Romain Puértolas: Fakiiri joka juttui Ikea-kaappiin

"Ensimmäinen sana, jonka intialainen Ajatušatru Vašta Patel lausui saavuttuaan Ranskaan, oli ruotsia. Ja kaiken huipuksi:
Ikea.
Hän lausui sanan hiljaa."

Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin on hulvaton tarina intilaismiehestä Euroopassa. Päähenkilö Ajatušatru Vaštra Patel (lausutaan Ah tirsuu turvasta) on intilainen fakiiri, joka matkustaa ensimmäistä kertaa Eurooppaan, Ranskaan ja ensimmäisenä hän suuntaa Ikeaan. Ja siitä lähteekin Ajatušatrun huikea matka ympäri eurooppaa, jossa hän rakastuu, ystävystyy ja löytää elämän hyvät ja ihanat puolet.

Kirjan päähenkilö päätyy mitä kummallisempiin tilanteisiin matkoillaan, ja saa kokea usempaan kertaan sekä ihmisten hyvyyden, että erään ihmisen katkeruuden. On hauskaa seurata päähenkilön seikkailua, ja huomata hänen kylmänrauhallinen suhtautuminen kaikkiin uusiin tilanteisiin, mihin elämä hänet heittää.  Kirjan tunnelmasta jää rauhallinen ja tyytyväinen olotila, sellainen että oli elämässä millainen tilanne tahansa, niin kaikki järjestyy jos vain jaksaa uskoa.
 Kirjan henkilöt ovat kokeneet paljon, mutta eivät ole kuitenkaan menettäneet uskoa elämäänsä. He uskovat, että hyviä ihmisiä löytyy, usein olemalla itse sellaisia. Ja sellaiseksi päähenkilökin haluaa muuttua, hyväksi ihmiseksi, joka auttaa muita hyötymättä siitä itse millään lailla.

"Hyljeksintä sattuu enemmän kuin kepiniskut, jotka murskaavat loppujen lopuksi vain ruumiin, ei sielua. Syrjintä jättää ihmiseen näkymättömän arven, joka ei katoa koskaan ja jonka kanssa on opittava elämään ja selviämään"

Vaikka kirja kertookin maahanmuuttajista, ja laittomia siirtolaisia ei se ole synkkä poliittinen kertomus. Kirjaili on ihailtavan innokkaasti ja veikeästi saanut kerrottua tarinan, joka pistää miettimään nykyistä tilannettamme siirtolaisten kanssa, ja mitä he ovat saaneet kokea. Kirjassa onkin vain hyvin kärjistetysti käsitelty aihetta. Tosin kirjaili on rohkeasti uskaltanut ottaa mukaansa välimerellä seilaavat pakolaisveneet, joiden kaameasta kohtalosta olemme saaneet lukea usein viimisen vuoden ajan lehdistä. Tosin samalla huomasin olevani hieman hämmentynyt, että kirjassa puhutaan pakolaisveneiden katoamisesta, ja ihmisten hukkumisesta välimereen, kun muuten kirja on lähinnä koominen teos.

Pidin kirjailijan tavasta kirjoittaa, ja se toi hieman mieleeni Sarah Winmanin teoksen Kani nimeltä Jumala. Teos on mielestäni hieman ironisesti, mutta samalla hauskasti ja ehkä samalla hieman elämän säännöistä viis veisaten-kirjoitettu. Pidän kirjoista, joissa elämän normeihin ei ehkä liikaa ole kiinitetty huomiota. Tässäkin teoksessa päähenkilö on huijari, mutta emme moralisoi häntä, tai tee hänestä pahista.

Kirja on kirjoitettu juuri ennen nykyistä pakolaistilannetta, ennenkuin se riistäytyi käsistä, ja käsittelee sitä mitä se oli silloin. Vaikka tilanne on nyt eri, kuin se oli aiemmin, on kirjassa mielestäni siltikin ajankohtaisia aiheita. Koko teoshan ei ole siirtolaistilanteesta, vaan aika paljon muustkin, mutta, jos haluaa samalla hieman viihteellisempää teosta lukea aiheesta niin suosittelen tätä teosta.

"Enää hän ei ollut laiton siirtolainen, jollainen hänen ei olut koskaan tarkoituskaan olla. Kirous oli viimein murrettu. Tarkemmin ajatellen hänellä oli onnea. Hän oli tehnyt yhdeksässä päivässä ihmeellisen matkan, sisäisen matkan, joka oli opettanut hänelle, että kun ymmärtää maailmassa olevan muutakin kuin ennestään tuttua, voi itsekkin muuta uudeksi ihmiseksi."

Kirja menee Helmet 2016 Lukuhaasteeseeni kohtaan: maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja.