Havukka-ahon ajattelija on yksi teoksista, jonka WSOY julkaisi juhlapainoksena Suomi 100-vuoden kunniaksi. Tämä Huovisen kirja onkin todella hyvin suomalaista kansanmiestä kuvaava ja mielenkiintoinen kuvaus 1950-luvun Suomesta, ja sen ajan maailmasta.
Itselläni oli ehkä hieman hankaluuksia ymmärtää kirjan maailmaa, ja huumoria kirjassa. Havukka-ahoa, kuten
montaa muutakin Huovisen teosta on kuvattu elämänmyönteiseksi ja humoristiseksi, ja ehkä sen takia ne löysivätkin tiensä kansan sydämiin. Kirjaa lukiessa tulinkin miettineeni, että kuinka paljon huumori on kirjallisuudessa muuttunut.
"Kuoliaaksi-Naurattaja ryhtyi hiljalleen ammentamaan väkivoimallisia pilapuheita, sellaisia, jotka panevat naamat mustumaan ja kourivat sisäelimiä kuin väkärauta. Hänen puhevirrassaan oli kaiken kaikkiaan jotain pirullisen järjestelmällistä, herkeämättömästi jauhavaa, piinaavaa, ja leikittelevää. Siloin kun hän oli vaiti, hän nosti oikean käden peukalon pystyyn ja tuijotti sitä tylsästi, ilmeettömästi.
Ojasto ja Kronberg istuivat käppyrässä penkillä, hohottivat karjumalla, vetivät henkeä kuin tukehtuvat ja painoivat käsillään sydänalaansa."
Luin kirjan koulua varten, ja kun keskustelimme siellä lukupiirissä tästä niin huomasimme, että nauroimme monille jutuille ääneen. En lukiessa edes ollut huomannut tai tajunnut joitain hienoja eri vivahteita kirjassa, ja kaikkea sitä huumoria ja kuinka hienovaraisesti sitä oli ripoteltu ympäriinsä. Se olikin todella hienoa keskustella kirjasta yhdessä luokkakavereiden kanssa, jolloin siitä sai ihan eri tavoin kiinni.
Kirjassa on tosi hienoja kuvauksia. Huovinen luo todella hienoja ja eläviä mielikuvia ihmisistä, ja erityisesti hän kuvailee mielenkiintoisesti erään hahmon naurua ja muiden hahmojen suhtautumista siihen. Kirjassa on hienon rauhallinen sävy, elämä kulkee verkkaasti eteenpäin ja tapahtumat seuraavat.
Päähenkilöllä on hieman surullinen kohtalo, sillä hän haluaa olla niin paljon enemmän, kuin mitä todellisuudessa on. Hän kuvaa kirjassa ehkä sitä ihmisen puolta, joka ei ole tyytyväinen omaan elämäänsä, vaan haluaa aina enemmän.
"Konsta oli huolissaan tulevaisuudesta, tekemättömien töiden paino oli raskas:
- Sillä monta ajatusta on vielä kesken, ja toisia ei ole vielä kunnolla aloitettukkaan...
Ajatustoiminta oli hyvällä alulla mutta luonnon tutkiminen kiinnitti kaiken huomion. Miten silloin Lentuan luodolla ja Kaarneenkoskella oli löytynyt sinisiä! Sen jälkeen oli ajatussarka jäänyt kesannolle."
Päädyin loppujenlopuksi pitämään kirjasta. Aluksi lukeminen kangerteli, sillä en ole mitenkään kovin usein innostunut suomalaisesta kirjallisuudesta, mutta loppua kohden rupesin jo ihan eri tavalla viihtymään kirjan parissa. Ehkä tässä on se sama juttu kun lenkille lähdön kanssa, alku on hankalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti