Yasmin ei suostu uskomaan miehensä kuolleen, vaan lähtee tyttärensä kanssa mielipuoliselle retkelle halki Alaskan. He matkuvastavat rekan kyydissä jäätävässä kylmyydessä ja heidän matkansa etenee hitaasti jäisillä teillä. Matka muuttuu yhä vaarallisemmaksi, kun rekan taustapeiliin ilmestyvät siniset valot, jota tuntuvat seuraavan heitä pimeydessä.
"Äiti kertoo minulle, että isä on OK, mutta Anaktuessa on ollut järkyttävä tulipalo. Hän sanoo että poliisit ovat tyhmiä laiskurita, joten me lähdetään etsimään isä ite."
Rubyn äiti haluisi, että hän käyttäisi sanoja. Omaa ääntänsä. Ruby itsepintaisesti käyttää viittomiaan ja Voice Magicia tietokoneella, johon hän voi kirjottaa ja laite puhuu hänen puolestaan. Kirjan yksi teemoista onkin juuri tämä. Rubyn hiljaisuus ja hänen tapansa kommunikoida. Ruby kiihkeästi yrittää saada äitinsä ymmärtämään, että vaikka Ruby ei puhukkaan, hän siltikin puhuu omalla äänellään. Omalla kielellään.
"Se ei ole minun ääneni, se on typerä, kevyt tyhjiö-ääni".
Ensimmäisen kerran luin Rosamund Luptonin kirjaa kesän lukumaratonissa. Hän kirjoittaa kiehtovasti ja tarinoissa tuntuu olevan usein paljon enemmän miltä päällisin puolin vaikuttaa.
Koin taas kirjan alussa, että kirjaa on hieman hankala lukea. Olin unohtanut tavan, jolla Lupton kirjottaa. Hän hyppii ihmisestä toiseen, ja näkökulmasta toiseen. Tässäkin pääosin hypättin Rubyn ja hänen äitinsä hahmojen välillä.
Kesti siis hieman tottua tähän tyyliin taas, mutta aika nopeasti koin päässeeni kärryille ja sen jälkeen oli vain ilahduttavaa saada kuulla kahden niin erilaisen hahmon näkökulmasta tarina. Rubyn maailma oli niin erilainen kuin hänen äitinsä.
Kirjassa kuvataan myös ulkopuolisuuden tunnetta. Oikeastaan aika hieno veto, että kirjan tapahtumat käydään Alaskassa, paikassa jossa on vain erämaata. Lunta ja jäätä eikä ihmisiä juuri lainkaan. Siellä jos missä tuntee olonsa varmasti yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi.
Rubyllä on vaikeuksia koulussa sopeutua. Hän on samaan aikaan erityisoppilas kuulovammansa takia, että samalla lahjakkaiden oppilaiden ryhmässä. Hänen vanhempansa tuntevat molemmat olonsa ulkopuolisiksi omassa avioliitossaan, ja Yasmin palaa muistoissaan lapsuuteensa, jossa hän menetti toisen vanhempansa, ja kuinka erilaiseksi se hänet teki muista lapsista.
Yksinäinen, ulkopuolinen ja pelokas voi olla niin monella tapaa, mutta kunhan ei anna niiden tunteiden voittaa, niin kaikki kääntyy vielä hyväksi. Sen viestin olin lukevinani piilotettuina sanojen välistä.
"Sillä ei ollut väliä, miten lujaa Ruby pakotti ilmaa keuhkoistaan, miten täydellisesti hänen kielensä ja huulensa ja kitalakensa liikkuivat ja tekivät yhteistyötä, koska hän ei itse koskaan kuulisi ääntään, sanat olisivat vain äänettömiä hänen ympärillään. Kolmevuotiaasta saakka Ruby oli halunnut, että joka huoneessa oli peili. Yasmin ymmärsi nyt, että hänen täytyi saada todiste omasta olemassaolostaan tilassa."
PS: Tajusin muuten näin jälkikäteen, että tämä kyseinenhän kirja on julkaistu Suomessa Tammikuussa 2016. Joten tämä siis pääsee lukuhaasteeseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti