Samaan aikaan kun Providencen olisi määrä matkustaa Marokkoon hakemaan vakavasti sairasta adoptiotytärtään Islannissa purkautuva tulivuori halvaannuttaa lentoliikenteen.
Posteljiooni Prvidence ei suostu tuottamaan pettymystä pienelle tyttärelleen. Hän on äiti, joka rakastaa lastaan niin paljon, että uskoo oppivansa lentämään.
Kirja alkaa parturinliikeestä, asiakas astuu parturinliikeeseen ja rupeaa kertomaan Providencen tarinaa. Parturi heti tunnistaa Providencen nimen, sillä onhan hän nähnyt naisen nimen uutisissa useasti. Kertoja herättää ensin parturin mielenkiinnon, ja lähtee sen jälkeen kunnolla kertomaan tarinaa alusta. Millainen ihminen Providence oli, ja minkä takia juuri hän oppi lentämään.
"Hän oli muutoin aivan tavanomainen nainen - paitsi, että hänen oikeassa jalassa oli kuusi varvasta ja hän kantoi etunimeä, joka tarkoitti kaitselmusta, mikä oli varsin erikoista, jollei sattunut olemaan kokoisin Yhdysvalloista - asui aivan tavanomaisessa pikkukaupungissa Pariisin eteläpuolella ja harjoitti mitä tavanomaisinta ammattia."
Tottapuhuen en meinannut päästä alkuun kirjan suhteen, en meinannut saada kiinni tarinasta, ja tuntui jotenkin että kirjassa ei meinnannut tapahtua mitään. Mutta kun kirja lähti kunnolla lentoon (aika samoin kuin Providence), tuli tarinasta yksi ihanimmista, minkä olen pitkään aikaan lukenut!
Kirjan pääteemoina on äidin rakkaus ja ehkä rakkaus yleensäkkin. Providence rakastaa tytärtään niin paljon, että hänen sydämensä tuntuu räjähtävän rinnasta, kun hän ei pääse tyttärensä luokseen.
Tyttö on nimittänyt Providencen kauko-ohjattavaksi äidiksi, eikä Providence aio tuottaa hänelle pettumystä. Tulivuoren purkauksen takia, koko lentoliikenne on motissa, kaikki autot vuokrattu, eikä junallakaan pääse eteenpäin, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää lentämään opettelu.
Lentämään hän oppii afrikkalaisen poppamiehen ja Versaillessa asuvien tiibetiläisten munkkien avustuksella. Lennon saloihin kuuluu, että pitää olla mahdollisimman kevyt. Niinpä Providence leikkaa hiuksensa, ja pukee bikinit päällensä, ja suuntaan Orlyn lentokentälle, josta hän ystävänsä Léonin avustuksella lähtee lentoon. Tiibetiläisiltä munkeilta hän on saanut pienen pullon mukaansa, jonka pitäisi häätää hänen pienen tyttärensä keuhkoista pilvi, joka pikkuhiljaa tukahduttaa hänet.
"Ihminen osaa jo vaikka mitä ihmellistä. Ihminen puhuu, nauraa, rakentaa imperiumeja, sopeutuu kaikenlaisiin ympäristöihin, uskoo Jumalaan, tekee homopornoa, pelaa Scrabblea ja syö puikolla. Mikä eläin, oli se sitten kuinka älykäs tahansa, voi kehua pystyvänsä samaan?"
Tämä kirja ei ollut pelkästään onnellinen. Tarinassa oli traagisia tapahtumia. Pienen tytön kunto heikentyy, ennen kuin Providence ehtii hänen luokseen, Hän melkein menehtyy, luullen että hänen kauko-ohjattava äitinsä onkin hylännyt hänet.
Tarinassa myös mietitään milloin valhe on valhe. Jos valhe onkin lohdullisempi kuin totuus, onko se silloin väärin.
Ehkä tarinasta tulee myös hyvä olo, sen takia, että se muistuttaa meitä ihmisten hyvyydestä ja ihmeellisyydestä. Tässä nykyisessä maailmassa välillä unohdamme sen kuinka ihmeellisiä voimme olla. Kyynisyys tulee jo niin helposti meiltä, koska maailmassa on niin paljon pahaa,ja unohdamme herkästi kuinka paljon hyvää, ja kuinka paljon ihmeteltävää meillä vielä on.
Kirjasta huomaa Romain Puértolasin tietynlaisen tyylin. Tarina on mukaansa tempaava, ja uskomaton. ennenkaikkea uskomaton, mutta loppujenlopuksi kuitenkin ihana tarina inhimillisyyden hyvistä puolista. Kirjassa on riemustavia sanaleikkejä, ja teksti on paikoin uskomattoman kaunista.
Aivan samalla lailla kuin teoksessa Fakiiri, joka juuttui Ikea-kaappiin, tässäkin teoksessa nauretaan, itketään ja mietitään elämää ja sen ihmellisyyttä.
"Sydän on suuri kaappi, johon suljemme kaikki ne joita rakastamme, jotta he olisivat aina mukanamme kaikkialla, mihin ikinä menemmekään."
Suosittelen siis kirjan lukemista! Kirjan nimikin on jo niin kaunis (ja syy minkä takia halusin sen lukea), että ei se voi olla muuta kuin mahtava teos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti