Lianne Moriarty - Nainen joka unohti

Ah, Lianne Moriarty! Sain eräältä työkaverilta tämän kirjan lainaksi, kun ensin olin hänelle suositellut toista Moriartyn teosta: Mustat Valkeat Valheet. Olin tuon kirjan lukenut kesänlukuhaasteeseen. Alunperin tutustuin kyseiseen kirjailijaan, kun eräs toinen työkaveri sanoi, että minun on aivan aivan aivan pakko lukea Moriartyn kirja Hyvä Aviomies. Ihastuin Moriartyn tapaan kertoa tarinaa siltä istumalta, ja tässä sitä nyt ollaan. Mustat Valkeat Valheet lähti eräälle kolmannelle työkaverille nyt lainaan! Hyviä kirjoja pitää kierrättää!

"Ette taida pitää mustasta, karvaasta huumoristani, vai kuinka? Olen huomannut että hymyilette kohteliaasti ja ikään kuin surullisesti, aivan kuin nolaisin itseni ja te tietäisitte syyn, aivan kuin olisin teini-ikäinen joka ei osaa hallita kiusallisia tunteitaan"

Neljääkymmentä lähestyvä Alice saa hikisessä aerobic- treeneissä tällin päähänsä ja menettää muistinsa. Hän on nyt kolmen ventovieraan lapsen äiti ja eroamassa rakkaasta Nickistään. Sisko ei juuri puhu hänelle ja entiset ystävät välttelevät. Peili näyttää lisänneen hänelle 10 vuotta ikää, mutta karisuttaneen kiloja. Ja kuka on Gina, jonka nimi lipsahtaa jokaisen huulilta, mutta josta vaietaan
heti?

"Alice oli kasvanut aikuiseksi. Siitä tässä oli kysymys. Häntä katsoi peilistä aikuinen nainen. Se ei vastannut hänen omaa tunnettaan."

Kirja jatkaa samaa nerokasta Moriartyn tyyliä. Nyt vuorossa onkin muistinmenetys ja ihmisen muuttuminen; mitä kaikkea kymmenessä vuodessa voikaan tapahtua? kuinka paljon ihminen voikaan muuttua tuossa ajassa? Mitäs jos ei tunnistakkaan omaa itseään enää? Saako uuden tilaisuuden ja muuttua paremmaksi ihmiseksi?
Nämä kaikki kysymykset pyörivät mielessä kirjaa lukiessa, ja sen jälkeen. Ihmismuisti on niin mielenkiinotoinen asia, kaikki mitä olemme kokeneet, tehneet ja mitä meille on tehty ovat siellä. Mutta mitä jää jäljelle ihmisestä jos menettää ne kaikki? Kuka hän silloin on?

"Vuonna 2008 ei ollut tarpeeksi aikaa. Ajasta oli tullut hupeneva luonnonvara. Vuonna 1998 päivät olivat paljon väljempiä. Kun Alice heräsi aamulla, päivä avautui hänen edessään kuin pitkä käytävä, jota pitkin saattoi maleksia ja viivähtää parhaissa paikoissa. Nykyään päivät olivat niukkoja. Kitsaita ajan viipaleita."

Jos et oli vielä Liane Moriartyyn tutustunut, sinun ehdottomasti pitää! Kirjat ovat samaan aikaan sekä hauskoja, että traagisia. Ne koskettavat sinua syvältä ja saavat ajattelemaan elämää hieman eri kantilta; mitäs jos minulle olisikin käynyt toisin?

Pidin kirjasta heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien! Lueskelin kirjaa eilen ennen nukkumaan menoa, ja harkitsin kirjan laittamista pois ehkä viiden sekunnin ajan, kunnes tajusin että minun on pakko lukea teos loppuun ennenkuin voin nukahtaa. Joten niinhän siinä kävi. Kello oli lähemmäs puolenyön, ennenkuin pääsin loppuun. Onneksi tänään oli iltavuoro!