Aatelissukuun kuuluva nuori Edmund järjestää nousukasperhelle kutsun tätinsä järjestämiin tanssiaisiin. Edmundin suku on huolissaan, sillä he ovat huomanneet pojan kiinnostuksen nousukasperheen lumoavan kauniiseen tyttäreen Sophiaan, ja Sophian tunteet tuntuvat olevan yhtä vahvat. Tanssiaisssa nuoret ovat toistensa pauloissa, mutta juhlahumu keskeytyy tietoon Napoleonin lähestymisestä. Moni juhloista joutuu lähtemään suoraan taisteluun ja kaatuu Waterloon kentille paraatiasussaan.
Sophian ja Edmundin välillä on kuitenkin ehtinyt tapahtua jo jotain, jonka vaikutukset siirtyvät sodan jälkeen vuosikymmenienkin jälkeen Belgiasta aina Lontooseen, hohdokkaaseen Belgravian korteliin.
"Kaupunki ei näyttänyt siltä, että se oli sodan partaalla, saati siltä että maa jonka pääkaupunki se oli, oli repäisty irti yhdestä kuningaskunnasta ja liitetty toiseen vain kolme kuukautta aikaisemmin. Kesäkuussa 1815 Brysselin olisi voinut luulla elävän juhlahumua, en fête, sillä sen monenkirjavat torikojut kuhisivat asiakkaita ja sen valtaväylillä liikkui jatkuvana virtana kirkasvärisiä vaunuja kuljettaen ylhäistä syntyperää olevia rouvia ja tyttäriään tärkeisiin seurapiiritapahtumiin."
Kirjassa on samaa ihanaa tuntua, kuin Downton Abbey-sarjassa, vaikka kirjan tapahtumat ovatkin ihan eri vuosisadalla kuin sarjassa. Ehkä sen tekee se maaginen tapa, jolla Fellowes kuvailee ihmisten elämää ylemmässä yhteiskuntaluokassa.
Kirjan alku on hieman takkuileva, alku tuntuu hieman jäykältä, ja paikkaansa kuulumattomalta. Alku tuntuu välillä vain pakolliselta pahalta, jonka jälkeen kirjan oikeat tapahtumat alkavat.
Heti kun tapahtumat alkavat rullata eteenpäin kirjaa on vaikea laskea käsistä. Salaisuuksia paljastuu kerroksittain, pahkesuntaa ja yhteiskuntaluokkien välistä kamppailua tapahtu paljon. Unohtamatta romantiikkaa.
Kirjan loppupuolella alkaa se suurin jännitys. Kirjassa on koko ajan pieni enteilevä tunne, että jotain pahaa tapahtuu. Heti alusta lähtien kirjassa on sellainen jäätävä olo, ja mitä pitemmälle kirjaa lukee, sitä enemmän se vahvistuu. Itselleni tuli ainakin sellainen olo, että en malta lukea kaikkia sivuja, vaan haluan päästä loppuun mahdollisimman nopeasti. Tietää mitä tulee tapahtumaan.
Mielestäni se on hyvän kirjan merkki. Lukija on koukussa, hän vain ajattelee mitä seuraavaksi tapahtuu, hänen on vain pakko saada tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti