Jenni Linturin kirja Malmi 1917 kertoo pienen maalaiskunnan murroksesta silloin kun koko suomi kuohuu. Yläluokkan ja työttömäksi jääneiden tilallisten välillä kuohuu, jännite purkautuu väkivaltaisuuksina ja tilannetta rauhoittamaan kutsutaan suomenkielinen apulaisnimismies.
Uusi sukupolvi haluaa ajatella toisin kun edeltävä. Apulaisnimismiehen pojat, ja ruotsinkielisen tilallisen tytöt kuvittelevat voivansa valita oman kohtalonsa.
Kirja kertoo itsenäistymisen kynnyksellä olevista aikuisista ajalta, jolloin koko maailma oli hieman vinossa. Tsaari oli kuollut, Suomi itsenäistymässä. Vanhaa tuhottiin, että uutta saatiin tilalle. Todellisuus ilmenee julmana, ja raakana tässä hienosti kuvatussa teoksessa.
"Tietenkäään elämä ei ollut romaani, eikä matka, eikä koulu, vaan tunneista koostuvia viikkoja. Sillä niin hämmästyttävää kuin se olikin, päivät seurasivat toisiaan myös sähkölamppujen loisteessa. Tietenkin ne olivat parempia päivä, miellyttävämpiä, mutta yhtä kaikki ne olivat sellaisi, joiden välille olisi vaikea laittaa eroa myöhemmin."
Pidin kirjasta, se toi näkökulman satavuotta sitten olleeseen Suomeen, jossa luokkaerot olivat myös kielellisiä eroja. Kuinka yläluokka oli Ruotsalaisia tai Venäläisiä, kuinka ruotsinkieli oli varattu paremmalle väelle, ja kuinka suomenkieli löi itsensä myöhemmin läpi, kuinka suomesta tuli kansan ykköskieli.
Kirjasta pystyy aistimaan itsenäisyyden aatteen. Sen kaaoksen ja vihan naapurivaltoja kohtaan, sen "nyt, me teemme Suomesta oman valtion, ei enää muiden jalkojen alle jäämistä"- aatteen, joka varmasti piti tuona aikana paikkansa.
Pidin myös, kuinka tarina kerrotaan ihmisten kautta. Ei välttämättä historiallisten tositapahtumien, vaan nuorten ihmisten, jonka vanha tuttu maailma katoaa, ja josta nousee uudet ideologiat esiin, ja kuinka karuksi maailma paljastuu loppujen lopuksi olevan.
"Kaikki he olivat joskus kuvitelleet olevasa toisenlaisia kuin olivat."
Suosittelen kyllä tutustumaan kirjaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti