Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lukumaraton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lukumaraton. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. helmikuuta 2019

Lukumaraton

Viime sunnuntaina järkättiin Kirjavinkkariyhdistys ry:n kanssa lukurauhan päivän kunniaksi lukumaraton, johon siis itsekkin osallistuin. Olen viime päivinä kärsinyt kunnon flunssasta, joten voimat menivät kesken maratonin ja oli pakko siirtyä kesken kaiken aivottomanpaan hommaan eli suomeksi television katseluun. 

Sain kuitenkin hyvin ihan hyvin suoritettua tuota maratonia. Luin 3 kirjaa, ja n. 1065 sivua. Olin varannut maratoniin 6 sivua. 

Mitä sitten luin: 

Lars Kepler: Paginini ja paholainen

Keplerin toinen osa Joona Linna- kirjasarjasta. Ruotsin aseviennin päätöksistä vastaava Carl Palmcrona löydetään hirttoköydestä kodistaan Östermalmilta. Huone on täysin kalustamaton, eikä lähellä ole mitään, minkä päälle Palmcrona olisi voinut kiivetä. 
Tukholman edustalta löytyy kuollut nainen yksin ajelehtivasta moottoriveneestä. Naisen keuhkot ovat täynnä vettä, mutta vaatteet ja vene eivät ole märkiä. Onko kyseessä onnettomuus? Rikoskomisario Joona Linna alkaa tutkia arvoituksellisia kuolemia ja löytää yhteyden niiden väliltä. Samalla hän oivaltaa, että muitakin ihmisiä on hengenvaarassa. Poliisille tulee kiire löytää heidät ennen 
murhaajaa. 

"Tyylikkäästi pukeutunut mies on aivan paikoillaan, ranteet suorina ja kengänkärjet lattiaa kohti, aivan kuin hän olisi pysähtynyt ilmaan kesken korkean hypyn. 
  Mies on hirttäytynyt - mutta siinä ei ole kaikki, tässä ei jokin täsmää, jokin on pielessä."

Kirja vei mukanaan. Rakastan dekkareiden lukemista ja se aina nollaa aivoni sopivalla tavalla. Olin ehkä hieman varautunut sillä  Hypnotisoija oli ehkä paikoin hieman itseään toistava, mutta tämä ei kyllä ollut. Kirja vei mukanaan ja koko ajan tapahtui asioita toisensa perään sopivassa määrin. Seuraava Kepler menee siis lukulistalle. 

Annoin kirjalle 4 tähteä




Pia Leino: Taivas

Taivas on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jonka avaamia kysymyksiä ei tee mieli vaientaa. Lohduton sisällissodan jälkeinen Helsinki ja tilansa uudelleen valtaava luonto antavat haikean kauniit puitteet tarinalle, joka herättää vahvan tarpeen vaalia elämää, kaikkea sitä mikä on maailmassa tärkeintä. 

Olin odottanut tämän lukemista. Pidän dystopiasta ja dystopinen helsinki kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että siihen oli pakko tutustua tarkemmin. Kirja ei kuitenkaan vastannut odotuksia. Kieli oli kaunista ja todella kuvailevaa. Mieleeni tuli todella paljon Leena Krohnin Unelmakuolema, jossa paikoin kuvaillaan tilaa ja hetkeä sen enempää tarkemmin selittämättä miksi asia on niin kuin se on. Kirjassa oli hetkiä, joita en oikein osannut sijoittaa mihinkään. Ne ehkä tapahtuivat tulevaisuudessa, ajassa johon päähenkilöt eivät olleet vielä päässeet? Odotin ehkä Helsingin kuvauksilta huomattavasti enemmän. Oli kuitenkin kiva päästä lukemaan kirjailijan luomaa maailmaa. 

"Nyt jäljellä oli viileä huone ja tuuli, joka hakkasi Esplanadin puiston lehmusten latvoja. Paljaat oksat näyttivät riipivän pilvimassaa. Osa lehmuksista oli jo kaatunut myrskyissä, mutta sitkeimmät jaksoivat vielä. Torikauppiaat olivat nostelleet puita teiltä päästäkseen kärräämään tavaroitaan, mutta rungot makasivat yhä sikin sokin puistossa hiljalleen lahoavana kuolemankellojen ja hevosmuurahaisten majapaikkana."

Kirja kuitenkin loi mielenkiintoisen katsauksen tulevaisuuteen, jossa masentuneisuus on normi, ja elämä harmaata ja synkkää. Ihmiset ovat menettäneet seksuaalisen kiinnostuksen muihin, ja se tuntuu vieraalta ja oudulta. Kirjan päähenkilöt saavat mahdollisuuden karata tästä tylsästä ja harmaasta maailmasta, ja saavat hallituksen salaisen lääkekokeilun ansiosta nähdä maailman kauniina ja mahdollisuuksien paikkana. 

Annoin kirjalle 2 tähteä


Kati Rapia ja Juha Hurme: Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki - Suomenniemen ensimmäisen tähtitieteilijan elämä ja seikkailut


Suomen ensimmäinen tähtitieteilijä Sigfrid Aronius Forsius (s. 1560) ei ollut mikään tavallinen tiedemies. Forsius tutki tähtitiedettä, astrologiaa, luonnonfilosofiaa, kirjoitti luonnontieteellisen teoksen Physica, sekä kirjan mineraaleista. Euroopan yliopistoissa opiskellut Forsius työskenteli pappina, virkamiehenä, professorina, kuninkaallisena tähtitieteilijänä, tutkimusmatkailijana, kartoittajana, kruunun salaisena asiamiehenä, almanakan laatijana, ennustajana ja merkkien selittäjänä. Hän oli virsirunoilija, saarnakirjailija, historioitsija, perinteenkerääjä, kääntä, unien näkijä, juoppo, riitapukari, ja ehkä ystävänsä murhaaja. Hän oli todellakin sotkuinen kuvaus koko aikakaudesta. 

"... Siis jos joku hiihtää sinisessä metsässä sinisten puiden alla sinisellä hangella ovat hänen silmänsä, kasvonsa, vaatteensa kaikki siniset! Ilman vaikutuksesta! Joka on läpinäkyvä olio, sekä metsän sinisestä, joka taas vastaanottaa sinisen värin. Ja kaikki tämä on vain heijastusta! Ei todellista.."

Kirja on sarjakuvaromaani, ja myönnän heti etten ole sarjakuvien kovinkaan kova fani. Kesti hetken ennen kuin totun kirjan rosoiseen tyyliin ja hankalasti luettavaan tekstiin. Teksti oli kuitenkin hauskaa, ja kirja oli todella mielenkiintoisesti ja erikoisesti toteutettu kuvaus 1500-luvulla eläneestä tiedemiehestä. Ihana lähestymistapa historiaan. 

Annoin kirjalle 3 tähteä


maanantai 31. lokakuuta 2016

Loman luku-urakka

Nyt se alkoi, Loma! Seuraavan viikon olen kotona, rentoutumassa ja nauttimassa syksystä. Kirjamessut kuuluvat loman ohjelmistoon, samaten Rocky Horror Picture Show kulttuuritalolla ensiviikon perjantaina, ja pyhäinmiestenpäivänä elokuvailta.

Ajattelin kaiken tämän ohella ryhdistäytyä nyt lukemisessa, ja yrittää lukea mahdollisimman paljon. Minulla on kirjahyllyssä yhdellä hyllyllä kirjastonkirjoja, jotka ovat jo PITKÄÄN odottaneet lukemista. Kirjat on uusittu jo moneen otteeseen, ja en vain ole päässyt vielä niihin käsiksi. Sitä varten ajattelin nyt ottaa projektiksi tämän loman aikana lukea kaikki nuo kirjat, jotka ovat kummitelleet siellä jo hetken. 

Ja olen myös kotona flunssassa, tietenkin. Joten tämäpä sattui sopivasti. Mikä sopivampi aika aloittaa kunnon luku-urakka. Tutustua kaikkiin noihin teoksiin, joita en ole saanut vielä luetuksi, ja myös niihin, jotka ostin kirja-messuilta.

Katsotaan montako kirjaa saan luetuksi ensi maanantaihin (7.11) mennessä luettua! 

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kesälukumaraton 2016

Osallistuin nyt viikonloppuna Ja kaikkea muuta-blogin isännöimään blogistanian kesälukumaratonille. Tämä on ensimmäinen kirjamaraton, jolle ikinä osallistuin. Olen aiemmin muiden blogeista lukenut tietenkin niistä ja mielessäni miettinyt, että kuinka siistiä niihin olisi osallistua,

Kesälukumaratonin ohjeet ja linkkejä muiden osallistuneiden blogeihin löytyy Ja kaikkea muuta blogista.



9.7 klo 23
Aloitan lukumaratonin nyt Lauantain puolella. Kirjaksi valikoituu Emmi Itärannan Teemestarin kirja, yksi Adlibriksen ostoksista. Ei oikeastaan huvittaisi lukea, mutta tiedän että kyllä se inspiraatio sieltä vielä tulee. En jaksa kauaa lukea ennen kuin väsymys iskee toden teolla, ja päädyn menemään nukkumaan.

Sivuja luettu: 23

10.7 klo 8.45
Heräsin seitsemän jälkeen ja lähes välittömästi jatkoin kirjan lukemista. En ole noussut vielä edes sängystä. Sain Teemestarin kirjan luettua ja yllättyin toden teolla. Kirja oli aivan erilainen miksi sen kuvittelin. Dystopisissa kirjoissa on aina omanlaisensa viehätys, mutta tässä tuntui olevan koko ajan olevan hyvin epätoivoinen tunnelma.  Olen hyvin tyytyväinen ensimmäiseen valintaani.

Toiseksi kirjaksi ajattelin valita Liane Moriartyn Mustat valkeat valheet.
Ulkona pitäisi olla aivan ihana ilma. Kai se pitää mennä todentamaan, ja ehkä syömään jotain aamupalaa.


Sivuja luettu: 330
Kirjoja luettu: 1


Klo 10.05

Sain aamupalalla luettua ihan hyvin! Pienen kriiseilyn jälkeen (munakkaan ainekset lensivät kaaressan lattialle), siirryin aamupalan ja kirjan kanssa terassille lukemaa, ja siitä hetken päästä, laiturin lokkaan.
Lukeminen kuitenkin keskeytyy nyt hetkeksi. Pitää mennä pyydystämään näkymättömiä kaloja ja rakentamaan hiekkalinnoja veljentytön kanssa. Hiekkalinnat on nyt tällä hetkellä tärkeämpiä kuin lukeminen. Sain kuitenkin jonkinverran luettua! Koukuttava valinta ja todella hyvä kirja!

Sivuja luettu: 410



Klo 14.10
Huh! Kakkoskirja luettu. Tykkäsin todella paljon Lianne Moriartyn kirjasta! Kirja koukutti heti alusta lähtien. Tunnelma oli hyytävä ja koko ajan tiesi, että joku on kuollut, mutta kuka?!? Todella mielenkiintoista luettavaa.
Seuraavaksi vuorossa on Sarah Winmanin Merenneidon vuosi. Odotan tältä paljon, koska pidin todella paljon hänen aiemmasta teoksestaan; Kani nimeltä Jumala.

Sivuja luettu: 775
Kirjoja luettu: 2


Klo 14.49
Sarah Winmanin kirjan luku keskeytyi, kun veljentyttö halusi, että luen hänen kanssaan lastenkirjaa. Joten Winman vaihtui Jujja ja Thomas Wieslander sekä Sven Nordqvistin lastenkirjaan Lehmä joka tahtoo lentää. Kirjahan tämäkin on!

Sivuja luettu: 808
Kirjoja luettu: 3 (koska lastenkirja lasketaan mukaan)

Klo 18.55
Lukuhetkeen tuli lisää "häiriöitä". Piti ruokailla, ja käydä uimassa. Sitten luettiin hetke taas lisää. Kerroinko jo kuinka paljon pidän Winmannin kirjojen nimistä? "Kani nimeltä Jumala" ja "Merenneidon vuosi" Ihanan lapsenomaisia, ja leikillisiä nimiä.

Sitten saatiin päähämme lähteä melomaan mökin edustalla olevan saaren ympäri. Taivas näytti aika tummalta, ja mustat pilvet kokoontuivat taivaalle, joten jos melomaan halusi,niin se piti tehdä heti.

Kaiken tämän jälkeen pääsin sitten taas lukemisen makuun, ja sain kunnolla aloitettua Merenneidon vuoden. Ihana kirja! Todella elämänmyönteinen ja ihastuttava! Kirjasta jäi todella positiivinen olotila.

Seuraavaksi on saunan lämmityksen vuoro. Jos saisi vielä yhden kirjan sen jälkeen luettua, niin olisin todella iloinen.

Sivuja luettu: 1010
Kirjoja luettu: 4

10.7 klo 23
Maraton loppuu nyt! Viimeiseksi kirjaksi valikoitui Rosamund Luptonin kirja Sisar. Todella mielenkiintoinen rikosdraamaa heti alusta lähtien. Tätä viimistä kirjaa en aivan loppuun asti saanut luettua ennen virallisen 24h loppumista, mutta lähes puoleenväliin pääsin kuitenkin. Taidan jatkaa kirjaa huomenna sitten, silmät eivät tunnu enää pysyvän auki!

Kaikenkaikkiaan tämä lukumaraton -kokemus oli todella mielenkiintoinen! Olen todella iloinen, että osallistuin mukaan. Toki petyin vähän luettujen kirjojen määrään. Olin ajatellut, että pääsisin edes 6 kirjaan asti. Noh, ensi kerralla sitten. Ehkä aloittelijan moka osallistui Lukumaratonille paikassa, jossa muutkin ihmiset vaativat huomiota. Seuraavalla kerralla tiedän erakoitua sitten omaan kotiini.

Sivuja Luettu: 1187
Kirjoja luettu 4.5 (viiminen kirja luetaan huomenna loppuun)
Fiilis lopussa: Väsynyt, mutta erittäin iloinen ja tyytyväinen!


Kirjat luettu haasteeseen:
Emmi itäranta: Teemestarin kirja
Lianne Moriarty: Mustat valkeat valheet
Jujja ja Thomas Wieslander sekä Sven Nordqvist: Lehmä, joka tahtoi keinua
Sarah Winman: Merenneidon vuosi