Terry Pratchett - Johan Riitti

Tällä kertaa vuoron sai kolmas Terry Pratchetin kiekkomaailman teos; Johan Riitti. 

"Aamu valkeni. Täällä ylhäällä Oinasvuorilla aamunkoitto oli aina vaikuttava, varsinkin silloin, kun myrsky oli kirkastanut ilman. Persahterin kylän laaksosta oli mahtavat näkymät vähäisimmälle vuorenrinteille ja kukkuloille, jotka niiden ylitse virtaava lempeä aamunkajo oli värjännyt purppuraisiksi ja kellanpunertaviksi, vaikka kaukaisuudessa erottuvat tasangot olivat yhä varjojen peitossa (Kiekkomaailman maagisessa kentässä valo näet liikkuu hidastettuna.)"

Mahtava velho tekee kuolemaa kiekkomaailmassa. Perinteen mukaisesti hänen tarkoituksensa on siirtää voimansa kahdeksannen pojan kahdeksannelle pojalle, joka on juuri syntymässä. Hiukan liian myöhään paljastuu muuan pikkuseikka: syntynyt pienokainen onkin tyttö. Paikallinen noita nhaluaa väen vängällä korjata vahingon muuttamalla tulokkaan aivan tavalliseksi noidaksi. Mutta tytön pitää tunkeutua Näkymättömän yliopiston sisimpään pyhättöön - ja pyrkiä pelastamaan maailma hyvin tähdätyllä potkulla!

Kirjan alkuperäinen nimi on Equal Rites, ja mielestäni aika hienosti nimetty kirja. Kirja tosiaan kertoo nuoresta Eskarina tai Esk nimisestä tytöstä, jonka pitäisi ryhtyä velhoksi. Ainoa ongelma on, että naispuolisia velhoja ei ole koskaan ollut. Eikä perimätiedon mukaan heitä tule myöskään koskaan olemaankaan. Kirja on ennenkaikkea teos tasa-arvosta. Vaikka koskaan ei ole ollut naispuolisia velhoja, ei se tarkoita ettei joku päivä voisi olla. 

Kirjan sanoma on tosiaan oivallinen; elämmekö me miehet ja naiset tosiaan niin omissa sukupuolirooleissamme, että emme voi hyväksyä sitä (vähintään ilman suuren suurta nikottelua) että toisen sukupuolen edustaja poikeaa hänelle syntymässään "määrätystä" roolista. Nainen haluaa ruveta kirvesmieheksi tai mies haluaa kampaajaksi (ehkä hieman huonot esimerkit, mutta ensimmäiset jotka tulivat mieleen), tai kuten tässä kirjassa; tyttö haluaa velhoksi. Eikö meillä kaikilla pitäisi olla samanlainen oikeus ryhtyä ihan siksi mitä me itse haluamme olla, ilman että (tässä tapauksessa vanha mies) tulee sanomaan meille ei!

 Haluan tässä kohtaa nyt kuitenkin painottaa, että tämä kyseinen kirja on ilmestynyt 30 vuotta sitten, joten uskon että kirjan sanoma ei niinkään pidä enää tänä päivänä paikkansa (ainakaan suurimmalta osin, ehkä ihmiskunta on kehittynyt tämän asian osalta edes hieman). 

"Naiset osaavat kuitenkin olla toisinaan hämmentäviä. Liian herkkiä hermostumaan. Suurmagiaan vaaditaan äärettömän selkeitä ajatuksia, eivätkä naisten lahjat löydy siltä suunnalta. Heidän aivoillaan on tapana ylikuumentua. Minun täytyy surukseni sanoa, että velhouteen on olemassa vain yksi sisäänkäynti, joka on Näkymättömän Yliopiston pääportti, eikä yksikään nainen ole koskaan käynyt siitä läpi."

Johan Riitti kirjan myötä Pratchett esittelee toisen lempihahmoni kiekkomaailmassa. Rincewindin lisäksi suosikkini on aina niin kärttyisen hyvällä tavalla ihastuttavan realistinen Muori Säävirkun. Muori on noita, sanan kaikessa merkityksessä. Hän pukeutuu mustiin, käyttää pollalogiaa ja mustaa noidan hattua, koska jos hän ei käyttäisi hattua, niin miten kukaan voisi tietää, että hän ylipäätänsäkkin on noita! Kun myöhemmin pääsen jatkamaan Kiekkomaailman osalta niin Noidat tulevat hyvinkin tutuiksi. 

"Hatussa ei ollut muutaa erityisen poikkeuksellista kuin se, ettei kenelläkään toisella kyläläisellä ollut samanlaista. Tuo ei kuitenkaan tehnyt siitä maagista."

Seuraavana Kiekkomaailman teoksista olisi vuorossa Mort. En edes muista milloin olen viimeksi tuon kyseisen kirjan lukenut, joten ihan mielenkiinnolla odotan sitä. Tämän vuoden tavoitteeksihan laitoin, että saisin edes 4 Pratchettia luettua, ja nyt on kolme siis käyty läpi! Onneksi Joulukuuhun on aikaa vielä, niin monta kirjaa nyt mielessä joita pitäisi lukea. Lukemista suuresti häiritsee nyt se, että aloitin juuri opiskelmaan Kirjasto-ja tietopalvelualaa ammattikorkeakoulussa joten syksy tulee todennäköisesti olemaan monella tapaa kiireinen.

"Sellaisia universumeja saattaa olla olemassa, missä kirjastonhoitoa pidetään rauhallisen sorttisena ammattina, ja missä työn vaarat rajoittuvat hyllyiltä päähän putoaviin suurikokoisiin teoksiin.."

Terry Pratchett - Valon Tanssi

Aah, taas vaihteeksi Terry Pratchettia!



Valon tanssi, jatkaa aika lailla samasta kohdasta mihin Magian väri jäi. Rincewind tippuu maailman reunalta, mutta ihmeen voimalla pelastuu. Tietenkin
Samaan aikaan Ankh-Morporkin näkymättömässä yliopistossa saavat selville, että maailma tuhoutuu, ellei kahdeksaa mahtavinta loitsua lueta, myös se loitsu, joka asuu Rincewindin päässä.
Kilpikonna Suuri Kaksonen on asettanut itselleen uuden kurssin kohti salaperäistä punaista tähteä, eikä loitsua voida lausua, ellei Rincewind ole ajoissa oikeassa paikassa.

Maailma loppuu, Rincewindin tulee se pelastaa. Aika peruskauraa eiköstä niin? Terry Pratchett on aina hyvinkin samanlainen, seikkailuja seikkailujen perään, ja jotenkin antisankarimme kuitenkin päätyy aina olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Tosiaan Rincewind on mielestäni yksi parhaimmista Pratchettin hahmoista, sillä hän vain on niin ihanan kyyninen, ja aina valmis karkuun. Ja siltikin päätyy aina tekemään juuri päinvastoin, kuin mitä aikoi ja pelastaa lopulta päivän. (Olen aika varma, että mainitsin tämän ensimmäisessä Pratchett postauksessakin.. mutta mitäpä tuosta, toisto on välillä ihan hyvästä)

Mukana on taas vaihteleva määrä erinlaisia hahmoja, on peikkoja, kuolema (Tietenkin!), on velhoja, palkkasotureita ja neitoja jotka eivät kaipaa pelastamista. Erilainen sekoitus perus fantasiahahmoja, samoin kun fantasiakliseitä, mikä on juuri Pratchettin tarkoituskin. Otetaan ne kaikki kasaan, sekoitetaan ja heitetään kirjan sivuille ja katsotaan mitä siitä tulee.

Vaikka nyt tuntuukin että paasaan Pratchettin kliseisyydestä, niin on Kiekkomaailman kirjojen lukeminen aina yhtä maagista. Niissä tuntuu olevan pieni osa todellisuudesta, ja niissä on kaikki aina mahdollista. Ne ovat kuin satuja aikuisille, jotka ymmärtävät ne pienet piilotetut kaksimieliset vitsit, jotka menevät lapsilta ohi.. ja niitähän nämä kirjat ovat pullollaan.

Kirjoitan tämän (TAAS.. huoh, nyt pitää tsempata) hyvin hyvin jälkikäteen, joten lainaukset ovat hukassa (yritin tsempata ja ottaa niistä kuvia ja lisätä, mutta puhelimeni, jossa ne kuvat siis olivat, päätti toissapäivänä hajota).

Nyt on kuitenkin jo toinen Pratchett luettu! Tämän vuoden tavoitteeksi voisin ottaa vielä ainakin kaksi Pratchettiä. Seuraavana vuorossa olisi Johan Riitti ja Mort.

Terry Pratchett - Magian väri

Tutustuin ala-asteella (muistaakseni) Terry Pratchetin ihmeelliseen maailmaan, kun hyvä ystäväni (APUA, en muista tarkkalleen kuka heistä!) suositteli minulle Noitia maisemissa kirjaa. Sen jälkeen olen sieltä täältä lukenut Prachetin kirjoja, jokseenkin hyvinkin valikoivasti. Olen lukenut kaikki Noita-kirjat,ja kaikki kirjat, jossa Rincewind esiintyy, sekä muutaman muunkin sieltä täältä. Olen ehkä nirso ja sen takia olen valikoinut kirjoja hyvinkin harvakseltaan.

Siihen ajattelin tehdä nyt muutosta, ja lueskella pikkuhiljaa kaikki Terry Prachetin kirjat läpi. Järjestyksessä. Lista on hullun pitkä, ja yllätyksekseni huomasin ettei kaikkia ole edes suomennettu!

Lukemisen aloitin ensimmäisestä Prachetin Kiekkomaailma-kirjasta. Eli Magian väristä. 

Magian väri esittelee Kiekkomaailman, joka on hieman eriskummallinen maailma. Siellä asuu Velhoja ja noitia, prinssejä, sankareita ja tietoisesta päärynäpuusta tehty Matkatavara, sekä itse Kuolema.
Magian värin päähenkilönä on Rincewind. Epäonnistunut velho, joka tulee seikkailemaan useassa muussakin kirjassa. Mielestäni hän on aivan mahtava hahmo. Vaikka hän kuinka yrittää olla sekaantumatta mihinkään, hän siltikin päätyy mitä kummallisimpiin tapahtumiin. Hän on mielestäni ihanan epätoivoinen, ja sen takia ehdottomasti yksi lempi hahmoni Kiekkomaailmassa.

Kirja kertoo kuinka Kakskukka, turisti Vastapainomantereelta saapuu Ankh-Morporkin kaksoiskaupunkiin. Eihän Turisteissa muuten ole mitään erikoista, mutta hän nyt vain sattuu olemaan ensimmäinen turisti koko kaupungissa. Erikoisten sattumien kautta Rincewind päätyy (tai pakotetaan henkensä uhalla) opastamaa ja pitämään Kakskukka hengissä vierailunsa ajan. Sen jälkeen kun he vahingossa sytyttävät Ankh-Morporkin tuleen lähtevät he kiertämään muuta Kiekkomaailmaa.
Reissu on hengenvaarallinen, tietenkin. Ja Rincewind on epätoinen, tietenkin. Ja Kakskukka on tietämättömän innoissaan kaikesta.

"Pitkät puiden rivistöt kaiuttivat Kakskukan ääntä puolelta toiselle ja palauttivat sen ennen pitkää hänelle takaisin, vastausta vailla. Hän istuutui kivelle ja yritti miettiä.
Ensinnäkin hän oli eksyksissä. Se oli kiusallista, mutta ei liiemmin huolestuttanut häntä, Metsä näytti varsin mielenkiintoiselta ja siellä oli luultavasti keijuja tai tonttuja, mahdollisesti jopa molempia. Itse asiassa hän oli pariin otteeseen ollut huomaavinaan, miten oudot vihreät kasvot katselivat häntä korkeammalta puiden oksista."

Jos totta puhutaan niin kirja on ehkä hieman sekava. Siinä pitää keskittyä kaikkeen. Siis ihan kaikkeen. Sinulle selitetään kirjassa hyvinkin paljon Kiekkomaailmasta, ja miten se toimii ja sinun oletetaan vain ymmärtävän se (ilmeisesti on okei, ettet ymmärrä kaikkea ja jatkavat vain kirjan lukemista.. kyllä sitten jossain vaiheessa ymmärrät).

 Kiekkomaailman teoksissa paradioidaan kaikkia perinteisia fantasiakirjallisuuden teemoja. Sankareita, palkkasotureita, velhoja, noitia, ja ylipäätänsä fantasiamaailmoja. Se on ihastuttavan virkistävää luettavaa, ja muistuttaa mielestäni lukijoita, että kaikkea ei todellakaan tarvitse ottaa niin vakavasti.

"Peikko oli  väriltään kauniin läpikuultavan sininen. Rincewindin tuijottaessa pieni kalaparvi pyrähti sen rinnan poikki.
`Ei ole kohteliasta tuijottaa´, peikko sanoi. Sen suun ympärille muodostui pieni vaahtopää, kun se avautui, ja sulkeutuva suu muistutti veden alle peittyvää kiveä.
`Eikö? Miksei?´ Rincewind kysyi. Miten hän pitää itsensä koossa? Tämä oli se kysymys, johon hänen mielensä huusi vastausta. Miksei hän läiky yli?"

Kiekkomaailman kirjoihin on aina helppo palata. Itse aloitin lukeamaan niitä jo lapsena, mutta aikuisenakin niistä saa paljon irti. Ne pakottavat lukijan avartamaan mielikuvitustaan ja kuvittelemaan mitä oudompia asioita. Ne muistuttavat mielestäni lukijoille, että harva asia on päätös mihinkään ja aina uusi seikkailu odottaa. Ja mielestäni se on hyvä muistutus myös aikuisillekkin välillä.