Kuten muidenkin Moriartyn kirjojen kanssa samoin kävin myös Tavallisien pikku pihajuhlien.
Pidin kirjaa alusta lähtien hyvinkin mielenkiintoisena.
Kuten useissa muissakin Moriartyn kirjoissa, tässäkin käydään samaa tapahtumaa läpi monen eri ihmisen näkökulmasta. Kirjassa käsitellään heidän kokemuksiaan tapahtumista. Pidän tästä tavasta kertoa tarinaa, sillä hyvinkin usein unohdamme että asoilla on enemmän kuin yksi puoli.
Kyseessä on ihan tavalliset grillijuhlat. Kuusi vastuullista aikuista, kolme aikuista, ja piskuinen koira. Eihän mikään voi mennä vikaan? Juhlailoa ei pilaa edes kyttäävä hapan naapuri. Lupaava sellisti Clementine, voi hetkeksi heittää mielestään tärkeän koe-esiintymisen. Lapsuudenkodin traumatisoiman erikan kireys hieman jo höltyy, ehkä hänestäkin tulee vielä äiti. Hemaiseva emäntä Tiffany, tietää miten vieraita viihdytetään. Huomio herpaantuu vain hetkeksi ja seuraukset ovat järkyttävät.
Kirjassa oli oivaltavia näkökulmia naisten välisistä mutkikkaista ystävyyssuhteista. Missä välissä kaikki katoaa, onko asiast enää samoin, kuin toisella on lapsia ja toisella ei. Kun molemmat elävät omissa parisuhteissaan.
Kuten useimmissakin muissa Moriartyn kirjoissa, myös tässä se kauhea tapahtuma mitä käydään läpi, kerrotaan vasta kirjan loppupäästä. En malttanut odottaa siihen asti, aavistuksia ja vihjeitä tipahteli pitkin ja poikin, ja jotenkin sitä vain odotti koko ajan pahinta, varmasti silti tietämättä, mikä se pahin on.
Ostin tämän kirjan tosiaan kun olimme juhlimassa blogini 1-vuotis synttäreitä. Ja tämänkin kirjan jälkeen pystyn ehdottomasti suosittelemaan Lianne Moriartya hyvillä mielin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti