Kristin Ohlsson: Lotus Blues

Oho siitä onkin taas hetki aikaa, kun oon mitään kirjotellut. Tässä onkin nyt ollut pieni tauko lukemisesta, tiiättekö sen fiiliksen kun ei vaan jaksa keskittyä kirjaan. Sellainen olotila tässä viime aikoina on ollut.

Nyt kuitenkin lueskelin työkaverin suositteleman kirjan tässä viikonlopun kunniaksi. Työkaveri suositteli tätä kirjaa sanoilla "et voi laskea tätä alas" ja "todella koukuttava". Olin siis superinnoissani tästä suosituksesta ja innoissani rupesin sitten kirjaa lukemaan.

"Olin alusta lähtien aistinut, että hän oli minua koko ajan askeleen edellä ja piti hallussaan joitakin ratkaisevaa tietoa, josta minulla ei ollut aavistustakaan. Kenties hän halusi koetella minun nähdäkseen, miten nopeasti pystyisin selvittämään tapausta koskevia seikkoja omin nokkineni. Tai sitten hänellä oli käynnissä jonkinlainen peli, jota en ymmärtänyt."

Itse kirjasta. Juoni alkaa kun lakimies Martin Bennerin puheille tulee mies, joka haluaa puhdistaa sisarensa maineen. Sisar on murhannut Texasissa 2 ihmistä, ja Tukholmassa 3, ja naisen veli on varma, että hän ei ole tehnyt murhia. Sekaan kuuluu myös naisen kadonnut 4 vuotias poika.
Naisen tapaus on kuuluisa, ja nainen on tehnyt itsemurhan juuri ennen oikeudenkäyntiä. Juttu menee vain monimutkaisemmaksi kun selviää, että mies, joka esittäytyi naisen veljenä, ei olekkaan veli, vaan täysin tuntematon mies. Tapaus menee entistä enemmän monimutkaiseksi ja juttuun sekoittuu myös lakimiehen yksityiselämä, ja pian hän huomaa olevansa syvemmällä kuin haluisikaan.

Kirja ei aluksi tehnyt vaikutusta, en pitänyt tarinan kerronnallisesta muodosta. Kirja kerrotaan minä muodossa lakimiehen näkökulmasta, ja väliin on tungettu haastattelupätkiä, jossa lakimies kertoo tarinaa toimittajalle. Kesti hetken ennenkuin tajusin päähenkilön nimen, häntä ei niinkään esitellä, vaan sinne tänne tipotellaan vihjeitä, ja päähenkilön (eli siis lakimiehen) taustaa. Siis niiltä osin kuin se sopii muuhun tarinan kerrontaa.
Päähenkilö ei myöskään tunnu kovin uskottavalta, hän on lakimies, naistenmies ja huoltaja pienelle tytölle, jokin ei vain hänessä tuntunut uskottavalta, ja se mielestäni häiritsi pitkään tarinankerrontaa. Tarina oli myös aivan täynnä kliseitä, siis aivan täynnä. Onhan rikosdraamat ja trillerit aina täynnä kliseitä, mutta jotenkin tuntui, että tämä oikein pursusi niitä.

Tarina kyllä parani loppua kohden. Kun pääsi kaikesta muusta eroon, ja tarinaan rupesi tulemaan eritavoin syvyyttä niin se todellakin koukutti. Loput 200 sivua olivatkin kirjan mielenkiintoisimmat.

Kirjastahan on tulossa jatko-osa Lokakuussa 2016, jonka nimi on Mion Blues. Vaikka tämä kirja ei vakuuttanut minua, aion siltikin pyrkiä lukemaan sen. Eih