos mikä on pelottavaa.
 Mietinkin, että miten hänet alunperin onkaan saatu vankilaan. Onko hän antautunut vapaaehtoisesti, vai miten? En tiedä kerrotaanko tätä aiemmissa kirjoissa, veikkaisin niin. Yksi hyvä syy tutustua aikaisempiin kirjoihin.

"Paperin rahinaa pimeässä, tuolinjalkojen vingahdus ja kirskuntaa. Tohtori Lecter istuuntuu kookkaaseen nojatuoliin Capponien suurenmoisessa kirjastossa. Valo heijastuu hänen silmistään punaisena, mutta ne eivät loista punaisina pimeässä, kuten jotkut hänen vartijansa ovat vannoutuneet niiden tekevän. On pilkkopimeää."

Clarice Starlingin hahmo on myös erityisen kiehtova. Olen ehkä tottunut vahvoihin sankarittariin, jotka pystyvät kaikkeen, ja sellainen Starling on alussa. Vahva, voittamaton, pysyy pystyssä ja selväjärkisenä. Pikkuhiljaa kirjan edetessä hän murentuu ja muuttuu. Hän itsekkin huomaa, että ei tunnista omaa käyttäytymistään.
Pakostakin kirjaa lukiessa tulee miettineeksi, kuinka helposti ihmisen psyykettä on muokata. Kuinka helppoa on uskotella jollekkin, että hän on tehnyt jotain, kuinka helppoa on saada toinen tuntemaan itsensä huonoksi ihmiseksi ja kuinka helppoa on vaikuttaa pienillä asioilla, eikä vain positiivisesti.
Onneksi sitä vähemmän tehdään oikeassa maailmassa.


Hmm.. Ehkä pitäisi järkätä Hannibal-teemainen leffailta, jossa putkeen katsottaisiin kaikki kolme elokuvaa! Näin saisi kunnon tutustumisen teemaan!

S.J.Watson - Kun suljen silmäni

Tämä oli ensimmäinen e-kirja jonka koskaan luin. Sähkäpostiini oli yhtenäpäivänä tipahtanut Elisalta tarjous jossa saa kokeilla heidän e-kirjojaan. Valikoitavan oli 5 eri kirjaa, joista valitsin tämän S.J.Watsonin trillerin: Kun suljen silmäni.

E-kirja kokemuksena oli yllättävän miellyttävä. Ei ollenkaan sellainen minkälaiseksi sen kuvittelin! Kirjaa oli yllättävän kiva lukea, sivut olivat hyvän kokoisia ja helposti luettavia.

Ja kirja oli ihan kirjan näköinen ja oloinen! Kaikki ne elementit, joita kirjasta löytyy! Eikä tarvitse kantaa mukana painavaa tilaa vievää kirjaa mukanaan (en tietenkään aio luopua tilaavievien kirjojen kantamisesta missään nimessä!).

Jos siis epäilet E-kirjoja, suosittelen suuresti testaamaan! Saatat yllättyä!

Ja sitten itse kirjaan. Kirjan päähenkilö kärsii amnesiasta, hän herää joka aamu vieraan miehen vierestä, joka kertoo hänelle olevansa hänen aviomiehensä. Christine ei muista mitään edellisestä päivästä tai miten hän on päätynyt kyseiseen tilaan.

"Haukoin henkeäni ja repäisen kuvan irti seinästä. Ei, minä ajattelen. Ei voi olla totta..."

Christine löytää vaatehuoneen kätköistä päiväkirjansa, jota eräs tohtori Nash on pyytänyt hänen pitää. Kirjan sivuilta hän oppii tarinaansa joka päivä uudestaan ja löytää itsenäisyytensä ja huomaa miehensä valehtelevan hänelle elämänsä yksityiskohdista.

Kirja oli hyvin perinteinen trilleri. Se otti mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta. Kirja oli jaettu kolmeen osaan: Tänään, Christine Lucasin päiväkirja, ja Tänään. Ensimmäisessä osassa Christine saa käsiinsä päiväkirjan, toisessa osassa kerrotaan päiväkirja muodossa tapahtumia, ja kolmannessa osassa jatketaan siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin.

"Rätinää. Hiljaisuus. Sitten puhelin soi kahdella sävelkorkeudella. Hän ei vastaa, minä ajattelin. Hänhän ei ole reagoinut viestiinkään. Hänellä on jotain salattavaa, jotain mitä hän ei halua minun tietävän." 

Kirjan aihe oli hyvin mielenkiintoinen. Uhrina on muistisairas nainen, joka tukeutuu elämässään yhteen ja ainoaan ihmiseen. Kuinka helppoa sellaista henkilöä on hyväksikäyttää, kuinka muokattavissa tuollainen ihminen on, joka ei edellisestä päivästäkään muista mitään. Ajatuskin on hieman pelottava, ja omalla tavallaan kiehtova.

Trilleriden ystäville tämä on kevyttä kesälukemista!

Kristin Ohlsson: Lotus Blues

Oho siitä onkin taas hetki aikaa, kun oon mitään kirjotellut. Tässä onkin nyt ollut pieni tauko lukemisesta, tiiättekö sen fiiliksen kun ei vaan jaksa keskittyä kirjaan. Sellainen olotila tässä viime aikoina on ollut.

Nyt kuitenkin lueskelin työkaverin suositteleman kirjan tässä viikonlopun kunniaksi. Työkaveri suositteli tätä kirjaa sanoilla "et voi laskea tätä alas" ja "todella koukuttava". Olin siis superinnoissani tästä suosituksesta ja innoissani rupesin sitten kirjaa lukemaan.

"Olin alusta lähtien aistinut, että hän oli minua koko ajan askeleen edellä ja piti hallussaan joitakin ratkaisevaa tietoa, josta minulla ei ollut aavistustakaan. Kenties hän halusi koetella minun nähdäkseen, miten nopeasti pystyisin selvittämään tapausta koskevia seikkoja omin nokkineni. Tai sitten hänellä oli käynnissä jonkinlainen peli, jota en ymmärtänyt."

Itse kirjasta. Juoni alkaa kun lakimies Martin Bennerin puheille tulee mies, joka haluaa puhdistaa sisarensa maineen. Sisar on murhannut Texasissa 2 ihmistä, ja Tukholmassa 3, ja naisen veli on varma, että hän ei ole tehnyt murhia. Sekaan kuuluu myös naisen kadonnut 4 vuotias poika.
Naisen tapaus on kuuluisa, ja nainen on tehnyt itsemurhan juuri ennen oikeudenkäyntiä. Juttu menee vain monimutkaisemmaksi kun selviää, että mies, joka esittäytyi naisen veljenä, ei olekkaan veli, vaan täysin tuntematon mies. Tapaus menee entistä enemmän monimutkaiseksi ja juttuun sekoittuu myös lakimiehen yksityiselämä, ja pian hän huomaa olevansa syvemmällä kuin haluisikaan.

Kirja ei aluksi tehnyt vaikutusta, en pitänyt tarinan kerronnallisesta muodosta. Kirja kerrotaan minä muodossa lakimiehen näkökulmasta, ja väliin on tungettu haastattelupätkiä, jossa lakimies kertoo tarinaa toimittajalle. Kesti hetken ennenkuin tajusin päähenkilön nimen, häntä ei niinkään esitellä, vaan sinne tänne tipotellaan vihjeitä, ja päähenkilön (eli siis lakimiehen) taustaa. Siis niiltä osin kuin se sopii muuhun tarinan kerrontaa.
Päähenkilö ei myöskään tunnu kovin uskottavalta, hän on lakimies, naistenmies ja huoltaja pienelle tytölle, jokin ei vain hänessä tuntunut uskottavalta, ja se mielestäni häiritsi pitkään tarinankerrontaa. Tarina oli myös aivan täynnä kliseitä, siis aivan täynnä. Onhan rikosdraamat ja trillerit aina täynnä kliseitä, mutta jotenkin tuntui, että tämä oikein pursusi niitä.

Tarina kyllä parani loppua kohden. Kun pääsi kaikesta muusta eroon, ja tarinaan rupesi tulemaan eritavoin syvyyttä niin se todellakin koukutti. Loput 200 sivua olivatkin kirjan mielenkiintoisimmat.

Kirjastahan on tulossa jatko-osa Lokakuussa 2016, jonka nimi on Mion Blues. Vaikka tämä kirja ei vakuuttanut minua, aion siltikin pyrkiä lukemaan sen. Eih

Viveca Sten: Juhannusmurha

"Sataman täyttivät veneiden valkeat rungot. Kaikkialla oli aluksia ja juhlivia ihmisiä. Humalainen nuoriso velloi laitureilla leppeässä kesäillassa. Väkijoukossa hoiperteleva tyttö kuitenkin tärisi vilusta."

Juhannusmurhat jatkaa Viveca Stenin Sandhamn-sarjaa. Pääosiossa on sarjan aiemmista teoksista tuttu Nora, joka asuttaa perimäänsä Villa Brandia Sandhamnissa, sekä hänen poliisiystävänsä Thomas, ja he molemmat sotkeutuvat tapansa mukaan Sandhamin idyllissä tapahtuviin rikoksiin.

Noran miesystävän 14-vuotias tytär katoaa juhannusyöhön ja kuristava huoli saa vallan. Nuorten juhlinta ei olekkaan niin viatonta kuin poliisi haluaa uskoa. Huolimatta poliisin valvontaoperaatiosta saari herää juhannusaamuna kauheaan uutiseen, josta jokaisella tuntuu olevan oma totuutensa kerrottavana. 

Aiemmat teokset imin hetkessä, ne olivat puoleensa vetäviä, sekä hauskoja ja tapahtumarikkaita, ja yllätyksellisiä. Tämä teos sisälsi kyllä nämä kaikki osatekijät, mutta jotenkin jäi huonompi maku suuhun. 

Sarjan toinen päähenkilö Nora, on aiemmissa teoksissa mielestäni ollut itsenäisempi, ja rohkeampi, ja tässä hän tuntuu jotenkin jäävän taka-alalle. Norasta tuli mieleen lähinnä kohtaloonsa tyytyvä, ehkä hieman rasittava ja avuton nainen, ja se ärsytti kirjassa paljonkin. 

Kirja oli sellaista kevyttä kesäpäivän lukemista, jatkoi mielestäni sujuvasti sarjaa, mutta siltikin siitä jäi mielestäni puuttumaan jotain. Olen paljon lukenut ruotsalaisia dekkareita, ja vaikka Sandhamn-sarja on suosittu, ei se yllä mielestäni Camilla Läckbergin tasolle. Kirjoista puuttuu jotenkin yllätyksellisyys ja ehkä dekkareissa kaivattu raakuus. Henkilöhahmot tuntuvat jotenkin latteilta, ja sellaisilta, jotka vain tyytyvät kohtaloonsa. 

Olin odottanut tältä kirjalta paljon, olin himoinnut kirjaa jo pitkään ennenkuin menin ostamaan, ja olihan se viihdyttävä, mutta ei mielestäni niin viihdyttävä kun se olisi voinut olla. Eli pieni pettymys tässä nyt koettiin, eikä kirja millään pääse lempikirjojeni pariin, toisin kuin Stenin Sotilaiden salaisuudet-teos. Ainakin kirja nyt on luettu TBR-listaltani! 

"Se oli alkanut viattomana huvina. Hän oli aina ollut avoin uusille kokemuksille, ja kun oli tilaisuus kokeilla kokaiinia, hän ei ollut voinut vastustaa."

Mario Reading: Pyhä Keihäs

Okei, yleensä rakastan "historiallisia" mysteeri- dekkareita, kuten Da Vinci koodi, Historiantutkija, Labyrintti ym. Tämä kirja kuuluu samaan sarjaan. Kirjassa on mystinen historiallinen esine, tällä kertaa keihään kärki (joka on jo aikojen saatossa muuttunut tomuksi), jota kaikki havittelevat, ja jonka takia ihmiset tekevät mitä tahansa. Aika peruskauraa siis.

Kirja siis kertoo kuvajournalisti John Hartista, joka matkustaa isänsä kuolinvuoteelle, ja joka siellä ollessaan saa kuulla sukunsa ällistyttävästä menneisyydestä ja salaisuuksista. Hart saa tietää pyhästä keihäästä, joka on ollut hänen isänsä hallussa, ja jota Hitler piti menestyksensä salaisuutena, ja jonka uusnatsit haluavat nyt haltuunsa.

Vaikka mitkään näistä "historiallisista" teoksista (onko aiheelle joku oikea virallinen nimi?!) eivät ole mitään korkeakirjallisuutta, olen aiemmin pitänyt niistä suuresti. Tästä en pitänyt. Luin sen loppuun, mutta kirja ei säväyttänyt.
Kirja oli sekava, siinä oli liikaa tungettu historiaa mukaan. Kaikki tuntui olevan liitoksissa natsi-saksaan, ja henkilöhahmot tuntuivat pinnallisilta ja uskomattoman tyhmiltä. Mietin useaan otteeseen kirjassa, että "miten päähenkilö ei nyt näe tuon olevan kaiken takana?!" ja mielestäni mikään ei ole niin raivostuttavaa kirjassa!
Jopa kirjan loppu tuntui olevan kummallinen, tuntui että kaikki jäi kesken. Paha sai palkkansa, maailma pelastui, mutta henkilöhahmot jäivät kesken. Historiaa yritettiin epätoivoisesti tunkea loppuun mukaan, mutta se ei vain enää istunut siihen. Jotenkin kirjan "historiallinen" puoli unohdettiin, ja keskityttiin vain nykypäivään tai natsisaksaan ja tuntui, että alkuperäinen tarina unohdettiin keskenkaiken.

Ei siis ole paljoakaan sanottavaa kirjasta. Lue jos kiinnostaa, mutta mielestäni se on ajanhukkaa. En lukisi uudestaan, enkä halua kirjaa kirjahyllyyni, mutta jonkun mielestä kirja saattaa olla viihdyttävä.

Luin kirjan lukuhaasteeseen: Kirja, josta et ole ikinä ennen kuullutkaan.