Felicia on lapsi numero kolme. Kohta lapsia onkin jo yhdeksän. Ja vain yksi äiti. Maailman paras äiti? Ainakin lastenkasvatuksen asiantuntija, omasta mielestään.
Felicia Feldtin äiti on Anna Wahlgren, tunnettu ruotsalainen kasvatusguru, joka on kirjoittanut suomessakin paljon luetun Lapsikirjan (1983). Näkymätön tytär on tarina kasvamisesta perheessä, jossa lapsilauma sai toimia kuuluisan äidin elävänä todisteena kasvatustyön onnistumisesta.
Näkymätön tytär on kasvatusguru Anna Wahlgrenin tyttären kirjoittama kirja. Kirjassa Felicia purkaa muistojaan ja kokemuksiaan lapsuudesta. Lukiessani kirjaa järkytyin jossain kohdissa ja mietin voiko tuo olla oikeasti tapahtunut. Mietin myös, että nykypäivänä tuollaista ei voisi missään nimessä tapahtua ns. julkkiksen lapselle. Tai ainakin niin haluaisin uskoa.
"Eilen äiti heitti Milon ja Olan ulos huoneestamme. Minä olin ylpeä. Ajatella että hän teki sen meidän takiamme. Heitti ystävävänsä ulos, koska nämä olivat maaneet sängyissämme. Siinä oli jotain väärää, näin sen äidistä. Ja kun äiti heittää jonkun ulos, hän tekee sen kunnolla. Miehet eivät ole koskaan enää tervetulleita meille.
Olen kuitenkin väärässä. Seuraavana aamuna he istuvat aamiaispöydässämme, ja äiti tarjoaa heille vastaleivottua leipää ja marmeladia."
Kirja antaa mielenkiintoisen kuvan ihmisten välisistä suhteista. Äiti ja tytär suhteista, ja tietynlaisista ihmisistä yleensäkkin. Kirjan lukemisen jälkeen Googletin hieman kyseisiä ihmisiä ja lueskelin erilaisia juttuja mitä heistä on kirjoitettu. Anna Wahlgren systemaattisesti kieltää kirjassa tapahtuneet asiat ja että hän olisi mitenkään vastuussa tyttärensä voinnistä, lähinnä vain tuntuu syyttelevän tytärtään siitä, että hän on tuhonnut heidän välinsä.
Se kai ns. tositarinoissa on aina ongelmallista. Asiat voi nähdä kahdella eri tavalla, eivätkä ne ole aina niin yksiselitteisiä. Itse tyttärenä, haluaisin uskoa Felician tarinaa, mielummin kuin hänen äitinsä selittelyjä. Kirja on mielenkiintoinen, ja se tuntuu tavallaan hyvin Felician hyvin henkilökohtaiselta teokselta, johon hän on purkanut kaiken mikä häntä on kokenut. Hän on purkanut kirjaan kaikki lapsuutensa traumat, kaikki ongelmat, joita hän on kantanut yksin.
Kirja on kirjoitettu päiväkirja tyyliin. Vuodet hyppivät edestakaisin, eikä kirjassa ole selkeää tarinaa. Tuntuu että kirja on koottu vain mieleen sattuneissa muistoista. Olihan kirja tosiaan mielenkiintoinen, ja opettavainen, mutta ei todellakaan sellainen, joksi sen kuvittelin. Lopputulos oli, että olin hieman pettynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti