Mutta seuraavana aamuna Edevanen perhe herää kaameaan tradegiaan. Perheen kuopus, Theo-vauva, on kadonnut.
Kesäkuu 2003. Sadie Sparrow, lontoolainen rikostutkija, lähetetään pakkolomalle pieleen menneen rikostutkinnan takia. Sadie lähtee isoisänsä luokse Cornwalliiin, jossa odottaa tylsyys ja toimettomuus. Eräänä päivänä hän kuitenkin törmää umpeenkasvaneen puutarhan keskellä olevan hylättyyn taloon. Huhu kertoo, että kauan sitten talosta katosi juhlien jälkeen poikavauva.
Samaan aikaan Hampsteadissa Alice Edevane jatkaa dekkareiden kirjoittamista. 86-vuotiaan Alicen elämä on yhtä harkittua kuin hänen bestsellerinsäkkin. Kunnnes Sadie lähestyy häntä tiedustellen Edevanen perheen menneisyydestä. Alicen on viimein kohdattava monimutkainen menneisyytensä ja salaisuutensa, joita hän on niin kovin kauan yrittäny paeta.
"Alicen katsellessa mies kumartui ja tarttui pölkkyyn tukevasti ennen kuin laski sen pinoon toisten päälle. Mies oli vahva, ja se oli hyvä. Alice ei ollut varma, miksi se oli hyvä, tiesi vain, että sillä oli merkitystä hänen mielensä syvissä ja tutkimattomissa sopukoissa. Poskia kuumotti; hän punastui."
Kirja on perinteistä Mortonia. On päätarina, joka tapahtuu jossain menneisyydessä, ja "nykyisyydessä" ihmiset selvittävät mitä on tapahtunut ja selvittävät palanen kerrallaan mitä on tapahtunut. Ihmisten salaisuudet nousevat yksitellen esille, eikä kukaan ole viaton.
"Eleanor päätti puhua Alicen kanssa siitä huolimatta, että ajatukset olivat sumeat ja hänen teki vastuttamattomasti mieli vajota takaisin sänkyyn, kätkeytyä peiton alle ja torjua mielestä päivän kauhut. Tytär tiesi jotain Theon katoamisesta, siitä Eleanor oli varma."
Kävin kirjan hakemassa kirjakaupasta heti sen suomennoksen ilmestyttyä, eli viime torstaina. Ja luin sen samantien! Olen odottanut tätä kirjaa jo pitkään luettuani kaikki muut, ja ehdottomasti halusin lukea suomennetun version, koska uskoin että näin saan siitä enemmän irti.
(Huomatkaa kuinka ihana kansi on!!!)
Useat muut Mortoneissa on mielestäni joku shokeerava yksityiskohta. Se viimeinen silaus, joka sekoittaa pakan kokonaan ja mitä ei missään nimessä voi uskoa todeksi. Tässä se suoraan sanottuna mielestäni puuttui. Kirja oli ehkä enemmänkin romanttinen kertomus, kuin mitä aiemmat teokset ovat olleet, ja jäin kaipaamaan edelleen jotain hieman enemmän.
Kirjassa tosiaan seurataan Alice Edevanea ja Sadie Sparrowta, sekä heidän lisäkseen tutustutaan Alicen erityiseen perheeseen; hänen vanhempiensa uskomattomaan rakkaustarinaan, ja sisariinsa, sekä ärtyisään isoäitiin. Sekä perheen hyvään ystävään kirjailija Llewellyyn. Kaikkien heidän tarinansa on tavalla tai toisella kietoutuneet pikku Theon kohtaloon.
"Sitä hän ei tiennyt, ettei hän koko elämänsä aikana pääsisi näistä äänistä eroon; ne seuraisivat häntä tästä paikasta ja ajasta, tunkeutuivat hänen uniinsa ja painajaisiinsa ja muistuttivat jatkuvasti siitä, mitä hän oli tehnyt."
Pidän kuitenkin kirjailijan tavasta kertoa tarinaa. Mielestäni on kiehtovaa se, kuinka hän sekoittaa nykyisyyttä ja menneisyyttä ja kuinka tarinat kietoutuvat erityisellä tavalla yhteen.
Kirjoissa aina on joku joka salailee kaiken. Joku joka ehkä tietää totuuden kaikesta, mutta joka jostain syystä on päättänyt olla kertomatta sitä. Tai kuinka hän tietää vain palasen siitä totuudesta, ja on itse tehnyt, aivan väärät johtopäätökset. Ja miten nämä päätökset, salaisuudet kummittelevat heitä vielä pitkään tulevaisuuteen.
Morton kertoo ihmisyydestä monelta eri kantilta, miten he ovat vain ihmisiä. Sadien menneisyys on tullut kummittelemaan huonolla hetkellä, ja se vaikutti hänen kykyynsä tehdä työtänsä. Alice salailee jotain menneisyydessään, jotain mitä hän teki kauan sitten ja joka muutti häntä pysyvästi. Alicen äiti Eleanor on villistä ja eloisasta nuoresta tytöstä kasvanut äidiksi, jonka päätöksiä hänen rakkaat tyttärensä eivät aina ymmärrä, ja joka joutuu salassa taistella heidän kaikkien turvallisuuden puolesta. Ihmiskohtalot eivät ole aina siltä miltä näyttää. Kaikissa on jotain rikkinäistä, joka muokkaa heitä tulemaan siksi, keitä he loppujenlopuksi ovat.
"Elämä ei kuitenkaan ollut satu, ja vastaan tuli tilanteita, jolloin ei voinut saada kaikkea haluamaansa yhtäaikaa."
Talo järven rannala on tosiaan Mortonin viides suomennettu teos. Kaikki neljä aiempaa romaania on palkittu Australian (Kate Morton on siis Australialainen kirjailija) kirja-alan arvostetulla Vuoden romaani-palkinnolla
Blogista löytyy aiemmat postaukset Mortonin aiemmista kirjoista: Hylätty puutarha, Salaisuuden kantaja ja Kaukaiset hetket. Paluu Rivertoniin on Mortonin ensimmäinen romaani ja luin sen ennen blogin perustamista, joten siitä ei valitettavasti löydy postausta.
HUOM! Kirjat tosiaan ovat omia kertomuksiaan, joten niitä ei tarvitse lukea julkaisemisjärjestyksessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti