Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dystopia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dystopia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. helmikuuta 2019

Lukumaraton

Viime sunnuntaina järkättiin Kirjavinkkariyhdistys ry:n kanssa lukurauhan päivän kunniaksi lukumaraton, johon siis itsekkin osallistuin. Olen viime päivinä kärsinyt kunnon flunssasta, joten voimat menivät kesken maratonin ja oli pakko siirtyä kesken kaiken aivottomanpaan hommaan eli suomeksi television katseluun. 

Sain kuitenkin hyvin ihan hyvin suoritettua tuota maratonia. Luin 3 kirjaa, ja n. 1065 sivua. Olin varannut maratoniin 6 sivua. 

Mitä sitten luin: 

Lars Kepler: Paginini ja paholainen

Keplerin toinen osa Joona Linna- kirjasarjasta. Ruotsin aseviennin päätöksistä vastaava Carl Palmcrona löydetään hirttoköydestä kodistaan Östermalmilta. Huone on täysin kalustamaton, eikä lähellä ole mitään, minkä päälle Palmcrona olisi voinut kiivetä. 
Tukholman edustalta löytyy kuollut nainen yksin ajelehtivasta moottoriveneestä. Naisen keuhkot ovat täynnä vettä, mutta vaatteet ja vene eivät ole märkiä. Onko kyseessä onnettomuus? Rikoskomisario Joona Linna alkaa tutkia arvoituksellisia kuolemia ja löytää yhteyden niiden väliltä. Samalla hän oivaltaa, että muitakin ihmisiä on hengenvaarassa. Poliisille tulee kiire löytää heidät ennen 
murhaajaa. 

"Tyylikkäästi pukeutunut mies on aivan paikoillaan, ranteet suorina ja kengänkärjet lattiaa kohti, aivan kuin hän olisi pysähtynyt ilmaan kesken korkean hypyn. 
  Mies on hirttäytynyt - mutta siinä ei ole kaikki, tässä ei jokin täsmää, jokin on pielessä."

Kirja vei mukanaan. Rakastan dekkareiden lukemista ja se aina nollaa aivoni sopivalla tavalla. Olin ehkä hieman varautunut sillä  Hypnotisoija oli ehkä paikoin hieman itseään toistava, mutta tämä ei kyllä ollut. Kirja vei mukanaan ja koko ajan tapahtui asioita toisensa perään sopivassa määrin. Seuraava Kepler menee siis lukulistalle. 

Annoin kirjalle 4 tähteä




Pia Leino: Taivas

Taivas on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jonka avaamia kysymyksiä ei tee mieli vaientaa. Lohduton sisällissodan jälkeinen Helsinki ja tilansa uudelleen valtaava luonto antavat haikean kauniit puitteet tarinalle, joka herättää vahvan tarpeen vaalia elämää, kaikkea sitä mikä on maailmassa tärkeintä. 

Olin odottanut tämän lukemista. Pidän dystopiasta ja dystopinen helsinki kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että siihen oli pakko tutustua tarkemmin. Kirja ei kuitenkaan vastannut odotuksia. Kieli oli kaunista ja todella kuvailevaa. Mieleeni tuli todella paljon Leena Krohnin Unelmakuolema, jossa paikoin kuvaillaan tilaa ja hetkeä sen enempää tarkemmin selittämättä miksi asia on niin kuin se on. Kirjassa oli hetkiä, joita en oikein osannut sijoittaa mihinkään. Ne ehkä tapahtuivat tulevaisuudessa, ajassa johon päähenkilöt eivät olleet vielä päässeet? Odotin ehkä Helsingin kuvauksilta huomattavasti enemmän. Oli kuitenkin kiva päästä lukemaan kirjailijan luomaa maailmaa. 

"Nyt jäljellä oli viileä huone ja tuuli, joka hakkasi Esplanadin puiston lehmusten latvoja. Paljaat oksat näyttivät riipivän pilvimassaa. Osa lehmuksista oli jo kaatunut myrskyissä, mutta sitkeimmät jaksoivat vielä. Torikauppiaat olivat nostelleet puita teiltä päästäkseen kärräämään tavaroitaan, mutta rungot makasivat yhä sikin sokin puistossa hiljalleen lahoavana kuolemankellojen ja hevosmuurahaisten majapaikkana."

Kirja kuitenkin loi mielenkiintoisen katsauksen tulevaisuuteen, jossa masentuneisuus on normi, ja elämä harmaata ja synkkää. Ihmiset ovat menettäneet seksuaalisen kiinnostuksen muihin, ja se tuntuu vieraalta ja oudulta. Kirjan päähenkilöt saavat mahdollisuuden karata tästä tylsästä ja harmaasta maailmasta, ja saavat hallituksen salaisen lääkekokeilun ansiosta nähdä maailman kauniina ja mahdollisuuksien paikkana. 

Annoin kirjalle 2 tähteä


Kati Rapia ja Juha Hurme: Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki - Suomenniemen ensimmäisen tähtitieteilijan elämä ja seikkailut


Suomen ensimmäinen tähtitieteilijä Sigfrid Aronius Forsius (s. 1560) ei ollut mikään tavallinen tiedemies. Forsius tutki tähtitiedettä, astrologiaa, luonnonfilosofiaa, kirjoitti luonnontieteellisen teoksen Physica, sekä kirjan mineraaleista. Euroopan yliopistoissa opiskellut Forsius työskenteli pappina, virkamiehenä, professorina, kuninkaallisena tähtitieteilijänä, tutkimusmatkailijana, kartoittajana, kruunun salaisena asiamiehenä, almanakan laatijana, ennustajana ja merkkien selittäjänä. Hän oli virsirunoilija, saarnakirjailija, historioitsija, perinteenkerääjä, kääntä, unien näkijä, juoppo, riitapukari, ja ehkä ystävänsä murhaaja. Hän oli todellakin sotkuinen kuvaus koko aikakaudesta. 

"... Siis jos joku hiihtää sinisessä metsässä sinisten puiden alla sinisellä hangella ovat hänen silmänsä, kasvonsa, vaatteensa kaikki siniset! Ilman vaikutuksesta! Joka on läpinäkyvä olio, sekä metsän sinisestä, joka taas vastaanottaa sinisen värin. Ja kaikki tämä on vain heijastusta! Ei todellista.."

Kirja on sarjakuvaromaani, ja myönnän heti etten ole sarjakuvien kovinkaan kova fani. Kesti hetken ennen kuin totun kirjan rosoiseen tyyliin ja hankalasti luettavaan tekstiin. Teksti oli kuitenkin hauskaa, ja kirja oli todella mielenkiintoisesti ja erikoisesti toteutettu kuvaus 1500-luvulla eläneestä tiedemiehestä. Ihana lähestymistapa historiaan. 

Annoin kirjalle 3 tähteä


lauantai 15. syyskuuta 2018

Meg Rosoff - Poikkeustila

Manhattanilainen Daisy saapuu kesäksi serkkujen luo Englannin maaseudulle. Räjähtävän rehevässä paratiisissa ei ole sääntöjä eikä aikuisia - eikä mitään estämässä sähköä sinkoilemasta Daisyn ja hänen serkkunsa Edmondin välillä. Pian kuitenkin alkaa puheet sodasta lisääntyä, pommeista ja miehityksistä. Lentokentät suljetaan, ruoka käy vähiin ja kylällä alkaa kulkea sotilaita. Kännykät hiljenevät ja vain huhut liikkuvat.
Sitten unenomainen hiljaisuus vaihtuu hyytäväksi todellisuudeksi ja Daisy joutuu koettelemuksiin, joita hän ei ikinä kuvitellut joutuvansa kohtaamaan.


"Ja niin minulla oli käden ulottuvilla kaikki mitä elämästäni oli jäljellä ja olin valmis vaipumaan itsekkin uneen."


Yksi lempielokuvistani on This is how I live now, jossa pääosaa esittä Saoirse Ronan. Elokuvassa on kiehtova maailma, joka voisi hyvinkin pitää paikkansa ja kuvaa sitä, minkälaista maailmansota voisi olla ja tuntua 2000-luvulla.
 Tuo kyseinen elokuva perustuu juuri tähän kirjaan, joten odotin kirjalta jokseenkin paljon, ja valitettavasti joudun myöntämään pettyneeni. Tällä kertaa myönnän elokuvan olevan parempi, kuin kirja. Uskokaa, tuon myöntäminen on todella vaikeaa.

Kirja löytyi kirjastolta nuorten hyllystä. Luulen, että se iskee ehkä enemmän nuorempaan kohdeyleisöön, vaikka kirjan aiheet ovatkin hieman rankkoja. Kirjan päähenkilön romanttinen kohde on hänen serkkunsa, mikä on hyvinkin kyseenalaista, ja kirjassa kuolee usempikin nuori ihminen sodan tullessa lähelle. Nuorten viattomuus kärsii kirjassa, ja he joutuvat kohtaamaan julman maailman.

"Osbert oli ainoa joka ei vaikuttanut epäluuloiselta. Hän oli niin kiinnostunut Länsimäisen Sivistyksen Rappeutumisesta että häneltä jäi huomaamatta kuinka yksi sen ilmentymä toteutui aivan hänen nenänsä alla."

Kirja on kuitenkin kiehtova, vaikka se ei minuun oikein iskenytkään. Pidän dystopisia kirjoja kiehtovina, ja pidän niistä jopa enemmän kuin fantasiakirjallisuudessa. Ne voivat tapahtua, ne olisivat voineet tapahtua, jos jokin maailmanhistoriassa olisi mennyt eri tavoin. Ne ruokkivat mielikuviani maailmasta, joka olisi voinut olla tai voisi olla ja kyseenalaistavat nykyisen maailman omalla tavallaan.

Annan kirjalle 2 ja puoli tähteä. 

maanantai 19. helmikuuta 2018

Marissa Meyer - Cinder

Cinder on ensimmäinen osa Marissa Meyerin Lunar Chronicles -sarjasta. Tarina on vanha Tuhkimo- satu pienellä twistillä. Päähenkilö Cinder on nuori 17-vuotias kybordi, puoliksi robortti, puoliksi ihminen, ja sen jälkeen tarina menee aika peruskaavalla, pienillä twisteillä tietenkin.



Cinder on ya-kirja ja eli siis kirja on suunnattu nuorille tai nuorille aikuisille. Se on fantasiaa ja scifiä jollain jännällä tapaa sekoitettuna. Jos olisin ollut hieman nuorempi olisi kirja iskenyt minuun vielä kovemmin, mutta nyt vaikutus jäi hieman vaisuksi. Ajattelin kuitenkin etsiä toisen osan käsiini ja lukea senkin ja katsoa hieman, että mihin suuntaan tarina jatkuu.

Koska tarinan pohjana on käytetty vanhaa satua on se myös monella tapaa hyvin ennalta-arvattava, kirja etenee tutun kaavan mukaan ja mitään kovin suuria yllätyksiä kirja ei siis tarjoa. Ajattelenkin sen suurimmaksi valtiksi sen kuinka hienosti kirjailija on onnistunut vanhasta kaikille tutusta tarinasta kehittämään jotain uutta ja erilaista.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kuulumisia Heinäkuussa

Heinäkuussa en todellakaan ole kerennyt nyt lukea paljoakaan. Sain kuulla että pääsen Seinäjoen ammattikorkeakouluun opiskelemaan Kirjasto-ja tietopalvelu-alaa (wuhuu! Unelma toteutuu!!) ja asioiden järjestelyssä onkin mennyt aika lailla koko kuukausi!

Kesäloma häämöttää vasta elokuun lopulla ja koulu alkaakin kesken kesäloman, joten nyt kesällä ei kauheasti ole kerennyt vain istua ja rentoutua hyvän kirjan ääressä. Onneksi ensiviikonloppuna pääsee mökille, jonne voisi yhden kirjan ottaa mukaan.

Alku kuukaudesta ehdin kuitenkin muutaman kirjan lukea ja tässä ne nyt tiivistetysti ovat:

Hugh Howey - Kohtalo



Kohtalo on siis Siilo-sarjan kolmas ja viimeinen osa. Olen edelleenkin sitä mieltä, että sarjan toinen osa on paras näistä kolmesta, mutta tämä viimeinen osa on myös erittäin hyvä.
Kolmas osa jatkaa suoraan siitä mihin ensimmäinen kirja Siilo jäi. Koska kirjojen lukemisen välissä oli useampi vuosi oli minulla todella vaikea hahmottaa että mihin kohtaan tarkalleen ensimmäinen kirja jäi ja sen takia kirjan alku meni minulta kokonaan ohi. Kirjat ovatkin ilmeisesti tarkoitettu peräkanaa-lukemiseen.
Hahmot olivat hyvin kirjoitettu ja ne veivätkin mukanaan ja niihin uppoutui. Kohtalo sitoi kirjasarjan hienoksi kokonaisuudeksi, mutta jotenkin kirjan loppu olikin odotettua vaisumpi ja petyin hieman siihen. Jotenkin kirjasarjan lopusta jäi vain hyvin keskeneräinen fiilis, odotin jotain paljon enemmän lähinnä kirjan hahmoilta. Tuntui että kirjailijalta loppui hahmoihin kiinnostus ja hän vain lopetti kirjasarjan.
Kaikesta huolimatta suosittelen kirjasarjaa kaikille dystopisista kirjoista pitäville!

Paula Hawkins - Tummiin Vesiin

Tummiin vesiin

Hawkinsin esikoisteos Nainen junassa oli tosiaan suuri hitti, joten odotukset tähän Tummiin Vesiin teokseen olikin aika suuri. Alkuun petyin. Pakko sanoa se ääneen. Kirja ei mielestäni yltänyt samalle tasolle kuin Nainen junassa ylsi, ja alku tuntui takkuilevan todella paljon. Hahmoihin ei tuntunut saavan samalla tavalla kontaktia ja kaikki tuntui olevan todella pintapuolista.
Kirja parani kuitenkin loppua kohden, eikä täten ollut niin kova pettymys. Siinä oli paljon potentiaalia todella mahtavaksi tarinaksi.
Pidin tarinan tummasta teemasta. Kirjassa kaikilla oli enemmän tai vähemmän salaisuuksia, ja kirjan pahis oli todellakin yllätys. Viimeisiä kappaleita lukiessa en voinut olla laskematta kirjaa käsistäni, mutta muuten jouduin välillä pakottamaan itseni lukemaan sitä.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Hugh Howey - Siirros

Huh! Tästä on aikaa kuin luin Siilo-sarjan ensimmäisen osan  ja pakko myöntää heti alkuun, että sarjan toinen osa Siirros, on huomattavasti edeltäjäänsä parempi.

Siirros sijoittuu Siiloa edeltävälle vuosisadalle ja valaisee maanalaisen maailman alkuhetkiä.

Donald Keene saa vastuulleen salaperäisten, maanalaisten siilojen rakennuttamisen. Kun ilmakehä tuhoutuu, ihmiset ajetaan siiloihin, joissa todellisuus hämärtyy, ja pikku hiljaa karmiva totuus alkaa paljastua.


Luin  kirjan yhdeltä istumalta, se veti minut hetkessä mukaansa. Siirros hyppii ajasta toiseen. Se kertoo Donaldin tarinaa, ja kuinka siilot kehittyivät ja miten niitä hallitaan. Se oli kiehtova, ja varmaan koska kirjan ensimmäiset tapahtumat tapahtuvat lähitulevaisuudessa (20-30 vuoden päästä) oli tämä kirja varmaan mielenkiintoisempi kuin sen edeltäjä.

Kirjassa kerrotaan myös muilta osin tärkein henkilöiden hetkistä. Miten Jimmystä tuli Solo, miksi joissain Siiloissa tapahtui kapinoita ja mitä henkilöille näiden keskuudessa tapahtui. Miten kaikki yksilöllinen ajattelu kitkettiin pois

"Hän tarrui lasiinsa ja tarkasteli sitä hetken ajan. Vai tunsiko hän sittenkin jonkun Camin? Mistä hän tiesi sen nimen? Hänen menneisyydessään oli sumentuneita, tavoittamattomii lipuneita pätkiä. Hän ei esimerkiksi muistanut, miksi hänn kaulassaan oli juomu ja hänen vatsassaan arpi. Kaikilla oli unohduksiin jääneitä asioita, aukkoja menneisyydessä, mutta Missionilla enemmän kuin muilla. Hän ei esimerkiksi muistanut syntymäaikaansa. Häntä riivasi, ettei hän tiennyt, milloin hänellä oli syntymäpäivä. miten ihmeessä sellaisen asian voi unohtaa?"

Siirros on mielestäni mielenkiintoinen kuvaus yhteiskuntamme toiminnasta. Miten jotkut yksilöt tekevät päätökset salassa muilta, ja miten se vaikuttaa muiden ihmisten elämään. Miten ihmisiä manipuloidaan, kontrolloidaan  ja kuinka yksilöllinen ajattelu pyritään kitkemään pois. Kirja on mielestäni kuvaus maailmasta, jossa yksilön kohtalo on ennalta määrätty, sinulla ei ole paljoa valinnanvaraa miten elämäsi elät. Kauhea kuvaus maailmasta, jossa en todellakaan haluaisi koskaan elää.

Donald on kirjan alussa vain sätkynukke. Hän on olennainen osa kyllä siilojen suunnittelussa, mutta hän ei tiedä asioiden todellista laitaa. Pikku hiljaa, hänelle rupeaa selviämään miksi ja ketkä järjestivät kaiken mitä maailmassa tapahtuu. Hänen syylisyytensä ottaa vallan ja pikkuhiljaa hänestä tulee katkera ja vihainen mies.

"Hän halusi huutaa Thurmanille ja kertoa kaikesta pahasta, mitä mies oli tehnyt maailmalle, mutta syvällä sisimmässään Donald tiesi, että vahinko oli tapahtunut jo paljon aikaisemmin, eikä sitä voinut korjata."

Olin yllättynyt kuinka hienosti Siillon ja Siirroksen tarinat nivoutuivat toisiinsa. Jotenkin kaikki tuntui vain käyvän järkeensä. Todennäköisesti käyn tänään kirjakaupasta hakemassa kirjan kolmannen osan ja luen sen heti. Nyt kun on päässyt vauhtiin niin miksi lopettaa.

P.S Siilon lisäksi Hugh Howey on kirjoittanut toisen dystopisen teoksen nimeltä Hiekka. Postauksen kyseistä teoksesta voit lukea täältä

lauantai 5. marraskuuta 2016

Hugh Howey - Hiekka

Hugh Howey on Siilon luojana tunnettu kirjailija. Siilo-sarjasta olen lukenut vain ensimmäisen osan. Se ei oikein iskenyt minuun, mutta jälkikäteen on jäänyt vaivaamaan ja olenkin suunnitellut lukevan loputkin sarjasta.

Ostin kirjan kirjamessuilta. Satuin ensimmäiseen pisteeseen ja selailin kirjoja. Siinä myyjä keskusteli jonkun asiakkaan kanssa juuri tästä kirjasta, ja mielenkiintoni heräsi heti.

Siilon tavoin Hiekka dystopinen kuva maailmasta.



"Aurinko porotti hiekkapilvien väistyessä. Koko päivän joko paistoi tai satoi hiekkaa. Öisin oli kylmä ja pedot ulvoivat. Elämän piinat seurasivat toisiaan vuoroissa, joten jokin niistä päivysti aina. Ihmisestö nyhdettiin kurjuutta päivin ja öin samalla tavalla kuin vettä ja öljyä pumpattiin maan uumenista.

Hiekassa, Vanha maailma on hautautunut hiekkaan ja uusi maailma rakennettu sitä peittävien dyynien päälle. Paahtavassa erämaassa neljä sisarusta kamppailee selviytyäkseen kukin tahoillaan. Ainoa tapa menestyä on ryhtyä hiekkasukeltajaksi, mutta dyynit ovat arvaamattomia ja vaarallisia.
Nuori Palmer lähtee isänsä jalanjäljissä etsimään kadonnutta kaupunkia - matkalle, jolta isä ei koskaan palannut

Hiekka on ehkä hieman sekava kirja. Henkilöhahmoja ei kunnolla esitelty, he vain tupsahtelivat kirjaan, ja minusta ainakin tuntui, että heitä oli liikaa. Alussa Palmer tuntui olevan päähenkilö, mutta sitten tuli sekaan hyvin olellisina hahmoina hänen siskonsa Vic ja veljensä Conner, joilla kaikilla oli merkittävä osa kirjaa. En saanut kunnollista otetta hahmoihin, ja he kaikki tuntuivat jäävän hyvin pinnallisiksi.

Ilmeisesti Hiekka on vain yksittäinen teos, ainakin se loppuu tavalla, joka ei kauheasti jätä ihmettelemään. Ainakaan Howleyn nettisivuilla ei ole mitään mainintaan jatko-osasto.

Jos vertaa Hiekkaa Siiloon, huomaa tietyn eron. Siilo olo jäsennelty järkevästi, tarinan kulku oli selkeää ja maailma, joka kirjassa luotiin, tuntui yhtenäiseltä ja kaikinpuolin järkevältä. Hiekassa taas kirjan maailmasta ei saa kunnollista kuvaa, joka minua lukijana ärsytti suunnattomasti.

Loppujen lopuksi Hiekka ei säväyttänyt dystopisena teoksena kovinkaan paljoa. Se ei tarjonnut kauheasti mitään uutta.

"Se oli enemmän kuin rakkautta. Ja se auttoi häntä pysymään pystyssä, kun hän palasi taakkansa luokse - railo hiekassa oli helppo ylittää kerta kerran jälkeen - sitten hän suuntasi tuuleen ja taivaanrantaan, ja äidin sanat kaikuivat hänen korvissaan, saattoivat häntä pitkälle marssilla; sanat, jotka äiti kuiskasi Ei-kenenkään-maan rajalla tuulen ujelluksen ja telttakankaan julkiean paukkeen yli."