Sunnuntaina olinkin sitten vain muutaman tunnin paikalla, osa syy siihen oli lievä päänsärky ja väsymys. Kävin kuuntelemassa Samuel Bjorkin haastattelun ja kiertelin lähinnä divaripuolta. Sunnuntaina mukaan tarttui enää vain yksi kirja.
Kaikenkaikkkiaan messukokemus oli ihan ok, en tiedä miksi mutta itselle jäi tänä vuonna sellainen fiilis että kirjatarjonta oli huonompaa kuin viime vuonna. Voi olla, että osasyy oli myös esillepanossa, sillä jouduin etsimään välillä kirjoja joita halusinkin. Tai sitten olin lukenut ne kirjat, jotka nyt olivat enemmän esillä, ja sen takia jäi vähän tuollainen maku suuhun.
Kaikesta huolimatta mukaan tarttui kuitenkin seitsemän kirjaa ja monta lukuideaa;
Ostetut kirjat:
Michael Cunningham - Lumikuningatar
Kate Atkinson - Elämä elämältä
Neil Gaiman - The Ocean at the end of the lane
Anni Saastamoinen - Debressiopäiväkirjat
Elly Griffiths - Risteyskohdat
Katarina Baer - He olivat natseja
Lukuideat (kirjat, joista otin valokuvat ja jotka vaikuttivat kiinnostavilta, mutta jäivät ostamatta):
Marie Amalie - Luvaton Norjalainen
Henrik Holappa - Minä perustin uusnatsijärjestön, Suomen vastarintaliikkeen ex-johtajan muistelmat
Martha Schad - Stalinin tytär, Svetlana Allijulevan elämä
David Jonsson - Vatsan viisaus ja suoliston salat, hyvinvointi alkaa ravinnosta
Alex Schulman - Unohda minut
Noah Hawley - Ennen syöksyä
Selja Ahava - Ennen kuin mieheni katoaa
Ida Suolahti - Yhteiset sotavangit, Suomen ja Saksan vankiluovutukset jatkosodassa
Tuomas Hoppu - Sisällissodan Naiskaartit, suomalaiset aseissa 1918
James Rebanks - Elämäni paimenena, kertomus erinlaisesta elämäntavasta
Margaret Atwoodin - Orjattaresi (tämä minun piti ostaa eri pisteestä, mutta unohdin kokonaan)
Christiane F. - Huumeasema Zoo
Diana Webster & Victoria Webster - Niin monta Mount Everestiä
Yehyda Koren & Eilat Negev - Auschwitzin seitsemän kääpiotä, Dvitzin perheen selviytymistarina
Chimamanda Ngozi Adichie - Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä
Johanna Holmström - Sielujen saari
Lukuideoita tulikin yllättävän paljon! Pitääpä lisäillä niitä TBR-listaan ja ryhtyä lueskelemaan.
Kaikenkaikkiaan messukokemus oli positiivinen, ja onhan se aina vuoden yksi kohokohta! Sieltä saa niin paljon hyviä lukuideoita ja inspiraatiota, että en kyllä mistään syystä haluaisi jättää sitä väliin. Ensivuotta siis odotellessa! Onneksi luettavaa nyt taas riittää!
Muumien mörkin oli päättänyt tulla kirjamessuille katsastamaan lukutarjontaa! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti