Uhmattuani tuulta ja sadetta (ah, suomen kesä!) pääsin vihdoin ja viimein lukemaan kirjaa. Kirja oli uskollinen edeltäjillensä, samalla tavalla mukaansatempaava, ja kaikkien aiempien kirjojen jälkeen oli kiva palata tuttuun ja turvalliseen (tai no ehkei niin turvalliseen) Fjällbackaan.
Tyttö katoaa jäljettömiin maatilalta Fjällbackan liepeiltä, mikä herättää hätää ja nostaa pintaan kipeitä muistoja. Kolmekymmentä vuotta aiemmin täsmälleen samasta paikasta katosi nelivuotias tyttö, joka myöhemmin löydettiin kuolleena.
Tuolloin sieppaamisesta ja taposta syytettiin kahta teinityttöä. Heistä toinen jäi elämään hiljaiseloa kylään ja toinen on nyt kolmenkymmenenvuoden jälkeen palannut takaisin, ihailtuna Hollywood näyttelijänä.
Patrik Hedsröm Tanumin poliisilaitoksen kollegoineen alkaa tutkia, mikä kahta rikosta yhdistää. Erika Falck, joka on aikeissa kirjoittaa vanhasta tapauksesta, avustaa tutkimuksissa.
Tutkimuksen edestessä alkaa paljustua synkkiä vaiettuja salaisuuksia, ja vanhat salaisuudet kantavat pitkälle. Ja mitä ihmettä kaikella tällä on tekemistä on 1600-luvulla noituudesta tuomitun naisen kanssa?
Sen jälkeen kun olin kirjan saanut noin puoleenväliin (kirjassa on siis yli 600 sivua) alkoi jo aurinko taivaalta pilkistämään, joten siirryin mansikoiden kanssa parvekkeelle lukemaan.
Kirjassa tosiaan seurataan vanhoja tuttuja hahmoja; Tanumin poliisilaitoksen väkeä, Patrik Hedströmiä, hänen vaimoaaan Erika Falckia ja heidän perhettään, sekä ystäviä ja sukulaisia. Onkin viihdyttävää aina lukea samojen henkilöiden elämästä ja huomata miten henkilöt kehittyvät. Olisin tässä kirjassa toivonut hieman enemmän Patrikin ja Erikan perhe-elämän kuvailuja, mutta ymmärrän myös hyvin miksi ne eivät ehkä sopineet kirjan aiheisiin.
Kirjassa käsiteltiin paljolti tekojen seurauksia sukupolvien päähän. Miten vanhempien synnit painavat lapsia, ja miten ne vaikuttaa heihin. Minkäikäisenä on vastuussa teoistaan, milloin pitäisi ymmärtää tekojensa merkitykset ja mitä voi laskea nuoruuden hölmöilyksi. Kirja on monella tapaa synkkä, ja kertoo hyvin rikkinäisistä ihmisitä, jotka ovat tehneet virheitä ja vääriä päätöksiä kerta toisensa jälkeen.
Kirjassa on heti alusta pitäen enteilevä tunnelma, sieltä täältä tulee poimittuja vihjeitä, että jotain kamalaa tulee tapahtumaan. Sen pystyy enteilemään, ja ei voi kuin lukea vierestä ja katsoa kuinka hahmot askel askeleelta kulkevat kohti tuhoa.
Olen tosiaan kaikki aiemmat Läckbergit lukenut ja ihastuin niihin heti ensimmäisen kirjan myötä. Viimeisin kirja Leijonankesyttäjä, oli kuitenkin monella tapaa Camilla Läckbergin paras teos. Ja olen tämän kirjan luettuani edelleen sitä mieltä. Leijonankesyttäjän jälkeen Läckbergin odotetaan varmasti voittavan itsensä ja kirjoittavan yhtä kiehtovalla tavalla karmivan kirjan, mutta valitettavasti Noita ei mielestäni siihen yltänyt.
Vaikka Noidassa oli paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia, tuntui se paikoin pinnalliselta, henkilöhahmoihin ei perehdytty tarpeeksi ja mielestäni kirjassa tapahtui liikaa. Siinä oli liian monta juonenpätkää ja liian monta päähenkilöä, joiden elämää tuli seurattua ja keiden tiesi jollain tavalla sitoutuvan kaikkeen. Kaiken tämän takia tuntui, että kirja ei syventynyt tarpeeksi olellisiin yksityiskohtiin.
Kirja oli mielenkiintoinen monella tapaa ja ajatuksia herättävä. Ei ehkä lempikirjani Camilla Läckbergin valikoimasta, mutta ei myöskään huonoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti