Deborah Spungen: Nancy

"Olipa kerran pieni tyttö, jolla oli kihara otsallaan.
Kun se tyttö oli kiltti, hän oli hyvin kiltti.
Ja kun se tyttö oli tuhma, hän oli aivan hirmuinen"

Tästä kirjasta kuulin jo lukiossa. Äidinkielen kirjassa taisi olla pätkä tai lainaus tästä kirjasta, ja lähtien olen miettinyt, että se olisi jossain vaiheessa luettava. Näin 10 vuotta myöhemmin voin vihdoin sanoa, että nyt on luettu.

 Deborah Spungen kertoo tyttärensä Nancyn tarinan. Nancy tuli kuuluisuuteen punkyhtye Sex Pistolsin basistin Sid Vicousin huumehörhöisenä tyttöystävä. Nancyn koettiin julkisuudessa lähinnä epätoivoisena bändärinä ja hulluna huumerhörnä. Surullisenkuuluisaksi Nancy tuli kun hänet murhattiin New Yorkin Chealsea - hotellissa vuonna 1978. Tekijäksi epäiltiin alusta lähtien Nancyn poikaystävää Sex Pistolsin entistä jäsentä Sid Viciousta. Nancy oli hakeutunut kohti kuolemaa jo pidemmän aikaa ja sanonutkin ettei eläisi näkemään 21. syntymäpäiväänsä.

"Minä kuolen hyvin pian. Kuolen ennekuin täytän kaksikymmentäyksi. En enää näe syntympäpäivääni. Minusta ei ikinä tule vanhaa. En halua ikinä rumaksi ja vanhaksi. Ei ole enää mitään. Minä olen elänyt jo kokonaisen elämän. Minä häivyn. Kuuluisana."

 Kirja on Deborahin vastaisku lehdistön kertomille tarinoilleen hänen tyttärestään, ja samalla sympaattinen kertomus siitä, millaista on kasvattaa ongelmalapsi.

Kirjassa Deborah kertoo, että Nancy oli syntymästään lähtien ongelmatapaus, ja jatkaa kertomusta kertomalla heidän perhe-elämästään Nancyn kuolemaan asti. Kirjassa kerrotaan Nancyn  huumeiden käytöstä ja väkivaltaisesta käytöksestä, sekä käsittellään niiden tuomaa tuskaa koko perheelle.  En koskaan kuvitellut kirjan olevan sellainen mitä se oli, ja järkytyin avuttomuudesta mitä Deborah tunsi yrittäessään saada tytärtään hoitoon, sekä lääkäreiden väitöksistä, ja yhteiskunnan kyvyttömyydestä auttaa perhettä.
Kirja on erinomainen kuvaus äidin ja tyttären välisestä suhteesta, sekä äidin rakkaudesta ja halusta auttaa, sekä riittämättömyyden tunteesta. Kirja kertoo peittelemättömästi millaista on kasvattaa ongelmalapsi, ja kuinka vaikeaa on saada apua, kun lääkärit ja hoitohenkilökunta väittää, että lapsessa ei ole mitään vikaa.

Kirja oli mielestäni hyvin kirjoitettu, ja imi mukaansa heti ensihetkestä alkaen. Tuskan pystyi tuntemaan kirjan alusta lähtien. Olin tämänkin kirjan aloittanut jo aiemmin, joskus juna-matkalla, mutta jättänyt kesken, koska tiesin, että haluan lukea kirjan heti loppuun asti. Luin kirjan yhdeltä istumalta, enkä malttanut keskyttää edes syömisen ajaksi.

Vaikka kirja olikin jokseenkin järkyttävää luettavaa, siltikin suosittelen luettavaksi. Erinomainen muistelmateos.